IRC-Galleria

Maanantai on syvältä...
Se on päivä joka aloittaa viikon, päivä johon on pakko herätä viikonlopun jälkeen, viikonlopun joka loppui liian aikaisin.
Nukkuessaan aamiais pöydässä ja yrittäessään hukuttaa itsensä aamiaismuroihin, ei voisi uskoa että on minkään laista toivo siitä että selviäisi ilman minkään laista ketutusta alkavasta päivästä.

Istuessaan autossa ja katsoessaan vettä joka sataa taivaalta, ei tekisi mieli muuta kuin nukkua auton kylmää ikkunaa vasten.
Auton ikkunasta voi nähdä omat kasvonsa, voi katsella itseään, katsoa kasvoja jotka on päällystetty meikillä ja ties millä tököteillä.

Auto saapuu koulun pihaan. Toisen asteen koulutus ei periaatteessa eroa mitenkään ala- tai ylä- asteesta. Samanlaiset pitkät harmaat käytävät, samanlaiset kiroilevat oppilaat, vessat jotka haisevat hiuslakalta, sorkikset jotka ovat täynnä energia juoma tölkkejä.

Istua yksin hetkenaikaa käytävän tietokoneella ja miettiä sitä miksi ylipäätänsä vavaantui heräämään aamulla. Miksi nousta lämpimän peiton alta kouluun jossa, jos teet niin kuin kunnon oppilaan pitää, et saa minkäänlaista huomiota ja jos olet häirikkö numerosi ovat huonot. Kumpi on pahempi?

Hyvät arvosanat ovat tärkeitä että saa jatkaa kouluttautumista, siihen ammattiin josta on aina uneksinut. Mutta ihminen on itsekäs. Kyllä toisten huomio kelpaa, se että joku katsoo pitkään ja kysyy mikä on huonosti. Kun vastaa että kaikki, jokainen käy vuorollaan silittämässä päätä. Se että tuntee jonkun välittävän, se että voisi vaan halata toista pitkään, ilman että joku haukkuu homoksi tai pitää muuten outona, sanoo "Hei sää seurustelet, et saa tehdä noin!".

Mutta jos kerrot asiat suoraan. Sanot "Nyt minulla on huono olla, halatkaa joku minua, huomatkaa minut." Se olisi itsekästä, epätoivoista, joten ollaan vaan hiljaa ja toivotaan että joku huomaa sen pahan olon mikä tuolla jossain sisällä lymyää.

Sitten kuuluu toisten ääniä. Jotkut toisen linjan opiskelijat kävelevät ohi kiroillen kuin viimeistä päivää. Mikähän siinäkin oikein on? Tokihan kaikki huomaavat ihmisen joka kiroilee, sehän on kuin kiellettyä. He saavat omanlaista huomiota.

Sitten saapuu ensimmäinen tuttu kasvo. Moikataan tietenkin, olisi epäkohteliasta olla moikaamatta. Vaihdetaan ehkä pari sanaa seuraavasta tunnista, jolle kukaan ei olisi halunnut tulla, mutta tulevat silti. Seuraavaksi saapuu se jota on odottanutkin, kavereista parhain, se jolle voisi jopa mennä sanomaan että "Hei! Nyt olisi halauksen paikka." ja hän halaisi, hieman ihmeissään kylläkin, mutta halaisi kumminkin.

Mutta kaveri ei ole iloinen, ei ollenkaan. Sillä on ollut paska viikonloppu, paljon murheita. Huomaamattaan on itse se joka katsoo huolestuneesti ja kysyy onko kaikki hyvin?
Sitten tulee avautuminen, kaveri kertoo kaiken sen pahan mitä sillä on mielessä. Miten maailma on niin paha paikka, hän sanoo.

Kumpa voisi vain sanoa "Kaikki järjestyy." Ja sitten kaikki olisi hyvin. Kumpa voisi vain antaa sen rohkaisevan halauksen ja samalla suojella parasta kaveriaan kaikelta maailman pahalta. Olisi suuri sateenvarjo jonka alla vain voisi olla ilman että mikään taivaalta satava vesi ei kastelesi.

Mitä siihen kaverin juttuun pitäisi sanoa. Voiko sanoa muuta kuin "ikävää ja kyllä se siitä." Eihän itse ole koskaan ollut samassa tilanteessa, mitä siinä pitäisi sanoa. Lopulta vain nyökkää ja toivoo että toinen ymmärtää että kyllä sitä välittää, vaikka ei sanokkaan mitään.

Sitten lausuu jonkin vitsin, itse ei edes huomaa että se on vitsi, mutta toinen nauraa sille silti. Ja yhtäkkiä ei olekkaan ollenkaan paha olla, sitten vain nauraa vitsille, joka ei ollut vitsi. Opettaja saapuu paikalle, katsoo ihmeissään, miten kukaan voi olla noin hyvällä tuulella näin aikaisin maanantai aamuna, jonka pitäisi olla syvältä. Opettaja astuu luokaan ja oppilaat seuraavat. Luokkaan mennessä paras kaveri kysyy "Mitä sinulle kuuluu?"
Vain hymyilet ja vastaat että ihan hyvää, sehän on totta. Olet saanut herätä aamulla uuteen päivään. On saanut syödä niitä suosikki muroja, joita äiti on ostanut kaupasta. On saanut nauraa ilosta, vaikka ulkona sataa vettä ja on maanantai aamu...


"Anna mun olla syypää sun hymyyn!"