IRC-Galleria

KOLME NIMEÄ, JOITA TOTTELET:
1. Jenni 2.Maedde 3. Kisu
KOLME NIMIMERKKIÄ, JOTKA SINULLA ON OLLUT:
1. Carolin
2. Liian_nuori
3. Gececymbidius
KOLME ASIAA, JOISTA PIDÄT ITSESSÄSI:
1. kynnet
2. hiukset
3. pohkeet
KOLME ASIAA, JOISTA ET PIDÄ ITSESSÄSI:
1. finnit
2. läskit
3. karvat
KOLME ASIAA, JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. jaksaminen
2. yksinäisyys
3. rakkaus
KOLME ASIAA, JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. liikunta
2. uni
3. ihmiset
KOLME ASIAA, JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. hame, jotka oli housut viel muutama pv sitten XD
2. toppi
3. bikiniyläosa
KOLME LEMPIBÄNDIÄSI ( NYT ):
1. Linkin Park
2. Chisu
3. Adele
KAKSI TOTUUTTA JA VALHE: (mutta missä järjestyksessä)
1. Asun yksin
2. Minulla on auto
3. Olen tyytyväinen painooni
KOLME FYYSISTÄ ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Hoikkuus
2. SE
3. kädet
KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. maalaus
2. kirjoittaminen
3. laulu
KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. laihtua
2. hoitaa koulu rästit
3. siivota ja pakata reissuun
KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. Arkkitehti
2. Sisustusarkkitehti& kalustesuunnittelija
3. tanssin opettaja/tanssija
KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. Egypti
2. Japani
3. Thaimaa
KOLME NIMEÄ LAPSELLE:
1. Obri-Orvokki
2. Selja- Ottilia
3. Mikael-Gabriel
KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. Kirjoittaa kirjan
2. Perustaa firman
3. hypätä jostain korkealta laskuvarjon kanssa

