IRC-Galleria

MOSsi

MOSsi

Muodonmuutosten elämä, muutokset ovat elämä.

Selaa blogimerkintöjä

"To defend democracy and freedom"Keskiviikko 28.02.2018 11:43

Hän sanoo, että pitää
mennä puolustamaan
vapaata kansanääntä
ja sen oikeuksia.
Etkö kuullut minua?
Hän kutsuu sinua!
Vapaata kansanääntä
puolustetaan nyrkeillä
ja ryysyläinen nostetaan
kengiltänsä kohti loistoa.
Henki lunastetaan taistelemalla
ja vapaus maksetaan hengellä;
sillä muukalainen lunastaa
uuden kansalaisuutensa.
He lähtevät taistelemaan
vapautensa puolesta kohti
sorrettujen maata, jossa
kohtaavat suuria sotajoukkoja.
Sieltä hän löytää jälleen
kenkänsä yhtä rikkinäisenä,
kuin omansa toisen ryysyläisen
jaloista, joka makaa hengettömänä.
Onko todellakin niin, että
sitten "Vapahtajan kuoleman"
vapaus lunastetaan vieläkin
verellä?

Rakkauden kipeät ja ykseyden kieltäjät.Maanantai 26.02.2018 09:00

Tämän kirkkauden keskellä
et uskoisi päättymättömän
valkean peitteen paljastavan
lämmintä sydäntään eikä
rakkautesi tunnusta
olemassaoloaan palellessasi
tämän kylmän tuulen hiljalleen
kohmettaessa elämää.
Hämmennyksen ja pelon
vallassa synnyit
hakemaan lohduttajasi
kasvoja, joka saisi
mielesi rauhoittumaan
ja sydämesi lepäämään,
mutta kylmä karu maa
ei tunnusta yksinäistä
kulkijaa.
Lapsi kurkottaa kohti
taivaallista näkymää
etsiessään elämää ja
asettaa pyyntönsä
tulevaisiin lentääkseen
läpi kylmän pimeän siihen
pisteeseen, jota esivanhempasi
kutsuivat nimeltään.
tyhjyydessään niin kuin
hylätyn lapsen kipeä sydän
odottaen vastaustaan:
"Miksi olemme yksin tämän
maailmankaikkeuden keskellä?"
He etsivät rakkautta maasta
ja taivaista levoton sydän
rinnassaan, mutta Jumalan
huonetta he eivät ymmärrä.
He etsivät rakkauttaan, mutta
eivät osaa selittää kaipuutaan.
He taistelevat verissään
kuin kiukkuiset lapset
hiljentääkseen riivaajaa,
joka syyttää petoksestaan
suudellessaan "vetten päällä
kävelijää."
Kenttäpastori yrittää voidella
taistelijaa hänen tehdessään
viimeistä matkaa, mutta hän
kiroaa poltteen repiessä
sisuksiaan:
"Eläissäni en ole uskonut
Jumalaan, ENKÄ USKO!
Painu helvettiin!"
Kopean hallitsijan sanomaa:
"Kuka on "Minä olen", että minun
tulisi häntä kuunnella!?
Joku kutsuu rakkauttaan kipu
rinnassaan tyhjän kaikuessa
siinä huoneessa, jossa makaa
hänen jäänteensä:
"Mutta minä rakastan sinua, etkö
kuule minua!? Minuun sattuu niin
paljon! Tule takaisin ja pelasta
tämä kipeä sydän."
"Jokaiselle kolkuttavalla avataan
ja jokainen etsivät löytää."
Kuinka kuulen kaipuusi, mutta
en kykene vastaamaan!
He edelleen etsivät rakkautta,
mutta eivät osaa selittää
hänen tahtoaan.
He käyvät valtataistelujaan
surmatessaan toisiaan syöksyäkseen
pimeään eivätkä ymmärrä Hänen ykseyttään,
joka on "pitkämielinen, ei kerskaile..."
Jumalan huoneessa ei ole enää
joutavia valtataisteluja, vain
täydellistä tasapainoa.

