IRC-Galleria

Korru

Korru

pierces the heavens!

Animecon'09Keskiviikko 15.07.2009 03:18

Jospa sitä nytten jo vihdoin kirjoittelisi jotain raporttia animecon matkasta, jos sen nyt jostain kumman syystä joku lukee :D

Ensimmäinen conipäivä oli siis perjantai, joka alkoikin sitten vasta kahden maissa vaikka aluksi oltiin luultu sen alkavan noin kymmeneltä, no ei se mitään... Sai nukkua pitempään. Kamina tatuointien piirtämisessä, maalaamisessa ja puuteroimisessa meni Yokon arvion mukaan noin kolmetuntia ( On se muuten kiva kun on tälläisiä avustajia :D Kiitoksia kovasti joka aamu minut maalanneelle Yokolle <3 )

Veljen luota kun sitten vihdoin päästiin lähtemään vielä ihan normivaatteissa cossivaatteet mukana Simon ( Kaisa ) tädin luokse bussilla, jäimme aivan liian aikaisten kun helsingin KADUT ovat näköjään monta kymmentä kilsaa pitkiä ja jäimme ekalla pysäkillä hetikun huomasimme kadun nimen, mikä lie katu nyt olikaan. Siellä sitten soittelimme ja tuskailimme ja mietimme kaikki yhdessä puhelimen kautta että missähän sitä nyt ollaan.

Lopulta meidät löydettiin, ja pääsimme jatkamaan matkaa Kaisan tädin luokse, tässä härdellissä meni varmaan noin 1,5 tuntia. Cossien pukemiseen sun muuhun meni myös hyvin paljon aikaa erinäisten sähläilyn kanssa ( Ja tietenkin kahvia juodessa ) joten saavuimme loppujen lopuksi conipaikalle kaksi tuntia myöhässä. ( Tässä vaiheessa minä muuten olisin jo itse lopettanut lukemasta :D )

Perjantai oli näistä kolmesta päivästä hiljaisin, luultavasti missasin montakin hyvää paneelia ( en tosin tiedä, en tarkistanut ) kun koko päivänä ei tupsahtanut mieleenkään että "Hetkinen, infostahan saa ohjelmalappuja". Perjantai on silti hyvin mieleenpainuva päivä kun sain vihdoinkin ostettua viime vuonna kuolaamani Rei Ayanami figuurin ^^ ( Ei sillä tavalla kuolaamani, lopettakaa se kaksimielinen ajattelu ) Ainiin ja oli kiva perjantaina huomata että taas cossaavani hahmo sentään tunnistetaan, hyvä niin, kaikkien pitäisi nähdä Tengen Toppa Gurren Lagann muutenkin. Perjantai oli tosin cossin osalta siinä ärsyttävä että kaulus feilasi lähes koko päivän ja sitä joutu kokoajan nostelemaan takaisin pystyyn, oli sen verran rasittavaa että meinasin olla käyttämättä koko cossia parin tunnin jälkeen, ja sen takia sitten päätinkin perjantaina viettää osan aikaa viitattomana jolloin paljastui toinen ikävä "lapsus" puvussani, eli että olin selkeästi ostanut vääränlaista kasvomaalia.

Elikkäs internetin ihmeellisestä maailmasta löytyneet Miyavi tatuointi ohjeista sain selville että kermapohjainen kasvomaali + puuteri = Ei lähde hiomalla, ei lähde vedellä, ei kulu, näyttää aidolta tatuoinnilta(löytyy cosplay.comista). Tätä meninkin sitten iloisena ostamaan Oulun pilapalasta, josta minulle annettiin Creme kasvomaalia, jonka pohjassa ei ainakaan vesiliukoista puhunut, ei kyllä toisaalta sanaakaan kermasta (jossei cremeä lasketa). Myyjän vakuuttelun jälkeen ostin sitten sen, oli ilmeisesti väärää. Maali oli olkapäistä hioitunut melkein kokonaan pois ja värjännyt viitan sisäosan ihan kivan siniseksi, samoin oman selän.

No perjantaina kumminkin tapasi mukavia ihmisiä, ja myös on pakko kiittää kuvaajia hienoista kuvista mitä on netistä löytynyt, esim. Wixxin kuvista pidin erityisen paljon unohtamatta tietenkään muita kuvaajia, ehkä siksi että siinä on minusta ainut kunnollinen Yoko x Kamina kuva :D

Lauantaina ostin elämänäni ensimmäisen hentai mangan ;D Oli ihan pakko, elkää tappako :D Oli kumminkin suhteellisen kesyä tavaraa, ja halpa hinta paksuksi teokseksi. Siitä nyt ei enempää, mutta taas jälleen tuli tavattua paljon kivoja ihmisiä, ja väenpaljous conissa oli lisääntynyt huomattavasti, muita plussia ja miinuksia tulee yhteenvetona lopussa :D Tosin lauantaina saimme myös kuulla erään cosplayaajan suorastaan raivostuttavan tarinan. Kyseinen cosplay ( en nyt muista hahmon nimiä ) oli suhteellisen paljastava, mutta ei enempää kuin Yokon esimerkiksi, tai parin muunkaan mitä paikalla näkyi, ainut ero oli että rinnan yläkaari ei ollut se mikä näkyi vaan alakaari ( näin siis kuulin ). Tästä oli jokin siveellinen äiti suuttunut ja mennyt valittamaan irstaasta cosplaystä järkkäreille, jotka sitten olivat menneet sanomaan cosplayaajalle että pukee päälleen. En ymmärrä ollenkaan, jos asu peittää kriittiset alueet, ja on sellainen josta näkyy vähemmän ihoa kuin esimerkiksi rankimmista asuista rannoilla, niin miksi ihmeessä se pitää kieltää? Ei kiellä suomen laki, eikä tietääkseni myöskään animeconin järjestyssäännöt, vähintään tälläinen sääntö sinne pitäisi lisätä jos ei muuta, niin tietää paljastavien cosplay asujen tekijät, ettei kannata tulla koko coniin.