Teää on tavallaan jatkkoo sille etelliselle blokille, niih empä vaiha tätä keeltäkkään mihinkkään....
Joo-oh
Ajelimpa sitten tuossa Hämmeenlinnassa kahtomassa rakasta ystävvee, jota en ollu nähny pitkkään aikkaan vaik se 400km onkkiin tää välimatka typistynä tuos vuuen sissään, mutta nii se vaan kun tullee mies kuvvaan nii tyttöjen jutut vähennee kummasti...Siis häellä tuli=D Kun rakkaus on tarppeeks kuummaa niin tunttuuhan tuo vievän jäisimmänkkiin naisen mennessään. Eipä tuo minnuu oo haitanna. Tosin oli miula semmonen puheripuli sielä, että suattaa kesttää taas usseemman kuukkauen, et jakssaa minnuu kuunnella tuas=D
ikävvee siitä miun puhheesta teki se et huomasimpas ittekkin, että kaakki mitä puhhuin käänty jossain vaihheessa tuohon perjanttai-lauanttai välisseen yöhön. Työnsimpäs viellä ajatuksen poes mielestäni, mut näimpä sitten unta yölä kuitenkkiin, missä ratkasin tuon herran erään käytännön ongelman...ei se auta kun mennä hitsaa lisä kappale yhteen laitteeseen, kun nyt sen kerta keksin....Vaikkakin näin pienessä asiassa, niin pakkohan se oli todeta, että mieshän se mulla pyörrii mielessä. Piätin nyt vielä kuitessiin, et oli vuan ollunna niin kivvaa et etelleen olin onnessani siitä.
Uamulla kaveri lähti sitten koulluun ja mie lähin sinne Helsinkkiin tuas, kun miula oli aika sinne Fertinovale. Tiäläkkiin jonkun verran tuosta munasolujen luovuttamisesta ollu keskustelluu, niin miepäs nyt ihan oikkeesti teen sen! Niin aikasten uamusta kuitenkkiin olin jo sitten siin keskustassa kuin klo 10. Empä oikkeen muutakkaan keksinnä niin lähin sit shoppaamaan. Uutta laukkuu mie etin, mut eipäs löytynyt! Muuta tavaraa kylläkkiin... Jossain vaiheessa pistin sit Hämmeenlinnan kaverille viesttii et "oonkohan mie liian tyrkky jos pyyvvän sitä syömmään?" Kaveri ei vastanna, niin venytin sitä sinne kolommeen asti et tiesin et herra on herreil varmasti ja laitoin sit tekstiviestin. Tuli vaan et "jos ehdin" Eipä siinä sitten...Menin kiltisti Fertinovalle kirjottelee lakipapereita ja kuuntellee käytännössä perus biologian oppituntii. Lääkärin vasttaannotolla ollessani sit herra soittaa, että missä meen? Kerron et vielä mennöö hetki, mut et nähhään sitten. Pääsinkkiin pian poikkeen ja soittelin sit sieltä Kaisaniemmeekö se nyt on et "minnes mennään syömmään?"
Siin sit oottelin sovitussa kohassa ja herra tullee. Semmonen hymyn poikanen yritti koko ajan pyrkii paistaa naamalle, kun tuli lähemmäs ja niin lähele tulikkiin et ehin alkaa ottaa askelta taakkse päe, mutta tää nappaskin kiinni! Siis hallaamaan rupes! Siin keskellä ihmispaljoutta! Emmie sillä kyllähän mie kavereita hallaan, mut ei myö oltu ennenkkään nähessä hallailtu? Mie sit menin vähän lukkoon siitä...Sai mie senttään toisen käen liikenteesseen et sen verran sain takas halattuu! Mäntiin sit sissään siihen ravintollaan ja tilattiin ja tää makso miutkiin! Jäin ihan luukku auki siinä, kun tuntu jo muutenkkiin et oon kauhheessa kiitolisuuven velassa edellisestäkkiin kerrasta... ei kukkaan oo ikinä niin kiinnostunut miun asiosta tai mielipitteistä...miusta! Saati sitten hoivvaa ja henggaa miun kaa tuolleen....miun olis pitäny maksaa ne ruuvat!
Kertopa hää siin ruuvan aikana taas lissää itestään...tai oikkeestaan niin paljon et google kerto loput...vihhaan stalkkausta, mut olin utelias! Enkä kehannu siinä kuitenkaan kyselä ihan kaikkee! Nyt sit tiiän ja ymmärrän....
Kun oltiin syöty, tää kyssyy et "Mikä sinun aikataulu on? Pitääkö sinun mennä jonnekkin?" Mie siihen et ei oo mittään kuhan ti aamuna on koulusa taas=D niin tää sannoo et tekkee mieli pelata ja halluu uusia pelejä. Mentiin sit johonkkiin pelikauppaan. "Minä en voi kyllä ottaa sinua nyt yöksi kun oon luvannut muuta, mut tuu iltaa istumaan?" Niin me sitten käveltiin taas sinne asuntoon. Tuntu melkeen väärältä olla sielä niin pian uuvvesttaan. Mie ihan rauhassa otin paikan pienemmältä sohvalta, mutta sainkin XboX ohjaimen kätteen. "Saat valita pelin" yritin inttää vastaan, mut päädyin kuitenkin sitten 21-vuoden iässä opettelemaan pelaamaan konsolia.
En osaa selittää, mutta se on ehkä kaikein vaikein asia: yrittää olla kannustava ja sannoo oikkeet asiat sillon kun toinen poistuu siltä niin sanotulta comfort zonelta, mutta tää ihminen osaa sen. Tuli niin hyvä mieli ja mie ihan oikeesti vähän opin pellaan! Nauroin kyllä sille pelille, että "Miten tää voi näyttää näin viattomalta ja olla niin sairas?"
Tää paino pausea ja katto mua silmiin: "Niin, ihan kuin sinä" <3<3<3<3<3 siltä ihmiseltä se oikeesti oli kohteliaisuus!
Joku 6h taas vaan vierähti yhessä...Lähin siltä vähän tekosyyllä yhen kaverin kaa yhelle, kun alko jotenkkiin olla semmonen pöljä olo...Lähteissä ajattelin, et nyt en kyl vähään aikkaan mee sen vaivoiks nurkkiin pyörii, mut sit se sannoo miulle asian, jota oon pitänyt aiemmin läppänä. Sanoo sen suorasttaan anovasti. Se on pyyntö auttaa, sitä sisutaa sen kämppää, sitä ihanaa vanhaa asuntoa<3 Ehkä se on se palvelus mil voin korvata tään kaiken...mut se syöpi sen mun "en pyöri nurkis" luppauksen...
Kun pääsen pois mietin vaan :
"Moi, Olen Mädde ja ihastunut homoon"

Huaste vastaan otettu!

Mie en tiiä mikä siin on, et aina ku alan tänne kirjottaa niin tullee perhosii vattaan=/ Kai sitä vaan miettii et kukahan tänkin nytten lukkee ja arvostellee, ku tunttuu et on kauhiasti immeisii, jokka tahtoo käsittää väärin. Vaik mieekkiin vaan omista tuntemuksistani ain kirjoittelen. Mutta mitäpä myö pienistä ku ei pienekkään meistä!

