IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Verikokeet.Perjantai 22.09.2017 08:10

Viikonlopun suunnitelmiin tuli muutos. Olen sittenkin täällä.
Ajattelin että nyt on hyvä levätä taas koska tää viikko on tuntunut aika rankalta. Kaverit on myös viikonlopun täällä niin vietän niiden kanssa aikaa. Poikaystävä lähtee yhden kaverin luokse viikonlopuksi.
Mutta tänään on ohjelmassa verikokeet aamulla kymmenen jälkeen.
Lähden jo aamupalan jälkeen kävelemään terveysasemalle.
Olen sitten ajoissa siellä.
En halua lähteä sinne kauhealla kiireellä.
En herännyt ajoissa kun kello soi. Mä heräsin vasta nyt äsken.
Nyt kirjoitan kauhealla vauhdilla tämän blogin taas.
Tunnin päästä on aamupala.
Sain siivottua eilen ja pyykit pestyä.
Nyt on puhtaat lakanat sängyssä. Menin jo eilen illalla nukkumaan ennen yhdeksää. Katsoin hetken idols ohjelmaa ennen kun menin nukkumaan. Meillä oli eilen toimintatunnilla mölkkyä. Pelattiin sitä. En voittanut siinä. Sitten sen pelin jälkeen lähdin tokmannille ostamaan vähän suklaata. Olen jo melkein syönyt kaikki suklaat.
Oli todella hyvää.
Mutta nyt lepään taas tämän viikonlopun. Mun mielialat on heitellyt pitkin viikkoa.
Välillä olin iloinen ja hetken päästä surullinen. Se johtuu siitä että mulla alkaa kohta menkat.
Sen takia mulla on ollut vähän väsymystä ja mieli maassa.
Jos olo alkaisi helpottaa tässä viikonlopun jälkeen ja olisin taas oma itseni.
Kyllä tää tästä.
Tänään on tullut kelalta taas rahaa.
Pitää muuten varmaan maksaa tänään nuo loput laskut.
Olen koneella tänään varmaan aika paljon niin kerkiää maksamaan.
Mietin menenkö salille tänään illalla?
Olisi ihan hyvä kyllä mennä kun on taas syönyt suklaata.
Päätin etten herkuttele enempää tuon suklaan jälkeen. Siinä oli mun tämän viikon herkku päivä.
Nyt ei enempää.
Ai niin mulla on pari tölkkiä vielä coca colaa. Pitää juoda ne viikonloppuna pois.
Laitan ne jääkaappiin kylmenemään.
Sitten ne maistuu hyvältä kylmänä.
Ai niin ostin uusia sukkia tokmannilta. 7 paria sai 6 eurolla.
Kannatti ostaa kun oli tarjouksessa.
Nyt on taas ehjiä sukkia. Mun kaikki muut sukat on ihan rikki.
Oli vähän pakko ostaa uusia.
Nyt niillä pärjää hetken aikaa.
Pitää ottaa sateenvarjo mukaan kun lähden verikokeisiin.
Ulkona on aika märkä ilma.
Puen myös päälle trenssitakin niin se suojaa hyvin sateelta.
Ai niin kela kortti pitää muistaa ottaa mukaan koska ne kysyy aina sitä kun olen verikokeissa.
Syön hyvin aamupalalla niin jaksan kävellä sinne sitten.
Mutta muuten rento päivä tänään.
Netflixiä pitää katsoa viikonloppuna.
Nyt on taas katsottavaa. Eilen katsoin taas muutaman jakson moderni perhe sarjaa. Se on vaan niin paras.
Aloin katsomaan neljättä kautta alusta.
Kohta puen päälle vaatteet ja kerkiän tiskaamaan.
Niin ja salikamat laitan valmiiksi jos menen salille illalla.
Pitää muistaa pyytää kortti ohjaajalta niin pääsen sinne salille.
Olen sitten salilla sen tunnin ainakin.
Huomenna ajattelin mennä sitten lenkille.
Varmasti on hyvä ilma huomenna. Ilmojen pitäisi lämmitä viikonloppuna.
Ihana lenkki sää tiedossa.
Jos aurinko paistaa niin sekin piristää.
Seuraava asia minkä haluan ostaa, on uudet yöhousut.
Tokmannilla oli kivoja yöhousuja mutta kamalan kalliita. Maksoi melkein 20 euroa kappale.
Nää mun nykyiset yöhousut ovat jo aika kuluneet niin haluaisin uudet. Ostan ne sitten tokmannilta tai jostain muualta.
Varmaan tokmannilta koska se on lähellä.
Katsoo jos ensi kuussa pystyy ostamaan.
Olisi ihan kiva.
Mä aina puen illaksi yöhousut jalkaan kun tulen suihkusta.
Niin kevyet päällä eikä purista. Nää edelliset yöhousut olen ostanut seppälästä. Ja nää maksoi sen 20 euroa.
Mulla on ollut nää parisen vuotta.
On ollut hyvät housut.
Värillä ei ole väliä kunhan tuntuvat hyvältä päällä.
Eikä maksa kauheasti.
Katsoo nukunko tänään taas päikkärit.
Päivällä kun on aikaa.
Kaupassa pitäisi myös käydä tänään.
Käyn varmaan kun tulen verikokeista niin siinä samalla kaupassa. Se on matkan varrella.
Niin käyn sitten.
Mutta. Luulen että tästä tulee hyvä päivä.
Eilen mulla oli yhdessä vaiheessa tosi masentunut olo.
Mutta sitten se vähän helpotti kun söin vähän suklaata ja kävin lenkillä. Liikunta tekee ihmeitä.
Tulee hyvä olo aina lenkin jälkeen. Mulla se ainakin toimii toi liikunta.
Se lievittää ahdistusta ja masennusta.
Sen takia mä liikun paljon.
