IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Mun uudet kengät <3Sunnuntai 21.02.2016 17:20

Tosi mukava viikonloppu ollut :)Sunnuntai 21.02.2016 10:52

No niin jos nyt jaksaisi kirjoittaa taas blogia. On ollut mukava viikonloppu vanhempien luona. olen nukkunut, syönyt, käynyt äidin kanssa lenkillä ja saunonut. Poikaystäväkin kävi eilenä kylässä. Juotiin teetä ja syötiin muffinseja. Tänään pitää taas palata takaisin lomilta.
arki alkaa taas huomenna. Nyt taas jaksaa kun on levännyt.
Käytiin viime perjantaina naisten ryhmässä lahdessa triossa shoppailemassa. Mun ei pitänyt ostaa mitään mutta ostin yhden topin missä oli kiva teksti ja uudet korko kengät. Ne korko kengät maksoi 40 euroa aj löytyi koko 41. Ostin ne H&M liikkeestä. Ne on mustan väriset. Se toppi taas maksoi 8 euroa. Alan käyttämään sitä sitten kesällä.
Oli kyllä mukavaa taas shoppailla vaikka koitin tehdä niin että ensi kuussa vasta. Shoppailin nyt vähän etu ajassa. Mutta ei haittaa. pää asia oli että löytyi jotain kivaa. Mulla meni noin 50 euroa.
No kohta kuu taas vaihtuu niin tulee lisää rahaa.
huomenna meillä on taas kokki ryhmä aamulla. Mä teen pää ruoan. Aijon tehdä täytettyjä paprikoita. Niihin tulee jauheliha täyte.
Tulee hyviä varmasti. Paras kaverikin on siinä ryhmässä.
Käyn huomenna siellä postissa hakemassa sen mun tilaaman topin.
Menen tuossa kokki ryhmän jälkeen. samalla pitää myös käydä kaupassa. Huomenna onkin taas ompelu ryhmä ja sali. Vauhdikas päivä taas tiedossa. Saa sitten taas nähä ono ensi viikko hyvä vai huono viikko. Koitan taas jaksaa parhaani mukaan. Hetki ja päivä kerrallaan. poikaystävä kertoi että lähtee taas ensi viikon viikonloppuna taas reissuun. Mun molemmat kaveritkin lähtee lomille. Katsoo sitten menenkö kotiin taas sinä viikonloppuna. Vai olenko yksin koko viikonlopun. Katson taas ihan fiiliksen mukaan.
Eilenä kun käytiin äidin kanssa lenkillä, ei yhtään enää tehnyt mieli juoda sitä alkoholitonta siideriä. Totesin vaan etten taida juoda. Mutta pizzaa tuli syöytä eilenä illalla. Olen nyt katsonut tabletilla sitä the fosters sarjaa. Varmaan tänäänkin katson sitä taas.
Menen ehkä lenkille tänään ellei ole kamala lumi sade.
Pakko päästä vähän liikkeelle kun on taas herkutellut viikonloppuna. Suklaatakin on tullut taas syötyä. Nyt en syö enempää.
Vasta sitten taas ensi viikon viikonloppuna.
Voisi pikku hiljaa laitella kamoja kasaan. Olen nukkunut täällä yhdessa makuuhuoneessa ja mun tavarat on ihan levällään taas. No alan pakkailemaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Ja voisi keittää teetä. Alkaa sitä tehdä taas mieli.
Varmaan porukat vie mut tuossa iltapäivällä. Tai no pitää kohta kysyä koska ne vie mut. porukat on katsonut melkein koko viikonlopun jotai hiihtoja. Itseä ei oikeen kiinnosta ne.
Salkkarit tuli viime pertjantaina. Jee. ehkä ne alkaa tulla taas jatkossakin perjantaisin. Huomenna alkaa uusi päivä uudet jaksot.
Aletaan sitä katsomaan parhaan kaverin kanssa.
Ollaan niin odotettu sitä sarjaa. Huomenna en näe lemmen viemää koska ollaan salilla silloin kaverin kanssa. Sitten kun nähdään lemmen viemää taas tiistaina niin ollaan ihan pihalla taas siinä.
Jos nyt ensi viikon tiistaina pääsisi taas klubitalolla käymään.
Kun en ollut siellä viime viikolla. Toivottavasti nyt jaksan mennä taas sinne. Muistin juuri että se hoito neuvottelu on viikon päästä perjantaina. No hyvin se menee. porukat muisti antaa mulle veljeltä yhden myöshässä olevan joululahjan. Mä sain dragonball z animesta vegeta chibi hahmo figuurin. Vitsi se on hieno. Se menee sitten koristeeksi noiden mun muiden figuurien kanssa.
Yksi figuuri taas lisää. Animea pitäisi taas katsoa. En ole aikoihin katsonut mitään. Olen vaan katsonut tabletilla tuolta netflixistä olevia sarjoja. No jos vaikka ensi viikolla innostuisi katsoa taas vaikka gintama animea. Siinä on vielä paljon katsottavaa. satoja jaksoja. Netflixiin oli tullut uusi sarja. sen niminen kuin love.
eka kausi tullut siitä. Aijon alkaa sitä katsomaan jossain vaiheessa.
En kerkeä pestä pyykkiä huomenna. Viimeistään torstaina kerkeän pesemään. No kyllä mulla riittää vaatteet sinne asti.
Mulla on kaappi täynnä vaatteita. Ja haluaisin ostaa taas kovasti uusia vaatteita. Housuja ainakin aijon ostaa seuraavaksi. Seppälässä on nyt hyvännäköisiä farkkuja. Ostan ehkä parit farkut.
Sitten on taas hetkeksi housuja. No menee noi vanhatkin housut vielä jalkaan onneksi. Ja on ihan hyvässä kunnossa vielä.
Uuden hupparin haluaisin taas. Kun kävin tokmannilla viime viikolla niin siellä oli yksi aivan ihana huppari. Maksoi jotain 30 euroa.
Pitää sitten käydä vaikka ensi kuussa taas katsomassa onko se vielä siellä niin voisi sen ostaa vaikka. Mä tykkään tosi paljon huppareista. Niitä on vaan jotenkin kiva pitää.
Pinkki huppari on paras huppari. Mä omistan pari pinkkiä hupparia.
Toinen on jo vuosia vanha mutta pidän sitä edelleen.
kun oltiin siellä triossa perjantaina niin katselin noita alusvaatteita. Käytiin myös cubuksella niin siellä oli taas ihania alusvaatteita. Mutta en ostanut ihan vielä niitä. Ostan niitä kyllä sitten taas jossain vaiheessa. Sitten kun kevät alkaa olemaan niin aijon ottaa käyttöön noi mun uudet korko kengät. Kun ei ole enää liukasta ja lumet ovat sulaneet. En malta odottaa että pääsen käyttämään niitä.
Ne sopii hyvin farkkujen kanssa ne kengät.
Ja guess laukku sopii hyvin niiden kanssa.
Nyt on taas vähän seksikäs olo kun on uudet korko kengät. Ja ne tuo vähän pituutta. Niillä oli ihan hyvä kävellä kun testasin niitä.
Pysyin pystyssä. Nyt ei tarvi ostaa taas vähään aikaan uusia korko kenkiä. meinasin nelly.comista tilata uudet korko kengät.
Mutta nyt kun noi tuli vastaan niin ei tarvi enää tilata.
Aijon jatkossakin tilata tuolta nelly.comista noita vaatteita ja kenkiä.
odotan innolla kun saan haettua postista sen mun tilaaman topin.
Oli kallis mutta ihana. Nyt on taas ostettu pari toppia.
En nyt niitä osta taas hetkeen. Mä rakastan ostaa aina noita toppeja.
Niitä ei ole koskaan liikaa. Aina jos löytyy halvalla vaikka niin silloin ostan. Kaiken värisiä. Ostan aina S kokoisen topin.
Se menee mun päälle ihan hyvin vielä.
Pitäisi taas siivota toi mun vaate kaappi. Se on vähän sekaisin.
Aijon siivota sen taas tuossa ennen kesää.
Otan kesä vaatteet taas esiin ja laitan vähän talvisimpia vaatteita syrjään. Se on aina kivaa jos löytyy vaate kaapista jonkin vaatteen mitä ei ole vielä kerennnyt käyttämään.
Tekee aina löytöjä. Aijon nyt kaivaa noi kaikki mun paidat ja topit esiin. Ja laitan ne järjestykseen. Ja nyt mä yritän jatkossa pitää tuota mun vaate kaappia siistinä.
Mutta. Nyt voisi mennä keittämään sitä teetä ja alkaa laittaa kamoja kasaan ennen lähtöä.