Ööö ööö öööLauantai 24.02.2018 08:50

Hän osoittaa sinua aseella
ja käskee luottamaan hänen
oikeudenmukaisuuteensa.

"Yhteisöaatteen" takana
verisen vallankumouksen
muisto tahraa erilleen
asetettua uskoa.

"Vapaan maailman" lipun
kantaja pakkokäännyttää
edelleen toisinajattelijoita.

Miksi "Yhteisöaate" koetaan
uhaksi "Vapaalle kaupalle"?

"If you're against free trade
then you're against freedom."

"Jos olet vapaata kauppaa vastaan,
silloin olet vapautta vastaan."

G.W.B

Onko vapaa-kauppa vapaata?

Miksi vapautta myydään
pakkokäännytystyöllä?

Eikö vapauden pitäisi myydä itse
itsensä?

Kansallisten tuontiverokäytäntöjen
nostaminen aloittaa "kauppasodan",
mutta miksi kauppajärjestelmä ei voi
toimia, jos kaikki eivät toteuta
"vapaan kaupan" periaatteita?

Kylmän sodan aika päättyi -91,
mutta miksi välityssodat(proxywar)
jatkuvat?

Ruokkivatko maailmanlaajuiset järkytykset
listattujen osakkeiden (pörssi) antia?

Onko ahneus syy vai seuraus?Lauantai 24.02.2018 08:51, 25 vastaajaa

Näytä tulokset
Vastataksesi tähän kyselyyn ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.


Mikä on tämä ihmisyhtälö?Torstai 22.02.2018 07:36

Voidaanko ihmisyhteisöjä, yhteiskuntia
saati valtiota perustaa ymmärtämättä
ihmisen toiminnan perustaa?

Mikä tahansa aate tai
ajatussuunta on toiminut
ihmiskunnan liikuttajana
luovuuden sekä kekseliäisyyden
kierrossa, mutta epäonnistunut
täyttämään ennustettavuuden
ja vakauden määreitä.

Uskomukset ja uskonto otettiin
osaksi sitä sidosta, jolla
yritettiin aikoinaan luoda ihmisten
vuorovaikutusten välille lakeja
taatakseen yhteiskuntarauhaa sekä
järjestystä.

Estääkö lait ihmistä toimimasta
yhteisötavan vastaisesti? = tietoinen
rikkomus = synti.

Ainoa sidos tämän ihmiskunnan tilassa näyttää
olevan pelolla pelaaminen sekä uhkien luominen?

Vapaus tässä uudessa yhä laajenevassa
verkostoituneessa maailmassa tuo
eteen haasteita ihmisten välisessä
vuorovaikutuksessa ja siksi lisää
yksilön vastuuta.

Kutsun sinua ajattelemaan.



Tuottaako kauppaehtoinen talousjärjestelmä
ihmiskunnalle tarpeiden täyttymystä vai
ruokkiiko kauppa vain halua, joka jää
aina tyydyttämättä?

Jos kauppaehtoinen (kapitalismi) sekä
pääomakeskeinen talousjärjestelmä on
ihmiskunnan tarpeiden täyttäjä, miksi
se epäonnistuu luomaan vakautta?

Yhteisökeskeinen ajatussuunta (kommunismi)
lähtee ajatuksesta yhteisö yli yksilön,
jossa uskotaan ihmisen toiminnan seurausten
johtuvan yksilöiden välisestä vuorovaikutuksesta,
mutta epäonnistutaan täyttämään yksilön vapautta.

Onko tahdonvapautta?

Minä olen itse kirjoittanut paljon vapauden
merkityksestä, jota ihminen pitää yhtenä
elämänsä perusteista, mutta joutunut
tukalaan asemaan viimeaikaisten tutkimustulosten
valossa yrittäessäni perustella yksilönvapauden
sekä tahdonvapauden merkitystä ihmiskunnan
toiminnan perusteissa.

