IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Onnistunut shoppailupäivä :)Torstai 14.12.2017 08:27

Oli onnistunut shoppailu reissu eilen jumbossa.
Nyt mä ostin sen verran vaatteita ettei tarvitse ainakaan puoleen vuoteen ostaa uusia.
Ostin cubukselta toppeja, yöhousut, parit paksut legginsit,sukkia, ja viininpunaisen hupparin. Yhdestä liikkeestä ostin turkoosin paidan missä lukee "Love story" Ja yhden t-paidan.
Niin ja H&M liikkeestä löysin nahkatakin. Maksoi vaan 30 euroa. Oikea hinta olisi ollut 80 euroa. Hyvä löytö.
Se on musta nahkatakki.
Ja selkäpuolella on hieno kimalteleva kotka.
Shoppailtiin melkein 5 tuntia.
Molemmat kaverit löysi myös vaikka mitä. Pyörittiin siellä jumbossa kolmestaan.
Käytiin amarillossa syömässä burgerit. Ranskalaisten kanssa.
Melkein jaksoin syödä koko annoksen.
Oli hyvää.
Kahvit juotiin siinä samalla.
Oltiin sitten siinä vähän ennen neljää kotona.
Tänään on ohjelmassa siivoamista ja verikokeet päivällä.
Koitan lounaaseen mennessä siivota ihan kaikki.
Mulla on aamupäivä aikaa siivota. Aloitan heti kun saan blogin eka kirjoitettua.
Hyvä fiilis on päällä. Huomenna alkaa taas viikonloppu.
Paras kaveri lähtee lomille taas. Mä olen viikonlopun täällä. Poikaystävä lähtee yhden kaverin luokse viettämään viikonloppua.
No mä saan laatu aikaa itseni kanssa.
No olen koneella ja katson netflixiä.
Niin ja nukun.
Ihana rento viikonloppu.
Voi vaan olla. Verikokeiden jälkeen menen käymään kaupassa.
Pitää ostaa taas kaikenlaista.
Niin sitten viikonloppuna ei tarvitse käydä.
Tää viikko on mennyt hyvin. Ei ole pahasti ahdistanut.
Eikä ole joutunut syömään rauhottavia.
Enää vähän yli viikko jouluun.
Mukavaa mennä vanhempien luokse viettämään sitä.
Pyykkiä pitäisi taas pestä.
No mä pesen jos pesukone on vaan vapaa.
Kohta on aamupala. Alkaa olla jo nälkä.
Laitan kunnon siivous musat soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
Kivempi siivota.
Salkkareita on nyt ollut hauska katsoa. Naurattaa kun se ismo kuntoilee.
Saa nähdä mitä siitäkin tulee. Voi olla ettei käy hyvin.
Kaverin kanssa katsomme taas lemmen viemää tänään.
Eilen kerettiin myös katsoa kun tultiin reissusta.
Tänään tulee sopiva lenkki heitettyä kun menen verikokeisiin.
Siinä tulee käveltyä melkein 6 kilsaa.
Se terveysasema on aika kaukana täältä.
Sinne kävelee puolessa tunnissa.
Lähden silleen ajoissa kävelemään sinne niin ei tule mikään kamala kiire.
Ai niin nyt on uusi dosetti.
Punaisen värinen. Maksoi vaan 12 euroa.
Nyt saa kaikki lääkkeet siihen.
Pitäisi kestää se kymmenen vuotta ainakin. Toi mun vanha dosetti kesti sen kymmenen vuotta.
Nyt on taas lääkkeitäkin.
Hain leponexia pari päivää sitten.
Nyt on taas kuukaudeksi leponexia.
Mä nyt päätin että mun viikonloppu alkaa jo tänään.
Nyt aijon vaan nauttia ja ottaa rennosti.
Huomenna on taas aamulla naistenryhmä.
Saa nähdä mitä tehdään.
Varmaan jotain mukavaa.
Siinä se aamupäivä sitten meneekin.
Ajattelin viikonloppuna katsella leffoja netflixistä. Jos löytyy jotain mielenkiintoisia.
Mä olen vaan nyt katsonut sarjoja sieltä.
Pidän vaikka leffa maratoonin.
Ja katson myös sarjoja.
Animea pitää myös katsoa.
No ainakin on paljon katsottavaa.
Mulla on muutama anime sarja kesken.
Ensi vuoden puolella alkaa taas uudet anime sarjat. Niitä odotan innolla.
Toivottavasti tulee jotain hyviä sarjoja.
Desucon alkaa myös lähestyä.
Vähän yli kuukauden päästä.
Voi olla etten ehkä shoppaile kauheasti siellä.
Mutta paljon kuvia aijon ottaa siellä.
Käydään kaverin kanssa syömässä ja sitten mennään desuconiin.
Jaksetaan pyöriä siellä.
Tulee kiva desucon viikonloppu.
Kohta on mun synttärit.
Täytän hurjat 28 vuotta.
Kohta täytän 30 vuotta. Parin vuoden päästä.
Nää vuodet on menneet hurjaa vauhtia.
Tuntuu että hetki sitten täytin 20 vuotta.
Musta on tullut vanha.
Mutta olen onneksi onnellinen.
Mulla on hyvä elämä vaikka mulla on skitsofrenia.
Pystyn elämään aika hyvin.
Päivä kerrallaan.
Mutta aijon nauttia tästä päivästä.
Tulee ihan mukava päivä.
On jonkin verran ohjelmaa.
Iltapäivällä voi ottaa rennosti kun on käynyt verikokeissa ja kaupassa.
Mutta kohta aamupalalle ja sitten kunnolla siivoamaan.
Ja pesemään pyykkiä.
Vien pyykit kun olen syönyt eka aamupalan.
Ne pyykit on jo valmiina muovikassissa.
Onneksi pyykkituvalle ei ole pitkä matka.
Se on mun kämpän alapuolella. Rappuset vaan alas.
Onneksi pystyy pesemään pyykkiä täällä.
Ja voi aina pestä kun se pesukone on vapaana.
Se pesee puolessa tunnissa.
Nopea pesukone. Kuivuri kuivaa tunnissa.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.