IRC-Galleria

MOSsi

MOSsi

Luonto kierrättää tuottonsa, ihminen vain vahinkonsa.

Selaa blogimerkintöjä

Lohduttomien virtaPerjantai 26.05.2017 10:28

Siinä hetkessä on
jotain, joka saa
sinut haukkomaan
henkeä, kun hän
katsoo sinua sen
sekunnin.
Kaiken hälinän keskellä
sydän janoaa vapautusta
ja keho kaipaa kosketusta.
Sokea piste estää sinua
näkemästä varjopuolta,
kun sydämesi sanoo kyllä
ja kehosi on kuin orja
johdatettavana kohti
tuntematonta.
Tartuit kädestä
ajattelematta elämän
hintaa ja olit hölmö
rakkaudessa luovuttaessasi
itsesi sen tunteen valtaan
valtamerien aallokossa
tajuamatta, että valtameri
vaatii aina uhria.
Aallot lyövät korkealle
kohti taivaita, kun
silmien säihke lyö kipinää
tunteen vahvistuessa ja
tuulen yltyessä.
Valtameri vaatii uhrinsa
ja sinä olet seuraava,
kun hukut siihen tunteeseen
palvoessasi rakkauden
kaarta, joka oikaisee
elämän totuuksia.
Kätesi annoit, mutta et
suostunut koskaan näkemään,
että ne olivat jo hyvästit
ja niin hukut lohduttomien
virtaan.

Muodollisten mallien vankilaTiistai 23.05.2017 22:08

Voisitko uskoa sen,
jos kertoisin, että
ei se alkuperäinen
ihminen tiennyt
hyvää tai pahaa,

ei oikeaa tai väärää,

sillä hän oli aina
altis toimimaan
yhteisön mukaan.

Niin hän aina toimi,
kuin esivanhempansa
ennen häntä, kunnes
tuli Syyttäjä, joka
syyttää ja pilkkaa
osoitellen lasta
ilkkuen:

"Katsokaa häntä,
sillä hän on alasti
eikä edes tiedä sitä!"

"Katsokaa alastonta
typerää ihmistä!"

Ei hän ennen tuntenut
häpeää eikä voinut
sitä ymmärtää, mutta
nyt piiloutuu häpeän
tuskaa syvälle sisimpään.

Ei hyveellistä eikä
paheellista ollut ennen
sitä päivää, mutta nyt
hänelle opetetaan sitä,
mikä ei tule pyyteettömän
lapsen sisimmästä luonnostaan.

Hänet opetetaan uskomaan
hyvään ja pahaan eikä
mallilla osoiteta, kuinka
toimia, niin kuin esivanhemmat
ennen häntä.

Ja niin hän lankeaa
muodollisten mallien
vankilaan, jossa
hyveitä tulee vaalia
ja paheita tulee karttaa
ikäänkuin hänelle pitäisi
opettaa, mitä on olla ihminen.

Hän ei koskaan ennen
sitä päivää ymmärtänyt
eläneensä väärin, mutta
niin luontainen antaumuksesi
tulee kieltää!

Yksinäisyyden kasvotMaanantai 22.05.2017 10:06

Avaat pitkälle
juuttuneita
ajatuksiasi ja
kaavojasi itseäsi
vaivanneista asioista
kohdataksesi ahdistuksesi.

Mutta heti raotettuasi
pelkotilojasi huomaat
vasteen hänen olemuksessaan,
joka ei suostu kuulemaan
huoliasi, sillä hän
ei ole valmis kohtaamaan
tuskaasi, jota sinä
haluaisit purkaa.

Puhut ilmiöistä asioiden
taustalla, mutta hän
arvioi kokoajan sinun
vaikuttimiesi taustaa
miettien sitä, mihin
lokeroon sinut asettaa.

Ihmisten ongelma
on hyvin ilmeinen ja
puolustautuminen se
pakokeinoista viimeisin,
kun tulee tunne siitä,
että keskustelu johtaa
nimittelyyn.

Niin leima lyödään otsaan,
sillä vääräuskoinen
tulee hiljentää:

"Mene nurkkaan häpeämään!"

