IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Mulla on ollut tosi hyvä olo tällä viikolla. Olen vaan nauttinut siitä.
Hyvin on viikko taas sujunut ja nopeasti. Huomenna on alkaa taas viikonloppu. Vietän nyt viikonloppua parhaan kaverin kanssa. Poikaystävä lähtee viikonlopuksi yhden sen kaverin luokse.
Sanoin että mene vaan jos tuntuu siltä. Aina tulee viikonloppu ja taas näemme. Tänään taas aijon siivota ja käyn varmaan kaupassa.
Käyn ostamassa viikonloppu herkut. Sipsiä ja limua. Ajon nyt herkutella kun on viikonloppu. Eilen mulla oli punnitus. Paino oli pysynyt samana.
Mikä on vaan hyvä eikä ole noussut. Olen kuntoillut ja liikkunut tosi paljon tällä viikolla. Saan siitäkin hyötyliikuntaa kun kävelen töihin.
Sekä käyn salilla ja pelaan sählyä kerran viikossa. Me aina pelataan yhteensä 40 minuuttia. Mun kunto on niin hyvä että jaksan juosta sen 40 minuuttia pallon perässä. Olen aina se hyökkääjä.
Olen hyvä siinä. Saan aina tehtyä muutaman maalin. Sähly on mun lempi harrastus. Ihan kiva että pääsee pelaamaan edes kerran viikossa. Meitä on aina hyvä porukka pelaamassa. On aina sekajoukkueet. Eilen en jaksanut mennä salille. Ajattelin pitää ihan lepo illan. Katsoin big brother jaksoja mitä en ollut vielä nähnyt. Tänään taas aijon katsoa kun tulee sopiva hetki.
Katsotaan taas big brotheria viikonloppuna parhaan kaverin kanssa.
Aijon ottaa iltalääkkeet myöhemmin että jaksaa valvoa.
Huomenna tulee taas vain elämää. Maija Vilkkumaan päivä.
Pakko katsoa. Varmasti hyviä biisejä ne vetää siellä taas.
Huomenna tulee telkasta kivasti ohjelmaa. Salkkarit, vain elämää ja big brother. Tulee kiva ilta huomenna parhaan kaverin kanssa.
Mulla on taas verkokeet huomenna. Yhdeltä on aika.
Pitää mennä taas sinne. Pakko käydä kerran kuussa lääkityksen takia. Onneksi en pelkää neuloja.
Se kestää vaan hetken kun se pistää. Se menee aina nopeasti.
Sitten ei taas tarvitse kuukauteen mennä.
Pitää ensi viikolla hakea taas leponexia. Onneksi apteekki ei ole kaukana. Mulla on kiva pyykkivuori mikä pitäisi pestä tänään.
No mulla on aikaa. Vaihdan taas puhtaat lakanat sänkyyn ja pesen edelliset. Vaihdan aina lakanat kerran viikossa.
Se on ihan hyvä. Pitäisi varmaan jossain vaiheessa ostaa uusia lakanoita. Noi edelliset on kohta aika kuluneet. Tokmannilta voisi löytyä lakanoita. Täytyy jossain vaiheessa mennä niitä katsomaan ja ostamaan. Jos löytyy vaikka halvalla.
Aijon ensi kuussa käydä ostamassa lisää rintaliivejä. Tokmannilla on nyt hyvin niitä myynnissä niin ostan sieltä.
Ne vaan maksaa 15 euroa kappale. Ostan kun saan ensi kuussa lisää rahaa. Rintaliivejä tarvitsee aina. Odotan että pääsee taas Cubukseen shoppailemaan. Aijon sieltä sitten ostaa uusia housuja.
Parit housut ostan sieltä jossain vaiheessa.
Katsoo jos sieltä löytyy jotain muutakin. Toppeja pitää myös ostaa jossain vaiheessa. Teen sen shoppailureissun kun rahatilanne sallii.
Sillä ei ole mikään kiire. Mulla on nyt ihan hyviä vaatteita tällä hetkellä ja niillä pärjää.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.