Mie oon ollut ihan hirvveen masentunut jotenkkiin koko kevvään. Jossain vaiheessa jo tuntu et en oo ollenkkaan kiinnostava immeinen muuten kun sakset auki, mut nytten kun koulussa on alkana helepottaa ja kaikki se työ alkkaa tuottaakkin jottain positiivista, niin onhan se ollunna pakko toeta et on täsä ny jottain tehty oikkein.

Eilennä tapahtu sit se lopullinen moodin muutos, kun lähin ihan ekstempore vuan liikenteesseen tuonne Helsingin suunttaan, tuollaisessa melkosen kansainvälisessä seurueessah ja tajusin että oohan mie melkosen jännittävä ihminen muutenkkiin ja nehän ihan oikeesti tykkäs miusta siel? Oon siis tutustunut näihin tyttössiin, kun olin mallinna yhen näitten päättötyössä ja siitäkkiin tuli hyvvee palautetta! Minnuu sutinu tyttönen kun kyseli et oonko halukas jatkossakkiin tulleen sen malliks ja sanoin et tietysti kun miusta on vaan kiva silleen. Niin sit sano et "muailma on täynnä nättei tyttöi, mut moni niistä mennee pilalle kun ottaa kameran essiin ja sit niist ei oikkeen oo hyöttyy" joten jatkossakkin minnuu varmaan nähhään nois hommis.

Siin juottiin Koffin puistos jos meininki oli ku parahillakkiin festareilla bajamajat ja kaikki! Siitä sitten pubis pyörähettiin ja lähettiin kahtoo sitä uuvvehkoo Pirate lehvaa. Sielläkkii sitten muitten immeisten iloks vähän hörpittiin ja juostiin vessas...itehä olin kysseisen lehvan jo kerttaalleen kahtonu, et paitti en misttään jäänynnä. Ovi miehet tais oppii meijjät nimeltä siinä, mut pakko sannoo et hyvä huumor niil on kaakil! Ei siel onneks monttaa muuta ollu yönäytökses.

Kun esitys loppu niin kahtelin et ylempänä rivissä on sarvipäinen poika, et kuhan ei olis tuttu poika. pariin sarvipäähän kun tuos talvella tuli tutustuttuu ku olin sellaisessa suspension kuvauksessa hyörimässä. Mut sit vuattelien et eeeeeihä se ny voi olla, että tuskin se sarvetkkaan Helsingissä niin ihmeelliset on. ja ku kysseinen henkilö oli aiemmin päevällä laittannu viesttii et on kiirreinen koko päevän, ettei ehi näkkee. Lähettiin sit siitä ja eiköhän samantien tuu herralta viestii et ny olisi vappaa!Noh myöpä siin suunnattii Bakerssille ja siin illan vieton lomas vähän tekstailttiin.

Valomerkin aikkaan sit päätin kysästä et jos voisin mennä yötäni viettää sinne kun tytöt aiko viel jonnekkin jatkoille ruskeasuolle vissiin?Noh yllätyksekseni sieltä tuli sit myöntävä vastaus ja treffattiin siin ja sama herrahan se oli joka teetteriskin oli vilahtanut! Ei sitä vuan voi tunnistaa jos on kerran aiemmin nähnynnä ja sit toinen on muuttanut hiuksia ja muuta radikaalisti! ja kyllähän sitä immeinen vähän eriltä näyttää vaateepäälä ku iliman! Mesetelty on kyl siitä asti ja kaaken maailman taideprojektien vaihtoo suoritettu täs cyperspacessa.

No menttiin sit ja tuli vähän yllätyksenä et tyypil on miespuoleinen hellu, vaik oikkeesttaan olin vuan ilonen. Viel hämmentävämpää oli, kun sit käyttiin nukkumaan lopulta kaikkien kivojen keskustelujen jälkeen niin tää sannoo et "Minä sitten odotan, että nukut minun vieressäni" Pakko pikkasen poiketa täst murtteest kun puhhuu niin kivasti! No mie riisuin siin sit päälimmäiset vaatteet poes ja sujahin korrektisti peiton alle, mut empä pitkkään siin saanu maata kun tää sannoo, et "Tämä ei kyllä nyt auta minun läheisyyden kaipuuseeni. Tule lusikkaan!" naamaa kahtoossa lisäs viel et "Et sinä siihen kuole!" niimpä myö sit nukuttiin lusikas yö. Kivvaa semmonen ihan aito lähheissyys - ihan erilaista kun semmonen pöksyyn pyrkiminen...Tuntu hyvälle ja piristi mieltä!



