IRC-Galleria

Stroke my hair
Touch my skin
I want all of you
Do you want me?
I feel nothing's enough
I feel jealous
I feel hurt
But seeing you
Always calms me
So come
Stroke my hair
Touch my skin
Smile to me
Do it gently

I want to be yours.
<3

This is ten percent luck, twenty percent skill
Fifteen percent concentrated power of will
Five percent pleasure, fifty percent pain
And a hundred percent reason to remember the name

-Viktoriya Vasilev-Castiglione, oletanÂ…?

Vaalea aurinkolasipäinen nainen käännähti ja vilkaisi päästä varpaisiin neljänkymmenen paikkeilla olevaa tuulipukutakkista pyöreähköä lenkkeilijää. Hän naurahti ja maiskautti räikeänpunaisia huuliaan. Kaikenlaisia valeasuja nuo keksivätkin, amatöörit.

-Kuka kysyy?

-Punainen merimies, lenkkeilijä vastasi.

-Excellent, turvatarkastus läpäisty. Onko paketti toimitettu perille? nainen kysyi hienoisella venäläisellä aksentilla.

-Kyllä. Satamapartioon soluttautuneet apujoukkomme hoitavat asiaa parhaillaan.

-Täydellistä.

Kaksikon välille lankesi pieni hiljaisuus. Vaalea neitokainen kietaisi ruskehtavaa turkistakkiaan tiukemmin, kostean ilman hioessa hänen puuteroitua ihoaan. Mies näytti vaivaantuneelta ja rykäisi sitten, ympärilleen vilkuillen.

-Tuota, neiti Castiglione, jos nyt ne rahatÂ…

Nainen käänsi päänsä hitaasti mieheen, joka näytti tärisevän. Nainen pohti mielessään, oliko hän peloissaan vai oliko hänellä vain kylmä.

-Rahat? nainen kysyi viattomasti.

-N-Niin. Niinkuin sopimuksessa lukee… mies käänsi katseensa nopeasti maahan. Vaaleaverikkö ei hievahtanutkaan, ennen kuin kohotti kulmakarvaansa ja naurahti.

-Oivoi, miksi turhaan hätiköisimme? Kävisimmekö pikaisella kahvilla? Täällä kun on niin kamalan kylmä, nainen surkutteli ja hivutti meikattuja kasvojaan hiukan lähemmäs miestä.

Mies ei selvästikään tiennyt, mitä tehdä. Hän ei kuitenkaan uskaltanut väittää vastaan Venäjän mafian tyttärelle, joten hän nyökkäsi, ja kaksikko suuntasi lähimpään kuppilaan.



-Mitä teille, herra…?
-Herra Archton

-Voi, kuinka vaikeasti lausuttava nimi, nainen naurahti. Aivan, herra Archton, otatteko kahvin?

-Tuota, voisinhan minä… Mutta entä teille, rouva? M-Minä voin maksaa.

Naisen kasvot kääntyivät petollisen leveään hymyyn.
-Kuinka huomaavaista, herra Archton. Minulle riittää pelkkä kurkkupastilliaski.

Hetken kuluttua tilaukset saapuivat ja mies tarttui kahvikuppiinsa ja siemaisi siitä nopeasti.

-No, herra Archton. Oletteko naimisissa?

Mies nyökkäsi hermostuneena ja siemaisi uudestaan kahvistaan.

-Vai niin, nainen hymähti. Mikä teidät on johdattanut tällaisiin hommiin?

-Tuota, minun on huolehdittava veloistamme, eikä muuta vaihtoehtoa ollut…

-Todellako? Olisit ryhtynyt mieluummin autonpesijäksi.

Mies kohotti päätään ja katsoi naista kummastuneena. Nainen naurahti.
-Voi, ei mitään, ei mitään! Mutta herra Archton, oletteko kunnossa?
Nainen kysäisi mieheltä tämän ähkäistessä kummallisesti.

-Mitä nyt vatsaa… Vähän vääntää…

-Oh dear, ehkä WC:ssä käyminen helpottaisi? nainen kysyi huolestunut ilme kasvoillaan. Mies nyökkäsi vatsaansa painaen ja harppoi WC-käytävälle nurkan taakse kadoten.

Nainen otti miehen kupin käteensä ja haistoi.

-Laksatiivia? Vanha juttu, nainen totesi ja naurahti.

Hän odotti viitisen minuuttia ja käänsi sitten kasvonsa kohti ikkunaa. Juuri sillä hetkellä ulkona käynnistyi ilotulitus ja kahvilan asiakkaiden huomio kiinnittyi näytökseen. Puolet asiakkaista suuntasi ulos ihailemaan yllätyksellistä väriloistoa.
Nainen kaivoi äkkiä käsilaukkunsa, asteli WC-käytävälle ja varmisti, ettei kukaan nähnyt. Nainen puki hanskat käsiinsä ja kaivoi taskustaan äänenvaimennetun Beretta ysimillisen. Varovasti hän piilotti aseen takkinsa alle ja astui lähemmäs ovea, kunnes oli painautunut siihen kiinni. Vessanpöntön huuhteluääni kävi, ja nainen vilkaisi ympärilleen ja näki nurkan takaa tarjoilijan astelevan kohti vessoja.
Samassa miestenvessan ovenkahva kääntyi ja ovi avattiin. Mies oli juuri astumassa ulos, kun nainen potkaisi tätä lujaa korkokengällään vatsaan. Mies voihkaisi äänekkäästi ja taipui kaksinkerroin.
-Rakkaani!! nainen huudahti ja tarttui miehen olkapäistä, tönäisi hänet hoiperrellen vessan perälle, vilkaisi sitten tarjoilijaa, joka oli naisen huudettua kääntynyt katsomaan ja iski hänelle silmää. Tarjoilija punastui ja marssi nopeasti pois näköpiiristä. Nainen astui heti vessaan, sulki oven perässään, lukitsi sen ja meni miehen luokse. Hän painoi kätensä tämän suulle ja nosti aseensa hänen ohimolleen.
Vapiseva mies tuijotti naista hädissään ja oli liimautunut liikkumattomana seinää vasten. Nainen kuunteli hetken miehen epämääräistä yninää, kunnes huokaisi. Suunsa avatessaan naisen venäläinen korostus oli kadonnut.

