IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Pikkujoulut kaverin luona ensi kuussa.Torstai 17.10.2019 06:53

Nopeasti mennyt taas tämä viikko. Hyvin olen taas jaksanut. Päivä kerrallaan vaan mennyt. Työt on taas tehty jo tältä viikolta. Nyt voi alkaa keskittyä viikonloppuun. Olo on ollut vähän kireä. Mutta kun on käynyt salilla niin se kyllä lievittää hermoja kivasti. Ei ärsytä niin paljoa sen jälkeen. Salilla on hyvä purkaa paineita. Se on yksi keino.
Mistä pidän kovasti. Heräsin jo kuudelta tänään että saa ajoissa blogin kirjoitettua ja alan kohta siivoilemaan. Pesen pyykkiä taas.
Nyt on muutama bb jakso näkemättä. Katson ne tänään tai sitten viikonloppuna. Kun on aikaa. Hyvä että se Mira tippui viimeksi.
En kauheasti tykännyt siitä. Saa nähdä kuka lähtee seuraavaksi.
Toivon että Kristian, Kevin ja Helmeri jäävät vielä taloon. Ne on mun suosikit. Toivon että joku niistä voittaa Big brotherin.
Eilen tuli taas temptation island suomi. Katson sen jakson taas ruudusta kun kerkiää. Olen jäänyt siihen ohjelmaan ihan koukkuun.
Siinä sattuu ja tapahtuu paljon. Paras kaverikin katsoo sitä ohjelmaa.
Puhutaan siitä aina. Eilinen salkkari jakso oli aika hauska. Tale ja Janne vähän riehui. Ilman paitaa. Vitsit mä repesin siinä kohtaa.
Oli hauska kohtaus. Tänään on taas katsottava salkkarit. Saa nähdä mitä tänään tapahtuu. Olen taas alkanut katsomaan animea pitkästä aikaan. Viikonloppuna jatkuu katsominen kun on aikaa.
Ensi viikko on sitten syysloma viikko. Silloin mulla ei ole ohjattua salituntia. Mutta menen salille silti. Menen yksin treenaamaan.
Aina kun olen yksin salilla niin olen sen puolitoistatuntia ainakin siellä. Hiki kyllä tulee siinä ajassa.
Nyt on hyvä kun mun paino on alkanut tippumaan. Tavoite paino on se 65 kiloa. Katsoo pääsenkö siihen sitten. Ajan kanssa.
Katsoo mitä tapahtuu. Ensi kuussa yksi kaveri pitää pikkujoulut mihin ollaan menossa kavereiden kanssa. Marraskuun lopussa.
Sanoin että mulle se kyllä käy. Mukavaa sitten taas nähdä sitä kaveria pitkästä aikaan. Tulee kiva ilta. Mä aijon juoda varmaan vaan siideriä. Sekä lonkeroa. Rahaa on sitten bussimatkoihin ja juomiin. Rahaa tulee taas ensi kuussa niin pärjää taas.
Saa myös kaikki laskut maksettua. Pitää alkaa säästämään pikkuhiljaa desuconiin. Jos saisin tässä kuussa nostettua vaikka 20 euroa jo säästöön. Katsotaan. Desucon liput tulee ensi kuussa myyntiin. Kaveri hommaa ne meille.
Odotan niin innolla desuconia. Pääsee ostamaan taas kaikkea animekrääsää. Eli figuureja, julisteita, pehmoleluja..
Nyt vaan säästämään rahaa. Niin pystyy siellä shoppailemaan.
Pitää myös alkaa säästämään seuraavaan laivareissuun mikä tehdään kavereiden kanssa keväällä.
Viime laivareissu oli ihan mahtava. Hyvin selvittiin kolmestaan.
Selvitään seuraavan kerran myös.
Kaikkea kivaa taas tiedossa ensi vuonna.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.