IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

:(Perjantai 09.03.2007 00:00

En muista paljoakaan synnyinpaikastani. Siellä oli ahdasta ja pimeää, eivätkä ihmiset koskaan leikkineet kanssamme.

Muistan äitini ja hänen pehmeän turkkinsa, mutta hän oli usein sairas ja hyvin laiha. Hänellä oli vain vähän maitoa minulle ja sisaruksilleni.

Muistan monien sisaruksieni kuolleen ja kaipaan heitä niin. Muistan myös päivän, jolloin minut vietiin pois äitini luota. Olin niin surullinen ja peloissani, maitohampaanikin olivat juuri puhjenneet. Minun olisi pitänyt pysyä äitini luona pidempään, mutta hän oli niin sairas.

Niin meidät pantiin laatikkoon ja vietiin johonkin outoon paikkaan. Vain me kaksi. Olimme peloissamme ja painauduimme kiinni toisiimme, yksikään ihminen ei silittänyt eikä rakastanut meitä. Niin paljon nähtävää, ääniä ja hajuja!

Olemme kaupassa, jossa on paljon erilaisia eläimiä! Jotkut vaakkuvat! Jotkut naukuvat ja toiset piipittävät! Minut on lukittu siskoni kanssa pieneen häkkiin, voin kuulla muiden pentujen ääniä täältä.

Näen ihmisten katselevan minua. Pidän erityisesti "pienistä ihmisistä", lapsista. He näyttävät niin suloisilta ja hauskoilta, ihan kuin he haluaisivat leikkiä kanssani!

Kaikki päivät vietämme pienessä häkissämme, joskus ilkeät ihmiset lyövät ikkunaan pelotellakseen meitä. Silloin tällöin meidät viedään ulos ihmisten nähtäväksi. Jotkut ovat helliä, mutta toiset satuttavat meitä.

Saamme aina kuulla "Ne on niin söpöjä! Tahdon tuollaisen!", mutta koskaan emme pääse kenenkään mukaan.

Siskoni kuoli viime yönä, kun kauppa oli pimeänä. Painoin pääni hänen pehmeälle turkilleen ja tunsin elämän jättävän hänen pienen, laihan ruumiinsa.

Olin kuullut ihmisten sanovan, että hän oli sairas ja minutkin pitäisi myydä alennushintaan, että pääsisivät minusta äkkiä eroon.

Luulen pehmeän ininäni olleen ainoa (ääni), joka suri häntä kun hänen ruumiinsa aamulla otettiin pois häkistä ja heitettiin roskikseen.

Tänään tuli perhe ja osti minut! Voi onnen päivää! He ovat todella mukava perhe ja he todella, todella halusivat minut!

He olivat ostaneet kupin

ja ruokaa minulle ja perheen tyttö piti minua hellästi sylissään. Rakastan häntä niin paljon!

Tytön äiti ja isä kehuvat minua suloiseksi ja hyväksi pennuksi! Minut nimetään Angeliksi (Enkeliksi). Rakastan nuolla uusia ihmisiäni!

Perhe pitää minusta hyvää huolta, he ovat helliä ja rakastavat minua. Hellävaroin he opettavat minulle oikean ja väärän, antavat hyvää ruokaa ja paljon rakkautta.

Haluan ainoastaan miellyttää näitä ihania ihmisiä! Rakastan pikku tyttöä ja pidän leikkimisestä hänen kanssaan!

Tänään kävin eläinlääkärillä. Se oli outo paikka ja minua pelotti. Sain pari rokotusta, mutta paras ystäväni, pikku tyttö piti minua hellästi ja sanoi sen olevan OK. Niinpä rentouduin.

Eläinlääkäri varmaankin sanoi surullisia sanoja rakkaalle perheelleni, koska he näyttivät kamalan onnettomilta. Kuulin vakavasta lonkkaviasta ja jotain sydämestäni...

Kuulin eläinlääkärin sanovan jotain "epämääräisistä kasvattajista" ja siitä, että vanhempiani ei varmaankaan oltu kuvattu.

En ymmärtänyt eläinlääkärin puheita, ainoastaan sen, että minua koskee nähdä perheeni näin surullisena. Mutta he silti rakastavat minua ja minäkin rakastan heitä hyvin paljon!

