IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Jasmiina voitti. :)Maanantai 29.11.2021 05:28

Oikea henkilö voitti big brotherin. Onnea Jasmiina! Pakko sanoa että oli todella hyvä bb kausi. Innolla odotan taas uutta kautta jos tulee. Oli lähellä myös että Aki olisi voittanut. Pienestä kiinni.
Nyt taas tuntuu oudolta kun ei tule enää big brotheria. Oli mukava viikonloppu poikaystävän luona. Pääsi kunnolla rentoutumaan. Saunottiin lauantaina ja juotiin siinä samalla. Join vaan siideriä. Sunnuntaina nukuttiin päikkärit. Mikä teki ihan hyvää koska siinä sai samalla levättyä.
Tuli syötyä vaikka mitä viikonloppuna. Pizzaa, suklaata..nyt en aijo herkutella taas viikkoon. Onneksi tänään pääsee salille treenaamaan.
Teen kunnon treenit viikonlopun jälkeen. Pitää mennä tässä aamulla kauppaan. Sitten kun tulen kaupasta niin alan pesemään pyykkiä.
Sitä on kertynyt kiva määrä. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Ei tarvitse hakea mitään lääkettä vielä tällä viikolla. Ensi viikolla mun pitää hakea lisää masennuslääkettä. Alkaa kohta loppumaan. Saa sitä lääkettä taas muutamaksi kuukaudeksi. Olo tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä. Heräsin taas ennen herätyskelloa. Mikä ei haittaa yhtään koska aijon taas olla joka aamu aamuvirkku. Aamukahvit join äsken mikä myös herätti.
En ole vieläkään katsonut ekoja tempparit jaksoja. Onneksi ne kaikki jaksot on ruudussa niin voi katsoa ihan koska vaan. Jos en viikolla kerkiä katsomaan niitä niin viimeistään viikonloppuna. Saa nähdä millainen viikko on tulossa. Toivon että tulee mukava viikko. Hetki ja päivä kerrallaan vaan taas elää tätä elämää. Jos alkaa ahdistaa niin sitten ahdistaa. Varaudun siihen. Koska se voi taas tulla ihan puun takaa se olotila. Nyt jaan viikonlääkkeet dosettiin ja otan aamulääkkeet. Kauppalapun olen tehnyt valmiiksi niin sitä ei tarvitse miettiä. Saa samalla raitista ilmaa kun menen tässä aamulla kauppaan.
Piristää varmasti.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.