Yksinäisyys löysi
yhdet kasvot lisää ja
katkeruus kasvaa odottaen
oikeuttajaa, joka siivittää
kostajaa.

Uskotko satuihin?Torstai 18.05.2017 10:55

Muistatko ensimmäisen
kohtaamisen silloin,
kun pyysin sinua
kanssani viimeisiä
sävelmiä tanssimaan?

Valopilkku saapui,
mutta otettaisiinko
yhdet vielä ennen
kuin on aika poistua?

Ja kuinka kehittyi
siitä hetkestä niin
pitkä, että päädyimme
alttarille saakka
lupaamaan niin kuin
ei olisi enää huomista.

Aamun tunteina katsoin
ikkunasta ulos aamukastetta
vehreän luonnon väreissä
ja tunsin olevani kuollut
sisältä.

Sanoit, että minä olen
masentunut, mutta minä
tiedän valopilkun ennen
pitkää koittavan.

Sinä olit aina hetken
lapsi ja siksi rakastin
sinua.

Uskoin Jumalan sanaan ja
sanoin sen tuovan minulle
lohtua, sillä muutoin
"vain vahvimmat selviytyvät."

Saimme siitä monta
taistelua aikaan ja
tunsin olevani niin
yksin uskoni kanssa..

Ja niin itseasiassa
on aina ollut.

Ennen sykäys sinusta
minuun kulki läpivirtaavana
voimana, jonka saatoimme
tuntea vahvana uskona,
vaikka et uskonutkaan satuja.

"Mutta kaikelle on
määräaikansa taivaiden
alla."

Uskotko vielä satuihin?

Olenko hyvä lapsi?Sunnuntai 14.05.2017 12:39

Mustasukkainen on
se, joka pelkää
kuollakseen jäävänsä
syrjään.
Onko rakkaus ehtyvä
luonnonvara?
Lapsi on taas tekemässä
"pahojaan", kun ei kukaan
kohtele häntä vertaisenaan.
Lapsi hakee luontaisesti
tasapainoa eikä tee
erotusta ihmisten välillä
ennen kuin tulee se, jolla
on kourallinen vastauksia
niistä yhdeksän tuuman
nauloista, jotka lyötiin
hänen sydämeensä hänen
ollessa yhtä pyyteetön
ihminen.
Minulla on edelleen
joukko kysymyksiä,
joihin haen vastausta,
sillä olen edelleen
lapsi.

Tärppääkö?Keskiviikko 10.05.2017 11:54

Tiedän kyllä, että nykyinen
hallitus yrittää kaikin
keinoin edistää työllistymistä
suojelemalla yritysten toimintaa
jatkamalla yritystukiaisia ja
pyrkii välttelemään kaikkea
sellaista uudistusta, jotka
säikäyttäisi sijoittajia
Suomesta, vaikka leipäjonot
kasvaisi.

Syvästi aatteelliset arvot
todellakin määräävät tämän
hallituksen toimintaperiaatteita
eikä heitä tokikaan voi siitä
syyttää, koska arvot tulee aina
ensin määrittää ennen kuin uudistuksia
voidaan lähteä toteuttamaan.

Todellinen ongelma on kuitenkin
siinä, mitenkä jopa vapaiden
markkinoiden liittoumassa Euroopan
unionin sisällä edelleen vedetään
pitkää tikkua siitä, ketkä onnistuvat
"narraamaan" eniten sijoittajia
oman valtion sisämarkkinoita
palvelemaan.

Pääoman vapaa liikkuvuus takaa
sen, että yritykset ja sijoittajat
luontaisesti hakevat tietenkin
sijoituskohteitaan "edullisimpien"
mahdollisten markkinoiden seasta,
joka tietenkin johtaa myös
valtiot kilpailemaan
verotuskannastaan.

Suomessa on tällä hetkellä
kaikista pohjoismaista matalin
yhteisövero (20%) ja Eurooppalaista
keskiarvoa matalampi pääomaverotus.

Miksi sijoittajat eivät siltikään
kiihotu?

Ainakin sijoittajat kiittävät
veronmaksajien avokätisestä
runkkauksesta sijoittajien
kukkaroon!

