IRC-Galleria

Tunnen itseni jokseenkin voimattomaksi, kuin olisin kytkeytynyt irti lähteestä virtaa luovasta ehjästä.
Kaottinen maailma kohtelee kaltaisiaan kaltoin vailla sääliä.

Varmaan vain kevät väsyminen vaikkakin pitäisi tuntea itsensä energiseksi ja ehyeksi.

katson kerrostumiin ihmisen luomiin petonisiin perkeleisiin joita kodeiksi kutsumme.
Kävelen tiellä päällystetyllä ja kuumalla, vaikka tahtoisin kosteuden nurmen jaloissani tuntea, olen yksin itseni kanssa.

Jaksan aina ihmetellä loputonta ihmislaumaa joka ilman sen kummempaa tarkoitusta säntäilee paikasta toiseen vain ollakseen jossain alusta aloittaakseen.

Mikä on sen tarkoitus, oravanpyörää kierrämme loputtomasti.

Loppujen lopuksi kaikessa on vain kysymys omista valinnoista ja niiden seuraamuksista.
Voimme vaikuttaan tulevaan nykyisyyden kautta ja sitoutua omien päätöstemme syy seuraus suhteen aiheuttamaan loputtomaan jatkumoon, ne päätökset jotka kansiin kirjaamme seuraavat meitä aina ja ikuisesti kuin nauraen todellisuuttaan.

Menneisyys on jo kirjoittettu, eikä meidän sallita sitä muuttavan vaikka kuinka tahtoisimmekin niin.
Oma itsemme sen on sanellut loputtomilla teoillaan joita ajan hiekkaan piirrämme vain pintaa raapien näkemättä niiden syvempää tarkoitusta.

Olemme jyviä kaikkeuden rannoilla vailla määränpäätä vain odottaen veden virtauksen meidät pois pyyhkivän.

KIrjoitan todellisuutta ja kuvitelmaa,tarinoita kallon sisäisiä. Tarinoita jotka kansa kuullessan hämmentyy ja tahtoo paeta totuuten.

Matkani lautturina vasta alkamassa on, joki pitkä ja mutkikas. siellä vaanivat omat kuvitelmamme ja unelmat, toiveet jostain aivan toisenlaisesta.
Joskus vaan pitää pysähtyä kaiken sen unelmoinnin keskellä ja alkaa toteuttamaan unelmaansa ja elää sitä.
Toteutan omaani kovalla vauhdila ja asetan etappeja jotka vievät hiljalleen kohti täytellisyyttä ja elämän loppua.

Älkää unelmoiko elämäänne vaan eläkää unelmaanne

Kirjaan itseni unohduksen suolaiselle vuorelle, siellä tanssin keijuin kanssa kuutamossa vain alastomuus ruumiini verhona. Olen iäisyyden ikuinen vanki ja kadotus.
Peuran lailla vaellan tasangolla olemattomalla, hyväilen kosteutta itsessäni vain tunteakseni kosketuksen, hetken väreet ihollani, olen kadotus ja hekuma itselleni.
Mieleni säkeitä lukemattomia syytää.

Aika on kovasti kummallinen käsite kaiken tämän kaaoksen keskellä, yleensä sitä ei ole toisille vaikka riutuisimme sohvan vankina tuijottaen tyhjyyttä ja kaaosta jota verkkokalvoillemme syydetään.
Jos pysähtyisimme hetkeksi ajattelemaan, huomaisimme sitä kosolti olevan, jaettavaksi toisillemme.

Nykyinen hektinen suoritus yhteiskunta pakottaa jokaisen olemaan jatkuvasti varpaillaan ja samaistamaan sen medotin, tee tee kunnes et enä jaksa.

Ja tähtein loisteessa näin kylän hylätyn kukkulan laella, minne kaikki aikaan kadonneet menneet olivat, josko loputtomassa oravanpyörässä keskellä omaa itseään, keskellä ei mitään vain omat ajatukset seuranaan ja yksinäisyyden verhossa sokkona toisiinsa törmäilivät.

Laitan riimit raameihinsa sanat sanotut asettelen, toistan liikkeet mielen nyrjähtäneen.
Kappaleiksi ne soperran, olen mieli omanlainen, kaikkea nähnyt ja kokenut.
Olen rakastanut ja hajonnut, uusinut ja haudannut.
Mieleni on kieron kaihoisaa kuvitelmaa joka odottaa paloa suunnatonta, palo kytee rinnan alla vain odottamassa täydellistä leimahtamistaan,
Olen sekava, olen vakava, olen perkele ja jumala, olen kaikkea mitä mieli halajaa.


Ruusutarhassa täydellisyyden eivät piikit paina lihaan rujoon, siellä tuoksut hivelevät mieliämme, sammal pehmyt jalkojen alla, niin kevyt kulkea. maa maattomaksi merkitty, se ei ole kenenkään, se on kaikkien. se on rakkauden ruusutarha…

YUP JA CMX..... taas tukka sekasin

tänään diabloo ja mokomaa.... siis otolla ja tukka sekasin

Millaisena näet minut ja olemukseni.
Millainen ensivaikutelma.
rakennan itseäni, siis kerrothan

Pelkään nykyisyyttä ja kahlitsen verraten menneisyyden ikeeseen vaatien vapautusta .
Ei helppoa pääsyä tuleviin tapahtumiin....