IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Ensi vuonna shoppailureissu.Perjantai 06.11.2020 07:42

Eilen oli ihan hyvä päivä. Kävin kaupassa ja apteekissa. Ostin suklaajäätelöä ja limua. Sekä apteekista sain haettua kaikki lääkkeet. Leponexit ja masennuslääkkeet. Nyt on taas lääkkeitä. Verikokeet ovat tänään yhdeltä. Pitää sinne mennä taas. Sitten ei tarvitse kuukauteen mennä. Fiilis on hyvä tällä hetkellä. Viikonloppu taas alkaa. Mukavaa kun on perjantai. Aijon ottaa ihan rennosti. Viikko on silleen tuntunut vähän rankalta. Mutta mä selvisin. Tänään nähdään parhaan kaverin kanssa illalla. Menen sen luokse kylään. Kiva mennä. Pitää sitten katsoa jossain vaiheessa koska pääsee parhaalle kaverille yökylään. Sitten kun vaan tulee hyvä hetki ja joku viikonloppu. Ostin eilen sitä suklaajäätelöä ja mä melkein söin sen litran kerralla. Oli vaan niin hyvää. Tänään syön sen loppuun. Päätin että sipsiä mä en osta. Mä pidän sipsin syömisestä taukoa. Ettei ihan joka viikonloppu tule syötyä sitä. Silloin tällöin. Sain eilen siivottua. Sekä pestyä pyykit. Nyt kämppä on taas järjestyksessä. Oli hyvin eilen aikaa siivota aamulla.
Maksan nyt tässä aamulla laskuja. Pari laskua on tullut taas niin maksan ne pois. Rahaa on tullut tänään taas kelalta. Nyt on raha asiat taas kunnossa. Nyt aijon vaan säästää. En tuhlaa. Päätin etten enää tänä vuonna shoppaile. Katsoo sitten ensi vuoden puolella. Jos shoppailee jotain kivaa. Koitan ensi vuonna mennä käymään siellä cubus liikkeessä. Sinne olen halunnut kovasti mennä. Kun pääsen sinne niin ostan sieltä ainakin parit housut ja katsoo jos vaikka jotain toppeja ostaisi. Niitä mä tarvitsen ainakin. Sitten siinä samalla voisi käydä muissakin vaateliikkeissä. Tehdä kunnon shoppailupäivä.
Se piristää varmasti. Pitää myös mennä jossain vaiheessa taas shoppailemaan tuonne kärkkäiselle. Pitää poikaystävälle sanoa että mennään sinne taas joku kerta. Me käytiin siellä silloin vähän aikaa sitten. En ostanut mitään silloin. Tämmöisiä suunnitelmia. Toteutuvat ensi vuonna. Ei ole mikään kiire. Mutta nyt alan kuunnella jotain hyvää musiikkia. Perjantai fiilis vaan päälle. Tästä tulee hyvä päivä!

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.