IRC-Galleria

On aivan järkyttävää miten kokkausintoilijasta tulee yhtäkkiä näin nuiva ruokailija. Tai ei nyt hetkessä, mutta 3 kuukautta olen jo melkein täyteen ollut ruokahaluton ja aivan mitäänsanomattoman kiinnostunut uusista mauista ja tuoksuista sekä ruoanlaiton ihmeistä. Olin arvellut nautiskelevani tämän raskausaikani vielä kaikenlaista kummallista, kun ehtii. Sitten myöhemmin pitää ruoan olla perustavanlaatuista, että lapsosenkin suu kestää. Vaan ei onnistu tämä kuukausien ruokailotteluni. Reseptien tutkiminen enemmän ahdistaa kuin inspiroi ja ruoanlaittoajatus tympii joka päivä.
Tänään on pakko laittaa kunnon punaista lihaa kuitenkin, sillä hemoglobiini se vain jatkaa laskusuhdannettaan ja huomaan sen aivan hyvin olotilastani. Olen ihan puolikas nainen nykyään. Olen valinnut karitsaa, niskastaan, sekä paistinperunat. Yritän tutkia vielä lihalle soossia, mutta se on se vaikein osuus. En saa kielelleni enkä mielelleni mitään makuja, joita ruudultani luen. Taito on hetkellisesti menetetty. Pitänee tyytyä johonkin perustavanlaatuiseen kastikkeeseen, valita ohje vain entten-tentten. Mikään muu ei toimi.
Jatkan aamuani, eli pian varmaan käväisen päiväunilla ja sitten ruoanlaittoon. Jaksanhan minä, kun oikein väännän.

Ja postilaatikossa minua varmaan jo odottaa armas Gogol Bordello! Se piristäköön päivääni sen, mihin vereni ei pysty :D

Toverit ne vaan pukkaa pienokaisiaan maailmalle ja minä odotan. Olen malttamaton ja odotus saisi jo loppua. Enää puolet jäljellä. Ihan helvetisti minun mielestäni. Ottaen huomioon senkin, että olo on taas ja edelleen aika huono, heikko ja olematon. En meinaa jaksaa, väsyttää, ruoka ei maistu eikä myöskään tunnu imeytyvän siltä vähältä osaltaan, minkä syödyksi saan. En olisi uskonut laihdutuskuuriksi raskausaikaani. Siltä se vain vähän alkaa vaikuttaa. Tai sitä se on ollut ainakin tähän asti.

Tunnelmat ovat köyhän ja heikon tunnelmia :D Ei oikeastaan tee mieli intoilla lapsitouhuja, mutta ei se tavaroiden hankinta niin kovin tervettä olisikaan, kun ei ole niihin varaa. Huomaamattani tulen ekoihmiseksi tässä. Siinäkään tietysti mitään pahaa ole.

Menen jaa teen jotakin itselleni nyt. Ahistaa.

Allekirjoitan tältä päivältä sen maagisen tunteen, mikä tulee luontokappaleita kohdatessa, ihan ilman taikauskoa. Minä ja maailmasta tajuamaton ihmisenalkuni kohdussani koimme tänään melkoisen kehon- ja mielenmullistuksen metsässä. Olimme vain isän ja koiran kanssa hieman tutkailemassa metsän ja hirvien tuoksuja. Isä ja koira olivat eri suunnassa ja minä jäin kököttämään pienelle avonaiseksi hakatulle aukealle kiven nokkaan heitä odottamaan jäljiltä takaisin. Yksi pieni oksan rasahdus kuului aukean reunasta ja arvelin, että isä sieltä kohta tallustaa esiin. Vaan sieltä tallustikin aivan toisenlaisia otuksia. Kaksi hirveä peräkanaa, noin 30 metrin päähän meikäläisestä. Sydän alkoi pompottaa hurjasti ja hetken aikaa ehdin maltoin odotella tuleeko perässä lisää metsäneläimiä vai kenties koirani. Aukea ja metsä olivat aivan hiljaisia. Aloin viheltää koiraa, kun en muuta keksinyt ja se vasta sai hirvieläimet havaitsemaan minut kivennokassa. Vaikka olin korkealla ja huomattavissa, olin myös tuulen alapuolella, joten minut havaittiin vasta äänestä. Siinä ne kotvan ihmettelivät kivennokassa piipittävää akkaa Very Happy Ja lähtivät sitten hirvimäisen ylväin, kevein ja lähes äänettömin hölkkäaskelin takaisin taimikkoon minua karkuun. Odotin koiran paikalle ja annoin sykkeen tasaantua. Sitten viipotimme takaisin autolle kertomaan uutisia isälleni.