Olen nyt kuusi kuukautta vanha. Siinä missä useimmat muut pennut ovat vankkoja ja riehakkaita, minuun sattuu kauheasti jo pelkkä liikkuminenkin.

Kipu ei koskaan hellitä. Minuun sattuu leikkiä ja juosta rakkaan pikku-tyttöni kanssa ja minun on myös vaikea hengittää.

Yritän parhaani ollakseni se vahva pentu, mikä minun pitäisi olla, mutta se on niin vaikeaa.

Sydämeni särkyy kun näen pikku-tytön niin surullisena ja kuulen Äidin ja Isän sanovan: "nyt on varmaankin aika".

Useita kertoja olen käynyt eläinlääkärillä, eivätkä uutiset ole koskaan hyviä. Aina puhutaan synnynnäisistä ongelmista.

Haluan vain tuntea lämpimän auringonpaisteen, leikkiä ja helliä perhettäni.

Viime yö oli pahin. Kipu on nyt ainainen olotilani, juominenkin koskee.

Yritän nousta, mutta voin ainoastaan inistä kivusta.

Minut viedään autoon viimeisen kerran. Kaikki ovat niin surullisia, enkä tiedä miksi. Olenko ollut tuhma?

Yritän aina olla hyvä ja rakastettava, mitä olen tehnyt väärin?

Voi kun tämä kipu vain menisi pois!

Kunpa vain pystyisin pysäyttämään pienen tytön kyyneleet.

Yritän nuolla hänen kättään, mutta voin vain valittaa kivusta.

Eläinlääkärin pöytä on kovin kylmä. Minua niin pelottaa. Ihmiset kaikki halaavat minua ja itkevät pehmeään turkkiini.

Voin tuntea heidän rakkautensa ja surunsa. Onnistun nuolemaan pehmeästi heidän käsiään.

Eläinlääkärikään ei näytä niin pelottavalta tänään. Hän on hellä ja aavistan jonkinlaista helpotusta kivulleni.

Pikku-tyttö pitää minua pehmeästi ja kiitän häntä kaikesta antamastaan rakkaudesta.

Tunnen pienen piston etujal***ani. Kipu alkaa hellittää ja tunnen rauhan laskeutuvan ylleni. Voin nyt nuolla pehmeästi hänen kättään.

Oloni muuttuu nyt unenomaiseksi ja näen äitini ja sisarukseni kaukaisessa vehreässä paikassa. He kertovat minulle ettei siellä ole kipua ainoastaan rauhaa ja onnellisuutta.

Jätän hyvästit perheelleni ainoalla tuntemallani tavalla, pienellä hännän heilautuksella ( ja hellällä kuonon tökkäisyllä).

Olin toivonut viettäväni monta vuotta heidän kanssaan, mutta niin vain ei ollut tarkoitettu.

"Nähkääs", sanoi eläinlääkäri: "eläinkaupasta ostetut pennut eivät tule kunnon kasvattajilta".

Kipu poistuu nyt ja tiedän, että tulee kulumaan monta vuotta kunnes näen rakkaan perheeni uudelleen.

(Tätä tarinaa saa julkaista ja levittää toivoen, että se pysäyttää moraalittomat kasvattajat ja ne jotka kasvattavat pentuja vain rahan eikä rodun parantamisen vuoksi. Copyright 1999 J. Ellis )

kiinni jäit!!! Sunnuntai 14.01.2007 14:50



Kiinni jäit! Koska luet tätä tekstiä, se tarkoittaa että sinun täytyy kommentoida. Kommentoi ihan mitä haluat, kunhan teet sen. Sen jälkeen laita tämä teksti omaan blogiisi ja nappaa kaikki päiväkirjaasi lukevat .


Rakastan sinua.Lauantai 12.08.2006 04:21

Ei
Rankin sade huuhdo
Puhtain kylpy liuota
Vahvin happo syövytä
Sinua iholtani.

Ei
Pehmein mansikka viettele
Kuumin juoma sulata
Kirpein karkki kirvoita
Sinua huuliltani.

Ei
Suloisin biisi viettele
Viisain neuvo työnnä
Vihlovin huuto pelota
Sinua ajatuksistani.

Sillä rakastan sinua.

