IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Teen sittenkin jauhelihakeiton.Keskiviikko 08.02.2023 06:00

Oli eilenä todella hyvät sählypelit taas pitkästä aikaan sain jopa tehtyä kolme maalia ja mun joukkue voitti. Sain myös kuulla että keväällä olisi joku sählyturnaus toista joukkuetta vastaan kiinnostuin heti se olisi aika hauskaa ja saisi vähän sitten haastetta. Mä ja mun muutama tuttu ollaan kovia sählyn pelaajia olisi se kyllä hieno voittaa toinen joukkue tai sitten me hävitään ei voi tietää. Olo on tuntunut onneksi aika hyvältä ahdistusta ei ole ollut yhtään eikä onneksi masentanut. Olen jo paremassa kunnossa jo viikonlopun jälkeen ihan hyvä että olen taas päässyt kunnolla liikkeelle.
Sain uuden verikoe ajan ja se on ensi viikon maanantaina päivällä piikille taas että saa leponexia hakea sitten sen jälkeen. Käyn tänään apteekissa hakemassa ne karpalokapselit mitkä mun piti jo hakea viime viikolla mutta unohdin. Tuli eilenä hyvää carbonara kastiketta ja pastaa tänään teen jauhelihakeiton ruoaksi mun piti tehdä lohikeittoa mutta lohisuikaleet oli loppu kaupasta. Salitreenit illalla ja nyt teen kovat treenit mikä tekee vaan hyvää. Isoilla painoilla aijon tehdä taas tänään niin kuin viime maanantaina. Olen miettinyt kun kesä tulee että kävisinkö silloinkin salilla? Viime kesänä mä en käynyt lenkkeilin vaan ja kävin liikuntapuistossa treenaamassa
aijon ainakin tämän koko kevään käydä salilla. Kun kevät ja kesä tulee niin ostan parit kunnon kengät niin aloitan lenkkeilyn. Tavoite on käydä ainakin joka päivä puolen tunnin lenkillä. Onneksi täällä missä mä asun niin on paljon erilaisia lenkkireittejä niin niitä voi aina vaihdella. Nyt otan aamulääkkeet ja musat soimaan onneksi aamukahvi herätti tänä aamuna.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.