Vanhempien luokse :)Perjantai 19.02.2016 07:33

Nyt se viikonloppu taas koitti. Olen menossa vanhempien luokse viikonlopuksi. En ole aikoihin ollutkaan kotona.
poikaystävä lupasi tulla käymään sitten viikonloppuna.
Pääsen jo lähtemään kahdentoista jälkeen. Naisten ryhmässä ollaan menossa taas lahteen. Ollaan pari tuntia siellä.
Lähdetään jo tuossa ennen kymmentä. Vielä noin kolme tuntia aikaa.
Mutta hyvä fiilis on tällä hetkellä ja ihan mukavaa mennä kotona käymään. En ole vielä pakannut ihan kaikkea. Jatkan pakkaamista kun olen saanut taas tämän blogin kirjoitettua.
Eilenä oli ihan mukava päivä. Sain siivottua ja pyykit taas pestyä. Kävin tokmannilla. Ostin alkoholitonta siideriä viikonlopuksi, Hoito aineen hiuksille, pullaa, muffinseja, kivennäisvettä.
Ostin ne pullat ja muffinsit sen takia kun poikaystävä tulee sitten käymään. On jotain tarjottavaa. Ne muffinsit on suklaan makuisia.
Varmasti hyviä. Niissä on jokin täyte sisällä. En malta odottaa että pääsee maistamaan. Otan lomille taas mukaan kannettavan ja tabletin.
Pystyy sitten skypettämään poikaystävän kanssa.
Tabletti on taas latautumassa. Eilenä toiminta tunnilla kyseltiin jotain tieto visa kysymyksiä ja juotiin kahvia. En lähtenyt enää illalla lenkille kun siellä oli aika raju lumi sade. Katselin eilenä tabletilla taas the fosters sarjaa. Mä olen jäänyt siihen ihan koukkuun. Pitää taas katsoa sitä viikonloppuna. Onneksi saan netti yhteyden puhlimen kautta niin pystyy käyttämään netflixiä.
Ihanaa pääsee viikonloppuna saunaan. En malta odottaa. Aijon saunoa pitkään taas. Nauttia puu saunasta. Mä rakastan saunaa. Mä voisin saunoa vaikka joka päivä jos vaan pystyisi.
Se rentoutttaa. Ajattelin syödä vähän pizzaa viikonloppuna.
Mun tekee sitä kauheasti mieli. Ja suklaata aijon syödä taas viikonloppuna. Kunnon herkut. Ensi viikosta alkaen, mä koitan käydä nyt joka päivä puolen tunnin lenkillä.
Katson kun on sopiva hetki niin lähden vaan sitten lenkille. Ajon nyt lisätä enemmän liikuntaa viikolle. Pitäisi myös hankkia noi käsipainot ja kahvakuula. Pystyn sitten tekemään niitä liikkeitä tuossa mun olo huoneessa. Siellä on tilaa tehdä. Ja alan tekemään noita kyykkyyn ylös liikkeitä. Onneksi mulla on iso olo huone niin pystyy siellä tekemään. Pitää vaan siirtää toi sohva pöytä vähän syrjään. Näin eilenä aamulla lemmen viemää uusinnan. Ja eilenä illalla katsottiin taas kaverin kanssa lemmen viemää.
Tänään aijon katsoa sitten porukoilla lemmen viemää illalla. Kotona on monta telkkaria niin mä näen sitten sen.
Kuuden aikaan skypetetään taas poiaksytävän kanssa. Laitan puhelimen kautta taas tuon netti yhteyden.
Aamupala on noin puolentoista tunnin päästä. Hyvin kerkiää kirjoittaa blogin. Pitää syödä kunnon aamupala taas niin jaksaa sitten naisten ryhmässä. Koitan olla shoppailematta mitään.
Kävin eilenä pankin sivuilla. sain yhden laskun maksettua ja huomasin että kivasti on taas tilillä rahaa. Hyvin pärjään taas tämän kuun loppuun asti. Ja ensi viikolla tulee ne loput rahat taas kelalta.
Onneksi mun raha asiat on tasapainossa. Ja että on sitä rahaa.
odotan ensi kuuta innolla kun voi taas shoppailla.
koitan olla tuhlaamatta kauheasti. Jotain pientä kivaa aijon taas ostaa. Pitää taas laittaa kämppä järjestykseen ennen kun lähden lomille. täytyy taas tiskata ja pedata sänky.
On sitten mukavaa palata siistiin kämppään kun tulee lomilta.
Mun molemmat kaverit on täällä viikonlopun.
Ne ei ole lähdössä lomille. Luvattiin taas tekstailla parhaan kaverin kanssa. En ota mitään rauhottavia lomille mukaan koska uskon että viikonloppu menee ihan hyvin kotona.
Aijon taas levätä siinä samalla ja nukun taas aika paljon.
aijon nukkua pitkään taas ja nukkua päikkäreitä.
Varmaan käydään äidin kanssa lenkillä viikonloppuna.
Kukaan mun sisaruksista ei ole nyt tulossa viikonlopuksi kotiiin.
No mä näen ne sitten taas jossain vaiheessa.
Ihan tyhmää kun salkkareita ei tule enää perjantai iltana. Saisi tulla mun mielestä. Mutta uusi päivä sarja alkaa ensi viikolla uusin jaksoin. Ollaan niin odotettu sitä parhaan kaverin kanssa.
Sekin on yksi meidän lempi ohjelma. Katsotaan se aina.
Olen nyt siinäkin vähän pihalla kun en muista mitä siinäkin nyt tapahtui viimeksi. No kyllä siinä pääsee taas juoneen mukaan.
Se varmaan tulee taas maanantaista keskiviikkoon.
Kolmena päivänä viikossa. Saisi tulla siinä kahdeksalta salkkareiden jälkeen. Koska puoli yhdeksältä tulee noi poliisit.
Taas katsottiin poliisit ohjelmaa eilenä. oli aika huvittava jakso.
En ole aikoihin katsonut emmerdale sarjaa.
Olen siinäkin nyt ihan pihalla. Pitäisi sitäkin alkaa vaikka taas katsomaan. Haluaisin niin aloittaa katsomaan true blood sarjaa uudestaan. Mutta toi mun dvd laite on rikki. Ei pysty katsomaan mitään dvd:tä. Pitäisi ihan ostaa uusi.
Mutta en ole vielä jaksanut hankkia sitä. Pitäisi ostaa se uusi koko vartalo peilikin. Pitää kysyä ihan ohjaajilta että voitaisiin mennä yhdessä joku kerta vaikka ostamaan se peili.
Noi ohjaajat on myös mukana jos haluaa hankkia jotain isompaa.
Saa samalla sitten kuljetettua sen.
Mun oma ohjaaja on nyt lomalla. Sitten kun se tulee lomalta niin aijon kysyä siitä peilistä että voidaanko mennä ostamaan se.
Varmaan mennään sitten lahdesta katsomaan.
Varmaan jostain huonekalu liikkeestä löytyy se peili.
Kamalan kallis se ei saa olla. Toi mun edellinen peili mikä meni rikki, niin se oli ostettu ikeasta. Maksoi vaan 40 euroa. Mutta se oli hyvä peili. Harmittaa että se meni rikki.
No ainahan saa uuden hankittua. Aijon tuossa ennen kesää varmaan hankkia sitten sen peilin. Tuntuu nyt vähän oudolta kun ei voi oikeen katsoa itseään koko vartalo peilin kautta.
Pitää vaan nyt peilailla tuolla vessan peilillä.
No näkee naaman ainakin. Ja pystyy onneksi meikkaamaan.
Sitten kun saan sen uuden peilin niin täytyy ottaa sen kautta taas uusia kuvia. Kynnet voisi lakata taas. Kaitan vaan uuden lakka kerroksen kynsien päälle. Mulla on tällä hetkellä turkoosin väriset kynnet. Se on mun lempi kynsi lakka väri tällä hetkellä.
Mä olen nyt käyttänyt vaan sitä. Sitten kun se väri alkaa taas loppumaan niin pitää ostaa taas lisää sitä.
Sokosessa pitäisi myös käydä taas. En ole pitkään aikaan käynyt siellä. Voisi vähän katsoa noita meikkejä sieltä.
Ja jotain ihania korviksia. Hopeaa ajattelin ostaa. Hopea sopii mulle paremmin kun taas kulta. Niin ja uusia aurinkolaseja voisi myös katsella sieltä. Siellä on aika hyviä aurinkolaseja.
Eikä ole edes hirveän kalliita. No ennen kesää tai keväällä aijon ostaa uudet aurinkolasit. Mä omistan aika monet aurinkolasit mutta ne on aina vaan hukassa. Ne on aina jossain mun jonkun laukun pohjalla. Nyt taas löysin vähää aikaa sitten yhdet aurnkolasit mun laukusta. No hyvä että löytyi. Mä käytän nyt niitä sitten ennen kun ostan uudet. Toivon että ne mun edelliset aurinkolasit ei mene vaan nyt rikki. Sitten vähän vituttaisi. No onneksi toi tokmanni on tuossa vieressä niin sieltäkin voi ostaa uudet aurinkolasit.
Mutta. Nyt jatkuu pakkaaminen ja alan tiskaamaan.
Saa ne hoidettua ennen kun lähden lomille.