[Ei aihetta]Tiistai 08.08.2006 12:34

Joka päivä kaikenaikaa
mietin onko tämä totta ollenkaan
että kanssas
tätä taikaa rakkauden me koetaan
että kantaa oikeasti
tämä tunne aina päivään huomiseen
ja taas hetken
ihanasti
tunnen sydämeni lentoon lähteneen

Tahdon oikeesti olla sinun
enkä vain leikisti rakastaa
kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa
tahdon syliisi painaa pääni
tahdon lämpöösi nukahtaa
olla kanssasi oikeesti onnellinen
sua oikeesti rakastaa

Uskonut en silloin ennen
että todellisen onnen löytäisin
kun mä aina tullen mennen sitä juuri pakenin
mutta nyt on kaikki toisin
luotas lähteä mä koskaan tahdo en
olet nainen suurenmoisin
mulle lahjoitit sä aidon rakkauden
(2x)

Tahdon oikeesti olla sinun
enkä leikisti rakastaa
kanssas oikeesti kokea kaiken
mikä ollut on unelmaa
tahdon syliisi painaa pääni
tahdon lämpöösi nukahtaa
olla kanssasi oikeesti onnellinen
sua oikeesti rakastaa

Olla kanssasi oikeesti onellinen
sua oikeesti rakastaa...

[Ei aihetta]Maanantai 10.07.2006 22:12

Pimeys on nyt laskeutunut.
Sammunut on tuli viimeinenkin.
Sydänyönä aika tullut on,
käydä yksin taistohon.

Kun yksin oot, eikä toivoa näy.
Oot voimaton ja raskaaks taakka käy.
Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa sydän metallinen.

Katson tähtitaivaalle.
Puhun kaatuneille sankareille.
Veljet! Tulen luoksenne.
Mutta moni vielä kuolee vuoksenne.

Metallisydän.
Sydän metallinen!
Metallisydän.

Kun yksin oot, eikä toivoa näy.
Oot voimaton ja raskas taakka käy.
Et luovuttaa saa, sillä rinnassasi hakkaa..

Metallisydän.
Sydän metallinen!
Metallisydän.
Metallisydän.
Metallisydän.