Kokemus oli huima, maaginen ja tarunhohtoa herättelevä kaikessa todellisuudessaankin. Luonto on vaan niin järjettömän mieletön asia!!

Sellainen outo ja vinkeä, tarkoituksellinen olotila tämä raskaus. On kerrankin ihan todella mitä odottaa. Maailma näyttää avoimemmalta jopa kotoa neljän seinän sisältä. Olen kuitenkin kokenut sen enemmän kuin aiemmin. 1,5 kuukautta melkein koko ajan täällä korvessa. En ole käynyt yli 10 000 asukkaan kaupungissa pariin kuukauteen. Sama aika tavaratalossa käymisestä. Ja olen onnellinen myös köyhänä. Se jos mikä on ihmeellistä. Ei ole tavoitteita haluta sitä ja tätä, kun odottaa vain sitä lastaan.

Suloista olla sekaisin tällä tapaa. Ja närästää.

Tässäpä Meemi vuodesta 2006.

1. mitä sellaista teit vuonna 2006, mitä et ollut tehnyt koskaan aiemmin?

Lähdin baariin sillä perusteella, että jos aloittajaisiksi ei ole varaa ostaa sampanjaa, ei baariin lähdetä.

2. piditkö uudenvuodenlupauksesi, ja teetkö enemmän ensi vuodelle?

En lupaillut asioita.

3. synnyttikö kukaan läheisesi?

No ei.

4. kuoliko kukaan läheisesi?

Ei sitäkään.

5. missä maissa kävit?

Jummi. Viime vuosi oli matkustamaton. Helvetin ärsyttävää.

6. mitä sellaista haluaisit vuonna 2007, jota puuttui vuodesta 2006?

Matkan ja lapsen.

7. mitkä vuoden 2006 päivämäärät tulet aina muistamaan ja miksi?

Kun ei mitään muistunut heti mieleen, ei niitä voi olla.

8. mikä oli suurin saavutuksesi vuonna 2006?

Ihanko en olisi tehnyt mitään. Tullut raskaaksi kaiketi. Eikä sekään ollu mun ihan oma homma :D

9. mikä oli suurin epäonnistumisesi?

Työ.

10. kärsitkö sairauksista tai vammoista?

Hyvin vähän.

11. mikä oli paras asia, jonka ostit?

Varmaan kasvien siemenet.

12. kenen käytös herätti hilpeyttä?

Oma ukko. Enhän mä oikein muita ees näe xD

13. kenen käytös masensi?

Edellämainitun myös. Se on aitoa perhe-elämää se.

14. Mihin käytit rahasi?

Join, söin, tulin, näin ja voitin.

15. mistä olit oikein, oikein, oikein innoissasi?

Hedelmöityksestä.

16. mikä laulu tulee aina muistuttamaan sinua vuodesta 2006?

Apulannan Koneeseen kadonnut: "Kipu kuolee huutamalla, alasomana laiitalla,
miten kauan sitä kestää, ei, sitä ei voi tietää. Kehen sattuu ja kuinka
paljon, siitä kysymys elämässä kai on..."

17. viime vuoteen verrattuna, oletko:
a) onnellisempi vai surullisempi?

Jos onnellisempi, niin realistisemmalta pohjalta.

b)lihavampi vai laihempi

Laihempi. Kerrankin.

c) rikkaampi vai köyhempi?