siivoamista ja toiminta tunti.Torstai 18.02.2016 07:36

Eilinen päivä meni tosi hyvin. Jaksoin koko päivän eikä tullut ollenkaan huonoa oloa. Laittelin töissä taas korkkeja pusseihin.
Varmaan taas teen sitä ensi viikolla. Ihan mukavaa hommaa mun mielestä. Saa ajan hyvin kulumaan. Mulla oli työ päivä taas yhdesästä kahteen asti. Meni tosi nopeasti eilinen päivä.
Oltiin salilla myös illalla eilenä kaverin kanssa. ihan hyvä ja tehokas tunti oli. Hiki tuli pintaan. soitin sitten poikaystävälle kun pääsin salilta.
Kerettiin hetki juttelemaan. Mutta tänään on vähän rennompi päivä. Pitää taas siivota aamulla koska on siivous päivä. Alan siivoamaan kun olen saanut blogin kirjoitettua. Toiminta tuntikin on taas iltapäivällä. Saa nähdä mitä tehdään. Ajattelin mennä nyt tänä viikonloppuna vanhempien luokse. Olin viimeksi vanhempien luona kun oli joulu.
Äiti haluaisi taas kovasti nähdä mut. Ja me vähän puhuttiin tuossa viime viikonloppuna että tulisin nyt taas käymään kotona.
Nyt voisi taas mennä. Aijon ottaa taas kannettavan mukaan niin voidaan skypetellä poiaksytävän kanssa viikonloppuna.
Ja muutenkin soitellaan. Pitää sitten viikonloppuna katsoa käydäänkö äidin kanssa taas lenkillä ja saunotaan. Tulee mukava viikonloppu varmasti. Näkee myös isääkin. Saa nähdä tuleeko mun joku sisaruskin kotona käymään tänä viikonloppuna. Veljeä olisi kiva taas nähdä. Viimeksi nähtiin jouluna. Aijon ostaa äidille yllätykseksi laku pussin. Äiti rakastaa lakuja.
Aijon ottaa ihan rennosti sitten viikonlopun. Lepäilen samalla ja koitan taas nukkua mahdollisimman paljon taas.
Päikkärit nukun varmaan taas. Sauna kamat pitää ottaa mukaan jos me saunotaan viikonloppuna. Meillä kotona on ihana puu sauna. Puu sauna on parempi kuin joku sähkö sauna. Tulee paremmat löylyt.
Pitää ostaa sitten sauna juomaksi vaikka taas alkoholiton siideri.
Kivennäisvettä pitää myös ostaa viikonlopuksi.
Ihanaa. Pääsee taas kohta syömään suklaata. Nyt kun alkaa huomenna viikonloppu. Syön nyt noita suklaita pois mitä olen saanut.
En aijo ostaa kaupasta mitään uusia.
Äiti tulee varmaan sitten huomenna hakemaan mut.
Varmaan tuossa iltapäivällä. Huomenna on vaan toi naisten ryhmä aamulla. Ei mitään muuta. Aijon käydä kaupassa tänään toiminta tunnin jälkeen. Tänään olen menossa kaverin luokse katsomaan lemmen viemää. Olen nyt ihan pihalla varmaan kun en nähnyt eilistä jaksoa. Mutta se tulee muuten uusintana tänä aamuna subilta.
Voisi katsoa. Kun mulla ei nyt ole mitään muuta ohjelmaa kun toi siivous aamulla. Siivotessa menee vaan se puoli tuntia.
Join taas äsken vahvat aamu kahvit. Nyt olen hereillä. Mä heräsin tänään tuossa puoli seitsemältä. Ei tarvinut nyt tänään herätä kuudelta. huomennakin aijon taas herätä puoli seitsemältä.
Mutta. Tästä tulee taas ihan kiva päivä. Näkee kavereita taas samalla. Mukavaa. illalla skypetän taas poikasytävän kanssa ja menen illalla parhaan kaverin luokse. Paras kaveri ei lähde nyt tänä viikonloppuna lomille. Mutta mä ajattelin nyt taas lähteä.
Ajattelin nyt mennä kotona käymään kun en ole käynyt aikoihin siellä. Poikaystävä kyllä ymmärtää että mun pitää käydä välillä kotona. Mutta onneksi on skype ja voi soitella.
pitää taas tänä aamuna katsoa jaksaisiko pestä taas pyykkiä. Voisin kyllä pestä. Mun pitää pestä pari villa paitaa ja muita vaatteita mitä on kertynyt. Taidan tehdä niin että pesen taas pyykkiä aamulla jos pesukone on vaan vapaana. Aamupalaan on vielä puolitoista tuntia aikaa. Hyvin kerkiän siivoamaan ennen sitä. Aijon aloitaa imuroimalla. Sitten mä moppaan, siivoan vessan ja viimeiseksi pyyhin tasot. Laitan musiikkia taas soimaan niin on mukavampi siivota. En ole vielä maksellut laskuja. No mä maksan ne tässä lähi päivinä. Viimeistään silloin kun on tullut ne loput rahat tässä kuussa.
enää muutama päivä niin ne tulee. Mä saan jotain 130 euroa.
Hyvin saa maksettua niillä noi loput laskut.
Mulla on kauhea shoppailu himo päällä. No kohta vaihtuu kuukausi niin voi taas shoppailla pitkästä aikaan. Ajattelin ostaa uudet farkut ja alusvaatteita varmaan. Seppälässä on tällä hetkellä ihania housuja. pakko saada semmoiset. Varmaan maksaa jotain 30 tai 40 euroa. No ei se mitään jos housuihin menee sen verran. On sitten taas hyvät housut. Ja aluavaatteita ei ole koskaan liikaa.
Niitä voi aina ostella aina välillä. tykkään todella paljon ostella kaikenlaisia alusvaatteita. etenkin stringejä.
Uudet rintaliivitkin olisi kivat. pitää katsoa jos seppälästä löytyisi jotkut seksikkäät rintaliivit. Maksaa varmaan sen 20 euroa ainakin. Ellei ne ole alennuksessa. Se olisi vielä parempi jos olisi alennuksessa. saisi taas halvalla.
Täytyy taas juoda teetä tässä aamun aikana. Alkaa jo tehdä mieli.
En varmaan ole menossa lenkille tänään. Tai no pitää katsoa millainen fiilis on illalla. Ehkä jos aurinko paistaa.
Onneksi en joutunut ottaa sitä rauhottavaa eilenä. Hyvin selvisin eilenä. Olin eilenä jopa aika iloisella tuulella. Ja oli hyvä fiilis koko päivän. Naurettiin taas aika paljon kaverin kanssa eilenä ja meillä oli taas aika levottomat jutut. no pää asia että oli hauskaa.
Saa sitten nähdä millaiset jutut on sitten tänään illalla kun katsotaan lemmen viemää. Varmaan taas nauretaan.
pitäisi taas värittää noita väritys kirjoja mutta en ole nyt ollut innostunut. Ja animea pitäisi myös katsoa taas.
Eilenä en katsonut tabletilla mitään. Kun pääsin töistä niin olin vaan koneella siihen asti kun piti lähteä salille. Jos tänään katsoisi jotain tabletilla taas. Hyvin on aikaa taas katsoa sillä.
Odotan jo innolla seuraavaa desuconia. vielä muutama kuukausi niin se on taas. pitäisi jo alkaa pikku hiljaa säästämään rahaa siihen tapahtumaan. Niin voi shoppailla taas anime krääsää. Mutta sen olen nyt päättänyt että ensi kuussa vähän shoppailen taas.
Se asia on päätetty. shoppailu tekee aina välillä ihan hyvää.
Sitten se on aina mukavaa kun on ostanut jotain kivaa.
Mä taas haaveilen uudesta nahkatakista. Mutta en aijo ostaa koska viime syksynä ostin seppälästä sen yhden nahkatakin.
Jota en ole nyt kauheasti ehtinyt käyttää. Alan käyttämään sitä sitten kun ilmat alkaa lämpeämään.
Nyt en viitsi käyttää sitä koska mun pylly muuten jäätyy.
Joutuu vielä pitämään pitkää talvitakkia. Koska on tullut lunta taas ja pakkaset. Mutta. Kyllä se kevät sieltä tulee taas.
Odotan innolla. silloin on varmasti paljon pirteämpi kun ei ole enää niin pimeää. Aurinko alkaa paistamaan ja on lämmin.
Kohta ei enää tarvi pitää noita toppahousuja.
Voi olla farkuissa. Mutta mä käytän vielä noita mun toppahousuja.
Mun jalat muuten jäätyy ellen pidä niitä.
Ai niin siellä tokmannilla pitäisi käydä. Mä käyn vaikka huomenna. Kun on sopivasti aikaa. Ennen kun lähden lomille.
Lounaan jälkeen voisin käydä. Pitää ostaa sitä kynsilakan poisto ainetta ainakin. se on ihan loppu. Ja katsoo jos löytyy jotain muuta sieltä. Jos jotain on vaikka tarjouksessa.
Mutta. Nyt voisin alkaa siivoilemaan. Ja tiskata myös täytyy taas.
Sitten on ihan mukavaa taas kun kämppä on siisti.
edes hetken aikaa. Se on ihan hyvä siivota aina kerran viikossa.
Pysyy kämppä jotenkin järjestyksessä. Nyt imuri esiin!

