IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -
”Intuitiota kutsutaan usein sisäiseksi ääneksi, mutta on tärkeää erottaa se siitä mielen jatkuvasta sisäisestä puheesta, joka rullaa päässäsi lakkaamatta. Sisäinen puhe on kuin ajattelua, jota kuuntelemalla on myös mahdollista tulla tietoiseksi omista asenteistaan, suhtautumisestaan ja uskomuksistaan. Suurimmaksi osaksi se on kuitenkin kuin jatkuvasti pyörivä äänilevy tai kommentaattori, josta emme ole kovinkaan tietoisia vain siksi, että olemme niin tottuneita sen olemassaoloon. Vaikka et olisi siitä tietoinen, niin silti sisäinen puhe vaikuttaa tunteisiisi ja toimintaasi.

--Sisäinen puhe pyrkii peittämään intuition äänen, koska intuitio usein ohjaa sinne, mikä ei ole tuttua, ja tämä herättää alitajuisesti pelkoa. Sisäiseen egoon perustuva puhe on siis yleensä hyvin vahva. Vaikka intuitiivinen kokemus olisi hyvin selvä, vain parin sekunnin jälkeen sisäinen puhe pyrkii muuttamaan intuitiivisen tunteen toisenlaiseksi. Esimerkiksi mieleesi nousee intuitiivinen ajatus, joka kehottaa soittamaan vanhalle ystävälle. Ehdit tiedostamaan ajatuksen, mutta saman tien kuulet mielessäsi, kuinka huono tuo ajatus on. Sisäisellä puheella on monta syytä, kuten se että viime tapaamisesta on kulunut liian kauan, nyt on kiire ja hänellehän voi soittaa myöhemminkin. Sisäinen puhe on tehokas tuomitsemaan intuitiivisia tunteita tai ajatuksia, mutta juuri nämä olisivat niitä hetkiä, jolloin tulisi silti pitää kiinni ensiksi esille nousseesta intuitiivisesta ajatuksesta ja toimia sen mukaan.

Kun totut erottamaan selkeästi sisäisen puheen ja intuition äänen, voit tulla tietoiseksi niiden välisistä eroista esimerkiksi äänensävyssä, tavassa jolla puhut itsellesi, sanojen kovuudessa tai nopeudessa. Näiden ja alla lueteltujen erojen kautta opit tunnistamaan eron sisäisen puheen ja sisäisen äänen eli intuition välillä.

Intuition ääni:

* on selkeä, yksinkertainen lause tai sana
(sisäinen puhe yleistää)
* liittyy meneillään olevaan hetkeen
(sisäinen puhe spekuloi tulevaa ja mennyttä)
* on positiivisessa tai neutraalissa muodossa
(sisäinen puhe spekuloi tulevaa ja mennyttä)
* on rohkaiseva, lempeä ääni
(sisäinen puhe mitätöi)
* on rauhallinen
(sisäisellä puheella on kiire)
* ohjaa usein selkeään toimintaan
(sisäinen puhe vatvoo)
* perustuu valintaan
(sisäiselle puheelle jokin on pakko, jotain täytyy tehdä)
* on selkeä tunne
(sisäiseen puheeseen liittyy epäselvyys)
* on myös joskus hiljaa
(sisäinen puhe on jatkuva)”

lainattu Katja Frangen hyödyllisestä kirjasta Intuitiolla

Huhhun mikä blogi (linkki postauksessani)Perjantai 15.12.2017 01:54

”Magdaleenan elämä ja teot” on jäänyt hämmentävyydellään mieleeni blogimaailmasta – jäänyt negatiivisella ”HUHHUH mihin tämä maailma on menossa!” -tavalla mieleen. Blogia kirjoittelee perheen äiti, jolla on myös biologisten lapsiensa lisäksi hoteissa ihan vauvana perheeseen tullut sijaislapsi ”Magdaleena” -rinsessa. Magdaleenapa ei olekaan tyttö, vaan ala-asteikäinen poju, jolla on kehodysforia. Tämä niin sanottu Magdaleena kokee olevansa pikkutyttö eikä pikkupoika. Hän pukeutuu oikein rinsessamaisesti, häntä kutsutaan tytön nimellä ja jopa koulutodistukset kirjoitetaan tytön nimellä.

http://istuusepaivankakkaralla.blogspot.fi/2017/05/kaksi-mahdollista-polkua.html

”Jos saisimme translain ja asiallisen käypähoitosuosituksen, Magdaleenalle voisi käydä näin:
Ennen teini-ikää muuttaisimme Magdaleenan juridisen sukupuolen tytöksi ja näin ollen hän voisi kulkea bussilla ylä-asteelle ja hän voisi olla koulussa aivan virallisesti oikealla nimellään, ilman jatkuvaa pelkoa paljastumisesta "ei-kokonaan-tytöksi".

