IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Tosi mukava viikonloppu ollut :)Sunnuntai 21.02.2016 10:52

No niin jos nyt jaksaisi kirjoittaa taas blogia. On ollut mukava viikonloppu vanhempien luona. olen nukkunut, syönyt, käynyt äidin kanssa lenkillä ja saunonut. Poikaystäväkin kävi eilenä kylässä. Juotiin teetä ja syötiin muffinseja. Tänään pitää taas palata takaisin lomilta.
arki alkaa taas huomenna. Nyt taas jaksaa kun on levännyt.
Käytiin viime perjantaina naisten ryhmässä lahdessa triossa shoppailemassa. Mun ei pitänyt ostaa mitään mutta ostin yhden topin missä oli kiva teksti ja uudet korko kengät. Ne korko kengät maksoi 40 euroa aj löytyi koko 41. Ostin ne H&M liikkeestä. Ne on mustan väriset. Se toppi taas maksoi 8 euroa. Alan käyttämään sitä sitten kesällä.
Oli kyllä mukavaa taas shoppailla vaikka koitin tehdä niin että ensi kuussa vasta. Shoppailin nyt vähän etu ajassa. Mutta ei haittaa. pää asia oli että löytyi jotain kivaa. Mulla meni noin 50 euroa.
No kohta kuu taas vaihtuu niin tulee lisää rahaa.
huomenna meillä on taas kokki ryhmä aamulla. Mä teen pää ruoan. Aijon tehdä täytettyjä paprikoita. Niihin tulee jauheliha täyte.
Tulee hyviä varmasti. Paras kaverikin on siinä ryhmässä.
Käyn huomenna siellä postissa hakemassa sen mun tilaaman topin.
Menen tuossa kokki ryhmän jälkeen. samalla pitää myös käydä kaupassa. Huomenna onkin taas ompelu ryhmä ja sali. Vauhdikas päivä taas tiedossa. Saa sitten taas nähä ono ensi viikko hyvä vai huono viikko. Koitan taas jaksaa parhaani mukaan. Hetki ja päivä kerrallaan. poikaystävä kertoi että lähtee taas ensi viikon viikonloppuna taas reissuun. Mun molemmat kaveritkin lähtee lomille. Katsoo sitten menenkö kotiin taas sinä viikonloppuna. Vai olenko yksin koko viikonlopun. Katson taas ihan fiiliksen mukaan.
Eilenä kun käytiin äidin kanssa lenkillä, ei yhtään enää tehnyt mieli juoda sitä alkoholitonta siideriä. Totesin vaan etten taida juoda. Mutta pizzaa tuli syöytä eilenä illalla. Olen nyt katsonut tabletilla sitä the fosters sarjaa. Varmaan tänäänkin katson sitä taas.
Menen ehkä lenkille tänään ellei ole kamala lumi sade.
Pakko päästä vähän liikkeelle kun on taas herkutellut viikonloppuna. Suklaatakin on tullut taas syötyä. Nyt en syö enempää.
Vasta sitten taas ensi viikon viikonloppuna.
Voisi pikku hiljaa laitella kamoja kasaan. Olen nukkunut täällä yhdessa makuuhuoneessa ja mun tavarat on ihan levällään taas. No alan pakkailemaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Ja voisi keittää teetä. Alkaa sitä tehdä taas mieli.
Varmaan porukat vie mut tuossa iltapäivällä. Tai no pitää kohta kysyä koska ne vie mut. porukat on katsonut melkein koko viikonlopun jotai hiihtoja. Itseä ei oikeen kiinnosta ne.
Salkkarit tuli viime pertjantaina. Jee. ehkä ne alkaa tulla taas jatkossakin perjantaisin. Huomenna alkaa uusi päivä uudet jaksot.
Aletaan sitä katsomaan parhaan kaverin kanssa.
Ollaan niin odotettu sitä sarjaa. Huomenna en näe lemmen viemää koska ollaan salilla silloin kaverin kanssa. Sitten kun nähdään lemmen viemää taas tiistaina niin ollaan ihan pihalla taas siinä.
Jos nyt ensi viikon tiistaina pääsisi taas klubitalolla käymään.