Ja niin vain eräs veronkierrosta
tunnettu pankki

haluaisi pääkonttorin takaisin
Ruotsista Suomeen nyt, kun
ryhtyi Ruotsin hallitus vastuuta
pankilta vaatimaan.

Hallintorekisterin vivuttaminen
eduskuntaan on eräs esimerkki
epätoivoisista yrityksistä
lisätä vetovoimaa Suomeen, vaikka
omistusten piilottaminen verottajalta
pitkällä aikavälillä varmasti johtaa
lisäleikkauksiin ja julkisten
palveluiden alasajoon.

Tämä johtaa väistämättä verojen
jatkuvaan alentamiseen ja
veroalennusten kehään, joka
purkaa yhteisvastuullisen
yhteiskunnan tukipilareita
ja johdattaa yhteiskuntaa
yhä enemmän kohti
lahjoitusjärjestelmää.

Hyvinvointiyhteiskunta on
rakennettu alunperin palkkatyön
pohjalle teollisen vallankumouksen
myötä, jossa mahdollisimman
laaja verotus niin yrityksille
kuin työläisille takaisi
yhteishyödyllisten palveluiden
jatkumon, mutta edellyttää
tietenkin riittävän verotuspohjan.

Mutta niin vain hallitus
alensi tuloverotasoa helpottaakseen
työläisten asemaa ja tarjoavat
keppiä heille, jotka eivät
työtä saa tai jossa työn
vastaanottaminen vastaa
palkkaukseltaan orjatyövoimaa
ja kuvittelee tällä veropohjalla
ja näillä uudistuksilla saavuttavansa
vielä 72% työllisyystavoitteitaan.

Monet talousoppineet ovat jopa
väittäneet nykyisellä yhä
matalammalla verotuskannalla
tarvittavan yli 80% työllisyyttä,
jotta voidaan jatkaa nykyisen
kaltaisia julkisia palveluja
eikä vastaavia työllisyyslukuja
ole saavutettu, kuin viimeksi
80-luvulla!

Ja mitä tapahtuikaan 80-luvun lopulla?

Pankkien talousennusteet povaavat
tällä hetkellä huomattavasti
valoisampia aikoja Suomen talouteen,
joita on myös verrattu 80-luvun aikoihin,
mutta mihin perustuu nämä ennusteet, jos
ei sisämarkkinoiden ylikuumenemiseen?

Odotukset ovat kovat, mutta mihin
nämä pääomaorgiat päätyvät?

Kuka saa ja kenelle annetaan?



Suu auki nyt lentää!

"Rakastatko vielä minua?"Sunnuntai 07.05.2017 12:45

Miksi pelkäät vielä,
vaikka olen vierelläsi?

Hylkäyksen kokemukset
saivat sinut varpaillesi,
kuin muisto vanhemmistasi,
jotka pitivät sinua
oman minuutensa jatkeena
eivätkö erillisenä
ajattelevana yksilönä
ja ihmisenä.

Epävarmuus painaa
siitä, riitätkö
rakkaimmallesi
tai miksi hän edes
rakastaisi sinua.

Alati jatkuva pelko
syö lopulta sitä
uskon perustaa
niistä odotuksista,
joita asetit kahden
ihmisen toivolle
ja niin ajaudut
epätoivoisiin
ratkaisuihin
etsiessäsi keinoa
todistaa kelvollisuutesi,
jota hän ei koskaan
vaatinut sinulta.

Rakkaus muuttuu
epätoivoksi ja
repiväksi syytösten
kehäksi, josta et
lopulta näe pakotietä,
kuin petoksella ja
niin haet oikeutusta
pelostasi erolle
hetken helpotuksesta,
joka lyö vasten
kasvojasi, kun totuus
lopulta valkenee.

Tuskallinen helpotuksen
tila, kun hän katoaa
elämästäsi, mutta
epävarmuus vain ei
katoa ja niin haet
vain uutta epätoivoa
pelon huoneisiin.

Ratkaisu löytyy sinusta,
mutta sinä haet vain
nousuhumalaa uusista
valloituksista ja
loputtomista romahduksista.