Ei joudu aina ottamaan sitä rauhottavaa kun tulee huono olo. Sen rauhottavan sijaan voi lähteä vaikka lenkille tai salille.
Niin mä olen aina tehnyt ja on auttanut.
Suosittelen.
Pitää katsoa laukku minkä otan tänään käyttöön.
Kun lähden kohta verikokeisiin.
Saa kaiken pakattua laukkuun.
Lompakko ja avaimet.
Syön ruisleipää aamupalaksi.
Niin jaksaa kävellä.
Sinne terveysasemalle on kolmen kilometrin matka.
Ja vika kilometri on ylämäkeä.
Se on torstai. Viikko on mennyt taas hurjaa vauhtia.
Eilen oli ahdistava päivä töissä. Jouduin ottamaan rauhottavan. Jotenkin se meteli ja ihmiset pisti ahdistamaan.
Tuntui että ympärillä oli liikaa ihmisiä.
Mutta pystyin olemaan työpäivän loppuun asti. Kun pääsin kotiin niin menin sohvalle nukkumaan. Mä nukuin kolmen tunnin päikkärit.
Pikkasen väsytti.
Heräsin siinä neljän jälkeen ja katsoin kelloa ja tajusin että salilla pitää olla tunnin päästä. Salilla meni ihan hyvin. Teki ihan hyvää.
Loppu ilta meni mukavasti parhaan kaverin luona.
Katseltiin telkkaa ja höpöteltiin.
Menin siinä yhdeksältä nukkumaan.
Nyt mä jaksoin herätä kuuden jälkeen tänään. Ei ollut vaikeaa herätä.
Äsken join aamukahvit.
Kun saan blogin kirjoitettua niin alan siivoamaan ja pesemään pyykkiä.
Tänään on siivous päivä.
Olen menossa viikonlopuksi vanhempien luokse pitkästä aikaan.
Poikaystävä lähtee viikonlopuksi yhden kaverin luokse niin emme näe.
Mutta soittelemme.
Ihan mukavaa mennä vanhempien luokse.
Näkee äitiä ja isää. Ja saan mennä lomille taas koska olen ollut täällä taas pari viikkoa.
Pääsen aina parin viikon välein lomille.
Pitää alkaa pakkailemaan. Pakkaan osan tänään.
Tänään mun pitää käydä kylillä asioilla. Pitää nostaa rahaa pankkiautomaatista ja käydä kaupassa.
Maksan kaverille 40 euroa niistä desucon lipuista.
Mitkä se tilaa.
Desucon on taas tammikuussa.
Sitä odotellen innolla.
Tänään on taas toiminta tunti.
Iltapäivällä. Ei mitään tietoa että mitä teemme.
Se selviää sitten.
Mun kämppä on aika sotkuinen tällä hetkellä.
Ihan hyvä päästä siivoamaan.
Saa kämpän kuntoon ennen kun lähtee lomille.
Laskuja pitäisi maksaa pois. Mä maksan ne tänään nyt kun olen koneella sopivasti.
Lakanat pitää pestä tänään niin saa taas puhtaat lakanat sänkyyn.
Pesen ne ensin.
Roskat pitää myös muistaa viedä.
Mun roskis on aika täynnä.
Hyvä ettei vielä tarvitse lähteä tuonne ulos.
Siellä alkaa jo olla aika viileää.
Viikonloppuna on lämmintä.
Näin mä kuulin.
Jopa 20 astetta.
Aika jännä. Sitten sen jälkeen taas kylmenee.
Parhaalla kaverilla on synttärit ensi kuussa.
Tiedän mitä aijon ostaa sille.
Ajattelin ostaa sille uuden aikuisten värityskirjan ja suklaata. Se on hyvä lahja koska paras kaveri harrastaa aikuisten värityskirjoja.
Ja värittää paljon.
Itse en ole värittänyt pitkään aikaan.
Ehkä sitä innostuu jossain vaiheessa taas.
Mutta ei nyt.
Kiva mulle on tulossa finni leukaan.
Pitäisi jotenkin puristaa se pois.
Huomasin tässä aamulla sen.
Harvoin mulle tulee mitään finnejä naamaan.
Mulla on todella hyvä iho.
Kello on seitsemän.
Aamupalaan on vielä aikaa.
Aijon tänään mennä lenkille illalla ellei sada vettä. Jos sataa vettä niin menen salille.
Näin mä ajattelin.
Jos vaan saan salikortin käyttöön.
Pitää muuten tarkistaa millainen sää on illalla. Jos on hyvä sää niin sitten lenkille.
Menen taas tuon pururata lenkin.
Se on hyvä ja tehokas lenkki.
Kun siellä on ylä ja alamäkiä.
Ja kestää sen puoli tuntia kun kävelee sen.
Sopiva aika.
Ajattelin viikonloppuna vähän herkutella.
Pizzaa ja suklaata.
Olen taas koko viikon odottanut että saa syödä taas suklaata.
En vielä tiedä mitä suklaata aijon syödä.
Huomenna se selviää kun käyn kaupassa kun lähden lomille.
Aijon lenkkeillä viikonloppuna äidin kanssa.
Äiti on varmasti iloinen kun olen tulossa kotiin.
En ole vähään aikaan käynyt kotona.
Kohta musiikkia soimaan taustalle ja siivoamaan.
Ihan mukava päivä tänään tulossa.
Vähän rennompi päivä mitä eilen.
Ja huomenna on sitten perjantai.
Vanhemmat tulee hakemaan mut iltapäivällä.
Ai niin ja huomenna mulla on ne verikokeet aamulla.
Sinne pitää mennä.
Hyvin kerkiää käydä ennen lomille lähtöä.
En pääse naistenryhmään koska verikokeet on samaan aikaan kuin naistenryhmä.
No ensi viikolla sitten taas pääsee siihen ryhmään.
Mutta nyt siivoamaan.
Pitää kerätä pyykit valmiiksi.
Yhteen muovipussiin.
Niin saa vietyä ne pyykkituvalle.
Ja pesuun.