Kun en ollut siellä viime viikolla. Toivottavasti nyt jaksan mennä taas sinne. Muistin juuri että se hoito neuvottelu on viikon päästä perjantaina. No hyvin se menee. porukat muisti antaa mulle veljeltä yhden myöshässä olevan joululahjan. Mä sain dragonball z animesta vegeta chibi hahmo figuurin. Vitsi se on hieno. Se menee sitten koristeeksi noiden mun muiden figuurien kanssa.
Yksi figuuri taas lisää. Animea pitäisi taas katsoa. En ole aikoihin katsonut mitään. Olen vaan katsonut tabletilla tuolta netflixistä olevia sarjoja. No jos vaikka ensi viikolla innostuisi katsoa taas vaikka gintama animea. Siinä on vielä paljon katsottavaa. satoja jaksoja. Netflixiin oli tullut uusi sarja. sen niminen kuin love.
eka kausi tullut siitä. Aijon alkaa sitä katsomaan jossain vaiheessa.
En kerkeä pestä pyykkiä huomenna. Viimeistään torstaina kerkeän pesemään. No kyllä mulla riittää vaatteet sinne asti.
Mulla on kaappi täynnä vaatteita. Ja haluaisin ostaa taas kovasti uusia vaatteita. Housuja ainakin aijon ostaa seuraavaksi. Seppälässä on nyt hyvännäköisiä farkkuja. Ostan ehkä parit farkut.
Sitten on taas hetkeksi housuja. No menee noi vanhatkin housut vielä jalkaan onneksi. Ja on ihan hyvässä kunnossa vielä.
Uuden hupparin haluaisin taas. Kun kävin tokmannilla viime viikolla niin siellä oli yksi aivan ihana huppari. Maksoi jotain 30 euroa.
Pitää sitten käydä vaikka ensi kuussa taas katsomassa onko se vielä siellä niin voisi sen ostaa vaikka. Mä tykkään tosi paljon huppareista. Niitä on vaan jotenkin kiva pitää.
Pinkki huppari on paras huppari. Mä omistan pari pinkkiä hupparia.
Toinen on jo vuosia vanha mutta pidän sitä edelleen.
kun oltiin siellä triossa perjantaina niin katselin noita alusvaatteita. Käytiin myös cubuksella niin siellä oli taas ihania alusvaatteita. Mutta en ostanut ihan vielä niitä. Ostan niitä kyllä sitten taas jossain vaiheessa. Sitten kun kevät alkaa olemaan niin aijon ottaa käyttöön noi mun uudet korko kengät. Kun ei ole enää liukasta ja lumet ovat sulaneet. En malta odottaa että pääsen käyttämään niitä.
Ne sopii hyvin farkkujen kanssa ne kengät.
Ja guess laukku sopii hyvin niiden kanssa.
Nyt on taas vähän seksikäs olo kun on uudet korko kengät. Ja ne tuo vähän pituutta. Niillä oli ihan hyvä kävellä kun testasin niitä.
Pysyin pystyssä. Nyt ei tarvi ostaa taas vähään aikaan uusia korko kenkiä. meinasin nelly.comista tilata uudet korko kengät.
Mutta nyt kun noi tuli vastaan niin ei tarvi enää tilata.
Aijon jatkossakin tilata tuolta nelly.comista noita vaatteita ja kenkiä.
odotan innolla kun saan haettua postista sen mun tilaaman topin.
Oli kallis mutta ihana. Nyt on taas ostettu pari toppia.
En nyt niitä osta taas hetkeen. Mä rakastan ostaa aina noita toppeja.
Niitä ei ole koskaan liikaa. Aina jos löytyy halvalla vaikka niin silloin ostan. Kaiken värisiä. Ostan aina S kokoisen topin.
Se menee mun päälle ihan hyvin vielä.
Pitäisi taas siivota toi mun vaate kaappi. Se on vähän sekaisin.
Aijon siivota sen taas tuossa ennen kesää.
Otan kesä vaatteet taas esiin ja laitan vähän talvisimpia vaatteita syrjään. Se on aina kivaa jos löytyy vaate kaapista jonkin vaatteen mitä ei ole vielä kerennnyt käyttämään.
Tekee aina löytöjä. Aijon nyt kaivaa noi kaikki mun paidat ja topit esiin. Ja laitan ne järjestykseen. Ja nyt mä yritän jatkossa pitää tuota mun vaate kaappia siistinä.
Mutta. Nyt voisi mennä keittämään sitä teetä ja alkaa laittaa kamoja kasaan ennen lähtöä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.