Rakastatko vielä minua?

PariutuminenSunnuntai 07.05.2017 11:48, 51 vastaajaa

Pariutumisen merkitys yhteiskuntarakenteissa.
Pidätkö parisuhdetta merkityksellisenä?
Jos vastasit kyllä tai ehkä, niin miksi koet pariutumisen tärkeäksi?
Jos vastasit ensimmäisen vaihtoehdon edellisestä, niin koetko parisuhteessa epävarmuutta?
Jos vastasit edelliseen kyllä tai toisinaan, niin miksi koet epävarmuutta?
Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Syyttäjän käsikirjastaTorstai 04.05.2017 06:52

Nousevan auringon maassa
on nostetta ilmassa, kun
laskuvirta syöksyy pitkin
ennen niin eloisaa
kasvustoa.
Punaisia veritahroja
valkoisella kankaalla,
kun ne viisikymmentäkaksi
tähteä tippuivat taivailta,
jossa laski Lihavamies
kuolettavaa satoaan.

Kuinka päätyikään kaikki
ihmisen työt siihen kitaan?

Joku laskee työn tuottavuutta
ja satoa, kunnes tulee holvien
vartija kädet täynnä tyhjiä
lupauksia kristallipallo
kädessään ja hiekkaa
taskuissaan osoittamassa
suurempaa voittoa suoraan
Syyttäjän käsikirjasta ja kysyy
syyttävästi:

"Miksi tyytyisit tähän, kun
voisit saada kymmenkertaisesti
takaisin?"

Niin uskoit Syyttäjää ja
ostit kaikella tuotollasi
sitä hiekkaa, jolle ei sovi
kuolevaisen rakentaa.

Mutta sinä et uskonut varoituksia
tyhjistä lupauksista, sillä olit
mielestäsi nähnyt kristallipallosta
yleviä tulevaisia, suuria ja mahtavia.

Kuiskauksia taivailta:

"Vaka vanha velkamoinen,
kuppaaja iänikuinen."

Niin sai Syyttäjä kaiken
kovan työsi hedelmän, kun
uskoit tyhjiä lupauksia ja
sinä sait velkavankeutta
holvin vartijan huoneista,
jotka täyttyivät hiekasta
ja orjista, kuin suoraan
Syyttäjän käsikirjasta.

Kuinka voisit kuvitella
hautaavasi miekan siihen
hiekkaan, josta taistelijat
huutavat verta ja kostoa?

YhteisöLauantai 29.04.2017 07:30

Palaan jälleen kerran
maata kiertävälle
radalle nähdäkseni
maailman uusin
silmin.

Kaikista niistä kasvoista
löydän itseni, sillä
jokainen teistä on
se heijaste paljojen
vesien äärellä siitä
ihmeestä, joka kaikuu
maailmankaikkeudessa.

Miten oppii vastasyntynyt
kaiken sen, mistä sinä olet
tullut?

Miten ihminen oppii
kävelemään tai
puhumaan?

Avattuaan silmänsä
hän huutaa Pelastajaa
ahdistuksessaan ja
löytää Pelastuksen
Voidellun, joka
hänet armahtaa.

Hänen kasvoista
löysin rakkauden,
joka minut nosti
povelleen ja niistä
päivistä tähän aikaan
olen edelleen sama
tänään ja huomenna.

"Kuka on Hänen kaltaisensa?"

Siksi ihminen oppii
kävelemään, koska
haluaa oppia sen,
minkä osaa kaikki
nämä paljojen vesien
äärellä maailmankaikkeuden
jalokivessä, jossa vain
henkäys erottaa minut
sinusta.

Ilman sinua ei olisi
minua ja yhteisö
minun olemassaoloa
määrittää.

Sanomattomia sanojaPerjantai 28.04.2017 20:57

Jos kuljet edelläni silloin
tiedän, että et tarvitse
minua.

Jos kuljet perässäni silloin
tiedän, että kaipaat
menneitä.

Mutta jos kuljet vierelläni
silloin tiedän, että hengität
minua ja minä kuulen
sinua.

Ne ovat sanomattomia sanoja,
joita ei tarvitse lausua.