Eilen oli vähän kiukku päivä.Keskiviikko 20.09.2017 07:37

Keskiviikko. Viikon puoliväli. Tänään taas töihin. Eilen mulla oli vitutus päivä. Mua ärsytti ihan kaikki. Mutta selvisin. Klubitalolla meni ihan hyvin. Tein tonnikalakastiketta. Tein myös salaatin.
Oli paljon puuhaa eilen klubitalolla ja aika meni mukavasti.
Bussi matkat meni hyvin. Ei ahdistanut yhtään.
Pelattiin eilen sählyä. Nyt meillä oli seka joukkueet.
Miehet ja naiset sekaisin.
Mä olin tällä kertaa hyökkääjä. Mutta ei siitä sitten tullut yhtään mitään. koska kukaan ei syöttänyt mulle palloa. Mä ärähdin parille pelaajalle siitä kun ne ei syöttänyt mulle vaikka olin maalin vieressä valmiina tekemään maalin.
Se oli raivostuttava peli.
No ehkä ensi viikolla menee sählyssä vähän paremmin.
Enkä ole niin kiukkuinen.
Mutta jos tänään mun hermot olisi kurissa enkä ärähtäisi muille ihmisille. Nyt tällä hetkellä mua ei ärsytä onneksi yhtään.
Mikä on vaan hyvä.
Tänään on onneksi sali taas illalla niin menen sinne purkamaan paineita.
Tekee todella hyvää.
kaverin kanssa mennään sinne salille.
Hyvin kerkiän nyt blogin kirjoittaa koska aamupala on vasta tunnin päästä. Tänään mä heräsin taas vähän ennen seitsemää.
Ihan hyvissä ajoin heräsin.
Pitää juoda kahvia vielä ennen töihin menoa niin pysyy hereillä.
Nyt mulla on eväänä töihin kanaa ja pastaa.
Hyvä ateria.
Ohjaaja antoi sen mulle eilen. Nyt se on sulanut jääkaapissa niin lämmittää sen vaan sitten mikrossa.
Pitää kohta katsoa vaatteet mitkä puen päälle töihin.
Varmaan laitan farkut jalkaan ja hupparin. Siinä on ihan hyvät vaatteet.
Vesipullo pitää myös ottaa mukaan.
Huomenna pitää siivota taas. Teen silleen että siivoan osan tänään niin huomiselle ei tule niin kauheasti siivottavaa.
Ajattelin kun pääsen töistä kotiin niin nukun päiväunet.
Kerkiää vähän levätä ennen salia.
Onneksi näkee lemmen viemää ennen salia.
Pari laskua pitäisi maksaa pois.
Koitan huomenna maksaa ne kun olen koneella.
Kohta tulee taas kelalta rahaa.
Ja jää käyttörahaa taas laskujen jälkeen. Mitä en aijo todellakaan tuhlata.
Nyt säästän taas.
Ja mä shoppailin hetki sitten uuden takin ja laukun, niin nyt mä en tarvitse mitään sen kummallisempaa.
Nyt säästän ja ostan myöhemmin jotain kivaa taas.
Mä haluaisin päästä cubus liikkeeseen.
Siellä myydään mun mielestä hyviä vaatteita.
Etenkin siellä on todella hyviä huppareita ja olohousuja. Mä haluaisin kovasti taas uudet olohousut.
Pitää tehdä joku kerta shoppailu reissu cubukseen.
Niin ja alusvaatteita myydään siellä myös.
Hyvännäköisiä alusvaatteita.
Pitää jossain vaiheessa ostaa uusia alusvaatteita.
Uudet rintaliivit haluaisin taas ostaa.
No sitten jossain vaiheessa. Mä omistan tällä hetkellä parit hyvät rintaliivit mitkä istuu.
Ja sain ne halvalla. Maksoi vaan 6 euroa kappale.
Oli alennuksessa.
Kannatti ostaa.
Tuntuvat hyvältä päällä.
Kohta kuuntelen vähän musiikkia ja tiskaan.
Ja pyörin nyt täällä irc galleriassa ajan kuluksi ennen töihin menoa.
Luulen että ihan mukava päivä tulee tänään.
Ainakaan nyt ei kiukuta.
Mikä on vaan hyvä.
Teen silleen jos mua kiukuttaa tai suututtaa, niin olen vaan hiljaa.
En sano mitään.
Onneksi en ole kiukkuinen koko aikaa.
Olen enemmän positiivinen.
Ja iloinen.
Kyllä tää tästä. Olen normaali nyt ainakin.
Huomenna pesen pyykkiä.
Hyvä pyykin pesu päivä.
Ai niin en vielä tiedä mitä teen viikonloppuna.
Sen näkee sitten.
Poikaystävällä on menoa viikonloppuna niin en ole varmaan menossa sen luokse viikonlopuksi.
Olen joko täällä tai menen vanhempien luokse.
Katsotaan.
Nyt on vasta keskiviikko.
En tiedä onko paras kaveri täällä viikonlopun.
Toinen kaveri on ainakin viikonlopun täällä.
No jos olen taas tämän viikonlopun täällä niin kyllä mä tekemistä keksin. Katson netflixiä ja animea.
Ja olla koneella.
Käydä lenkillä ja nukkua.
No jos olen taas viikonlopun täällä niin saa taas levättyä.
Ulkona alkaa olla jo aika viileää.
Mutta kuulin että ilmat lämpenee taas.
Jopa 20 astetta lämmintä.
Mutta kauaa se tuskin kestää.
Sitten kylmenee taas.
Mulla on verikokeet perjantai aamuna.
En pääse naistenryhmään.
Mulla oli aika kymmenen jälkeen.
No sitten kun on käynyt siellä taas niin ei tarvitse kuukauteen käydä.
Leponex lääkkeen takia joudun käymään verikokeissa joka kuukausi.
Olen tottunut.
Eikä mulla ole neula kammoa.
Vähän pistää aina mutta kyllä sen kestää aina.
Kun olen perjantaina syönyt aamupalan, niin sitten lähden sinne verikokeisiin.
Kerkiää kävellä sinne rauhassa eikä kauhealla kiireellä.

Tällä kertaa lyhyt blogi.Tiistai 19.09.2017 07:12

Nyt tänään mä kirjoitan lyhyen blogin. Mun piti herätä jo kuudelta, mutta heräsinkin vähän ennen seitsemää.
En jaksanut kuuden aikaan nousta vielä ylös.
Mutta uusi päivä alkaa. Tänään olen menossa taas klubitalolle.
Tunnin päästä mun pitää olla bussipysäkillä.
Tiedän mitä puen päälle tänään niin ei ole pahaa vaatekriisiä.
Eilen meni mukavasti päivä. Hommia oli koko päivän töissä.
Laittelin viinikorkkeja pusseihin.
Aika meni nopeasti kun oli hommia.
Töiden jälkeen kävi kaupassa ostamassa kahvia.
Ostin kulta katriinaa.
Nyt saa taas aamukahvit.
Nukuin eilen puolentoista tunnin päikkärit iltapäivällä.
Ennen salia. Nukuin sohvalla.
Oli hyvä salitunti eilen. Hiki tuli ja hyvä olo.
Soiteltiin eilen poikaystävän kanssa illalla. Ennen kun menin parhaan kaverin luokse loppu illaksi. Katsottiin parhaan kaverin kanssa salkkarit, uusi päivä ja poliisit. Sitten meninkin jo yhdeksältä nukkumaan.
Tänään meillä on taas sähly pelit iltapäivällä.
Kivaa päästä pelaamaan taas.
Paras kaveri varmaan hyökkää ja mä puolustan.
Pelataan tänään varmaan se 40 minuuttia.
Se on hyvä peli aika.
Saa ainakin juosta pallon perässä sen ajan.
Kohta alan syömään aamupuuroa.
Ei nälkä tule sitten ihan heti klubitalolla.
Syön puuron kun saan blogin kirjoitettua.
Mä en vielä tiedä minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
Ehkä tuon mun uuden?
Mietin vielä.
Aamulääke pitää muistaa ottaa kohta.
Mä en eilen aamulla muistanut ottaa aamulääkettä. Se ei ole vaarallista jos unohtaa sen yhtenä aamuna.
Nyt mä muistan ottaa sen.
Mutta kiva päivä on tulossa tänään.
Hyvillä mielin olen menossa klubitalolle.
Saa siellä ajan kulumaan.
Huomenna mä koitan kirjoittaa sitten pidemmän blogin ja yritän herätä jo kuudelta. Ehkä se huomenna onnistuu.
Katsotaan.
Ulkona alkaa jo olla tosi viileää. Pitää puketua lämpöisesti.
Laitan tuon mun trenssitakin.
Ja se alle puen hupparin.
Mutta nyt alan laittamaan laukkua valmiiksi ja pukea vaatteet päälle.
Voisin kuunnella vielä vähän musiikkia ennen lähtöä.
Hyvin kerkiää kuunnella.
Kuuntelen jotain hyvää musaa mistä tulee hyvä fiilis.
Tästä tulee hyvä päivä.