Onko riippumattomuutta?

Laadun tarkastamisessa tukeudutaan ajatukseen
"riippumattomista lähteistä", joilla on kyky
tarkastella tuotantoa tai ihmisyhteisön toimintaa
vaikutteettomassa tilassa.

Mikä merkitys kansanäänellä (demokratia) on
tässä yhtälössä?

Ajatuksena on ilmeisesti ollut saada tilan
tarkastukseen vastakkaisia ajatussuuntia?

"Riippumattomuuden henki."

Pitäisikö vuorovaikutus tapahtua vaikutteettomassa
tilassa? = Laughing Out Loud

Ilmeisesti tällä "vaikuttamisyritys" käsitteellä
viitataan yleiseen asenneilmapiiriin ja sen
muokkaamiseen myönteisesti omia tarkoitusperiä varten,
mutta eikö yksilöt toimi samalla tavalla luodessaan
uusia vuorovaikutustiloja?

Milloin pelon tehtailu lopetetaan?

Olisiko aikaKeskiviikko 21.02.2018 21:28

"Ajan hengen" mukaan
tärkeintä ei ole
ajatella välttämättä
taloutta uusiksi, vaan
ainoastaan ymmärtää
ihmisen toiminnan
perusteita ja rakentaa
järjestelmää ihmiselle
eikä ihmistä järjestelmälle.

Yhteiskuntajärjestys sekä
järjestelmien rakentaminen
on toissijaista silloin, kun
rakennus koostuu elävistä
osista, joiden synty kaipaa
selitystä.

Älyllinen kehitys sekä sen
tuoma mahdollisuus on ymmärtää
ihmisen perusteita, joihin kuuluu
ennustettavuus sekä vakaus.

Kuinka keskeinen osa luottamuksella
on tässä yhtälössä?

Lajien kehitys sekä
luonnonvalinta ovat
oleellinen osa ymmärrystä
yhteiskunnan muodostumisesta
kuin yhteiskuntarakenteista
ja siksi yhteiskuntamuutos
tulee nähdä ennen kaikkea
tavassa suhtautua yhteisön,
yksilön sekä valtiokehyksen
kokonaisuudessa.

Luonnonvalinnan mukaan sähkövirta
purkautuu aina lyhintä tietä ja
sama luonnonlainalaisuuden periaate
toimii myös lajien kehityksessä.

Miksi eliöstö ja lajit kehittyivät?

Ihminen toteuttaa näitä luonnon
lainalaisuuksia, vaikka ei aina
tiedosta oman toimintansa syitä.

Rotuerottelu; vaikkakin karmea osa
ihmiskunnan menneisyyttä oli silti
luontainen osa kokeilua, jossa
yritettiin ymmärtää lajien kehitystä.

Kokoajan ihmiskunta on ollut sellaisen
tiedon äärellä, joka tuo ihmisen
lähemmäksi syntymänsä perusteita,
mutta on antanut pelon viedä voiton
rohkeudesta.

Minä kutsuisin "Venusohjelmaa"
tarveperustaiseksi talousjärjestelmäksi,
jossa ajatuksena ei ole enää tuottaa
järjestelmään lisäarvoa pakkosyötöllä
vaan ihmisten tarpeilla ja ehdoilla.

Minä itse näen asian niin, että
suuri määrä voimavaroja on sidottu
järjestelmän ylläpitämiseen, kuin
ihmisten tarpeiden täyttämiseen.

Kun tarpeet jäävät täyttämättä,
silloin ihmiskunta alkaa näyttämään
sotatilalta.



Olisiko aika vastata siihen, mitä
ihminen tarvitsee?

But first we have to "make money."Sunnuntai 18.02.2018 09:20

Osakkeiden listautuminen
pörssiin on maailmankaupan
kannalta sama, kuin työnantajalle
työntekijä, joka "tekee tunteja."