Työ päivä ja kuntosali.Keskiviikko 17.02.2016 07:07

Se on työ päivä taas tänään. Nyt kun lepäsin eilisen päivän niin jaksaa taas tänään. En mennyt klubitalolle eilenä. sanoin ohjaajille eilenä aamulla etten mene sinne. Mulle olisi varmasti tullut huono olo siellä enkä olisi jaksanut lähteä tänään töihin.
Mutta nyt on ihan hyvä fiilis. Mennä töihin tänään. Otan taas sen rauhottavan mukaan jos iskee huono olo.
Sitä ei koskaan tiedä niin se on hyvä olla mukana.
Eilenä mä katselin tabletilla taas noita sarjoja, kävin lenkillä, nukuin jopa päikkärit. Sitten me pelattiin sählyä tuossa neljän aikaan.
Me naiset voitettiin miehet muutamalla maalilla.
Hyvä me. Oli mukava kyllä pelata. syke nousi kun juoksi kentällä.
Tänään on taas illalla kuntosali. Mennään taas kaverin kanssa sinne.
ihan jees mennä sinne. Tuskin mulle tulee huonoa oloa siellä. Hyvin siellä varmasti menee. Juttelen vaikka kaverin kanssa niitä näitä ettei se huono olo iske. Ja tekee niitä liikkeitä.
Katsottiin eilenä kaverin kanssa toi lemmen viemää. Oltiin eilenä vähän pihalla kun ei nähty maanantain jaksoa. Tänään me ei taaskaan nähdä lemmen viemää illalla. skypetin poiaksytävän kanssa taas eilenä illalla ja olin parhaan kaverin luona. Mukavasti meni loppu ilta. Menin taas tuossa ennen yhdeksää nukkumaan.
Heräsin kuudelta tänään. Kerkiän juomaan kahvit ja blogin kirjoittaa.
Aamupalan syön vasta kun olen kirjoittanut eka tämän blogin.
Mulla on ruisleipää aamupalaksi. Pitää taas käydä kaupassa hakemassa noi eväät töihin. En vielä tiedä että mitä sitä söisi. No se selviää kaupassa. Mulla menee vaan alle 5 euroa niihin eväisiin.
Ei onneksi paljoa. Hyvin pystyn ostamaan ne.
Vesipullo pitää ottaa myös töihin mukaan jos tulee jano.
Ajattelin ostaa taas tuore mehua juomaksi töihin. Niin kuin aina.
Kunnon vitamiini juoma. Tosi hyvää.
Pasteijan aijon ostaa ainakin. Aina kun käyn hakemassa sen pasteijan niin on tullut heti aamusta tuoreita pasteijoita kauppaan.
Pitää laittaa taas farkut jalkaan tänään. Olen nyt ollut jo pari päivää olo housuissa. Nyt pitää laittaa taas farkut.
En jaksa meikata kun menen töihin. Laitan taas siistit vaatteet ja hiukset kiinni. Se riittää. Aloin katsomaan taas uutta sarjaa netflixistä. Sen niminen sarja kun the fosters.
Ihan hyvältä vaikuttaa. olen vasta katsonut sitä yden jakson.
Halusin katsoa jotain muuta kun koko aikaa jotain O.C tai gossip girl sarjaa. Katson sitten taas niitä sarjoja kun taas huvittaa. Vielä on aika paljon katsottavaa. Monta kautta jäljellä.
En ole vieläkään oikeen katsonut animea. sen sitten näkee koska sitä alkaa taas katsomaan. Kyllä sekin aika vielä tulee.
Kävi tosiaan eilenä lenkillä lounaan jälkeen. Oli aivan ihana ilma kävellä. Aurinko vaan paistoi. Kyllä se kevät sieltä sitten tulee.
Ihanaa. Ja kohta on kesäkin. Sitä odotellessa.
Mun tekee ihan kauheasti mieli päästä taas shoppailemaan. No ensi kuussa sitten vasta. Ajattelin käydä seppälässä katsomassa löytyisikö sieltä jotain kivaa. Vaikka uusia alusvaatteita tai uudet farkut. No katsoo sitten ensi kuussa. Ei enää kauaa niin kohta on maaliskuu. ollaan nyt tämän kuun puolessa välissä. Tää kuukausi on mennyt taas huimaa vauhtia. Pitää taas kohta tiskata.
Ennen kun lähden töihin. Hyvin kerkiää.
Laukku pitää taas laittaa valmiiksi. Pakkaan noi sisä kengät mitä pidän töissä jalassa, vesipullo ja lompakko.
Niin ja tottakai mukaan avaimet ja puhelin.
Mutta. Toivon että tästä tulee hyvä päivä taas.
ja että jaksan. Onneksi on se rauhottava mukana jos tulee huono olo. sitä ei koskaan voi tietää. No onneksi mun kaveri on töissä samassa paikassa niin on juttu seuraa. Ei tarvi olla yksin siellä.
Ja innoissani olen menossa taas salille illalla. tekee varmasti ihan hyvää. Saa vähän kuntoiltua. Syke nousee ja on ihanaa päästä sen tunnin jälkeen kuumaan suihkuun. Soitan taas poikasytävälle kun pääsen salilta. Ei keretä skypettämään illalla.
Pystytään hetki taas juttelemaan. Mutta huomenna illalla keretään taas skypettämään. Se mun hoito neuvottelu alkaa pikku hiljaa lähestymään. Mutta hyvin se menee. Ja se on hyvä että se on heti aamusta niin saa sen pois alta. Sitten ei taas ole hetkeen sitä hoito neuvottelua. Se on aina kerran vuodessa.
Me yleensä jutellaan ainakin se tunti. On paljon asioita mistä me jutellaan aina sieltä. Mitkä liittyy kaikki minuun.
Lääkäri kirjoittaa taas kaiken ylös mistä me jutellaan siellä.
Ihan hyvä että ohjaaja tulee myös siihen keskusteluun mukaan.
Sekin sitten vähän selittää mun tämän hetkisestä tilasta.
puhutaan tulevaisuudesta ja miten tästä sitten eteenpäin.
Ja mun voinnista jutellaa tietysti, miten työt on mennyt ja klubitalolla..Mun painosta jutellaan varmasti.
se voin tässä nyt vaikka kertoa että mä painan tällä hetkellä 60 kiloa. Olen nyt päättänyt alkaa liikkumaan ettei se paino enää kauheasti nousisi. Musta tuntuu että noi lihakset ovat kasvaneet niin sen takia mun paino on nyt noussut.
Mutta tunnen itseni vielä ihan hyvännäköiseksi.
Mulla on nyt vähän muotoja. Mielummin tälleen kun että olisin lauta.
Mutta uskon että tää paino alkaa sitten laskemaan taas jossain vaiheessa. poikasytäväkin sanoi että olen ihan hyvännäköinen.
Mutta aijon kyllä vähentää tuota sokerin syömistä. Mutta suklaasta en aijo koskaan luopua. Mä sallin herkutella aina viikonloppuisin.
sallin itselleni sen herkuttelu päivän.
suklaa maistuu aina hyvältä kun ei ole syönyt sitä taas viikkoon.
Aijon silti olla edelleen syömättä mitään sipisiä tai uuni pizzoja.
Ja en juo enää mitään limsaa. Mutta sallin aina juoda lomilla alkoholittoman siiderin. Se on hyvä sauna juoma.
Onneksi pystyn juomaan aina viikolla vettä, mustaa kahvia ja vihreää teetä. Ne on mun juomat aina viikolla. Niissä ei ole onneksi kaloreita. Pystyy juomaan hyvin niitä kunhan ei laita mitään sokeria sekaan. Menee hyvin raakana.
Vihreää teetä mä juon tosi paljon aina joka päivä.
Parin tunnin välein tulee aina juotua.
Aijon lähteä tuossa noin tunnin päästä kauppaan ja töihin.
Kerkiää rauhassa syömään aamupalan.
Vaatteet voisi kohta pukea myös päälle.
Ulkona on varmaan vähän pakkasta. Puen hyvin päälle ettei tule kylmä. Laitan toppahousut taas jalkaan ja toppatakin.
Tarkenee kävellä tuolla ulkona. Olen nyt jotenkin hereillä kun sain juotua taas aamukahvit. Teetä juon taas tuossa kun pääsen töistä.
Ja tulen varmaan taas koneelle hetkeksi ennen kun menen salille.
En sitten sali tunnin jälkeen enää kerkeä tulla koneelle.
No työ päivän jälkeen sitten. kerkiää olla ainakin pari tuntia.
Ehkä katson taas tabletilla jotain tänään. Jos jaksan. Senkin näkee sitten. Pitää syödä hyvin taas niin jaksaa salilla illalla.
En vielä tiedä että mitä teen viikonloppuna. No se selviää sitten. Viimeistään huomenna varmaan. Jos musta tuntuu etten jaksa lähteä lomille niin en sitten lähde. Fiiliksen mukaan taas.
No tää päivä menee äkkiä kun työpäivä ja sali illalla.
Ja kaveri on mukana molemmissa. Hyvin tää päivä varmasti menee. Positiivinen asenne vaan kehiin. Mutta. Nyt alkaa tiskaaminen. Ja sänky pitää myös pedata. Ja pukea päälle.