Töihin hyvällä fiiliksellä :)Maanantai 18.09.2017 07:38

Mulla oli eilen löhöily päivä sohvalla. Katselin vaan netflixiä ja nukuin.
Ihanaa oli nukkua koko iltapäivä.
Nyt alkaa taas uusi viikko. Työpäivä tänään taas.
Pitää pukea kohta vaatteet päälle. Join kahvia äsken.
Nyt olen hereillä ainakin.
Olo on hyvä tällä hetkellä. Ei ahdista yhtään.
Työpäivän jälkeen käyn lidlissä. Pitää ostaa lisää kahvia. Alkaa olla loppu. Illalla on sitten taas sali. Ohjattu kuntosaliryhmä. Menemme sinne taas kaverin kanssa.
Aika kuluu siellä mukavasti.
Salikamat pitää vaan laittaa valmiiksi ennen lähtöä.
Aijon ottaa tänään käyttöön sen mun uuden takin.
Puen sen alle yhden villapaidan mikä lämmittää.
Pitää muuten miettiä minkä laukun aijon ottaa tänään käyttöön.
Rauhottava pitää ottaa taas varmuuden vuoksi mukaan jos iskee huono olo. Mutta luulen ettei mulle tule tänään tuskin mitään ahdistusta.
Mutta hyvä olla silti rauhottava mukana.
Mä katoin moderni perhe sarjaa eilen.
Parisen tuntia katsoin.
Se on vaan niin hyvä sarja että ne jaksot voi katsoa aina uudestaan ja uudestaan.
En kyllästy koskaan.
Tunnin päästä on aamupala.
Sitten aamupalan jälkeen kävelen töihin. Hyvin kerkiän sinne.
Sinne kävelee kymmenessä minuutissa.
Tänään tulee taas salkkarit. Mä en muista yhtään mihin kohtaan se viimeksi jäi-
Niin ja uusi päivä tulee myös tänään.
Menen taas illaksi parhaan kaverin luokse niin katsomme yhdessä taas telkkaa.
Olin eilisen illan myös parhaan kaverin luona. Katsoimme kaikki vastaan yksi.
Sitten mä menin yhdeksältä jo nukkumaan.
Tänään mä heräsin ennen seitsemää.
Mun piti eilen katsoa animea mutta mä nukuin koko iltapäivän.
Kohta ne uudet anime sarjat alkaa.
Odotan innolla.
Poikaystäväkin aikoo katsoa.
Kohta kuuntelen taas vähän musiikkia.
Ja siivoan vähän tätä keittiötä.
Vähän sotkuista niin aijon siivota.
Ulkona varmaan sataa vettä.
Pitää ottaa sateenvarjo käyttöön.
Huomenna olen menossa taas klubitalolle aamulla.
Menen taas sinne keittiöön tekemään ruokaa.
Pitää siis huomenna yrittää herätä jo kuudelta.
Ja mennä ajoissa nukkumaan tänään.
Sähly on huomenna myös.
Pääsee sitä taas pelaamaan.
Mulla on nyt tää alku viikko kauheasti ohjelmaa.
Mutta selviän näistä päivistä päivän kerrallaan.
Ja kun nukkuu hyvät yö unet niin sekin auttaa jaksamiseen.
Mulla ei ole nukkumisen kanssa mitään ongelmaa.
Iltalääkkeet pistää aina väsyttämään illalla ja sitten uni tulee hyvin.
Leponex lääke on semmoinen että se rauhoittaa ja nukuttaa illalla.
Hyvä lääke.
Mä syön 200 mg lepoenxia joka ilta.
Otan aina iltalääkkeet iltapalalla.
Tänään pitää taas jakaa viikon lääkkeet dosettiin.
Nyt mulla on kaikkia lääkkeitä ja mä hain leponexia viime viikolla.
Ei tarviste hakea mitään.
Jaan ne lääkkeet dosettiin tuossa maanantai iltana iltapalla.
Sitten ohjaaja aina tarkistaa olenko jakanut kaikki lääkkeet oikein.
Onneksi mulla on hyvä lääkitys päällä.
Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Aina ei ole helppoa.
Pitää ottaa tuo vesipullo mukaan töihin.
Hörpin sitten vettä vähän väliä.
Ja salille pitää ottaa vesipullo mukaan.
Mutta luulen että tästä tulee hyvä päivä.
Ja huominen on hyvä päivä myös.
Mulla on nyt taas energiaa tehdä vaikka mitä.
Nyt kun on levännyt viikonlopun.
Tästä tulee hyvä päivä.
Aijon olla taas positiivinen koko päivän ja iloinen.
Varmaan nauran aika paljon taas tänään. Mutta nauraminen tekee vaan hyvää. Ja mä nauran joka päivä aina jollekkin asialle.
Huumoria pitää olla elämässä.
Mulla sitä on paljon.
Mutta nyt puen päälle. Ja alan siivoilemaan keittiötä.
Musa soimaan taustalle.
Tästä tää päivä lähtee.
Viikonloppu olisi kohta vietetty. Tämän päivän voi ottaa vielä rennosti ennen kun uusi viikko alkaa taas. Huomenna on työpäivä.
Ajattelin tänään nukkua ainakin ja katsoa animea eteenpäin.
Saisi nyt katsottua sen yhden sarjan missä on enää pari jaksoa jäljellä.
Mä valvoin eilen johonkin kymmeneen asti illalla.
Poikaystävä kävi eilen. Käytiin hakemassa kebabia ja pizzaa. Mä otin kebab ranskalaisilla ja poikaystävä otti pizzan. Poikaystävä tarjosi tällä kertaa ruoat. Kun poikaystävä oli lähtenyt illalla niin lähdin lenkille.