= Ei lisää tuottavuutta saati lisäarvoa.

"Pelin henki" on vetää pitkää
tikkua, jossa vain yksi voittaa
ja muut häviävät.

Myös valtioiden omistajaohjauksessa
olevia yrityksiä on listautuneena
pörssiin tuottamassa rahastoihin
lisää ilmaa.

Työeläkkeet on myös sijoitettuna
vipurahastoihin.

Kuinka tehtaita voidaan lakkauttaa,
vaikka ne edelleen tuottaa voittoa?

Suuri joukko ihmisiä joutuu
työttymyyskortistoon, koska "ei
ole rahaa?!?"

Minkälaiseen järjestelmään täälä
luotetaan?

"Järjestelmä sen korjaa."Lauantai 17.02.2018 23:15

"Anarkistit ovat syrjäytyneitä
ihmisiä vailla työtä tai
päämäärää."

Mitä on anarkisti?

Ja kuinka se käsitetään..
"Minä en välitä."

Äärimmäistä ajattelua on
se, että ajattelet ihmisten
tarpeita?

Hän pyytää palan leipää
vahvistuakseen ja lepoa
yli yön, mutta saa
vastauksekseen

"Työ vapauttaa!"

"Mee sossun luukulle!"

Aitoa vuoropuhelua ei ole.

Kysymys: "Mitä olisit valmis
antamaan ei kuulu sanavalikoimaan."

Ajattelitko ihmisten tarpeita?

Ihmisten leimaaminen ja
puhdasoppisuus pitää huolen
siitä, että yksilöiden tarpeet
eivät kohtaa.

...Todellinen vapaus on äärimmäistä
kansaa koskevaa(politico) asiaa...

"Vain äänestämällä voit vaikuttaa"




MuistojaLauantai 17.02.2018 06:06

Ihmisiä katoaa joka päivä.

Ei toivottuja katoaa
nauhalta,

pyyhitään pois päiväjärjestyksestä
yhdessä iskussa,

pestään pois vanhoja kauppoja
sekä elävää todistusaineistoa,

ohitetaan Yhdistyneiden
Kansakuntien päätöslauselmia
ja aloitetaan sotia,

ostetaan vaitioloa ja
hiljennetään vääräuskoisia
vapaan maailman nimessä,

pyhitetään sillä sotia
ja aloitetaan valloituksia,

keksitään tekaistuja todisteita
joukkotuhoaseista,

maksetaan verisiä vallankumouksia
sekä kansannousuja,

ja suojellaan sillä kauppaehtoisen
järjestelmän edellytyksiä.

Pelastakaa järjestelmä, älkää ihmistä!

SudenkorentoPerjantai 16.02.2018 18:26

Aurinko paistaa kirkkaalta
taivaalta hänen paistatellessaan
keskellä vehreää tarhaa
riipputuolissaan, kun
sudenkorento lensi hänen
vierelleen kärpänen kynsissään
katkaisten siivet uhriltaan
ennen kuin nielee elävältä.

Koskaan ennen hän ei ollut
todistanut sudenkorennon tekevän
jotain noin suoraa ja häkellyttävää.

Osakesalkku mielessään hän
katsoo kaupan ennusteita
toivoen riskisijoituksilleen
suurempaa tuottoa, mutta eksyy
selaamaan uutisia, joissa
kerrotaan lapsista sodan
keskellä eikä hän ymmärrä,
miksi lapsien pitää kärsiä.

"Hullut terroristit tappamassa
toisiaan."

Sijoitusneuvoja oli antanut
vinkkejä, miten sijoittaa
järkevästi ja miten myös
saada lisää tuottoa tietenkin
korkeammalla riskillä, mutta
sijoituskohdetta hänelle ei
kerrottu.

Aamuyöstä hän herää siihen,
kun kerrostalon naapurissa
avoparit riitelevät keskenään
toisen syyttäessä kumppaniaan
petollisuudesta, joka saa
hänet nousemaan ylös vuoteesta
jälleen hakeakseen osakeantinsa
näkymiä havaitakseen osakepottinsa
nousua.