--Tai sitten, jos emme saa translakia Magdaleenalle ajoissa, eikä transukupuolisille tehdäkään hyvää käypähoitosuositusta. Silloin Magdaleenalle voi käydä näin: Magdaleena joutuisi pitämään kouluun mennessään kolikoita taskussaan mukana sitä varten, että joku bussikuski ei hyväksyisikään Magdaleenan pojalle rekisteröityä bussikorttia. 13-vuotiaana hän vihdoin pääsisi transtutkimuksiin.

--Uimaan hän ei enää suostuisi. Parta alkaisi kasvaa. Ääni matalenisi miehekkääksi, eikä hän enää puhuisi kuulematta omaa ääntään. Hän puhuisi vähemmän, eikä höpöttäisi jonninjoutavia enää koskaan. Hänestä ei saisi ottaa valokuvia ja hän ei sanoisi sanaakaan videolle, jossa muut huutaisivat kilpaa mummille: "Hyvää joulua!" Hänelle kasvaisi leveät hartijat ja hänelle tulisi aatamin omena. Hänen itsetuntonsa alenisi ja Magdaleenan tuntien, hän vetäytysi omaan kuoreensa. Kotona äiti olisi ainut, joka häntä ymmärtäisi.”

Siinäpä vähän lukunäytettä transtyttörinsessa Magdaleenan äidin aatoksista. Akka on sitä mieltä että ala-ikäisten – kaiken lisäksi pikkutenavien pitäisi jo päästä transhoitoihin, vaikka tuon ikäiset eivät tiedä juuri mitään mistään. Kuinka pikkupoika voi tietää että on ihan paskaa olla mies? Nykyinen systeemi on hyvä transsukupuolisten kohdalla eli vain täysi-ikäiset pääsevät ”korjaamaan sukupuolensa”, mikäli he saavat transklinikalta diagnoosin. Henkilökohtaisesti en vaan kannata mitään sukupuolenkorjauksia edes aikuisten ihmisten kohdalla, vaikka ihminen kuinka olisi ahdistunut kehodysforiasta. Hormoonihoidot eivät ole riskittömiä ja isot leikkaukset ovat kaukana huviretkistä. Saattaisin vielä ymmärtää että joku nainen olisi halunnut syntyä 1900-luvun alussa ennemmin mieheksi, koska naisella ei ollut silloin muuta virkaa kuin olla äiti, koriste ja kotihengetär. Suomalaiset naiset saivat äänioikeudenkin vasta vuonna 1906. Nykyaikana miehen ja naisen ei tarvitse enää olla lähimainkaan ahtaitten stereotypioidenmukainen länsimaissa ja kautta aikain löytyy harrastuksia, jotka eivät ole vain miesten tai vain naisten. ”Magdaleena” voisi olla neitimäinen tyyliin parturikampaajana työskentelevä mies, joka tykkää pinkistä väristä. Tuollaista miestyyppiä en erityisemmin arvosta muuta kuin kampaamon asiakkaana, mutta ei ole multa poiskaan mikäli joku mies on kuin kana miehen ruumiissa. :D

Blogipostaus itsetunnostaSunnuntai 06.08.2017 01:29

https://uudistettubuduaari.blogspot.fi/2017/08/vartaloinhosta-kehopositiivisuuteen.html

Eiköhän lähes kaikilla nykynaisilla ole ollut eriasteisia ulkonäköpaineita/ on yhä ulkonäköpaineita? Sosiaalinen media, lehdet, televisio ja mainokset väittävät miltä meidän pitäisi muka näyttää. Vuoden 2002 Cosmopolitanissa neuvottiin kuinka treenataan piukka pikkutakamus ja nyt satelee vinkkejä muhkean takamuksen kasvattamiseen kuntoilulla. Minullakin on ollut ulkonäköpaineita ja olen lähes vihannut vartaloani, mutta minun kohdallani ulkonäköpaineet ja kehoinho saivat alkunsa koulukiusaamisesta.

PukeutumispöytäniTiistai 27.06.2017 00:21

https://uudistettubuduaari.blogspot.fi/2017/06/turhamaisuuden-alttarini-esittelyssa.html

Mitä kaikkea pukeutumispöydältäni löytyykään, kun tarkastellaan sitä lähempää? ;)

Tervetuloa aikamatkalle kanssaniTorstai 15.06.2017 23:07

https://hannabellanhistoriablogi.blogspot.fi/
Perustin historiabloggaukselle ihan erillisen blogin. Siellä on luvassa kulttuurihistoriaa ja uskontojen historiaa. Kaikki minut vähänkin hyvin tuntevat tietävät miten hullaantunut olen Antiikin Roomaan, barokkiin ja rokokoohon. :D Niistä bloggailenkin eniten.