Menin taas tuon pururata lenkin. Mikä kestää sen puolisen tuntia.
Oli aivan ihana ilma kun kävelin ulkona.
Aijon mennä tänään taas lenkille iltapäivällä.
Ihanaa kun ei ole mihinkään tänään kiire. Voi vaan olla ja ihmetellä.
Voisin jo tänään katsoa vaatteet töihin mitä pistän päälle huomenna.
Ajattelin varmaan laittaa jonkun neulepaidan mikä lämmittää.
Tuolla ulkona alkaa jo olla aika viileää. Niin ja aijon ottaa huomenna sen mun uuden takin käyttöön.
Se on aivan ihana takki. Olen rakastunut siihen.
Se oli hyvä että oli alennuksessa. Jos se olisi maksanut sen 89 euroa, en olisi ostanut sitä. Mutta kun oli alennuksessa niin pakkohan se oli sitten ostaa! Nyt alkaa taas tiukka linja syömisessä.
Ei mitään herkkuja.
Normaalia ruokaa vaan. Ja koitan taas liikkua mahdollisimman paljon. Onneksi ensi viikolla on taas salit ja sähly.
Mulla on vielä kolme tölkkiä coca colaa.
Mutta en aijo juoda niitä nyt.
Mutta luulen että ne tulee juotua viikon aikana. En yhtään ihmettele.
Sitten kun olen juonut ne colat niin en aijo vähään aikaan taas juoda mitään limua. Mä juon vaikka vihreää teetä ja vettä.
Niin ja kahvia.
Sain eilen aamulla pestyä taas kaikki pyykit. Nyt sitten huomenna ei tarvitse pestä kun pääsee töistä.
Kaupassa aijon huomenna käydä töiden jälkeen koska kahvia pitää ostaa lisää. Alkaa olla kohta loppu.
Ostan kulta katriinaa.
Saa nähdä miten ensi viikko sitten sujuu. Toivon että hyvin.
Mutta sitä ei voi vielä tietää.
Sen näkee sitten miten käy.
Päivä kerrallaan.
Mulla on vielä pari laskua maksamatta.
Maksan ne huomenna varmaan.
Pitää katsoa erä päivät niistä laskuista.
Heräsin tänään seitsemän jälkeen. Mun piti herätä jo aiemmin mutta en jaksanut nousta silloin ylös.
Huomenna mä yritän nousta kuudelta.
Kerkiää blogin kirjoittaa rauhassa ennen kun lähden töihin.
Olen jo nyt innoissani tammikuun desuconista.
Sieltä se lähenee pikku hiljaa.
Mahtavaa taas mennä sinne.
Tulee kiva reissu.
Aijon ottaa paljon kuvia sieltä ja shoppailla kaikenlaista anime krääsää. Katsoo jos löydän taas figuureja ja julisteita.
Millä mä voin koristaa tämän mun kämpän taas.
Tunnin päästä on aamupala.
Mietin menenkö vielä nukkumaan aamupalan jälkeen, vai alanko katsomaan animea. Jompaa kumpaa.
Aijon nukkua tuossa mun sohvalla.
Siinä on aina hyvä nukkua päikkärit.
En nyt eilen illalla nukahtanut sohvalle.
Ihanaa. Mä näen tänään taas parhaan kaverin.
Illalla.
Se tulee lomilta takaisin tänään. Menen tänään illalla sen luokse taas kylään. Katsotaan telkkaa ja höpötellään.
Pitää ajoissa mennä nukkumaan niin jaksaa herätä huomenna aamulla. Menen taas yhdeksältä nukkumaan.
Kerkiän nukkua sen 9 tuntia.
Hyvät unet.
Ulkona on aika sumuinen ilma.
Aamuisin on ollut nyt aika paljon sumua.
Sitten myöhemmin se sumu häviää.
Näköjään aurinko paistaa tänään.
Mukava lenkki sää.
Ellei iltapäivällä tule sitten vettä. No sen näkee sitten.
Kohta alan tiskaamaan.
Ja laitan musiikkia soimaan.
Aijon alkaa nauttimaan tästä rennosta päivästä.
Huomenna taas illalla salille kaverin kanssa.
Ai niin salikamat voisin laittaa valmiiksi.
Pukee ne sitten päälle ennen salille menoa.
Huomenna on varmasti hommia töissä. Ruuvien laittoa pusseihin ja korkkeja.
Niin ja hiilipaketteja.
Siinähän se työpäivä menee mukavasti kun on tekemistä. Mun pitää vaan juoda aamulla paljon kahvia että pysyn hereillä.
Juon huomenna aamulla ainakin se pari kuppia kahvia.
Juon kahvia kun herään huomenna, ja toinen kuppi aamupalalla ennen töihin menoa.
No sitten saa ravata vessassa kun on juonut kahvia mutta otan sen riskin.
pääasia että pysyy hereillä.
Mukavaa taas nähdä huomenna työkaverit.
Niiden kanssa on mukava tehdä hommia.
Höpötellään samalla kun teemme hommia.
Töihin on aina kiva mennä.
Siellä on niin hyvä ilmapiiri.
Ja rento meininki.
Mä tykkään maanantai päivästä.
Jotenkin on aina kiva aloittaa uusi viikko.
Useat eivät tykkää maanantaista mutta mä tykkään.
Voisin laittaa nyt huomset vaatteet valmiiksi.
Ja alkaa tiskaamaan.