Lauantaina jäi kanssa paneelit väliin, joka tosin oli ihan puhdas vahinko. Lähtiessämme tosin törmäsimme Yokon kanssa huvittavaan Kiinalaisten vähän yli keski-ikäisten sakkiin joka halusi ottaa yksittäin kanssamme kuvan, se oli hauska kokemus :D Hymyilytti pitkään jälkeenki, ja aikana :D Ne oli nii innostuneita ja ihania, awww <3 Ainiin ja se mummo joka puristi mua perseestä siinä kuvan aikana oli yks asia minkä varmaan aina muistan :D

Sunnuntaina olikin sitten jo ryhmäcosplay kilpailun aika, jännityksen kourissa vietetty aamu oli aika rankka, herätys oli erittäin aikaisin koska olimme ryhmämme kanssa sopineet olevamme paikanpäällä jo kahdeksalta. Lopulta tosin vain minä ja Yoko olimme paikanpäällä siihen aikoihin, mutta eipä tuo mitään haitannut. Backstagella oli aika huono olo, siteet kiristi enemmän kuin minäkään muuna päivänä sopivasti mahan kohalta, en ollut syönyt mitään, ja muinakin päivinä aika vähän, lisää tähän jännityksen niin johan on huono olo. Mutta esitys meni silti loistavasti, pari pientä virhettä toki löytyy mutta niinhän niitä aina... Ei saa sentään liian perfektionistiksi alkaa :D Turha mitään kyllä virheistä valittaakkaan itselleen kun voittokin siitä sitten tuli, jes! Hyvä me :)

Hyvin odottamaton juttu oli kyllä tuo, oulussa ajattelin että jos esitykset pitäisi pistää järjestykseen, sijoittuisimme jonnekkin puoleenväliin :D Semmosta sattuu :D
Sunnuntaina lisää kivoja ihmisiä :D Vähemmän yllättäen ^^ Vähän kyllä harmitti että oli pitänyt jättää iltabileet väliin kun oli tiedossa aikainen herätys ryhmäcosplaytä varten, mutta noh, onhan niitä muitakin coneja, ja animeconkin'11. Sunnuntaina eksyimme vihdoinkin paneeliin joka oli Vakavaa keskustelua cosplaystä. Paneeli oli hyvä ja mielenkiintoinen, oli kiva kuulla edistyneempien ja kokeneempien mielipiteitä eri asioista, vaikka en ihan jokaisesta samaa mieltä ollutkaan... Luonnollista tämäkin.

Sunnuntai iltana ryhmämme sitten lähti vihdoinkin bilettämään iltabileiden puuttuessa, seurueessamme kun sattui vielä olemaan yksi hieman alle täysi-ikäinen päätimme olla lähtemättä baariin, vaan animeconin vieressä olleeseen kivipuistoon joka oli aika paljolti tyhjä lukuunottamatta järjestäjiä jotka olivat menossa omiin pirskeisiinsä, joihin emme sitten edes jaksaneet yrittää pummilla. Istuimme ja ryyppäsimme yksin koko sunnuntai illan, tosin hauskaa juttua ja jännää keskustelua silti oli, soitettuamme parille tyypille varmistuimme siitä että muut animeihmiset olivat jo bileensä bilettäneet, ja sunnuntaina ei niin tee kukaan. Tästä hieman masentuneena aloin miettimään että eikö kaikkein parhaimmat pirskeet pitäisi juuri olla tapahtuman jälkeen? Ns. nostalgiabileet? Jos conin jälkeen biletätte ihmiset, niin missä? Kiinnostaisi tietää kun meidän seurueemme on aina suunnistanut "coni-alueelle".

Kiitos reissusta kaikille conissa olijoille, sekä tietysti omalle porukalle! Nähdään muissa coneissa.

Yhteenveto:

+Ihmiset
+Rei figuuri
+Tunnelma
+Tilat
+Myyntipöydät mielenkiintoisia, ja niiden ympärillä tilaa kulkea katsomassa
+Cosplayaajat
+Halaajat ( itsehän en kyllä juuri koskaan mene ketään halaamaan, jotenkin tuntuu oudolta mennä halaamaan ventovieraita, cossatkaa joku reitä tai lainia niin tuun halaamaan vaikka pari kertaa päivässä :D )
+Vakavaa keskustelua cosplaystä paneeli
+ Vihdoinkin vähän viileämpi, pimeämpi, ja mukavampi hengauspaikkakin ( Pannukellari )
+ Viriili kiinalainen mummo joka puristi perseestä :D ( Muuki kiinalaisseurue oli kyllä kiva :D )
+ Ensimmäinen ostettu hentai manga :D
+ Seksikäs ja avulias Yoko ;)
+ Ihmiset jotka tulivat puhumaan :D

-Ihmeellinen cosplaykielto hässäkkä
-pari conialueen ulkopuolella ollutta kusipäätä
-Sunnuntaina puisto illasta aivantäysin tyhjä
-Kasvomaali ( Joka tosin enemmällä puuterilla sitten toimi paremmin )
-Perjantain kaulushässäkkä ( Joka jotenkuten korjattiin muiksi päiviksi )
-Se että missasin taas tekijänoikeus paneelin, saatana joka kerta.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.