Minako utelias ;)Perjantai 02.06.2006 00:58

>*sukupuolesi? Mies
>*pituus? 174.7
>*paino? 81 ja jotain..
>*silmien väri?sunnuntaisin punaset
>*hiusten väri? ruskeet
>*hampaitten väri? mustat
>*kielen väri? punanen
>*maito vai olut? riippuu tilanteesta..sekasin kai :)
>*tupakka vai purkka? hasis
>*juusto vai makkara? juusto
>*justiina vai juustohöylä? justiina
>*kuka tai mikä? kuka
>*keksiä vai kakkua? seksia
>*mitä/ketä ajattelet nyt? yht vaa
>*meloonia vai
>päärynäjäätelöä? banaania s**tana
>*mikä sinusta tulee isona? taivaanrannanmaalari
>*ovatko sormesi kipeät miksi? ovat, en kerro...
>*anko kaulasi arka miksi? juuh
>*kramppaako jalkasi koskaan? aina se keskimmainen ;)
>*horoskooppisi? jouskari
>*omistatko nallepuh sukkia? kopallinen
>*lempi väri? musta ja sininen
>*kenestä ihmisestä pidät eniten? joulupukki
>*lempinimi? jartza
>*lempi ruoka? catfood
>*lempi juoma? Porin olut tai grafenwalder
>*missä
>asut? kankaanpaas
>*haluiaisitko asua muualla? poris...
>*kenen kanssa haluaisit asua? jonkun naispuolisen
>*lempi biisi? moni
>*lempi bändi? moni
>*lempi artisti?moni
>*lemmikkieläimet? kalat kissat ja polykoirat
>*minkä
>niminen haluaisit olla? janis petke
>*rakastatko itseäsi? tottahan toki, heh!
>*harrastukset? Treeni, kappailu autot ja akvaario
>*näetkö itsesi täydellisenä? en
>*oletko vapaa/varattu? vapaa ku valtameri kotka
>*juotko? jep
>*poltatko? jep
>*kuka
>on sinulle tärkein ihminen maailmassa? mude
>*mistä tavarasta et voisi luopua? tietokone
>*uskotko jumalaan? sillon tallon
>*mitä unia näet useimmin? markia
>*kenelle haluaisit
>antaa pusun poskelle? ;)
>*millä autolla haluaisit ajaa? monella
>*lempikukkasi?
>*rahaa vai rakkautta? rakkautta
>*vihaatko ketään? jokusta
>*mitä et suostuisi tekemään
>mistään hinnasta? tappamaan ketaan
>*uskotko kohtaloon? juup :)
>*uskotko että voisit joskus olla super julkkis? en
>*tunnetko olevasti ihailtavan loistava ? en
>*paras
>radiokanava? radioseven tai energy
>*missä vaatteissa olet kuin kotonasi? farkut ja t paita
>*minkälaisesta kampausta/tyylistä pidät? sekotettu sekasin
>*mitä sinulla on päälläsi? farkut, t paita, batman boxserit, sukat, ja joku paita
>*omistatko kaksois
>leukaa ? jonkin moisen
>*kenet haluaisit ottaa syliin? ;)
>*ketä ihmistä et mistään hinnasta haluaisi ottaa syliin? bablo picassoa
>*rakastatko oikeesti ketään koko
>sydämmesti pohjasta? kylla
>*pahin mokasi? niit on niin paljon ettei riita sanavarasto
>*elämäsi onnellisin hetki? tulossa viel
>*kenen kanssa viimeksi mailailit? anneli
>*kenen kaa viimeksi puhuit puhelimessa? toni
>*kenen kaa juttelit viimeksi messengerissä? kiurun
>*kuka viimeksi kattoi sua pitkään? joku muija
>*onko muita samassa huoneessa tällä hetkellä kuin sinä? on hemmo
>*hyväksytkö homot/lesbot? kai ne on ok
>*oletko rasisti? en
>*mitä mieltä olet mustalaisista?
>*onko sinulla hyvät välit vanhempiisi? on
>*onko sinulla
>sisaruksia? 4 siskoo
>*rakastatko montaa ihmistä? muutamaa
>*mitä mieltä olet marsuista? p*skantaa h*lkutist
>*mitä mieltä hevosista? uljaita elaimia
>*kun katsot vasempaan, mitä näet? ikkunan
>*kun katsot
>taaksesi, mitä näkyy? keittio
>*romanttisinta mitä tiedät että tyttö/poika voisi tehdä? jaa a
>*romanttisin paikka? eifel torni tai jotain
>*mistä paikasta sulla on ihanimmat
>muistot? turusta
>*ketä ihmistä ajattelet usein? ;)
>*oletko koskaan käynyt tampereella? moneen otteeseen
>*onko sinulla iso haba? siin se roikkuu :)
>*oletko tyytyväinen omaan kroppaasi? en
>*onko sinulla tunnusta ii2? ei
>*väsyttääkö? ei
>*kenen viereen olet aina unelmoinut että pääset nukkumaan? ...
>*oletko kateellinen jollekkin
>ulkonäöstä? en tietaakseni
>*onko sinulla hiekkakaivuria? ei mutta huomenna ostan
>*millon viimeksi olet leikkinyt hiekkalaatikolla? pentuna joskus
>*suurin paheesi? lohoilu
>*kenen hymystä sinulla lähtee
>jalat alta? ei ole viel lahteny mut saapi nahda
>*jos saisit lausuu 3 toivomusta, mitkä ne olisi? rakkaus, terveys ja elamanilo