Lepään tämän päivän.Tiistai 16.02.2016 07:33

Eilenä mulla oli tosi rankka ilta. Ennen kun mentiin kaverin kanssa salille mun päässä oli kireä olo. Sitten kun mentiin salille ja aloitettiin tekemään niitä liikkeitä niin mulle meinasi iskeä se jähmettymis kohtaus. Ja se koko tilanne tuntui epä todelliselta.
En pystynyt tekemään liikkeitä. Sanoin kaverille että mulla on huono olo ja että lähden. Kun pääsin takaisin tänne niin onneksi ohjaaja oli paikalla ja otin rauhottavan. Istuin hetken aikaa ja odotin että se lääke alkoi vaikuttamaan. Juttelin siinä samalla ohjaajan kanssa.
No sitten mun olo helpottui taas hetkeksi. Juttelin poikaystävän kanssa skypessä ja kerroin sille tästä mun olo tilasta.
Sitten kun skype puhelu loppui niin mä aloin itkemään.
Ja se ahdistus taas iski. Mulle tuli kauhea ikävä omaa isää joka on kuollut. No menin sitten iltapalle itkuisena ja juttelin taas ohjaajan kanssa. Se sitten antoi mulle toisen rauhottavan varmuuden vuoksi että saan nukuttua ja jos ahdistus taas iskisi.
Kun olin jutellut ohjaajan kanssa ja syönyt iltapalan niin menin parhaan kaverin luokse. En todellakaan halunnut olla sillä hetkellä yksin.
Olisin taas alkanut kuvittelemaan kaikenlaista.
Me juteltiin kaverin kanssa ja katsottiin salkkarit.
Menin sitten nukkumaan siinä yhdeksän aikaan. Katsottiin myös poliisit eilenä. En aijo lähteä klubitalolle tänään. Mä nyt lepään tämän päivän. Nyt kun mä lepään tämän päivän niin jaksan olla sitten huomenna töissä. enkä mä nyt kestäisi noita bussi matkoja.
Mulle tulisi se huono olo taas bussissa ja joutuisin ottamaan taas rauhottavan. Otan nyt ihan rennosti tämän päivän. Sählyä menen taas pelaamaan iltapäivällä. Se on neljältä.
Syödään välipala taas ennen peliä niin jaksetaan pelata.
Varmaan pelataan taas miehet vastaan naiset.
kävin eilenä siellä verikokeissa. Nyt siellä on taas käyty. Sitten kun pääsin sieltä niin kävin kaupassa. Nyt ei tarvi muutamaan päivään käydä taas kaupassa. Aijon tänään taas katsoa tabletilla O.C sarjaa ja gossip girliä. Laitoin juuri tabletin latautumaan.
Aijon mennä lenkille tuossa lounaan jälkeen. Pakko saada vähän raitista ilmaa ja liikuntaa. Tekee ihan hyvää.
Huomenna tosiaan taas töihin. Pitää huomenna herätä siinä kuuden aikaan että kerkiää juomaan aamu kahvit ja blogi kirjoittaa.
Pitää taas käydä kaupassa ostamassa eväät sinne.
En vielä tiedä että mitä mä söisin. No se selviää huoomenna kaupassa. Pasteijan aijon ostaa ainakin. Se on tosi hyvää.
Ja pitää ostaa taas appelsiini tuoremehua.
Huomenna on taas kuntosali illalla. Mennään taas kaverin kanssa sinne. Toivon että jaksan sitten olla siellä ja tehdä ne liikkeet.
Mutta onneksi kaveri on mukana niin voidaan jutella samalla mukavia asioita. Kun juttelee kaverin kanssa niitä näitä niin se huono olo ei iske. Ajattelee vaan mukavia asioita.
Välillä sitä ei aina jaksa. Se taas huomattiin eilenä illalla.
Nyt pitää levätä että jaksaa taas. Ei oikeen voi muuta.
Mutta tänään taas kaveri tulee illalla kylään niin katsotaan taas lemmen viemää. Ei ole mitään hajua että mitä siinä on tapahtunut.
Näin eilenä puolet lemmen viemästä.
No tänään näkee taas. Sain eilenä pyykit pestyä. Nyt ei taas tarvi vähään aikaan pestä. En ole vielä maksanut noita laskuja.
Maksan ne sitten vaikka kun loput rahat tulee tässä kuussa.
Ai niin se paita minkä tilasin nelly.comista on tullut postiin se paketti. Pitää hakea se kun vaan kerkiän. Ehkä tuossa työ päivän jälkeen huomenna haen sen sitten postista. Se posti on matkan varrella onneksi. No pitää katsoa. Mun pitää maksaa noin vähän yli 27 euroa siitä paketista. Mutta. sitten mulla on hyvä sali paita.
Alan sitä pitämään salilla. Kohta pitää alkaa taas tiskaamaan.
Mulla on kertynyt kauhea kahvi kuppi vuori.
Mistä olen juonut teetä. Eilenä mä taas join teetä vaan koko päivän. Parin tunnin välein tuli aina juotua. Tänäänkin tulee varmaan juotua sitä ihan riittävästi. Olen vihreä tee holisti.
Vihreää teetä voi juoda vaikka kuinka paljon päivässä. Ja se on todella terveellinen juoma. Tykkään juoda enemmän vihreää teetä kun taas kahvia. aamu kahvit juon vaan joka päivä. Ei sen enempää.
Ja noita vihreä tee makuja on kaikenlaisia. Niitä voi aina vaihdella jos haluaa juoda jotain toista makua. juon sen teen ihan raakana etten laita ollenkaan sokeria tai maitoa sekaan.
Eilenä join citrus vihreää teetä ja intense mint makuista teetä. Ne on mun lempi tee maut ja sitten on tuo orient makuinen tee. Sekin on tosi hyvää. Ja aina jos joku lempi tee alkaa loppumaan niin ostan sitä heti taas lisää. Teetä ja kahvia pitää olla aina. Ne ei saa koskaan loppua. Onneksi voi ostaa aina lisää.
Pitäisi käydä taas tokmannilla pyörimässä. Jos sieltä saisi jotain halvalla. Mun pitäisi ostaa sitä kynsilakan poisto ainetta. Se on ihan lopussa. Sitä voisi ostaa ja jotain muuta.
Aijon tällä viikolla käydä siellä tokmannilla. Varmaan ennen viikonloppua. En vielä tiedä että mitä mä teen viikonloppuna. Jos tää viikko tuntuu taas rankalta niin olen viikonlopun varmaan sitten täällä. No katsoo miten nää päivät vaan menee.
Elän nyt taas hetken ja päivän kerrallaan.
Kyllä tää olo alkaa helpottamaan ennemmin tai myöhemmin.
Jaksaa taas tehdä asioita. Kun mulla on tää skitsofrenia sairaus, niin sitä ei aina jaksa. Välillä jaksaa ja sitten taas ei.
Onneksi mä osaan aina pysähtyä ja levätä jos tuntuu ettei vaan jaksa. Välillä on hyviä kausia välillä huonoja kausia.
Mutta niistä aina selviää jotenkin. Ja ajattelee vaan että okei tänään oli paska päivä mutta ehkä huomenna on taas parempi päivä. Noin mä aina mietin. Ja se on hyvä käydä aina lenkillä niin saa tuuletettua ajatuksia. Pystyy ajattelemaan selkeämmin.
Ja saa samalla raitista ilmaa mikä tekee hyvää.
Syke myös vähän nousee kun kävelee ripeää tahtia.
Liikunta tekee aina hyvää jos on vaikka kireä olo.
Mua se auttaa ainakin. Onneksi tänään on sähly taas niin saa purettua tätä kireää oloa. Tekee tosi hyvää juosta sitten sen pallon perässä kentällä ja puolustaa. Mä ja paras kaveri ollaan taas puolustajia. Niin kuin aina. Ollaan tosi hyviä siinä.
Tulee varmasti hyvä peli. Jos ei voiteta niin ei se mitään.
Mua ei haittaa yhtään. tärkein on se että liikkuu kentällä.
Ja syke hieman nousee pelatessa. Sitten sen pelin jälkeen on päivällinen. syön ja menen saman tien kuumaan suihkuun.
Sitten teen keittoon ja katsomaan lemmen viemää.
Skypetän taas poikasytävän kanssa ja menen taas parhaan kaverin luokse viettämään iltaa. Katsotaan taas salkkarit ja poliisit.
Sitten menen siinä yhdeksän aikaan nukkumaan.
Jaksaa herätä siinä kuuden aikaan huomenna.
Toivon että huominen työ päivä menee hyvin taas.
otan sen rauhottavan mukaan taas varmuuden vuoksi.
Jos iskee huono olo. Koitan vaan nyt ajatella mukavia asioita kun olen töissä. Ja juttelen kaverin kanssa niitä näitä.
Niin sitten se huono olo ei varmaan iske.
Aamupala on taas noin tunnin päästä. Sanon samalla ohjaajalle etten ole menossa klubitalolle tänään.
Aijon nyt levätä.
uusi viikko alkaa jälleen. Hyvä fiilis tällä hetkellä. Tästä tää uusi viikko lähtee. Heräsin puoli tuntia aikaisemmin mitä yleensä. Totesin vaan että noh eikun kahvin keittoon. Nyt on aamu kahvit juotu ja yllättävän pirteä olo kun join. No mä keitän aina todella vahvaa kahvia aamuisin että herään. Viikonloppu oli mukava poikaystävän luona.
Poikaystävälläkin oli mukavaa. Nyt taas nähtiin.
Teki todella hyvää viettää poikasytävän kanssa aikaa.
Poikaystävä osti mulle kasan suklaata kun oli ystävänpäivä.
sekin on yksi rakkauden osoitus. Poikaystävä tykkäsi tosi paljon siitä fingerpori sarkauva kirjasta minkä ostin sille ystävänpäivä lahjaksi.
Soiteltiin äidin kanssa tuossa viikonloppuna. Vaihdeltiin kuulumiset.
Katsoo olenko menossa tänä viikonloppuna kotona käymään.
Äiti sanoi mulle että olisi mukavaa jos tulisin taas kotona käymään.
No katsoo miten tää viikko menee vaan. Ja jos olen hyvässä kunnossa loppu viikosta niin sitten menen kotiin. Elän nyt vaan päivän kerrallaan koska sitä ei koskaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan.
Sainpahan levättyä poiaksytävän luona. Nukuin taas eilenä puolentoista tunnin päikkärit. tuossa iltapäivällä. Poikaystävä toi mut takaisin tänne viiden jälkeen. Menin taas illaksi parhaan kaverin luokse. Tänään mun pitää mennä taas verikokeisiin.
Mun verikokeissa oli jotain niin joudun menemään uudestaan sinne.
Onneksi kerkiän syömään. Niin jaksaa kävellä tuonne terveyskeskukseen taas. Mulla oli vähän yli kaksitoista aika.
Sitten kun tulen takaisin sieltä niin käyn samalla kaupassa.
Pitää ostaa muutama asia taas. ompelu ryhmäkin on taas iltapäivällä ja sali illalla taas. Mukavaa mennä taas salille. Nyt on taas viikonloppuna herkuteltu. Nyt taas tiukka linja etten herkuttele viikolla. Syön terveellisesti ja liikun paljon.
Sitten kun viikonloppu koittaa taas niin voi syödä suklaata.
Onnistuin olla syömättä sipsiä viikonloppuna.
En edes ajatellut mitään sipsiä. Mä söin taas noita hunajan makuisia pähkinöitä. Siis ne on todella hyviä. Niitä myydään lidlissä.
Mutta todella kalliita. Ostin poikaystävällekkin yhden pussin. sekin rakastaa noita hunajan makuisia pähkinöitä.
Se myös syö niitä aina jatkuvasti ja sekin ostaa mulle niitä aina välillä. Tosiaan käytiin subwayssa perjantaina. Poikaystävä tarjosi subit. Ja mä lupasin tarjota ensi kerralla ne kun mennään taas sinne.
Mä ja poikaystävä tehdään aina silleen että tarjotaan aina vuorottellen joko subit tai pizzat. Se on mun mielestä reilua.
Tänään aamulla täytyy pestä pyykkiä taas. Mulla on koko aamu aikaa niin nyt on hyvä mahdollisuus. Pesen noi kaikki vaatteet mitä pidin viikonloppuna. Saa ne pestyä. Ja yleensä toi pesukone on vapaa aina maanantai aamuisin. Sitten kun pyykit on saanut taas pestyä niin niitä ei tarvi enää hetkeen miettiä.
Aijon tänään katsoa paljon mulla on tilillä tällä hetkellä rahaa, ja maksaa taas yhden laskun siinä samalla. Mulla on tällä hetkellä pari laskua taas. Maksan sen toisen laskun vasta sitten kun kelalta on tullut noi loput rahat. Enää muutama päivä niin ne rahat tulee sitten.
saa nyt nähdä miten tää viikko menee. Toivottavasti hyvin.
Toivon ettei mulle iske huonoa oloa. Mutta onneksi on noi rauhottavat jos se ahdistus iskee. Ja ohjaajien kanssa voi jutella jos tuntuu siltä. Elän nyt vaan päivän ja hetken kerrallaan.
Ainakin mulla riittää taas tekemistä tälle viikolle. Tää viikko menee varmaan taas aika äkkiä. nyt ei tarvi miettiä vähään aikaan noita lääkkeitä koska mulla on kaikki lääkkeet tällä hetkellä. Tänään me jaetaan taas aamulla noi viikon lääkkeet dosettiin.
Alan nyt pitkästä aikaan alkaa latamaan animea koneelle.
Mulla on jo monta lempi sarjaa mitkä aijon ladata. Mä koitan ladata joka päivä aina jotain animea koneelle. Ja tottakai noi uudet sarjat mitä nyt tulee. Noi uusimmat jaksot täytyy ladata.
Sain ostettua viime perjantaina uusimman anime lehden.
oli hyvä numero. Ja ensi kuussa tulee taas uusi animelehti. Sitä innolla taas odotellessa. Odotan myös nyt kovasti kesää ja desuconia. Mun kaveri seuraa että koska saa noi liput taas tilattua sinne. Mun kaveri tilaa taas ne ja mä maksan sille sitten taas takaisin. Mun kaverikin on innostunut desucon tapahtumasta.
Ja onhan sinne kiva aina mennä kaverin kanssa. Viiimeksi oli mukavaa kun oltiin desuconissa.
laitan tuon mun uuden peruukin päälle sinne. Pitää vähän miettiä noi vaatteet mitkä pistän sitten päälle. Tässä on vielä monta kuukautta aikaa miettiä. Pitää alkaa taas säätämään rahaa sinne desuconiin koska aijon taas shoppailla vähän anime krääsää taas.
Ostan kaiken minkä vaan voin. Aijon nyt ottaa vähän enemmän shoppailu rahaa mitä viimeksi. Mutta. desuconia odotellessa innolla.
Pitäisi katsoa myös animea taas. Vaikka gintamaa.
Sitä on vielä monta jaksoa katsomatta.
olen katsonut sitä sarjaa huimat 30 jaksoa. Hyvä minä.
Ja monta muutakin anime sarjaa pitäisi katsoa taas.
Ja noita vanhoja sarjoja haluaisin katsoa taas uudestaan.
Jee. salkkarit tulee taas tänään. Täytyy katsoa. Se on ihan tyhmää kun salkkareita ei tule perjantai iltana. Sen sijaan tulee joku leffa siihen aikaan. Lemmen viemää mä en näe koska olen salilla siihen aikaan. Meillä alkaa taas se tunti varttia vaille viisi ja kestää varttia vaille kuuteen asti. Sitten kun pääsen salilta niin skypetän poiaksytävän kanssa illalla ja olen menossa taas parhaan kaverin luokse. Se on ihanaa kun mä näen parasta kaveria joka päivä.
se on mun naapuri. Ei ole pitkä matka sen luo.
Ja mun toi toinen kaveri on myös mun naapuri.
Asutaan kaikki kolme samassa kerroksessa. Olen siitä tosi onnellinen että mulla on ihannimat ystävät. Ja poikaystävä.
Näen ja kuulen ne joka päivä. Huomenna aamulla mun pitää mennä taas klubitalolle. Vähän jännittää taas noi bussi matkat miten ne menee. Toivon ettei ala ahdistamaan. Aijon ottaa taas rauhottavan mukaan jos tulee huono olo vaikka bussissa.
Viime bussi matkat meni onneksi hyvin. Ja toivon että huomennakin menee. koitan vaikka ajatella mukavia asioita bussi matkan ajan
Ettei se ahdistus tule. Mutta jos se huono olo iskee bussissa, niin onneksi se rauhottava helpottaa oloa saman tien kun se imeytyy.
Viidessä kymmenessä minuutissa. se vaikuttaa aika nopeasti mikä on vaan hyvä. Nyt viime viikolla en joutunut syömään yhtään rauhottavaa. Mulla oli viime viikko tosi hyvä. Oli hyvä fiilis koko viikon ajan. eikä alkanut yhtään ahdistamaan mikään.
Mutta en yhtään ihmettele jos huono olo sitten iskee tällä viikolla.
Varaudun taas siihen. Mutta kyllä siitä aina selviää ja seuraava päivä on taas hyvä päivä. Ajattelee silleen kun on paska fiilis.
Onneksi mä aina selviän ja lepään ja pysähdyn kun täytyy.
Mä osaan onneksi aina pysähtyä. olla vaan hetken aikaa.
Aijon kohta juoda taas teetä. Alkaa tekemään mieli. Ja tiskamaan.
Mulla on kiva tiski vuori. No mä alan tiskaamaan kun olen saanut eka tämän blogin kirjoitettua. Voisi laittaa musaa taas soimaan.
Ja samalla kerätä noi pyykit tuohon mun yhteen isoon pussiin.
Mietin että pitäisikö pestä taas noi farkut.
no mä katson sen kohta.

