IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Eilenä pelattiin jalkapalloa.Keskiviikko 21.09.2022 05:56

Viikon puoliväli. Pakko sanoa että tämä viikko on mennyt hurjaa vauhtia.
Viikko mennyt ihan hyvin paitsi on ollut vähän väsymystä eikä onneksi ole ahdistanut. Olen elänyt tätä viikkoa hetken ja päivän kerrallaan.
Eilenä oli jalkapallopelit iltapäivällä kun oli hyvä sää. Puolituntia pelasimme ja mun joukkue hävisi parilla maalilla. Ei se mitään oli silti hauskaa pelata. Tänään taas salille treenaamaan illalla hyvällä fiiliksellä olen menossa. Teen kunnon treenit taas tänään annan kaikkeni salilla
sitten tulee hyvä olo sen jälkeen. Aijon tänään ottaa käyttöön tuon mun uuden david hupparin. Nyt mä tosiaan päätin sen taas etten shoppaile vähään aikaan taas. Olen viime aikoina shoppaillut vähän liikaa.
En kyllä tarvitse nyt enempää uusia vaatteita koska niitä mulla on kaappi täynnä. Sen sijaan laittaa nyt kaikki shoppailurahat säästötilille. Ajattelin nyt taas säästää loppuvuoden. Mikä on hyvä idea niin säästötilille tulee taas rahaa. Sain katsottua eilenä molemmat salkkarit jaksot. Se oli hauskaa kun Ulla oli niissä jaksoissa. Yksi parhaista hahmoista salkkareissa. Olen big brotherissa jäljessä yhden jakson. Pitää katsoa se eilinen jakso tänään koska sinne taloon tuli taas uusi asukas. Haluan kovasti nähdä että millainen se on. Onko kiinnostava vai ärsyttävä?
Mun lempi asukkaat on tällä hetkellä: Sofia, Nabaz, Kirsi, Miikka. Reeosta en tykää enää se on ilkeä siellä talossa mun mielestä ainakin. Juonittelee koko ajan pahin pelaaja talossa. Uskon että muut asukkaat haluaa sen ihan varmasti pihalle talosta. Saa nähdä ketä lähtee talosta tällä viikolla se voi olla ihan kuka tahansa. Toivon että Tuula lähtisi.
En tykkää siitä yhtään! Nyt otan aamulääkkeet, vaihdan puhtaat lakanat sänkyyn ja tiskaan. Ihme ja kumma tuo mun vanha kahvinkeitin keitti kerrankin kuumaa kahvia.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.