JälleensyntyminenSunnuntai 11.06.2017 18:04

Yksi kauneimmista asioista on vanhempana seurata uuden, lapsen silmin ja leikkisästi maailmaan suhtautuvan, sielun kasvua. Mutta mitä tapahtuu silloin, kun tuot maailmaan lapsen, joka ei vaikutakaan uudelta sielulta?


Sen sijaan että lapsesi ihmettelisi maailmaa, hän onkin tarkkaileva ja osoittaa monelaisia luonteenpiirteitä. Hän ei ole naiivi eikä spontaani, vaan herkkä ja tietävä. Hän ei suhtaudu maailmaan mutkattomasti, vaan on kokenut ja intuitiivinen.

Sen sijaan, että lapsellasi olisi nuori sydän, on helppo havaita että hänen sydämensä on iäkäs.

Jos lapsesi ei ole kotonaan oman ikäluokkansa parissa, voi olla että käsissäsi on vanha sielu. Ja jos siäkään et lapsena ollut samanlainen kuin muut ikäryhmäsi lapset, voi hyvin olla että sinäkin olet vanha sielu.

10 merkkiä siitä, että lapsesi on vanha sielu nuoressa kehossa

Vaikka kokemus onkin erikoinen ja hämmentävä, vanha sielu -lapsi on yksi elämän hienoimmista siunauksista, joita elämällä on antaa. Ei ainoastaan siksi, että heillä on sisäänrakennettua suurta viisautta, mutta myös, koska he levittävät tasapainoa ympärilleen.

Jos sinulla on vaikeuksia suhtautua lapseesi, ymmärtää mistä he tulevat, tai haluat ymmärtää heitä paremmin, seuraavien kohtien lukemista voi olla hyötyä:

1. Lapsesi on muissa maailmoissa

Et osaa tarkkaan sanoa, mistä on kyse, mutta lapsesi tuntuu usein olevan toisissa sfääreissä. He eivät vaikuta olevan tästä maailmasta, ja vaikuttavat usein vetäytyvän omiin maailmoihinsa.

2. He ovat miettiväisiä

Kun muut vanhemmat potkivat palloa ja vievät jälkikasvuaan leikkipaikkoihin, sinun lapsesi vaikuttaa vetäytyneeltä, haaveksivalta ja mietteliäältä. Toisin sanoen, hän vaikuttaa olevan jatkuvasti omissa ajatuksissaan.

3. Heillä on vaikeuksia sopeutua ikätovereidensa seuraan

Vaikka he usein yrittävätkin sopeutua oman ikäluokkansa seuraan, jos lapsesi on vanha sielu, hän vähitellen menettää kiinnostuksensa oman ikäistensä lasten keskusteluihin, mielenkiinnon kohteisiin ja draamaan.

Joskus siitä voi seurata koulukiusaamista, ja joskus he viettävät lapsuutensa ja varhaisnuoruutensa ulkopuolisina.

4. He tulevat juttuun paljon itseään vanhempien ihmisten kanssa

Jos lapsesi on vanha sielu, huomaat että he pitävät vanhempien ihmiste seurasta. Koulussa he usein hakeutuvat opettajien ystäviksi, perhepiirissä he viihtyvät esimerkiksi isovanhempiensa tai muiden iäkkäiden läheisten seurassa.

Se johtuu siitä, että psykologisesti he ovat samalla tasolla.

5. He eivät kunnioita auktoriteetteja ja saattavat vaikuttaa näsäviisailta

Vanhat sielut lapsen kehossa ovat harvoin anarkistisia, mutta hyvin älykkäitä, hillittyjä ja tarkkailevia, ja siksi he eivät usein tottele sokeasti auktoriteetteja kuten tavalliset lapset.

He kokevat itsensä vaistonvaraisesti samanarvoiseksi kuin vanhemmat ihmiset, ja siksi he joutuvat usein vaikeuksiin. He huomaavat aikuisten lapselliset ja epäloogiset vaatimukset lapsia kohtaan, ja asettavat ne usein kyseenalaisiksi.

Siksi vanhat sielut eivät kotona eikä koulussa epäröi väitellä tai osoittaa heihin kohdistuvien rangaistusten tai heille osoitettujen pyyntöjen epäloogisuutta.