kirjoitin nyt jotain mutta en paljoa.Lauantai 13.02.2016 15:27

Ajattelin nyt tulla taas koneelle koska en keksi muutakaan tekemistä.
Mukavaa on ollut poikaystävän luona. Nukuin äsken kahden tunnin päikkärit kun väsytti. olen katsellut tabletilta ensisilmäyksellä sarjaa.
Olen nyt neljännellä kaudella. poikaystävä pelailee koneella.
Mä ajattelin nyt kirjoittaa vaikka blogia kun tuli nyt semmoinen fiilis.
Tänään me tehdään spagettia ruoaksi myöhemmin. Ja ehkä lämmitetään sauna taas. Mulla on alkohloton siider sauna juomana.
leffoja katsellaan myös varmaan tuossa illalla. Saa nähdä mihin asti jaksan valvoa. Eilenä mä menin jo yhdekäsltä nukkumaan.
ihanaa kun voi ottaa vaan rennosti. Olla vaan.
nyt kun mä lepäilen täällä poikaystävän luona niin jaksaa taas ensi viikon. Tosiaan käytiin naisten ryhmässä tuolla abc asemalla. Käytiin kahvilla niin siellä oli noita liikkeitäkin. Ostin paperikuu liikkeestä tuon sinisen peruukin. Laitan sen sitten desuconiin kesällä.
Oli kallis peruukki. Melkein 20 euroa.
Mutta aivan ihana. Sitten ostin poikaystävälle pörssi kirjakaupasta fingerpori sarjakuva kirjan ystävän pävä lahjaksi.
Muutenkin fiilis on hyvä tällä hetkellä.
Perjantai päivän mä istuin vaan koneella. Kulutin aikaa silleen kun odotin että poikaystävä tulee hakemaan.
kävin apteekissa perjantaina ja mä sain leponex lääkettä onneksi.
Nyt sitä taas on. Ei tarvi hetkeen taas hakea.
Mun pitää mennä taas ensi viikon maanantaina verikokeisiin. Ohjaajat ilmoitti mulle eilenä siitä. niissä verokokeissa oli jotain niin joudun mennä taas uudestaan. mennään sitten taas.
kerkiän syömään ennen lähtöä niin jaksan taas kävellä sinne terveys keskukseen. Maanantai iltana taas salille.
Kaverin kanssa mennään taas.
mietin tässä että pitäisikö vaikka katsoa animea.
Tai olla vaan nyt täällä ircissä. Illalla katson tabletilla taas jotain sarjaa. Telkasta ei tule mitään illalla.
niin turha katsoa. Mutta. tämmöinen viikonloppu. En nyt taas oikeen keksi mitä kirjoittaisi. Eihän sitä tekstiä paljon aina synny. Päivitin nyt tästä viikonlopusta.