Rahallisesti olin rikkaampi.

18. mitä toivoisit tehneesi enemmän?

Matkanneeni.

19. mitä toivoisit tehneesi vähemmän?

Olleeni kotona.

20. kuinka vietit joulua?

Kaakana idässä sukuloimassa. Hyvin rauhassa. Ja VALKEATA joulua <3

22. rakastuitko vuonna 2006?

Kyllä. Taas kerran ;)

23. kuinka monta yhdenyön juttua?

0

24. mikä oli suosikki tv-ohjelmasi?

Hmm. CSI.

25. vihaatko nyt ketään, jota et vihannut viime vuonna tähän aikaan?

Kun en vieläkään ole oppinut vihaamaan ihmisiä.

26. mikä oli paras lukemasi kirja?

Parfyymi. Uudelleenluettuna. Tänä vuonna lupaan mennä katsomaan siitä elokuvan!

27. mikä oli suurin musiikillinen löytösi?

Öh. Ei uutuuksia luulen. Löysin musiikin uudelleen ylipäätään.

28. mitä halusit ja sait?

Hedelmöityksen (menee aika munasolujohteiseksi viime vuosi)

29. mitä halusit muttet saanut?

Lottovoiton

30. mikä oli suosikkileffasi tänä vuonna?

Taisinko käydä elokuvissa 2006. Oliko Kummeli Jackpot 2006?

31. mitä teit syntymäpäivänäsi ja kuinka vanha olit?

Kakkukahvittelin Isän, Äidin, Ukon ja puhalsin kynttilät veljentyttären Aada 5v kanssa. Olin tehnyt kaksi kakkua varmuudeksi :D Täytin 27.

32. mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi mittaamattomasti tyydyttävämmän?

Ei kai oikein mikään. Oli mukava elellä.

33. kuinka kuvailisit henkilökohtaista pukeutumiskonseptiasi vuonna 2006?

Olin aika nöllö. Ei mitään suurta. Nyt pitäisi löytää itselleen takaisin rok!

34. mikä piti sinut järjissäsi?

Ystävät ja Ukko.

36. mikä poliittinen asia herätti eniten mielenkiintoasi?

Väittäisin että maahanmuuttopolitiikka.

37. ketä ikävöit?

Loppuvuonna parasta ystävääni, jonka typeryyksissäni karkotin elämästäni :(

38. kuka oli paras tapaamasi uusi ihminen?

Satutäti :)

En todellakaan muista enää, millaista on, kun osaa kirjoittaa. Se on rasittava tunne. Kun muistaa sen, että joskus kaikki sujui kuin tuuli. Ajatuksia kiemurteli niin kovaan tahtiin oikeilla sanoilla sanottuna, että piti oikein karsia huonompia pois. Nyt on vain tympeää päiväkirjakieltä. Tyhjää ja ei mitään.

Epäilin ensin, että se johtuu otsikoiden puutteesta. Tai epäilen yhä. Mutta kukaan ei osaa auttaa. Voisiko jostain ostaa äidinkielenopettajien aineotsikkokirjan? Minä oikeasti tarvitsisin sellaisen. Tarinoita ei päässäni ole. Ne syntyvät vasta kipinästä. Ja nyt mielelläni niitä synnyttäisin. Ennen kuin synnytän jotain aivan muuta. Nyt minulla olisi aikaa sanojen ja pilkkujen viilaukseen.

HYVÄT YSTÄVÄNI!!!!

Keksikää minulle hieman henkevähköjä, riipaisevia tai villin perverssejä otsakkeita. Lauseita, joista intoudun ja saan aikaan tarinoita. Lupaan näyttää tarinat sitten teille. Sitten kun ensin saisin edes muutaman sanan!

HAHA! Tajusin juuri, että olen menossa raivaamaan pihaa lumesta, jonka jälkeen aion hakata halkoja, että illalla voi tehdä ruokaa. Odottaen samalla ukkoani saapuvaksi metsältä.