>*onko sinulla ollut koskaan mitään tuhmaa mielessä? tallakin hetkella ;)
>*mitä mietit tällä
>hetkellä? kysymysta
>*mitä siskosi/veljesi sanoi sinulle viimeksi? aja varovasti ja ilm. sit ku oot peril
>*otatko paljon aurinkoa? jonkin verran
>*mitä teet yleensä rannalla? otan arskaa tai uin
>*onko sinullla koskaan
>meinannut lähtee jalat alta, jos vastaan on tullut unelma mies/nainen on
>*oletko koskaan rukoillut? olen
>*kenet ottaisit mukaan autiollesaarelle? hemmon ainakin
>*huoneesi kattosi väri? paneloitu manty
>*peseydytkö säännöllisesti? 2 kertaa paivas
>*pesetkö hampaat usein? 3 sti paivas
>*puhdistatko korvat useammin kuin kerran kuukaudessa? kerran paivas
>*minkä
>merkkinen tietokone sinulla on? oma tekele
>*onko sinua pusinut kukaan viimeisen kuukauden aikana? kylla
>*oletko punastellut viimeisen viikon aikana? en
>*unelma
>jätkä/tyttösi? huumorintajunen, flirttaileva, hella, saa olla hyvannakoinenkin ja hyvaksyy mut
>*onko kukaan koskaan sanonut sinulle, että olet hämärä tyyppi? juuh
>*nautistelija vai kiireinen? naatiskelija enemmanki ja joskus kiireinen
>*osaatko ottaa rennosti? kyll
>*pysytkö paikallasi minuuttia kauenpaa? kyll
>*tiedätkö mikä on uikutuskerho? en
>*oletko takkarin vakkareissa? ...
>*oletko tyytyväinen elämääsi? en
>*paljon
>kavereita? 6
>*onko sinullla yli 50 numeroa kännykässä? on
>*voisitko juoda muuta kuin kaupan maitoa? en
>*onko sinulla vakavia sairauksia? ei o
>*omistatko
>finnejä? kylla, harmi! :(
>*onko sinulla pitkät kynnet? ei, eika tuu olemaan
>*kun ajattelet, onko sinulla usein suu mutrussa? joop
>*oletko usein niin ajatuksissasi, että et kuule etkä
>näe mitä ympärillä tapahtuu? juuh
>*herkku mitä et voi vastustaa? kaunis nainen ;)
>*oletko vaivautunut jos joku katsoo sinua? ehka vahan, riippuu pitkalti katsojasta
>*paras elokuva minkä olet katsonut? braindead
>*merkitseekö raha sinulle paljon? ei
>*voisitko kuvitella tuhlaavasi 200 euroa kenkiin? en
>*kuka teillä kävi viimeksi kylässä? toni
>*muuttuisitko
>hirveesti ihmisenä, jos voittaisit 1 000 000 euroa? en
>*oletko ylpeä ihminen? en liikaa ainakaan
>*oletko koskaan pyörtynyt? en
>*pelkäätkö verta? en
>*oletko koskaan
>käynyt talvella lumihanges alasti? tottakai
>*harrastatko avantouintia? kerran koittanu mokil
>*skeittaatko? en
>*kuljetko amis tyylisissä vaatteissa? en
>*oletko koskaan laittanut
>lantin lanttia hyväntekeväisyyteen? kyl
>*itketkö usein? en
>*onko sinusta häpeällistä näyttää tunteensa? ei
>*oletko itkenyt koskaan kenenkään ihmisen
>tähden? olen
>*jos voittaisit rahaa rajattomasti, laittaisitko siitä yhtään
>hyväntekeväisyyteen? juup
>*tunnetko itsesi rikkaaksi? kyl mutten rahallisesti
>*onko elämä elämisen
>arvoista? tottakjai
>*oletko koskaan yrittänyt itsaria? en
>*oletko edes miettinyt että tekisit itsarin? olen
>*oletko koskaan ajatellu tappavasi jonkun? onhan se mieles kavassy
>*oletko huutanut kenellekkään päin naamaa viimeisen kuukauden aikana? olen
>*oletko hyvä flirttailemaan? entie
>*oletko koskaan lyönyt ketään? olen
>*oletko
>mielestäsi väkivaltainen tyyppi? en
>*saatko kulumaan aikasi peilin edessä? silleen et katon tukan olevan hyvin ja kello nakyy :)
>*voitko seistä peilin edessä ja sanoo suoraan, olenpas minä
>hyvännäköinen? en
>*pidätkö runoista? kyl kai
>*uetko koskaan runoja? en varsinaisesti
>*mikä näky saa sinut heltymään? kummitytto leikkimas
>*mistä sinä saat hepulin? monestakin asiasta, oon ittekin aika hepuli
>*kenen äänestä pidät
>eniten? en kenenkaan
>*onko sinulla päivällä erillainen ääni kuin illalla/aamuyöstä? on
>*onko sinullla fiini nenä? nokka ku nokka ;)
>*soittaako sinulle juuri nyt joku tällä
>hetkellä? ei
>*puhutko paljon puhelimessa? aika vahan
>*mistä asioista puhuit? videokameroista
>*mitä päättelet tämän kyselyn tekiöistä? huumoria just sopivati ja ihan mukavaa ajan kulua
>*mitä pidit kyselystä? siinahan se meni
>*lopputerkut? bye bye ja ny saunoo!
« Uudemmat - Vanhemmat »