ihanaa perjantai ;)Perjantai 12.02.2016 07:33

ihanaa. Perjantai on koittanut. Olen koko viikon odottanut perjantaita ja viikonloppua. Olen menossa taas poikaystävän luokse viettämään viikonloppua. Tulee varmasti mukava viikonloppu.
Käydään sitten illalla hakemassa subwaysta subit. Mä ajattelin maistaa sitä missä on kanan rintaa. Se on varmasti tosi hyvää.
Aijon ilmoittaa ohjaajille etten ole tulossa päivälliselle. Koska me haetaan ne subit. Pitää alkaa kohta pakkailemaan kun olen saanut blogin taas kirjoitettua. Olisin laittanut nahkatakin tänään mutta taas se talvi sitten tuli. Laitan taas pitkän takin niin pylly ei jäädy. En halua virtsatien putken tulehdusta. Se on tosi inhottava.
Tänään ollaan naisten ryhmässä aamulla menossa abc asemalle.
Käydään siellä kahvilla ja siellä on muutama liike missä käydään. Voihan sen aamun noinkin viettää. Tullaan taas lounaaseen mennessä takaisin. Joudun lounaan jälkeen lähtemään apteekkiin hakemaan sitä leponex lääkkettä jos sitä jo saisi. Eilenä olin siellä verokokeissa. Onneksi tiet oli sulaneet niin pystyi kävelemään ihan hyvin sinne terveys keskukseen. Kerkesin lounaaseen mennessä tulla takaisin sieltä. Aijon käydä lidlissä tänään myös. Aijon ostaa itselle taas pähkinä pussin. Sen makuinen kuin missä on hunajaa ja suolaa. aijon poikaystävällekkin ostaa pähkinä pussin. Se on sitten se ystävänpäivä lahja. poikaystävä ostaa mulle taas kauhean kasan suklaata. Eilenä ostin kavereille ystävänpäivä suklaat.
annoin jo eilenä kaverille sen ystävänpäivä suklaan hieman etu ajassa, ja sitten kun on sunnuntai niin annan parhaalle kaverille sen ystävänpäivä suklaan. Paras kaveri antaa mullekkin sitten jotain. Varmaan suklaata. Eilenä toiminta tunnilla oli tieto visa. Ja juotiin kahvit. Siinä se tunti meni. Sen jälkeen kävin kaupassa.
Ostin puuroa, sokeria, yhden manga kirjan ja noi suklaat kavereille. Ai niin ja teetä ostin myös yhden paketin. orient teetä. Se oli ihan lopussa niin piti ostaa sitä lisää. Tämän päivän varmaan kuluta istumalla koneella ja katselen tabletilla jotain netflixistä.
Eilenä taas katsoin muutaman jakson O.C sarjaa. olen edelleen ekalla kaudella. Ja gossip girl sarjaa katselin myös.
Tänään taas jatkuu niiden sarjojen katsominen.
Tästä tulee taas pitkä päivä kun odottaa että poikasytävä tulee hakemaan. On kyllä taas ihana nähdä sitä pitkästä aikaan.
Se on ihanaa kun toista ei ole nähnyt vähään aikaan niin se tuntuu taas ihanalta taas nähdä. poikaystävälläkin on varmaan ollut ikävä mua. Mutta tänään me näemme. Kun tulin eilenä verikokeista niin sain pestyä pyykit. nyt on puhtaita vaatteita viikonloppua varten.
Aijon olla taas koko viikonlopun olo housuissa. Tänään joutuu vielä laittamaan farkut jalkaan. Varmaan nukun taas aika paljon viikonloppuna. Niin kuin aina kun olen poiaksytävän luona. No saapahan siinä samalla levättyä. Varmaan kauhean myöhään en jaksa valvoa. Otan noi iltalääkkeet siinä kahdeksan yhdeksän välillä.
Mutta pitkään aijon taas nukkua. Nukun niin pitkään kuin vaan voin.
Poikaystävä antaa aina mun nukkua. Sitten se sanoo välillä vitsaillen että mä nukun ihan liikaa. Mutta kun nukuttaa mä vaan sanon sille. Pitää tänään käydä pankin sivuilla katsomassa paljon mulla on rahaa tilillä. Ei mitään hajua. Mutta varmaan sen verran että pärjään ihan hyvin tämän kuun loppuun saakka.
Mulle tuli taas pari laskua mitkä pitäisi maksaa. Mä teen nyt silleen että maksan toisen niistä laskuista tänään. Ja toisen laskun maksan hieman myöhemmin kun tulee taas lisää rahaa kelalta. kelalta tulee vielä tässä kuussa se vähän yli sata euroa vielä.
Onneksi niin saa maksettua kaikki laskut. Se on hyvä mitä nopeammin saa laskut maksettua, niin niitä ei tarvi sen jälkeen murehtia. On tyytyväinen että saa ne aina maksettua.
Mä yritän olla taas shoppailematta mitään kun ollaan siellä abc asemalla. Aijon vaan katsella ja ihmetellä.
Otan taas mun Guess laukun käyttöön. viikonlopun kunniaksi.
Me lähdetään siinä vähän ennen kymmentä abc asemalle.
Hyvin kerkiää syömään aamupalan. syön tukevan aamupalan niin jaksaa liikkua. En vielä tiedä että laitanko korko kengät tänään jalkaan. Tekisi mieli laittaa koska tuolla ulkona ei ole enää niin liukasta. Salkkareita ei tule tänään. Tulee taas joku leffa siihen aikaan kolmoselta. Eilenä taas katsottiin salkkarit parhaan kaverin kanssa. Olin eilenä taas toisen kaverin luona katsomassa lemmen viemää. Sekin sarja menee taas mielenkiintoiseen suuntaan.
Tänään mä näen lemmen viemästä vaan puolet koska poikaystävä on täällä siinä puoli kuuden aikaan.
pitää taas laittaa kämppä kuntoon ennen kun lähtee lomille.
Pitää tiskata tiskit ja pedata sänky. On sitten mukavampi palata siistiin kämppään. sain eilenä siivottua kun oli siivous päivä.
Ai niin en muistanut ostaa lisää kahvia kauapsta eilenä. No mä ostan tänään. Käyn joko ruoka kaupassa tai tokmannilla tänään hakemassa. sain vielä juotua aamu kahvit tänään. Riitti kahvi vielä toistaiseksi. Mutta lisää täytyy ostaa niin sitä taas sitten on.
Ostan kulta katriina kahvia taas. Se on hyvää eikä kauhean kallista.
Mun lempi kahvi. Otan lomille mukaan taas kannettavan ja mun tabletin. Voi sitten viikonloppuna katsella leffoja ja sarjoja.
Poikaystävä pelaa taas varmaan viikonloppuna mutta antaa sen vaan pelata. Mutta me aina puhutaan siinä samalla kun tehdään omia juttuja. Me katsotaan taas leffoja viikonloppuna.
Näin me vähän suunniteltiin taas. Katsotaan netflixistä mun kannettavalta. Makoillaan sängyllä ja katsellaan.
Pitää katsoa jos ostaisi sitten jotain leffa mässyä.
Pitää sanoa poiaksytävälle että ostettaisiin.
Tai sitten me syödään niitä hunajan makuisia pähkinöitä ja katsellaan. Onhan sekin leffa mässyä. Tai sitten syön suklaata.
Ihanaa kun viikonloppu taas tuli niin voi syödä suklaata.
syön fazerin sinistä ainakin ja jotain muuta suklaata.
Mutta koitan syödä silleen ettei tule ihan ähkyä oloa.
Viikonloppu juomaksi aijon ostaa alkoholitonta siideriä sauna juomaksi ja tavallista kivennäisvettä.
Ostan vaan yhden tölkin sitä alkoholitonta siideriä. Se riittää. Limsaa en aijo juoda. Mä yritän nyt oikeasti vähän vähentää tuota sokerin syömistä. Mutta aina viikonloppuisin mä herkuttelen. Piste. Mä sallin sen että voi silloin herkutella. Enkä aijo miettiä kaloreita yhtään.
Aijon nauttia suklaan syömisestä. Aamupala on noin tunnin päästä. No mä olen koneella. Kulutan aikaa taas täällä ircissä.
Aijon tiskata kohta ja alkaa pakkailemaan. Musaa aijon kohta myös kuunnella. Perjantai lähtee mukavammin käyntiin kun kuuntelee hyvää musaa. Tästä se viikonloppu alkaa hyvissä fiiliksissä.
Paras kaveri lähtee myös lomille viikonlopuksi.
Luvattiin taas tekstailla viikonloppuna. Kysellään miten viikonloppu on sujunut. Sitten me nähdään taas sunnuntai iltana.
Menen taas illaksi sen luokse. Olen noin kuuden aikaan sunnuntaina takaisin taas täällä. poikaystävä vie mut aina sunnuntai iltana viiden aikaan takaisin. Mutta. Tästä se viikonloppu taas lähtee.
'