"Jotain hyvää seurasi naapureiden
riitelystä." Hän miettii hiljaa
itsekseensä.

Koska hän oli valveilla keskellä
yötä hän päätti avata jälleen
uutisvirtansa lukaistakseen
tapahtumia huomatakseen, että
kaksoisvirtainmaalla käydään
sotaa jo viidettä vuotta
pakolaisvirtojen kiihtyessä,
mutta apua tarjoavat vain
harvat.

Eikö sodalle ole loppua!?

Hän muistaa sijoitusneuvojansa
ohjeita."Mitä korkeammat riskit
sitä kovempi tuotto."

Niin hän jatkaa selailua löytäen
sivuston, jossa kerrotaan asekaupan
menestyksestä, mutta äkkiä käänsi
katseensa kohti urheilutuloksia.

Ennustiko hän oikein pitkävetoa?

"Luottamus Yle:n on nolla."Torstai 15.02.2018 07:21

Vapaus on se, mistä ihminen
on unelmoinut tuhansia vuosia
rakentaessaan uusia valtakuntia
vain havahtuakseen epäonnistumiseen.

Vapauden käsitteen monet hallinnot ovat
omaksi ottaneet, mutta kuinka moni heistä
on pystynyt vapauden kaipuun ihmisessä
lunastamaan?

Kuinka moni hallinto on ottanut huomioon
yksilön tarpeet?

Kuinka moni hallinto osoittaa luottamustaan
kansalaiseen ja yksilön itseohjautuvuuteen?

Suomen hallituksen tehtäviin kuului laskea
virkahallinnon määrää ja sopeuttaa valtion
meno-eriä, mutta miten on käynyt?

Suomen hallitus löi läpi 2017 joulukuussa
toimeliaisuusmallin, jossa leikataan työttömän
työttömyyspäivärahoja 4,65%, jos ei onnistu
saamaan kolmessa kuukaudessa työtä.

Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen hallitus
osoittaa epäluottamustaan yksittäisen kansalaisen
itseohjautuvuuteen ja lisää virkavaltaa kansalaisten
toimeliaisuuden valvomiseen vuonna 2018...

Onko tämä kauaskatseista toimintaa?

Missä on luottamus yksittäiseen kansalaiseen?

Missä on luottamus yhteiskuntaan?

Onko virkahallinnon tehtävä ohjeistaa, ohjata sekä
neuvoa kansalaista itseohjautumisessa vai valvoa
sekä vainota?

Hyvä Suomen hallitus; eikö Berliinin muuri murtunut jo 1989?

Hallituksessa tiedetään, että kaikki eivät
pysty näitä vaatimuksia täyttämään, mutta
silti malli lyödään läpi kuin naulat pelastuksen
ristiinnaulitsemisessa.

Eikä tämä riitä, sillä lisää kansanvainoa on
tulossa.

Toimeliaisuuspaketti kaksi ollaan lyömässä
eduskunnan ovenpieliin. Vain jalkapuut puuttuu
enää, jotta voidaan työttömien päälle sylkeä
ja halveksua.

Suomi vuonna 2018 on kuin sodan jäljiltä
ikäänkuin maksettaisiin jälleen raskaita
sotakorvauksia itään, vaikka yhtään laukausta
ei ole tällä maaperällä ammuttu itään tai länteen.

..Suomessa on jälleen poikkeustila..

Asevarustelu sen kuin kiihtyy eikä Suomen
hallituksella alustavat kymmenen miljardin
hävittäjähankinnat silti paljoa sydäntä paina.

Luuletko todella, että ne on tarkoitettu
Suomen puolustuksen ylläpitämiseksi?

Mihin täällä varustaudutaan?

Ulkoisia uhkia varten varaudutaan, vaikka
tämä kansa romahtaa sisältäpäin.