IRC-Galleria

Hiningenteki

Hiningenteki

Olen kultivoitunut kaulamakkara

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Vitun sama.Tiistai 29.07.2014 07:31

Olen kuullut huhuja, että on muka liian kuuma. Tai lämmintä. Tai vaikeaa olla. Mystistä.

Mielenkiintoisesti ihmiset jaksaa valittaa kuumuudesta, kylmyydestä ja mm. kaikesta mitä on olemassa. Ei kai sitä saatana koskaan tyytyväinen voi olla? Toki sitä itsekin joskus saattaa huomata, että ajatus kiertää sen lämmön ympärillä, mutta jos on niin vitun kuuma ja hankala olla, niin eikö sitä voisi sitten asialle ihan oikeasti tehdä jotain? Ei se viilentyminen kuitenkaan niin mahdottoman kompleksinen asia ole.

Tälle persoonalle on muodostunut kesäksi kuuttimainen pulahtelu suosioon. Viime kesänä en uinut. Tavoitteeksi tälle kesää tuli otettua se kertaluontoinen riisuutuminen, mutta jo neljä kertaa olen uinut. Sen pahuuden lisäksi olen harjoittanut varjoisia paikkoja ja viileää ajattelua siitä, että tämä LÄMPÖ ei tule kestämään kovinkaan pitkään. Kohta on viileää. Tai kylmää. Vituissa jääpuikot ja kyrvät kasvaa sisäänpäin. Ei sillä että se muuttaisi henk.koht. elämää mihinkään.

Ottakaa nyt ihmiset se perse sieltä kuumuudesta pois ja nauttikaa kun kerrankin täällä VITUN aromailla saa nauttia jostakin lämmöstä. Vaikka tuskimpa te kehityvammaiset sellaiseen pystytte.
Kyllä. Tämä kyseinen tila on jatkunut jo pitkään. Neitsyet kun alkavat jo varastostani loppumaan.

Ei minulla muuta tänään.

Mahtava vieläki.Keskiviikko 16.07.2014 16:59

John KeatsSunnuntai 06.07.2014 06:28

"Rakkaus on tehnyt minusta itsekkään. En voi elää ilman sinua. Mielessäni ei ole mitään muuta kuin ajatus, milloin näen sinut taas - elämäni tuntuu pysähtyvän siihen - sen edemmäs en näe. Olet nielaissut minut kokonaan."

<3Lauantai 05.07.2014 17:49

10402780_780431148645087_6464056416068038787_n.jpg

A-siat.Lauantai 05.07.2014 08:22

Joskus vain miettii moneltakin kantilta kaikkea paskaa.
Joku kiinnostuu, joku haluaa, mutta toinen vain on.

Toinen monesti miettii, että josko tai ehkä. Joskus toinen myös on arka lähentyäkseen. Aika monesti parittelubileet päätyy siihen, että uros EI tohdi sanoa tai tehdä sitä aloitetta, koska poltetut sormettimet. Ja itseinho. Kasvollinen menetys.

Siitä pääsemmekin pointtiini; MISSÄ ovat naiseudet, jotka osaavat kommunikoida haluaan, eivätkä peittele sitä perimmäistä tarvettaan? Onko se OIKEASTI miehen tehtävä olla ns. DOMINA, vaikka lopussa se tarina aina kääntyy toiseen? Lopussa naaras aina otetaan, jos vain itse osaa ja haluaa.

Konsensus; naiseus ei ole haaraelimesi vietti, vaan halun pitää konkretisoitua myös keskustelu- ja fysiikkapohjalla ilman miehen ilmeistä intressiä, koska kaikkien resurssit ei riitä pelkojen alittamiseen. Tai edes ylittämiseen.

Jokainen leppä on kova jos osaa, jokainen tie koettava, ettei aika aja ohitusleikkisaareen.

Olenhan Jumala.

Ripulittaa.Perjantai 04.07.2014 16:16



Kivat on kivet.

Liha.Keskiviikko 02.07.2014 04:43

Tarvitsen Sinua

Kipua

Haluan olla

Kuolla.

:DKeskiviikko 25.06.2014 05:17

K725nJR.gif

RautaTiistai 29.04.2014 09:10

Lämmitän juomalla,
kylmenen ajassa

En tajua mitään,
vain paloja ilmassa.