Löysin uuden takin.Lauantai 16.09.2017 08:45

Eilen oli kiva päivä. Käytiin tosiaan luhta myymälässä naistenryhmässä.
Mä löysin ihanan vihertävän syystakin. Sen alkuperäinen hinta olisi ollut 89 euroa mutta se oli alennuksessa niin se maksoi vaan 53 euroa.
Hyvä löytö. Mun oli pakko ostaa se takki koska mä en ole moneen vuoteen ostanut uutta takkia. Ja se oli aivan ihana niin ajattelin ostaa ja se oli alennuksessa.
Testasin sitä takkia kun kävin eilen illalla lenkillä. Hyvin lämmitti.
Kävin tokmannilla myös eilen. Mä ostin lisää shampoota kun sai eurolla yhden pullon sitä. Ja ostin coca colaa. Sitä mä hörpin eilen illalla kun katselin netlfixiä ja salkkareita.
Jaksoin eilen katsoa animea. Melkein kolme tuntia katsoin ja mä sain melkein katsottua taas yhden sarjan loppuun.
Pari jaksoa vielä jäi. Ajattelin tänään katsoa ne kun on aikaa.
Poikaystävä on tulossa tänään käymään.
Käydään taas hakemassa jotain ruokaa ja käymme kaupassa.
Mä nyt päätin että se ruoka saa riittää syötäväksi tälle päivälle.
Ei kauheasti mitään herkkuja koska mulla on vielä coca colaakin jäljellä. Ne pitää saada juotua pois. Tarjoan poikaystävälle jos sekin haluaa. Lähden tänään illalla taas lenkille.
Jos on vaan hyvä ilma. Eilen oli ihana syys sää kun aurinko paistoi samalla. Aijon nyt heittää sitten tänään pidemmän lenkin.
Tekee vaan hyvää.
Mä valvoin eilen johonkin puoli kymmeneen asti. Katselin netflixistä moderni perhe sarjaa. Se on niin paras sarja. Mä aloitin katsomaan sitä ihan alusta taas. Se on vaan niin hauska ja siinä on loistavat hahmot.
Nukahdin eilen taas mun sohvalle. Ja menin sänkyyn nukkumaan kun heräsin yöllä.
Nukuin hyvin viime yön.
Meillä on aamupala yhdeksältä.
Alkaa olla nälkä.
Mietin pitäisikö pestä pyykkiä tässä aamulla? Voisin pestä kun mulla on aamupäivä aikaa ennen kun poikaystävä tulee.
Pitää myös tiskata.
Nyt mulla ei ole onneksi vaatekriisiä. Tiedän mitä puen päälle tänään. Laitan päälle mun yhden ihanan sydän t-paidan ja legginsit.
Sitten otan sen uuden takin käyttöön ja uuden laukun.
Nyt on hyvä mieli kun on saanut vähän shoppailtua.
Mä en löytänyt mitään muuta oikeastaan kun sen takin vaan luhdasta. Paras kaveri löysin hupparin ja sukkia.
Ensi kuussa on desucon liput tulossa myyntiin ja kaveri lupasi tilata ne. Menemme tammikuussa taas desuconiin.
Nyt pitää jo alkaa pikku hiljaa säästämään rahaa.
Niin on sitten bussi matkoihin ja ruokaan sitä rahaa. Niin ja shoppailuun jos sieltä desuconista löytyy vaan jotain kivaa.
Voin kyllä sanoa että tää aika menee äkkiä ja sitten on desucon.
Mä toivon sitä että silloin ei olisi kamalat pakkaset.
Mutta jos on kova pakkanen niin ei voi muuta kun pukeutua lämpöisesti.
Odotan desuconia jo innolla.
Kohta alkaa taas uudet anime sarjat.
Tämän kuun lopussa ja ensi kuun alussa.
Sitten on taas katsottavaa.
Mä en enää muista mihin kohtaan salkkarit loppui eilen.
No maanantaina taas sitten näkee.
Lemmen viemää jäi jännään kohtaan.
Nyt mulla on ollut aika hyvä olo.
Ei ole ollut mitään harhoja tai ahdistusta.
Hyvä kausi on nyt taas. Päivä kerrallaan. Nautin taas elämästä täysillä ennen kun paska kausi taas iskee.
Mulla oli verikokeet vissiin ensi viikolla.
Pitää mennä taas sinne.
No sitten siellä on taas käyty eikä kuukauteen tarvitse taas mennä.
Nyt on taas lääkkeitä eikä ihan heti lopu kesken.
Rauhottavia pitäisi myös olla aika riittävästi vielä.
Ohjaajat huolehtii meidän lääkkeistä.
Me aina jaetaan ne lääkkeet dosettiin ja ohjaajat huolehtii meidän doseteista. Otetaan aina aamulääkkeet aamupalalla ja iltalääkkeet iltapalalla.
Mulla on punaisen värinen dosetti ja on hyvin kestänyt.
Mä olen hyvin oppinut elämään tämän skitsofrenia sairauden kanssa.
Sairastuin silloin kymmenen vuotta sitten.
Välillä menee hyvin välillä huonosti.
Mä saatan kuvitella ihan älyttömiä asioita.
Mutta hyvin olen oppinut elämään mun mielikuvituksen kanssa.
Harhoja mulla on silloin jos menee sillä hetkellä todella huonosti.
Mulla on noita hahmo harhoja.
Että mä näen jotain hahmoja mitä on mun vieressä.
Ja mä juttelen niiden kanssa.
Ohjaajat tietää mun harhoista.
Ja ne tuntee mut todella hyvin.
Osaavat auttaa sillä hetkellä.
Mulla ei ole koskaan ollut mitään semmoisia harhoja että kuulisin jotain ääniä.
Välillä ne harhat saattaa olla todella pelottavia.
Sillä hetkellä kun se harha tulee, niin menen ohjaajalle sanomaan ja juttelemaan siitä ja se antaa mulle sen rauhottavan.
Se rauhottava auttaa heti.
Sitten ne harhat onneksi häviävät.
Sitten siinä rauhoittuu samalla.
Tämmöinen tämä skitsofrenia on mulla.
Mä olen niin monta kertaa miettinyt että millainen mun elämä olisi tällä hetkellä ellen olisi sairastunut.
Olisko se ollut parempi?
Ja sen olen hyväksynyt että mä syön varmaan mun loppu elämän lääkkeitä.
Niiden lääkkeiden avulla pystyn elämään tätä elämää jotenkin.
Ja tää mun elämä on päivä kerrallaan elämistä koska sitä ei voi tietää mitä huomenna tapahtuu.
Silloin voi olla hyvä päivä tai ihan paska päivä.
Mutta nyt aijon keskittyä hyviin asioihin.
Mitä mun elämässä on.
Ja niitä hyviä asioita on paljon.
Mistä olen hyvin onnellinen.