P.S Pakko kylä tunnusttaa et aamu stondiksen kans autoin sen verran et otin suihin XD huh kunnon kurkkupano kyl...meikit jokka oli kestänyt yön nukkumisen siin sit levis kun veet valu silmist! mut ihana aamu<3

Uusimman Dekon pääkirjoitus kysyi, että kuinka paljon me todella hankimme tavaraa omasta halusta ja tarpeesta, kuinka paljon siksi, että elämme elämme uskossa, että jokaisessa kunnon kodissa pitää olla ne kaikkik tietys asiat?
Aloin heti miettiä, että olisinko ikinä hankkinut esim. sohvaa, jos sitä ei pidettäisi jotenkin säädyllisenä huonekaluna? Mielummin kun istun lattialla tai makaan sängyssä tai ihan oikeassa tuolissa istun. Sohva on minulle juuri sellainen "kulissikaluste" siitä, että olen normaali. Pakko kuitenkin myöntää, etää pidän sohvastani visuaalisesti....
Mutta Dekon kysymys sai minut kuitenkin miettimään, myös muita elämän osa-aluita, joita tavoittelemme siksi, että joku muu on sanonut sen tekevän onnelliseksi. Onhan tässä jo paljon vapauduttukkin, ei kaikken enää tarvitse mennä naimisiin tai asua omakotitalossa tai harrastaa heteroseksiä ollakseen hyväksytty yhteiskunnassa, mutta pinnan alla edelleen ensimmäisenä onnettomuuden syitä mietittäessä takerrutaan tähän yleiseen "onnellisuuskaavaan".
Toisaalta niin sanottuja irtiottjia ihastellaan, niitä jotka näyttävät tietävän mitä haluavat ja uskaltavat myös elää niin, vaikka ratkaisu olisikin vähemmän konservatiivinen. Kuinka moni suomalainen esim. haaveilee elävänsä vapaana kuten madventuresin pojat, mutta etsii silti elämänkumppania ja käy töissä odottaen ylennystä, että tienaisi enemmän ja olisi parempi "saalis" ja olisi varaa hankkia ja elättää lapset? Ja sitten taas toisaalla yritetään etsiä täytettä siihen rinnassa ammottavaan aukkoon taiteesta ja kulttuurista ja extreme lajeista, vaikka lopulta kaipaisikin vai sitä omaa kultaa ja rauhaa ja 8-16 työtä?
Ensin on vaikeaa tietää mitä todella haluaa ja mitä haluaa vain siksi, että luulee sen olevan tärkeää ja sitten olisi vielä muutettava elämäsä suuntaa, niin että saisi sen....hmn?

"sinun on unohdettava se mitä luulet olevasi, tullaksesi siksi, joka todella olet."

Isän kanssa kahden hiljaa aamukahvilla
Äiti ei oo täällä itken välitunnilla
Todistukset kouraan, elämä on edessä
Mihin sitten mennään, mitä on nyt tehtävä?

Ehkä jossain huomisessa onkin kirkasta
Kameroilla muisti, tuijotan mun jalkoja
Kun on vielä nuori, kaikkee pitää kokeilla
Elä, opi, koe, et myöhemmin ei kaduta

Mä olen aina paikalla mutta läsnä en
Se hymytön ja kai vaan niin kiittämätön
Ja joku toinen varmaan tahtois olla tässä mun tilalla

Mikään mitä teen ei ravista mua hereille
Asiat on hyvin, vaikken sitä ansaitse
Sinä olet siinä, kaikkihan on kunnossa
Enkä kerro mistään, kun en tahdo loukata

Missä kohtaa muutuin hyvästä niin huonoksi
Kenen mukaan jäikään minun oma tahtoni?

Nyt on kyllä juuri se mielentila, missä kirjoitettuja blogeja ei jaksa lukea ja joiden kirjoittajat leimaantuvat tosi sekoiksi.

No jos kuitenkin yrittäisin kirjoittaahiukan kriittisellä silmällä ja tästä päivästä.

Kuten kaikki tietää valvoin eilenkin 4 asti ja nousin 8.37 lähteäkseni kouluun yhdeksään. Päivän suunta määräytyi jo heti alusta, kun auto ei lähtenyt käyntiin ja jouduin kävelemään kouluun. Minullehhan se ei tehnyt ollenkaan pahaa, mutta "muotoilun teoreettisista perusteista" jäin 25min ainakin. En usko kuitenkaan menettäneeni mitään suurta ja osallistuin lopputunnin keskusteluun mielestäni melko tehokkaasti, niin uskon sen kuittautuneen sillä.
Ruokailussa pääsin muistelemaan italian reissua ja loppupäivä oli muovia.