Huomenna poikaystävän luokse.Torstai 11.02.2016 07:28

Eilenä oli tosi mukava päivä. Jaksoin olla ihan hyvin töissä. Päivä meni mukavasti siellä. Illalla oltiin kaverin kanssa taas salilla. Oli ihan hyvä tunti vaikka pikkaisen oli väsynyt fiilis. Jaksoin tehdä silti ne kaikki liikkeet mitä siellä oli. Nukuin taas sikeästi viime yön. Nyt jaksaa taas tämän päivän. Viikonloppua odotellessa. Olen menossa taas poiaksytävän luokse viettämään viikonloppua. Näin sovittiin poikaystävän kanssa siitä jo viime viikolla.
käydään hakemassa huomenna Subwaysta subit. Kun poikaystävä tulee hakemaan ja käydään samalla kaupassa.
Pitää ostaa ruokaa. Ja ajattelin taas sauna juomaksi ostaa sen alkoholittoman siiderin. Manskikka lime makuisen. Se on tosi hyvää.
Limsaa en aijo juoda ollenkaan. Mutta ostan sen sauna juoman seuraksi kivennäisvettä. Sitäkin on hyvä juoda saunan jälkeen.
On ollut taas vähän ikävä poikaystävää. Mutta huomenna me nähdään. ihanaa. Päästään viettämään laatu aikaa toistemme kanssa.
poikaystävä hakee mut taas illalla kun pääsee töistä.
Eli noin siinä viiden jälkeen se on vasta täällä.
No mä kuluta sitten huomisen päivän olemalla vaikka koneella tai katson tabletilla jotain miten saa ajan kulumaan.
ystävänpäivä on viikonloppuna. Pitää ostaa kavereille ja poikasytävälle jotain. Suklaata ajattelin ostaa kavereille, ja poikasytävälle ostan lidlistä pähkinä pussin.
Poikaystävä sanoi mulle että ostaa mulle suklaata kun on ystävänpäivä. Tänään mulla on noi verikokeet. Kymmenen jälkeen. Joudun liukastelemaan tuonne ulos taas. Lähden ajoissa kävelemään sinne terveys keskukseen niin kerkeän sinne. Pitää tosi varovasti kävellä sinne. Siellä on pikkaisen liukasta taas.
Lähden tuossa yhdeksältä kävelemään. Hyvin kerkiän syömään aamupalan ennen lähtöä. Jaksaa sitten kävellä.
Tänään on taas toiminta tunti iltapäivällä. Ja siivous päiväkin on tänään. Kun olen saanut blogin taas kirjoitettua niin alan heti siivoamaan. Katsoo miten kerkeän että saanko kaikki siivottua ennen lähtöä. Jos en kerkeä siivoamaan ihan kaikkea niin jatkan sitten kun olen tullut verikokeista. Hyvin kerkeän takaisin lounaalle sieltä. No tulepaahan lenkki taas heitettyä samalla. Hyöty liikuntaa.
Koitan ajatella taas positiivisesti. Katsoo jos pyykkiä saisi pestyä tänään niin saisi puhtaita vaatteita kun lähden lomille. Katson onko pesukone vapaa tuossa lounaan jälkeen. Jos on, niin alan pesemään.
Hyvin kerkiän hoitamaan noi pyykit sitten ennen toiminta tuntia.
En varmaan mene lenkille illalla koska siellä on niin liukasta.
Kävin eilenä apteekissa työpäivän jälkeen, niin en vieläkään saanut leponex lääkettä. Käyn huomenna taas apteekissa kysymässä. Ne ei ole varmaan uusinut sitä sen takia koska en ole vielä kerennyt käymään verikokeissa. Käyn nyt tänään verikokeissa, ja huomenna taas apteekkiin kysymään sitä lääkettä.
Ne on varmaan ehkä sitten saanut sen jo uusittua.
On tää lääkkeitten hakeminen taas vaikeaa.
Mulla on vähän lihakset kipeät. Johtuu noista kuntosali tunneista kun lihakset ei ole ihan heti tottunut. Mutta kyllä ne alkaa tottumaan.
Eikä ole enää kipeät. Pitää vaan aina venytellä hyvin sen tunnin jälkeen. Meillä on aina hyvät venytykset tunnin lopussa.
Mutta olen iloinen siitä että käyn nyt maanantaisin salilla ja keskiviikkona. Haluan pitää kropan kunnossa. Ja tulee tosi onnistunut fiilis aina tunnin jälkeen kun on hikoillut siellä. Mä nautin siitä. Ja se on mukavaa kun kaveri on mukana siellä niin on juttu seuraa. Eilenäkin höpöteltiin töissä niitä näitä. Ja juttelin muidenkin kanssa siellä. Ostin evääksi eilenä töihin kinkku salaatin, pasteijan ja tuoremehua. Söin ne niin jaksoin työpäivän loppuun saakka.
Mä lajittelin eilenä korkkeja pusseihin. Piti laittaa aina 25 korkkia yhteen pussiin. Ohjaajat sanoi mulle että jatkan taas sitä lajittelua ensi kerralla taas. ihan mukavaa ja helppoa puuhaa. Tykkäsin.
Ja aika kului taas äkkiä kun oli puuhaa.
Huomasin että pitää ostaa lisää kahvia ja puuroa.
Katsoo jos jaksan käydä kaupassa tänään. Tuossa toiminta tunnin jälkeen. Hyvin kerkiän käymään ennen päivällistä.
Mutta tänään on taas jonkin verran tekemistä taas. Tää päivä menee taas äkkiä ja huomenna on vihdoin perjantai.
Saa taas syödä suklaata kun on viikonloppu. Olen taas odottanut koko viikon että saa taas syödä suklaata.
Mulla on tullut vähän väliä makean himo viikolla mutta en sortunut syömään suklaata onneksi. Mulla on aina tiukka linja siinä että viikolla ei herkutella. Vaan viikonloppuisin.
Ja suklaakin maistuu aina paremmalta kun sitä ei ole syönyt viikkoon. Koitan olla sortumatta syömään sipisä. Olen päätttänyt nyt sen etten enää syö sipisiä. Katsotaan pystynkö.
Mä yritän ainakin. Mutta odotan innolla huomista kun käydään hakemassa ne subit. En vielä tiedä että minkä subin söisin.
Sen tiedän että haluan siihen subiin valkosipuli kastiketta.
Se on tosi hyvää subin välissä. Ja subi on terveellisempi vaihto ehto kun pizza. Aina kun menen koti pizzaan niin syön sen kotzonen.
Siis se oli todella hyvää. Ota aina jatkossa sen.
Ja niitä on monta eri vaihto ehtoa. Ensi kerralla otan semmoisen kotzonen missä on kebab lihaa. Mä rakastan kebab lihaa.
Kebab on yksi mun lempi ruoista.
Se on hyvää kotzonen välissä, ranskalaisten kanssa ja riisin.
Sopii ihan kaikkeen. Ja se kebab kastike on tosi hyvää.
Pitää joskus taas poikaystävän kanssa hakea noi kebab annokset.
syödä niitä taas. Ensi kerralla aijon ottaa kebab annoksen ranskalaisten kanssa. Siihen ateriaan kuuluu myös onneksi salaatti.
Mutta. huomenna subit. Pitää vaan ilmoittaa ohjaajille etten tule päivälliselle huomenna. Syön subin.
Pitää sitten huomenna aamulla pakkailla taas. Tavarat kasaan.
Ennen lähtöä pakkaan viimeiseksi kannettavan ja tabletin.
Sauna kamat pitää muistaa ottaa mukaan koska me saunotaan viikonloppuna. Pitää myös huomenna katsoa mitä laitan päälle. Vaate kriisi taas. Guess laukun aijon ottaa taas käyttöön.
Pitää meikata taas ennen lähtöä. Katsoo laitanko huomenna korkkarit. Riippuu kuinka liukasta tuolla ulkona vielä on.
Jos on oikeen liukasta niin sitten en laita niitä.
pitää laittaa musiikkia soimaan kun alan kohta siivoamaan.
Mukavampi siivota. Aloitan vessan siivoamisella.
Sitten sen jälkeen imuroin ja moppaan. Pyyhkiä tasot ja tiskata.
Sitten on taas mukavaa kun kämppä on siisti taas.
Mun kaikki tavarat on ihan levällään taas.
Laitan ne kaikki järjestykseen siivotessa.
Teetä kerkiän juomaan vasta kun tulen verikokeista.
Join taas aamukahvit äsken. Pitää tosiaan muistaa ostaa sitä kahvia kun käyn kaupassa. Ostan kulta katriina kahvia. Se on mun lempi kahvi tällä hetkellä. En juo mitään muuta kahvia.
Tokmannilla voisi taas käydä. Joko tänään tai huomenna.
Viimeistään huomenna aijon käydä.
Pitää ostaa sitä kynsilakan posto ainetta. Siitä tulikin mieleen että kynnet pitää taas lakata. Lakkaan ne huomenna ennen kun lähden lomille. On sitten nätit kynnet.