6. He viettävät paljon aikaa yksin

Jos lapsesi on vanha sielu, hän ei viihdy samanikäisten lasten kanssa. Kun siihen lisätään heidän mietiskelevä luonteenlaatunsa, vanhat sielut viettävät mielellään aikaa yksinään huolimatta hyvistä sosiaalisista taidoistaan.

Se ei johdu siitä, että lapsesi olisi ahdistunut tai masentunut, vaan yksinkertaisesti siitä, että he viihtyvät omassa seurassaan, eivätkä yleensä tarvitse muita ihmisiä nauttiakseen elämästään.

7. He janoavat tietoa

Koska vanhat sielut lapsen kehossa jatkuvasti haluavat kasvattaa tietoaan ja viisauttaan, he rakastavat kysymysten tekemistä. Jos jälkeläisesi on vanha sielu, hän todennäköisesti pitää lukemisesta, maailman tutkimisesta ja kysyy yllättäviä kysymyksiä.

8. He ovat yli- tai alisuorittajia

Jos lapsesi on luonteeltaan tunteellinen ja luova, hän usein työskentelee koulussa kovasti sinua miellyttääkseen.

Jos hän taas on looginen ja kurinalainen, hän usein vastustaa koulujärjestelmää jonka osaksi hänet on määrätty, ja huomaa sen rajoitukset ja ongelmat.

9. He ovat vastuullisia ja itsenäisiä

Yksi vanhojen sielujen huomattavampia piirteitä on heidän tasapainoisuutensa ja luotettavuutensa. Siitä syystä monet vanha sielu -lasten vanhemmat huomaavat usein kääntyvän lastensa puoleen tukea, neuvoja ja apua tarvitessaan.

Vaikka kiltit vanha sielu -lapset auttavat mielellään, jos heille annetaan liikaa vastuuta tai heihin ripustaudutaan, he etsivät etäisyyttä ja vapautta.

10. He kuulostavat aikuisilta

Joskus, täysin yllättäen, lapsesi saattaa heittää yllättävän kommentin tai terävän kysymyksen, jos hän on vanha sielu.

Paras tapa kuvailla hänen viisauttaan on sanoa, että hän kuulostaa aikuiselta - tai vanhukselta - joka yllättäen antaa viisaita neuvoja aikuisille.

http://themindunleashed.org/2015/05/otherworldly-10-signs-your-child-is-an-old-soul.html

Uusi blogipostausSunnuntai 11.06.2017 00:21

http://uudistettubuduaari.blogspot.fi/2017/06/mainoksia-80-luvulta-kauneus-ja-terveys.html

Blogi on herännyt taas eloon. Pyrin tästä lähtien päivittämään ainakin kuudesti kuukaudessa. :)

http://uudistettubuduaari.blogspot.fi/2017/01/lovestoryista.html
"Läntätään tähän väliin tosielämän lovestory. Eloveenamainen Pauliina on kihloissa oikean unelmavävyn kanssa. Mies on edustavan näköinen, kiltti ja lempeä. Kihlattu ei halunnut Pauliinasta vain nopeaa halujen tyydytystä, vaan vakavan suhteen. Sitten Pauliina kohtasi ns. pahan pojan Ranen. Don Juanin mieleen tuovan uroksen joka sattuu olemaan gangsteri. Ei alkuunkaan mitään unelmavävymateriaalia. Luultavasti Rane vain naisi ahneesti eloveenaa, kunnes kyllästyisi. Tai hänestä voisi saada aviomiehen, joskin muija olisi kokonaan nyrkin ja hellan välissä. Pauliina uskoi vakaasti rakkauden voittavan ja vaihtoi herra Unelmavävyn gansterinamuun. Viimeistään silloin kuin nainen huomasi olevansa paksuna nykyiselleen Rane muuttui turvalliseksi ja kunnolliseksi elämänkumppaniksi. Nyt Pauliinalla ja Ranella on vaippa- ja pottaikäiset lapsoset Veeti Uolevi Iisakki ja Juulia Rauha Tellervo. Rane opiskelee lähihoitajaksi ja on tällä hetkellä työssä oppimassa vanhainkodilla."

[Ei aihetta]Torstai 30.04.2015 01:28

- Syy on yksinkertainen. Kun on kerran maistanut oikeaa rakkautta ja tietää, mitä siitä voi seurata, pelkkä "ihan jees" ei enää riitä.
Rajaa Alsanea Riadin tytöt

[Ei aihetta]Keskiviikko 15.04.2015 19:30

13.04.2015 23:21 <Hannabella> Kuinka herkkää!
15.04.2015 10:14 <Vincenta>
@Hannabella: Itse olet herkkää! Tuollainen karvamatoja kuvaileva historiaa uhkuviin hepeniin pukeutuva linnunluukeho! *_*:
« Uudemmat -