Kävelin kotiin osan matkasta Vilman kanssa ja yksin jäädessäni katselin pakkaspilveen piiloutunutta kuuta ja lunta roikkuvia lehtikuusia ja mietin, että on täällä Kouvolassa melko idyllistä. Minusta on hyvä asua täällä.
Reipastuimpas linkuttamisesta sen verran, että sain vietyä jo umpi jäähän kalahtaneen pyöräni vinttiin talveksi.
Luin ovella kasassa olleet viikon ja viikonlopun sanomalehdet ja päätin avata koneen, jonka nettiyhteys ei sitten toiminut yhtään! Luovutin ja nukahdin zen cafen soidessa taustalla. Hetken päästä aloin kuitenkin miettiä, että pitää sammuttaa valot ja ottaa päälyvaatteet pois niin voin nukkua aamuun, kun tuota univelkaa on... No kuinkas kävikään, kun palasin sänkyyn täydessä yöuni valmiudessa niin hetkeä ennen nukahtamista, alitajunnan pitkään työstämä tehtävänannon ratkaisu pulpahti mieleeni ja eihän se auttanut, kun ruveta piirtämään. Siinä sitten tuli puhelu jos toinenkkin ja sitten nälkä ja sitten sitä jo löysikin itsensä jumittuneena koneelle.
Tutustuin taas uuteen ihmiseen, ihan erialalta....tunnen niin paljon ihmisiä nykyään, että tuntuu, että luokkakaverit katsoo jo vähän oudosti kun aloittaa "niin mun yks kaveri joka..."

Siinä uuden tuttavuuden kanssa jutellessa alkoi myös mese pilistä ja kohta olikin ilmi riita sielä soivan ihmisen kanssa käynnissä....En minä helposti loukkaannu, mutta jos on herkällä tuulella ja muutenkin ikävä toista ja sit saa vaan paskaa niskaan niin.....*huokaus* no en enää jaksanut olla diplomaattinen vaan heittäydyin pitkään kyteneeseen angstiin ja lopulta aukesi myös ne pitkään tukossa olleet kyynel kanavat ja sen padon tyyntynmiselle ei tuntunut tulevan loppua....Pieni ja naurettava asia, mutta silloin kun menee yli niin se kaikki muukin tulee...Saatiin sitten sovittua.

Joskus se onkin hankalaa, kun minusta ei saa millaiseen purkaukeen vastakaikua. Siis etten suostu riitelemään tai suuttumaan, niin toisesta se voi tuntua, ettei välitä? Mutta kyllä minä välitän! Syvemmin ja useammasta ihmisestä kuin moni tietääkään...Itsekkin välillä hämmästyn.
Mutta oli kyllä ilmaa puhdistava kokemus....niiskutin vaan niin että nenä alkoi vuotaa verta. Outoa, sillä ei koko kuluvan 21vuoden aikana ole kertaakaan ennen tehnyt niin?

Lopulta kuitenkin tuntui, että mökkyrällä peitonsisällä ja möhköfantti kainalossa on hyvä vaipua uneen toisen laitellessa hempeitä anteeksipyytäviä viestejä....On helppo unohtaa, että toinen on ihminen jos häntä ei nää koskaan muuten kuin bittitodellisuudessa....mutta niin se vaan kirpoo silti.

Päätin vielä purkaa tuntojani toiselle ystävälle ja tämä vastailikin viesteihin ja siinähän sitä taas piristyi....

Siis kyllä edelleenkin on tunne, että silmät voisi valua kiinni milloin vain, mutta sitten kun ne valot sammuttaa ja vetää peiton korviian alkaa ajatus juosta jo huomisen puolella. Nyt olen kyllä jo valvonut niin pitkään, että taidan huomisen vaan parannella itseäni...flunssa kun tuntuu puskevan...ei se lamppu minnekkään katoa ja illalla keilaamaan=)

Nyt unta

Koko illan olen suunnitellut blogia kirjoittavani, mutta olen päätynyt vaan jutustelemaan aiheesta ja lukemaan muiden blogeja! Nyt sitten päätin, että on aika päästä nukkumaan ja laitan tänne nyt jotain enemmänkin oman mielen rauhan kuin kenenkään muun vuoksi.