Ai miten niin olen vuosisatoja taantunut siitä, että vielä pari vuotta sitten asustin priimaremontoitua kämppää Lahden keskustassa. *nauraa*

MINUN ELÄMÄNI!

Älä sano ehkä, jos voit
sanoa kyllä.
Älä sano katsotaan huomenna
jos voit jo tänään sanoa ei.
Älä sano lintu kuin lintu,
sano pääskynen tai haukka.
Älä sano kukka kuin kukka,
sano keltavuokko, Anemone
ranunculoides, ja
kissankello.
Älä sano, no olkoon, jos
voikukista
aletaan keittää heikoille
keittoa
ja kissankelloilla halutaan
soittaa
muurahaisillekin sapeli
kouraan.
Älä sano, samapa tuo,
silläkin uhalla
että sinut heitetään vailla
vettä ja paitaa, pimeään,
kylmään.
Älä pelkää yksinäisyyttä,
ehkä se
on pelkkä tauko ennen
loppusoiton
pitkää, kiivasta syleilyä.
Älä huokaa jos sinun on
huudettava.
Älä huuda, jos kuiskauskin
rikkoisi
kurkiaurat matkalla rinnasta
rintaan,
särkisi ikuisesti aran
astiamme.

Älä, älä koskaan suutele
otsalle
jos voit suudella suoraan
suulle.

---

Näin on sanonut Tömmy Tabermann.
Ja minua oksettaa.

Mietin tuossa mainoksen jälkeen, että jos joka toinen suomalainen kuolee sydän- ja verisuonitautiin, niin miten silloin käy, kun ne taudit on kitketty? Eikö sitten jokatoinen enää kuolekaan? Entä mitäs ne jokatoiset, jotka ei kuole noihin tauteihin? Mihin ne kuolee? Ja kuoleeko ne myöhemmin?

Kallossa takoo vain lohikeitto. Kerro siinä sitten syviä tuntojasi. Hormoonit kihisee sisuksissa sekä rammsteinin saksa. Sanovat, että kun raskauden loppupuolella lapselle kuunteluttaa musiikkia, se rauhoittuu siitä musiikista myös synnyttyään. Entä jos soittaa metallia? Kai mikä vain musiikki käy, kunhan se on samaa. Minä taidan siis soittaa sitä Rammsteinia Hupsikselle, kun aika koittaa. Eihän kukaan muutenkaan luvannut, että tämä maailma ikuisuuksiin asti kauneinta katsottavaa olisi.

*syötyänsä*

Olen pohtinut enemmän kuin vakavasti viime aikoina, kuinka säilyttää hulluutensa ja rock 'n roll äiti-ihmisessä. Itsessäni, tarkemmin ilmaisten. Uudessa Imagessa, jonka juuri köpöttelin hakemasta pakkassäässä postilaatikosta ja joka on aina hymynaiheuttavaa postia, näyttää olevan juttu muutamasta muusikkoperheestä lapsineen. Ja siitä, miten lapsentulo muuttaa vai muuttaako. En ole vielä asettunut mukavasti sohvalle tekstejä lukemaan. Aihe on ajankohtainen muutenkin, joten palasin pohtimaan koneelle.

Minusta ei saa tulla liian äitimäinen, jämäkkä, aikuinen, järjestelmällinen ja vallitseva. Minä haluan pysyä äitiyden lisäksi hulluna naisena, rentona, lapsena itsekin, sekasortoisena ja tasavertaisena. Minun täytyy muistaa mennä lapsoisen kanssa ihmettelemään maailmaan kuin hänkin sen tekee. Nauraa, huutaa ja laulaa, hillua, tanssia ja hihittää. Kieriä lumihangessa, maata nurmikolla ja tuijotella tähtien kaukaisuutta. Ehkä pelkään turhaan, mutta parempi tiedostaa riskit, niin ehkä voi asioille jotakin tehdä.

MINÄ TAHDON OLLA HULLU ÄITI!