IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ihana ilma oli eilen illalla.Sunnuntai 22.10.2017 08:53

Viikonloppu kohta vietetty. Mukavasti on mennyt.
Poikaystävä kävi eilen. se tarjosi pizzat ja osti mulle panda konvehtirasian. Syötiin se yhdessä kun katseltiin leffoja. Katsottiin pari kauhuleffaa netflixistä.
Kun poikaystävä oli lähtenyt niin lähdin lenkille. Oli aivan mahtava ilma eilen illalla. Ihana auringon lasku kun kävelin.
Heitin sen noin puolen tunnin lenkin.
Aijon tänään mennä taas lenkille. Iltapäivällä kun on aikaa.
Jaksaa kävellä kun on syönyt päivällisen.
Loppu eilisen illan olin parhaan kaverin luona.
Nukahdin kun katsottiin possea. Näin puolet siitä. Nukahdin kun väsytti.
Paras kaveri herätti mut niin menin sitten vaan kotiin nukkumaan.
Jaksoin valvoa yhdeksään asti.
Mutta posse ohjelma oli taas hauska. Sai taas nauraa kun katsoi sitä.
Tänään ajattelin varmaan katsoa animea jossain vaiheessa. Nyt kun on aikaa katsoa. Ei tarvitse lähteä mihinkään. Voi ottaa rennosti.
Huomenna on taas työpäivä. Menen ajoissa nukkumaan tänään illalla niin jaksaa huomenna nousta ajoissa.
Toivon että jaksan huomenna töissä ettei ala kauheasti ahdistamaan.
Mutta sen näkee huomenna. Otan taas rauhottavan mukaan töihin.
Hyvä olla mukana jos iskee huono olo.
Kohta on aamupala. Yhdeksältä.
Mietin olenko hereillä vielä aamupalan jälkeen vai menenkö takaisin nukkumaan vielä. No se selviää kohta.
Heräsin tänään tuossa kahdeksan jälkeen.
Ihan kiva oli nukkua siihen asti.
Katsoo pesenkö pyykkiä tänään kun on aikaa. Voisin pestä kyllä. Koko päivä aikaa.
Niin sitten alku viikosta ei tarvitse pestä.
Uusi viikko alkaa huomenna. Mä toivon että ensi viikko on hyvä viikko. Ettei olisi kauheasti mitään ahdistusta ja harhoja.
Mutta jos ne harhat tulee niin tulee.
Varaudun siihen.
Täytyy taas siinä vaiheessa ottaa se rauhottava kun harhat iskee.
Ne saattaa tulla aina puun takaa. Ihan yllättäen.
Voin sanoa että se ei ole hauskaa.
Onneksi on rauhottavat.
Mulle on määrätty ne noihin harhoihin ja ahdistukseen.
Skitsofreenikko joutuu syömään vähän väliä noita rauhottavia.
Mutta olen aika hyvin jo oppinut elämään tämän sairauden kanssa.-
Vaikka mulla on tää sairaus niin olen todella onnellinen.
Pystyy elämään.
Nyt on alkanut jo helpottaa.
Alkuun se kaikki oli todella pelottavaa. Silloin ei tiennyt että mikä auttaa.
Nyt mä tiedän mikä auttaa.
Mun elämässä on ihanat kaverit. Ilman niitä en selviäisi.
Poikaystävä rakastaa mua tämmöisenä kuin olen.
Tää mun sairaus ei häiritse meidän parisuhdetta.
Rakastamme toinen toisiamme.
Ja mä olen hyväksynyt poikaystävän semmoisena kuin se on.
ja mä haluan että poikaystävällä on hyvä olla.
En pakota sitä mihinkään. Eikä se pakota mua.
Ollaan nyt oltu seitsemän vuotta yhdessä. Ja meillä menee edelleen loistavasti.
Ollaan molemmat onnellisia.
Elämä hymyilee.
ja mä nautin nyt elämästä ihan täysillä.
Mulla on nyt hyvä olla.
Ja aijon nauttia siitä niin kauan kun sitä kestää ennen kun iskee taas paska kausi.
Mun elämä ei ole aina helppoa.
Mutta olen tottunut. Onneksi mä en ole itsetuhoinen.
Mä haluan elää tätä mun elämää.
Niin kauan kun sitä kestää.
Ai niin ensi viikolla meillä ei ole ohjattua kuntosaliryhmää koska on syysloma viikko.
Mutta ajattelin mennä silti salille yksin. Mä saan liikuntakortin ohjaajalta.
Niin sillä sitten pääsee.
Tekee ihan hyvää mennä sinne salille. En aijo laiskotella. Liikkeelle vaan. Tekee hyvää.
Olen sitten huomenna salilla noin tunnin ajan.
Tulen ennen kuutta takaisin niin kerkiän soitella poikaystävän kanssa illalla.
Uskon että huomenna on hommia töissä.
Saa ajan hyvin kulumaan.
Työpäivä menee äkkiä.
Juon huomenna aamulla varmaan sen pari kuppia kahvia niin pysyn hereillä töissä.
Pitää muistaa sanoa ohjaajalle että tarvitsen sen ruoan taas töihin evääksi.
Mä saan nyt talolta aina ruoan mukaan evääksi töihin.
Se on hyvä ettei siitä tarvitse maksaa mitään.
ilmainen.
Ja sillä ruoalla saa mahan täyteen niin jaksaa loppu päivän töissä.
Se pitää vaan lämmittää mikrossa.
Ennen mä ostin eväät töihin.
Mutta en enää.
Siinä säästää rahaa.
Muutaman euron.
Nyt en aijo hetkeen shoppailla.
Siitä uudesta laukusta riittää iloa moneksi kuukaudeksi.
Mulla oli se eilen ekaa kertaa käytössä.
Näytin sen poikaystävälle. Se ei ymmärtänyt sitä laukkua.
Miehet eivät aina ymmärrä mitä me naiset aina ostamme.
Mutta on se laukku vaan niin hieno.
Aitoa nahkaa.
Ja niin parasta kun se laukun sai niin halvalla.
Suosittelen käymään i love me messuilla. Sieltä saa merkkilaukkuja halvalla.
Aijon jatkossakin ostaa laukkuja sieltä.
Ensi kerralla aijon ainakin ostaa pari laukkua.
Pitää alkaa jo säästämään rahaa siihen tapahtumaan.
Vuosi aikaa säästää.
Katsoo jos ostaa ensi kerralla jotkut kengät sieltä.
Hienoja kenkiä myytiin siellä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.