Aloitin toisen blogin toisaalla, hiukan rajallisemmasta aihepiiristä ja koska lukijoita oli ensimmäisen 15 minuutin aikana 124kpl niin hiukkasen säikähdin. Myöhemmin ajatellen otsikko oli provosoiva ja syy suosioon oli varmasti siinä...kaksi päivää pysyi kuitenkin sivuston kolmen luetuimman kärjessä. Tilanne on nyt kuitenkin se, että haluaisin kirjoittaa, mutta en tunne ansaitsevani moista julkisuutta, mutta tiedän pettyväni, jos toinen blogi ei saavutakkaan vastaavaa suosiota. On se dilemma! usein myös huomaan kirjoittavani lähinnä itselleni, minkä muut sitten huomaavat esimerkiksi järkyttävinä kirjoitusvirheinä. Mutta jos aloittaessaan tietää, kuka sitä tulee lukemaan tai millainen joukko, niin oma rento tyyli saattaa kärsiä ja sanomisia kaunistella, mikä taas tekee blogista...noh...yksinkertaisesti huonon ja mitään sanomattoman.

Tuntuu, että mitään asiaa ei saa pöydälle muuta kuin kärjistämällä kaikkea viimeiseen huippuunsa ja välillä provosoivat tekstit turhauttavat läpinäkyvyydellään. Ilmauksia kuten "miksi kaikki..." tai "aina" on vaikea välttää, vaikka kaikki sen tietävät, että ei kukaan todella tarkoita sitä niin ja vaikka tarkoittaisikin niin ei voisi pitää paikkaansa - ei sitten mitenkään. Mutta jos ottaa saman asian esille kärjistämättä ja yksittäisenä tilanteena sen saama huomiokin on aivan erilaista.

Meni melko teoreettiseksi, kun päässäni ei nyt ole sanoiksi puettavissa olevaa esimerkkitilannetta.

Koulu alkaa noin 6 tunnin päästä, mutta ei oikeastaan edes väsytä. Se on sitä kun päivä on vailla täyttymystään, niin kuin nytkin vain mietin tekemättä jääneitä asioita ja silloin on vaikea nukahtaa.
Uni on kuitenkin kiistattoman tärkeää opinnoilleni, koska huomaan monien ongelmien ratkeavan juuri unessa. Voi kun ihmisetkin olisivat ratskaistavissa!

Joskus yksinkertaiset asiat ovat niitä kaikkein vaikeimpia ja simppeli muuttuu käden käänteessä monimutkaiseksi kun yksikin osatekijä muuttuu. Minä aina sanon, että ihmissuhteiden pitäisi antaa mennä omalla painollaan, mutta nyt huomaan olevani se, joka iskee jarrut pohjaan kun aletaan lähestyä mukavuusrajan ylitystä. Kai se on vain tarve omaan vapauteen ja yksin oloon. Miten sitä muuten kasaa ja etsii itseään? Siis totta kai muiden ihmisten kautta peilaa ajatuksiaan ja tuntemuksiian paljon selkeämmin kuin täysin yksin, mutta ei halua jumittua...jäädä kiinni yhteen peiliin vaan etsiä sitä, mikä heijastaa kokonaista kuvaa eikä vaan täydennä puolikasta.

Ei taas mitään tolkkua....Miten pääsen ulos tästä ajatuksen virrasta takaisin muillekkin ymmärrettävään maailmaan? vai ymmärtääkö joku tätä?

Vaikka kuinka tahtoisi olla oman onnensa seppä ja egoisti ja antaa muiden pitää huoli omista tarpeistaan, niin välillä sitä löytää itsensä tekemästä mitä ihmeellisimpiä asioita toisen ihmisen takia. Onko se sitten vaan niin, että kaikilla on se vastustamaton empatiantaju josta ei pääse järkeilemällä eroon? Se on myös hassua, kun välillä tuntee syyllisyyttä siitä, että tekee valintoja järjellä ja omasta halusta, ehän siinä pitäisi olla mitään syytä syyllisyyteen? Eri näkökulmasta asia voi tietenkin näyttää ihan muulta....Joskus olisi vaan helppoa, kun oikeasti pääsisi toisen päähän eikä tarvitsisi elää tai pitää toista epävarmuudessa.
Jotkun asiat kun vaan ovat niin hauraita, että niiden ääneen sanominen saattaa hajottaa ne kokonaan...

Teho-maanatai oli oikein hyvä tapa aloittaa viikko. Se kun sitten menikin ohi niin nopeasti. Torstai oli oikeastaan ainut päivä mikä teki tiukkaa, mutta sekin meni suhkot vauhdilla kun löysin uudestaan keväisen ystävin kahvin.
Kahvin tapa juomisen välttämisestä tulee vielä ongelma. Koulussa kun entisiä väituntejakin sanotaan kahvitauoiksi ja ikävä kyllä sinnehän se matka helposti vie. Yritän kuitenkin välttää sen juomista, muuten kuin tarpeeseen, ettei sen hyöty häviä.