Luhta myymälään shoppailemaan.Perjantai 15.09.2017 07:22

Ihanaa. Viikonloppu alkaa. Tää viikko on ollut aika vauhdikas.
Nyt saa levätä. Tänään on enää naistenryhmä. Olemme menossa Luhta myymälään shoppailemaan. Näin mä kuulin ohjaajalta eilen.
Toivon että löydän jotain kivaa sieltä halvalla.
Kokkiryhmä oli eilen. Tehtiin täytettyjä perunoita. Oli aika hyviä.
Ja sitten jälkiruoka oli uunijäätelö.
Oli hyvät ruoat Niin ja mä tein tällä kertaa salaatin kokkiryhmässä.
Fetasalaatin.
Ensi kerralla mä teen sitten jälkiruoan.
Kokkiryhmän jälkeen kävin kylillä asioilla. Piti apteekista hakea leponexia lisää. Sain sitä. Sitten kävin kaupassa ja ostin fazerin suklaata. Ja mä söin sen eilen illalla kun katsoin salkkareita.
Salkkarit jäi eilen taas jännään kohtaan.
Pakko katsoa tänään.
Aijon tänään katsoa animea koska mulla on vaan aikaa.
Pitäisi lidlissä käydä hakemassa coca colaa.
Menen varmaan lidliin tuossa lounaan jälkeen.
Onneksi sinne ei ole pitkä matka.
Aijon ottaa tänään käyttöön mun uuden laukun kun lähdemme shoppailemaan.
Molemmat kaverit lähtee myös Luhta myymälään.
Ollaan varmaan siellä ainakin se puolisen tuntia.
Ajattelin laittaa varmaan legginsit jalkaan.
Ja nahkatakin.
Olo ja fiilis on tosi hyvä tällä hetkellä.
Ja mä selvisin tästäkin viikosta. Hyvä minä.
Nyt saa viikonlopun levätä.
Poikaystävä on tulossa varmaan huomenna käymään.
Paras kaveri lähtee lomille.
Mä nukahdin taas eilen illalla mun sohvalle. Ja heräsin aamu yöllä ja menin omaan sänkyyn nukkumaan. En ollut eilen illalla parhaan kaverin luona koska sillä oli muuta menoa illalla.
Joten katselin salkkarit yksin.
Sain pyykit pestyä eilen ja siivottua.
Nyt kämppä on taas hetken aikaa siisti.
Aamupala ei ole ihan vielä.
Noin vähän yli tunnin päästä.
Kohta alan popittaa vähän fiilistely musiikkia.
Perjantain kunniaksi.
Mutta. Rento ja mukava päivä tänään tulossa. Mä voin nukkua iltapäivällä taas vaikka päikkärit.
Jos tuntuu siltä.
Netflixissä on nyt taas katsottavaa.
Katselen taas sarjoja viikonloppuna ja varmaan tänään.
Pitää varmaan ottaa sateenvarjo mukaan kun käyn lidlissä.
Jos alkaa satamaan vettä.
Sain eilen maksettua laskuja pois. Ja tänään pitää taas maksaa yksi lasku. Minkä sain eilen.
Sitten on enää puhelin lasku maksamatta.
Tilille jäi kivasti vielä rahaa.
Mun raha asiat on tosi hyvin nyt.
En nähnyt eilen lemmen viemää koska se kokkiryhmä kesti niin kauan. Mutta tänään taas näkee lemmen viemää. Katsotaan kaverin kanssa.
Kaveri tulee mun luo kylään katsomaan.
Varmaan ollaan molemmat ihan pihalla kun ei nähty eilistä jaksoa.
Kohta pitää tiskata.
Mulla on kivasti taas tullut tiskiä.
Mun pitäisi siivota taas mun vaatekaappi. Se on ihan järkyttävässä kunnossa.
Vaatteet on miten sattuu.
Jos saisin viikonloppuna vähän siivottua sitä.
Sitten kaikki vaatteet olisivat taas järjestyksessä.
No katson sitä sitten viikonloppuna jos vaan jaksan.
Olen huomannut että mä omistan aika paljon vaatteita.
Ei tarvitse ainakaan ostaa kauheasti uusia.
Noilla vaatteilla mitä mulla on niin pitäisi pärjätä tuonne tämän vuoden loppuun ainakin.
Mutta mä ostan aina vaatteita jos saa tosi halvalla. Silloin niitä tulee taas ostettua.
Mielummin ostan halpoja vaatteita kun taas kalliita.
Siinäkin säästää samalla rahaa.
Katsoo löydänkö luhta myymälästä tänään mitään halpaa.
Jos en löydä mitään niin en löydä.
Ehkä joku toinen kerta.
Olisipa siellä jotain halpoja huppareita.
Niitä mä tarvitsen koska ne lämmittää mukavasti syksyllä kun on päällä.
Huppareita ei ole koskaan liikaa. Mä rakastan huppareita.
Pinkin värisiä huppareita ainakin.
Paras kaverikin ostaa aina huppareita jos se löytää myös.
Tai olohousut olisi myös aika kivat.
JOs mä löydän olohousut halvalla ja löytyy oikea koko niin ostan.
Mun shoppailu budjetti on ainakin 20 euroa.
Shoppailu piristää aina.
Poikaystävä ei ymmärrä mun shoppailua.
No kukaan muukaan mies ei varmaan ymmärrä.
Mä ostan aina joka kuukausi jotain pientä kivaa niin kaikki rahat ei mene.
Mutta. Nyt taidan pukea vaatteet päälle ja alkaa popittaa musiikkia.
Alan nyt fiilistelemään perjantai päivää.
Ja tulevaa viikonloppua.
Nyt vaan nautitaan.
Ja ihanaa saada tänään vähän coca colaa.
Coca cola on paras limu.

