IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Alle viikko Desuconiin.Maanantai 23.01.2017 07:41

Viikonloppu taas vietetty. Oli ihan mukava viikonloppu.
Vietin aikaa poikaystävän ja parhaan kaverin kanssa.
Lauantaina käytiin hakemassa subit taas subwaysta poikaystävän kanssa. Sitten me kateltiin leffoja.
Lauantai illan olin parhaan kaverin luona. Katottiin putous.
Ei vitsit me naurettiin kun katottiin sitä. Oli aika hauska.
Eilisen päivän olin vaan koneella ja katoin animea.
Aloin katsomaan uusia sarjoja mitä on tullut.
Muutama vaikutti aika hyvältä.
Mitä alan seuraamaan. Mun piti herätä jo kuudelta tänään mutta en päässyt ylös sängystä. Heräsin tänään vähän ennen seitsemää.
Aamukahvit olen jo juonut.
Tänään on taas työpäivä. lähden tuossa noin tunnin päästä.
Hyvin kerkiää blogin kirjoittaa.
Eilen en jaksanut kirjoittaa koska mua väsytti aamulla.
Mutta nyt jaksaa taas kirjoittaa.
Syön kohta puuroa aamupalaksi.
Pitää nälän hyvin poissa aamun ajan.
Ruokailu on sitten töissä taas yhdeltätoista. En vaan vielä tiedä mitä otan tällä kertaa evääksi.
No se selviää sitten kaupassa.
Tiedän mitä puen päälle tänään niin ei ole nyt niin pahaa vaatekriisiä.
Tänään on sali taas illalla. Mennään kaverin kanssa sinne.
Hyvä niin saa vähän liikuntaa viikonlopun jälkeen.
Mä kävin viikonloppuna lenkillä.
Oli kiva ilma eilen kun kävin.
kerkiän tiskaamaan ennen lähtöä.
Pyykkiä aijon pestä tänään kun tulen töistä.
Kerkiää hyvin pesemään ennen salia.
Ei siinä mene kun parisen tuntia.
Tällä viikolla pitää nostaa tililtä desucon reissu rahat.
Äiti soitti mulle eilen ja se antaa mulle synttärilahjaksi 30 euroa.
Ihan hyvä vaan niin on sitten enemmän rahaa desuconissa.
Mun shoppailu budjetti on noin 60 euroa.
Sillä saa vaikka mitä ostettua sieltä desuconista.
Odotan jo innolla desuconia.
Tää viikko tuntuu varmasti tosi pitkältä kun odottaa että pääsee desuconiin.
Nyt on kivaa katsoa animea telkkarin kautta koska poikaystävä osti mulle yllätykseksi kaapeli johdon.
Mikä laitetaan tietokoneeseen ja telkkariin kiinni.
Tästä lähtien aijon katsoa aina animea telkan kautta.
Tänään en kerkiä katsomaan animea enkä huomennakaan kerkiä.
Keskiviikkona olisi sitten taas aikaa katsoa.
Menen huomenna taas klubitalolle.
Ja olen siellä sen muutaman tunnin. Huomenna on sähly taas.
Kaveri tulee huomenna kylään katsomaan taas lemmen viemää.
Tänään me ei nähdä lemmen viemää koska ollaan salilla.
Tunti enää lähtöön. Voisi laittaa pikku hiljaa laukkua valmiiksi ja pukea päälle.
Voisin käydä pankkiautomaatilla ja nostaa sieltä 20 euroa minkä olen velkaa kaverille kun se osti mulle sen desucon lipun.
Joo sen teen niin olen maksanut sen.
Kaveri varmaan yllättyy siitä 20 eurosta tänään kun annan sen sille.
Annan sen töissä kun näemme siellä.
Mutta. Aika hyvä fiilis tällä hetkellä. Nyt on taas semmoinen olo että jaksaa taas.
Mikä on vaan hyvä juttu.
Otan silti tuon rauhottavan mukaan töihin.
Jos iskee huono olo mutta uskon että tää päivä menee ihan hyvin.
Tänään tulee salkkarit taas.
Pitää katsoa. Katotaan taas parhaan kaverin kanssa se.
Keväällä tulee uusi kausi vain elämää.
Se pitää katsoa kun se tulee.
Siellä oli aika mielenkiintoisia artisteja.
En tiennyt että se tulee ennen kun paras kaveri kertoi mulle.
Ihan kiva että sitä tulee taas uusi kausi.
Ja se kuvataan vissiin keväällä. Näin mä ymmärsin.
Olen kohta muuten saanut katsottua tuon O.C sarjan.
Olen siinä vikalla kaudella.
Nyt se on mennyt paljon jännempään suuntaan.
Alkanut tapahtua enemmän.
Siinä vikalla kaudella oli vaan 16 jaksoa.
Ei sen enempää.
Aijon kohta kuunnella vähän musiikkia.
Tulee hyvä fiilis päälle.
Tästä tää viikko taas alkaa. Desuconia odotellessa.
Ja pääsee shoppailemaan sitten siellä.
Odotan innolla mitä sieltä sitten löytää.
Jos löytyy niin ostan ehkä jonkun figuurin sitten sieltä.
Ja yritän metsästää julisteita.
Ai niin ja mun piti ostaa sieltä se desucon t-paita.
Minkä olen aina ostanut kun olen ollut desuconissa.
Se paita ei ole kamalan kallis onneksi niin hyvin pystyy ostamaan sen. Hyvä muisto sieltä.
Vesipullo pitää pakata mukaan taas töihin.
Juon sitä vähän väliä.
Onkohan tuolla ulkona kuinka kylmä.
Puen silti lämpöisesti päälle kun lähden töihin.
Kohta syön sen puuron.
Onneksi tuon puuron saa nopeasti keitettyä mikrossa.
Menee vaan pari minuuttia niin se on valmis.
Puuro on vaan niin hyvää.
Mä syön sitä joka ikinen päivä.
Ai niin pitää käydä kaupassa töiden jälkeen.
Teetä mun pitää ostaa taas lisää koska se on melkein loppu.
No hyvin kerkiää käydä kaupassa.
Se on juuri sopivasti tuossa matkan varrella.
Haen sieltä samasta kaupasta eväät töihin.
Kello on nyt puoli kahdeksan.
Hyvä aikataulu kun kerkesin blogin kirjoittaa.
Huomenna mä koitan herätä jo kuudelta.
Koska mun pitää olla jo kahdeksan jälkeen bussipysäkillä.
Koska menen klubitalolle.
Pääsen sinne keittiöön taas tekemään jotain ruokaa.
Viimeksi tein salaatin siellä.
Mukavaa mennä aina klubitalolle kun siellä pääsee keittiöön aina tekemään jotain ja saa ajan hyvin kulumaan.
Näkee samalla muita ihmisiä.
Ja klubitalolle on aina kiva mennä.
Mä tykkään siitä paikasta kovasti.
Olen nyt käynyt siellä noin vähän yli vuoden.
Aina kerran viikossa käyn siellä koska se kuuluu mun viikko ohjelmaan.
ja olen siellä sen neljä tuntia ainakin.
Tulen aina kymmentä vaille yksi bussilla takaisin.
Kerkiää hyvin pelaamaan sählyä.
Sähly peli alkaa aina kolmelta.
Pelataan se puolisen tuntia aina.
Mutta nyt puuroa syömään ja pukemaan päälle.
Pääsee ajoissa lähtemään töihin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.