Nyt yksinäisen viikonlopun kimppuun...

Kesäinen ilta
pitelee käsivarsillaan
naista villatakissaan.
Terävät piirteet
tummankiharat hiukset
kiinnisidottu.
Minun on kaipaus
ihoni tunsi äsken sen
meidät yhteen nivoen.
En pelkää
minä oon valmis sotimaan
jos saan sua koskettaa.

Nainen vailla historiaa
tyttö ilman menneisyyttä
kuinka jätät kenkäs eteiseen?
Nainen vailla historiaa
tyttö ilman menneisyyttä
onko päiväpeittos valkoinen
täynnä viittauksia menneeseen.

Hehkuva ilta
hengittää pienin sykäyksin
ees taas, ees taas, ees taas,
sinun kasvoihin.
Kätesi liike
sävyt ilmeiden
huomaan niistä jokaisen.

Nainen vailla historiaa
tyttö ilman menneisyyttä
säilytätkö päiväkirjoja?
Nainen vailla historiaa
tyttö ilman menneisyyttä
saatko veljeltäsi lahjoja?
Vai ootko perhees lapsi ainoa?

Onko sulla haavepaikkoja
joihin menet aina öisin
jos et muuten unta saa?
Rakastatko aamuja
vai iltaruskon kajoa
kun purppuroitu taivas lakoaa?

Nainen vailla historiaa
tyttö ilman menneisyyttä
harmaantuuko hiukses vanhana?
Nainen vailla historiaa
tyttö ilman menneisyyttä
saako niitä silloin harjata?
Nainen vailla historiaa
tyttö ilman menneisyyttä.
Nainen vailla historiaa

Vakituinen opiskelija bile ilta, mutta meidän luokka meneekin autolla pelaamaan bingoa lasihelmeen=D kai siel seas joku kaljan juojakin oli...

Mutta siis "tosi kurjaa" (Paula) et ei nähdä kuin puolta luokkaa pitkin viikkoa. Ryhmä on jaettu niin rajusti kahtia, että välillä ei olla edes samoina päivinä koulussa...

ai niin sain 5pistettä tänään bingossa....