Ostin uuden laukun. :)Torstai 14.09.2017 07:57

Nyt on taas energiaa kirjoittaa taas blogia. Olen viime päivät ollut todella väsynyt. Niin en ole nyt jaksanut kirjoittaa mitään.
Nyt taas jaksaa. Ja nyt alkaa olla helppo loppu viikko koska alku viikko on ollut aika vauhdikas.
Käytiin poikaystävän kanssa kärkkäisellä yksi päivä. Poikaystävä löysi kengät sieltä ja mä ostin ihanan pinkin merkki laukun.
Se laukku maksoi 50 euroa. Se on italiassa tehty se laukku. Aivan ihana. Poikaystävä oli sitä mieltä etten tarvitse sitä laukkua.
Mutta ostin sen silti.
Mä olen sitä paitsi pitkään jo halunnut uuden laukun.
Pinkin värisen.
Eilen meni mukavasti töissä. Hommia oli riittävästi. Laittelin taas hiilipaketteja ja ruuveja pusseihin.
Kun pääsin töistä kotiin niin nukuin parin tunnin päiväunet.
Kannatti nukkua päikkärit. Sitten mentiin kaverin kanssa salille eilen illalla vielä. Jaksettiin mennä ja teki ihan hyvää.
Olotila on ollut mulla vaihteleva. Välillä mielikuvitus on laukannut liikaa ja olen ollut aika hermostunut.
Niin ja on ollut taas vähän ahdistusta. Jouduin tuossa tiistai aamuna ottamaan sen rauhottavan ennen klubitalolle lähtöä. Oli niin ahdistava olo.
Klubitalolla meni sitten kaikki ihan hyvin paitsi meinasin nukahtaa pystyyn kun väsytti ihan tajuttomasti.
Tänään on ohjelmassa siivoamista ja kokkiryhmä iltapäivällä.
Nyt meillä alkaa eka kokkiryhmä kerta.
Mukavaa päästä tekemään hyvää ruokaa.
Saa nähdä mitä ruokaa teemme tänään.
Alan heti siivoamaan kun saan blogin kirjoitettua.
Niin ja pesemään pyykkiä.
Mulla on kiva pyykkivuori taas.
No olisi hyvä jos tänään saisi kaiken pestyä.
Mulla alkaa olla leponexit kohta loppu.
Pitää käydä hakemassa niitä lisää.
Käyn varmaan tällä viikolla kysymässä niitä apteekista.
On sitten taas lääkkeitä.
Olo on hyvä tällä hetkellä. Mukavaa aloittaa torstai päivä ja kohta on viikonloppu.
Olen viikonlopun nyt täällä. Paras kaveri lähtee lomille.
No ihan hyvä että olen nyt tämän viikonlopun täällä niin saan levättyä.
Jaksaa sitten taas ensi viikon.
Laitan musiikkia soimaan taustalle kun alan siivoamaan.
Ulkona on jo aika syksyinen ilma.
Ja sataa vettä.
Kohta se talvikin tulee sieltä pikku hiljaa.
Ajattelin varmaan käydä kaupassa kokkiryhmän jälkeen niin huomenna ei tarvitse sitten lähteä kauppaan.
Ostan suklaata samalla. Mun viikonloppu herkut on nyt suklaa.
Viime viikonloppuna mä söin vaan sipsiä.
Nyt en aijo sipsiä syödä taas vähään aikaan.
Pidän taukoa sen syömisestä.
Coca colaa voisi myös ostaa viikonloppu juomaksi.
Käyn lidlissä ostamassa kun sieltä saa halpaa coca colaa ja se lidlin coca cola on mun mielestä aika hyvää.
Ja mikä parasta. Halpaa.
Käyn huomenna sitten lidlissä vaikka hakemassa.
Mulla on huomenna vaan aikaa.
Niin naistenryhmä on huomenna.
Kuulin että oltaisiin lähdössä shoppailemaan.
Mutta en nyt aijo ostaa mitään koska mä ostin äsken sen laukun.
No siitä laukusta riittää iloa pitkäksi ajaksi.
Otan sen käyttöön taas viikonloppuna kun käydään poikaystävän kanssa hakemassa ruokaa.
Samalla käymme kaupassa hakemassa leffa mässyä.
Kun olin siellä kärkkäisellä, niin en tajunnut katsoa sieltä samalla uutta lompakkoa.
Mä haluaisin uuden lompakon. Jonkun merkki lompakon.
No toi mun Guess lompakko on ihan vielä hyvässä kunnossa.
Olisi ihanaa ostaa uusi Guess lompakko.
Ehkä jonakin päivänä.
Pitää katsoa vaatteet mitä puen tänään päälle.
Laitan varmaan farkut.
Ja hupparin.
Ei mitään sen kummempaa vaatetta.
Kohta on aamupala. Pakko saada toinen kuppi kahvia.
Join äsken kahvit ennen kun aloin kirjoittaa blogia.
Tänään taas vietän illalla aikaa kavereiden kanssa.
Mikäs se parempaa.
Toinen mun kavereista on myös siinä kokkiryhmässä.
Katsomme taas lemmen viemää yhdessä.
Mun kaikki asiat on aika hyvässä tasapainossa.
Ei ole mitään huolia. Kaikki on aika hyvin tällä hetkellä eikä tarvitse stressata mistään.
Päivä kerrallaan vaan.
Ja elää hetkessä.
Nyt mä kerään kaikki pyykit valmiiksi.
Ja alan siivoamaan.
Aloitan imuroimalla.
Sitten on mukavaa kun kämppä on siisti ja järjestyksessä hetken aikaa.
Alan pesemään pyykkiä tuossa aamupalan jälkeen.
Mutta. Mukava päivä tulossa tänään.
Kokkiryhmässä on sitten hyvää ruokaa ja seuraa.
Varmaan se kokkiryhmä kestää sen parisen tuntia.
No mikään kiire meillä ei todellakaan ole.
Saa rauhassa tehtyä ruoat.
Ja syödä ihan rauhassa.
Meillä on nyt kokkiryhmä aina parin viikon välein.
Torstaisin.
Se on ihan hyvä päivä kokkiryhmälle.
Koska muina päivinä mulla on muuta ohjelmaa.
Alku viikon olen aina töissä ja klubitalolla.
Loppu viikosta on loput ryhmät.
Kokkiryhmä ja naistenryhmä.
Ohjaaja vetää sen kokkiryhmän.
Se on apuna siinä jos tarvitsee.
Ja neuvoo samalla.

Väsyttää.Tiistai 12.09.2017 07:10

Mulla on tosi väsyny fiilis. Haluaisin vaan nyt nukkua. Mutta ei. Pitää lähteä tänään klubitalolle. Eilen meni hyvin töissä. Hommia oli ja paljon.
Aika meni kivasti.
Heräsin tänään vähän ennen seitsemää vaikka mun piti herätä jo kuudelta. Kohta alan syömään puuroa.
Oltiin salilla kaverin kanssa. Hyvin meni ja hiki tuli.
Oli todella tehokas tunti.
Saa nähdä mitä ruokaa on tänään klubitalolla.
Ulkona on kiva vesisade. Pitää siis ottaa sateenvarjo mukaan. Ja pukeutua lämpöisesti.
Tiedän mitä puen päälle tänään.
Farkut ja huppari.
Aamulääke pitää muistaa ottaa. Jaoin eilen lääkkeet dosettiin niin leponexia pitää hakea lisää. Sain muuten labra ajan eilen.
22 päivä tätä kuuta kello kymmenen.
Varmaan juon kahvia koko päivän että pysyn hereillä.
Katsoo mitä tästä päivästä tulee.
Sähly pelit on taas tänään iltapäivällä. Kolmelta.
Pelataan taas se 40 minuuttia. Viimeksi pelattiin sen verran.
Musta se oli hyvä peli aika.
Sai ainakin juosta siinä ajassa.
Me naiset voitettiin viimeksi miehet. Saa nähdä mitä tänään käy.
yritetään voittaa miehet uudestaan.
Uskon että paras kaveri tekee taas tänään monta maalia.
Mä aijon taas puolustaa.
Tulee hyvät pelit.
Olin eilisen illan parhaan kaverin luona. Katsottiin salkkarit ja uusi päivä sarjan uudet jaksot alkoi eilen.
Saa nähdä miten bussi matkat menee tänään.
Toivottavasti hyvin. No onneksi mulla on rauhottava jos alkaa ahdistamaan pahasti.
Koitan vaan ajatella mukavia asioita.
En muistanut pestä pyykkiä eilen.
No mä pesen loppu viikosta.
Silloin on aikaa.
Huomenna yritän kirjoittaa sitten taas vähän pidemmän blogin.
Nyt ei kauheasti jaksa kirjoittaa.
Ehkä huomenna on enemmän voimia.
Mutta. Päivä kerrallaan niin kaikki menee hyvin.
En aijo stressata mistään.
Eikä ole mikään hätä.
Mutta nyt puen päälle ja alan syömään puuroa.
Niin ja laittaa laukku valmiiksi.
Vauhdikas päivä tänään tulossa.