-Sanoinhan, että olisi kannattanut ryhtyä autonpesijäksi.

Mies tuijotti naista anovasti ja kyyneleet valuivat hänen silmistään. Nainen naurahti.

-Nimeni ei muuten ole Viktoriya Vasilev-Castiglione. Se on Sasha Gibson. Ah, ja tosiaanÂ… Kiitos kurkkupastilleista.



Neljänkymmenen minuutin päästä ruumis löydettiin kahvilan vessasta. Miestä oltiin ammuttu päähän kaksi kertaa, eikä laukauksia oltu kuultu. Muutama asiakas todisti nähneensä miehen menevän vessaan, mutta ainoa, joka oli nähnyt naisen, oli tarjoilija. Tarjoilijalla ei ollut tarkkaa alibia ja hänet oltiin nähty kävelevän WC-käytävälle. Hänen epäiltiin myös lisänneen miehen kahviin laksatiivia, jotta murha olisi saatu toteutettua WC-tiloissa. Tarjoilija pidätettiin ja juttu jätettiin rauhaan- olihan poliisilla tärkeämpiäkin tapauksia selvitettävänä.

Samaan aikaan Sasha Gibson nousi mustanruskeat hiukset hulmuten Milanon yksityiskoneeseen. Hän piteli puhelinta olkapäällään pää kenossa, laukkujaan kantaen.

-Aivan… Kyllä. Kuppilaan soluttautunut työntekijä hoiti tehtävänsä hyvin, toinen työntekijä pidätettiin. Niin… Niin. Asia selvä. Saavun Milanoon kolmessa tunnissa. Niin…Haluan palkkion ajoissa. Näkemiin.

Nainen laski laukkunsa penkille ja sulki puhelimen huokaisten. Pitkä päivä takana. Hymy hiipi pikkuhiljaa neiti Gibsonin kasvoille. Jälleen yksi onnistunut riskioperaatio. Palkkamurhaajan elämä kävi usein pahasti voimille ja hermoille, mutta hän oli alansa parhaita- eikä jännityksestä ollut ainakaan puutetta.
Siinä samassa lentokone starttasi ja nousi hetken päästä ilmaan, vieden Sasha Gibsonin mukanaan. Hän nouti palkkionsa Milanon mafialta, kaupungin keskustasta ja jo 24 tunnin päästä hän oli astunut uuteen koneeseen, jonka kohdetta ei tiennyt kukaan muu kuin nainen itse. Niin Sasha Gibson vaihtoi olinpaikkaansa, hankki maihin päästyään uuden henkilöllisyyden ja katosi- jälleen kerran.

~

"Honey, it's been a long time coming
And I can't stop now
Such a long time running
And I can't stop now
Do you hear my heart beating
Can you hear the sound?
Cause I can't help thinking
And I don't look down..."

<3

What it feels,
when everyone else goes ahead,
leaving you alone?

What it feels,
when you're sitting next to someone's bed,
and she/he closes his/her eyes for the last time?

What it feels,
when a sudden pain in the heart attacks you
and all you can do is cry?

What it feels,
when you can't even see the lights,
although they are on for you...?

What it feels,
when you are the only one left
knowing there's no way to escape,
save yourself or be at ease...


What it feels like to say goodbye?

And when it happens
I hope
It's us who collect those tears
And make them our
The most beautiful memories.

Näin kasvosi sivusta päin, katselit kimaltavalle merelle.
Kätesi olivat hautautuneet viilenevään hiekkaan,
auringon laskiessa minuutti minuutilta syvemmälle horisonttiin.
Aallot liplattivat edestakaisin kaikessa rauhassa,
koskettaen paljaita varpaitasi.
Hiuksesi näyttivät tuultakin kevyemmiltä,
vapaasti heiluen...
Siinä samassa käänsit hitaasti pääsi,
katsoit minua tummilla silmilläsi,
hämmästyneenä,
ja sanoit...

Heihei, eiköhän mennä
Lähdetään pienelle matkalle
Kylän laidalla, niityn laidalla
Meitä oottaa kirsikkapuu

Tule jo, mennään pian
Noustaan kyytiin tuulen
Käteeni tartu, katso ja naura
Luokse saavumme auringon

Tänne näin, täällä olen
Puiden varjossa seison
Haistatko ruohon tän vihreän?
Meitä oottaa kesäinen päivä~