Minun matkani Islantiin alkoi Etelä-Haagasta Helsingistä, jossa olin kesän ollut töissä. Aamu aikaisten käynnistelin auton vuorokauden ainoa viileänä hetkenä, ja ajelin keskustaan, hakemaan vielä yhtä matti myöhästä lentokentälle, muiden jo odottaessa sielä. Rautatieasemalle päästessäni Louhemme jo istuskeli sielä turkoosin matkalaukkunsa päällä ja seiväs ojossa, herättäen hilpeyttä ohikulkijoissa. Ajoimme Helsinki-Vantaan lentokentälle vähänunisissa tunnelmissa ja seikkailimme hieman halvinta pysäköintialuetta etsiessämme. Ihme ja kumma, se kun on kaikkein vaikeimmin löydettävissä! Hahaa! Mutta löysimmepäs! Siitä bussilla terminaaliin, sisäänkirjaus ja turvatarkastus. Sain laput myös Hennan matkatavaroista ja päätin pitää ne tallessa, mikä myöhemmin osoittautui tarpeelliseksi. Etsimme muut ja totesimme mielialan olevan surkuhupaisa, sillä kaikki olivat valvoneet edellisen yön matkustaen Helsinkiin, mutta tahtotila oli korkealla. Toiset myös bongailivat julkkiksia, kuten Alice Cooperin, joka työnteli ostoskärrejä pitkin käytävää muina miehinä.
Lentokoneeseen päästyämme kaikki yrittivät vuoroin nukkua, mutta lopulta luovuttivat. Liikaa jännitystä ja eihän se lento Helsingistä Kööpenhaminaan niin pitkä edes ole. Perille saavuttiinkin yllättävän nopeasti, ja vaihto oikealle portille, Reykjavikin lennollekkin sujui melko siististi, yhtä pientä kommellusta lukuun ottamatta: Kaksi lentoa, kun oli lähdössä samaan aikaan, samaan paikkaan vierekkäisiltä porteilta. Huomasimme kuitenkin ajoissa. Portti, jolta lentomme lähti oli eräänlainen lasikoppi, joka oli jo täynnä ihmisiä meidän sinne saapuessamme, joten nuorison tyyliin "leiriydyimmekin" lattialle seinän viereen ja katselimme silmät selällään, kun sisään alkoi virrata komeita, urheilullisia miehiä, puvut päällä ja burberryn laukut olalla. Alkoi sellainen kihinä, että huh! Tilannetta ei ainakaan helpottanut se, että meidät oli buukattu istumaan näiden miesten sekaan. Saksaa tuntuivat puhuvan. Kihertely ja supina ja hiusten laitto jne. jatkui läpi matkan. Itse luin pokkaria, jonka olin ostanut lähteissä (Paolo Coelhon Winner stands alone)
Perille päästiin ja alkoi selvittely, että missä muutetaan voucerit tarvittaviksi asiakirjoiksi ja tietenkin matkatavaroiden odottelu ja keräys. Seisoimme viimeisten joukossa linjastolla, kun viimeiset laukut tulivat, mutta seivästä ei missään! No tuskallisen selvitellyn jälkeen todettiin sen jääneen vahidossa Kööpenhaminaan ja tulevan aamukoneella, mutta tullissa meille ilmoitettiin, että koska se on terävä, emme saa tuoda sitä maahan. Se siitä sitten! Bussi kuski oli oikein huolehtiva, että saavuimme oikeaan paikkaan ja stressini siitä, etten osaisi pitää huolta siitä poppoosta, mikä oli mukanani oli aivan turha! Kaikki sujui oikein nätisti. Nuorimmaisemme vaan alkoi valittaa päätään heti majapaikkaan päästyämme. Nukuimme siinä yön ja aamiaiselle saapuivat jo Amerikan matkaajammekin, jolloin osa minun stressistäni haihtui, kun joukkoon liittyi aikuisia. Väsynyt päivä oli tämäkin ja matkamme jatkui sisämaa lennolla Akurayriin, jossa Ylva otti meidät hoiviinsa heti koneen laskeuduttua.
Maisemat olivat mielettömiä niin koneessa, kuin maissakin ja meidän "koti" cula villa oli aivan suunnattoman suloinen! Pian päästiin tutustumaan myös täysin uuteen teatteriin, joka hiveli ainakin minun kauneus käsitystäni. Tietynlainen luonnon karkeus oli saatu vangittua arkkithetuuriin ja tilat olivat melko toimivat - tosin kesken. Äkkiä totuimme festivaalin meille suunnittelemaan päivärytmiin, joka sisälsi hyviä ruokailuja läpi koko festivaalien. Pyrimme myös siihen, että katsomme orjallisesti kaikkien muiden esitykset ja melko hyvin siinä pysyimme! Itseltä taisi jäädä yksi väliin, kun en jaksanut nousta ajoissa, kun olin valvonut niin myöhään. Oli hauska päästä katsomaan, miten erilaisia ja miten eri tasoisia esityksiä festivaaleilla oli. Eikä meidän todellakaan tarvinnut hävetä siinä joukossa, vaikka jotkut ehkä olivat sitä mieltä. Tietty ennakkoluulo, joka meihin liittyi osoittautui enemmänkin kannustavaksi kuin lamaannuttavaksi tekijäksi varsinkin nuortemme joukossa. Nuoret tuntuivat ammentavan valtavasti energiaa ja luovuutta siitä, että heitä aliarvioitiin iän perusteella. Siitä pääsemmekin siihen, että harjoitusten perusteella kukaan ei olisi uskonut, että näyttämölle lopulta päätyvä esitys olisi niin valmis ja intensiivinen. Toistakin mieltä tosin oltiin. Suomalainen ilmaisu ei ehkä sytyttänyt kaikkia raakuudellaan.

Bussiretki läheisille nähtävyyksille oli jotain ainut kertaista ja valokuvien määrä siltä retkeltä huima. Matka tuntui kuluvan valtaisan nopeasti huolimatta siitä, että ei ehditty nukkua kovinkaan paljoa. Ainut matkan varjopuoli oli se, että aivokalvon tulehdus pyrki muutamaan vuorollaan ja pahimmillaan oltiin öitä sairaalassa. Esityspäivänä kaikki kuitenkin olivat tolpillaan ja hyvässä vedossa, mikä oli pelastus, muutenkin vajaassa miehityksessä. Paluu matkalla vietimme vielä hetkisen Reykjavikissa ja vierailimme Blue Lagoonissa ja vietimme sielä rentouttavan päivän mineraalivedessä lilluen. Yhtäkkiä koittikin jo kotimatka ja vaikka minun oli tarkoitus muuttaa heti seuraavana päivänä Helsingistä Kouvolaan katsoin paremmaksi keskittyä pari päivää ainoastaan pyykinpesuun ja nukkumiseen.