IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Kivaa kun voi taas kunnolla liikkua.Tiistai 12.04.2022 05:40

Heräsin jo ennen herätyskelloa. En enää saanut unta niin aloin keittämään kahvia. Hyvin nukuin viime yön. Olo tuntuu muutenkin aika hyvältä.
Pakko nyt vaan nauttia tästä olosta kun vaan pystyy. Kohta otan aamulääkkeet. Onneksi masennuslääke auttaa mua jo aika paljon. Se lievittää samalla tuota ahdistusta. Se on hyvä kun sen lääkkeen ottaa aamulla niin päivä sujuu aika hyvin. Välillä se lääke ei aina auta jos iskee todella huono olo. Sitten siinä vaiheessa otan rauhoittavia. Yksi 5mg rauhoittava on todella vahva lääke ja se alkaa heti vaikuttamaan kun sen ottaa. Syön Medipam nimistä rauhoittavaa lääkettä. On ollut hyvä lääke näiden vuosien ajan eikä sitä ole joutunut vaihtamaan. Eilinen päivä meni nukkuessa ja katsoin syke sarjaa ja kotikatua. Olen kohta katsonut syke sarjan seitsemännen kauden. On todella koukuttava sarja. Voisin vaan katsoa sitä koko ajan. Salkkarit olen jaksanut katsoa. Olen siinä ihan mukana. Kotikatu sarjassa olen neljännellä kaudella. Odotan jo huomista päivää että pääsee vihdoinkin pesemään pyykkiä! En ole kohta kahteen viikkoon pessyt ja sitä on kertynyt kiva määrä. Varmaan pesen pari koneellista ainakin. Lakanat pitää myös pestä. No mulla on koko huominen päivä aikaa hoitaa pyykit. Kun mulla ei ole mihinkään kiire.
ylihuomenna siivoan kunnolla mun kämpän. Imuroin ja moppaan.
On sitten taas siistiä. Tänään lenkkeilyä tottakai. Eilenä oli kiva ilma ulkoilla. Aurinko paistoi kivasti. Olen nauttinut lenkkeilystä kun paranin koronasta. Kun olin kipeä niin makasin kokonaisen viikon sohvalla
ei ollut voimia liikkua. Nyt taas nautin tästä liikunnasta täysillä. Odotan jo innolla että pääsee salille taas treenaamaan. Ehkä jo ensi viikolla.
Enää neljä päivää karanteenia. Onneksi olen taas terve. Se voi olla että lepään vielä tämän viikonlopun. Kerkiän kyllä mennä taas poikaystävän luokse parin viikon päästä. Haluan saada nyt itseni täysin kuntoon.
Näkee nyt sitten samalla miten tämä arki alkaa taas koronan jälkeen.
Sain eilenä vähän siivottua kämppää. Kuulin että pääsen vihdoinkin pesemään pyykkiä ylihuomenna. En ole pessyt pyykkiä kohta pariin viikkoon ja sitä on kertynyt kiva määrä. Alan heti keskiviikko aamusta sitten pesemään. Kohta jaan viikonlääkkeet dosettiin. Nyt ei tarvitse hakea mitään lääkettä kaikkia on. Onneksi yksi tuttu kävin mun puolesta apteekissa viime viikolla. Sain verikoeajan siirrettyä tämän viikon torstaille. Aijon ajaa sitten pyörällä sinne terveyskeskukseen niin pääsee sillä nopeasti. Olin eilenä iltapäivällä lenkillä niin oli mahtava ilma. Aurinko paistoi kivasti ja se piristi paljon mun mieltä. Tänään aijon lenkkeillä taas paljon koska en pääse vielä salille treenaamaan. Ajattelin mennä salille vasta ensi viikolla. Sillä ei ole onneksi mikään kiire. Onneksi voi lenkkeillä salin sijasta niin tulee jotain liikuntaa. Olo tällä hetkellä tuntuu ihan hyvältä vielä. Se ahdistus kyllä tulee jossain vaiheessa taas. Viimeistään silloin kun on stressiä paljon ja väsymystä. Jos tulee niin huono olo niin sitten taas syön noita rauhoittavia. Nyt sitä lääkettä on yksi kokonainen paketti. Ei pitäisi heti loppua. Ne riittävät pitkäksi ajaksi koska mä syön niitä todella harvoin. Nyt keskityn hyviin asioihin mitä on tällä hetkellä ja mitkä tuo mulle iloa. Koitan olla positiivinen. Kohta alan syömään aamupalaa. Aamukahvi myös herätti.
Menen tuossa myöhemmin aamulenkille.

Makuaisti tullut takaisin. :)Sunnuntai 10.04.2022 06:56

Joudun olla vielä 5 päivää karanteenissa. Pakko sanoa että onneksi tää aika on mennyt nopeasti. Nopeasti nuo viimeiset päivät menee. Olin eilenä ulkona ja se teki todella hyvää. Nyt aijon tehdä aamulenkin tänään ja toisen lenkin iltapäivällä. Lihakset saavat liikettä nyt kun olen vaan maanut viimeisen viikon sohvalla. Pääsee kunnolla liikkeelle.
En pääse salille vielä treenaamaan mutta ei se haittaa. Mua edes piristää se että pääsee ulkoilemaan. Tänään mä koitan saada siivottua kämpän. Nyt kun olen ollut kipeä niin en ole jaksanut siivota. Täällä on aika sotkuista. No mulla on hyvin koko päivä aikaa siivota. Muuten olo on ollut silleen hyvä että ei ole ahdistanut, masentanut tai ollut harhoja.
Onneksi noita olotiloja ei ollut kun olin kipeä. Mua onneksi vaan väsytti koko ajan ja nukuin paljon. Aamukahvi maistuu todella hyvältä. Mun makuaisti on palautunut. Pelästyin ensin kun se katosi. Tuntui oudolta kun ei maistanut kunnolla mitään. Olen syönyt paljon riisisuklaata mitä poikaystävä toi mulle. Tänään jatkuu niiden syöminen. En välitä kaloreista. Kohta otan aamulääkkeet ja maksan vuokran pois. Sitten tarkistan paljon tilille jää vielä rahaa. Pitää jo alkaa säästämään desucon reissua varten. Saan rahat varmasti kasaan. Syön puuroa aamupalaksi niin jaksaa ulkoilla. Puuro on ollut mun aamupala nyt joka aamu.
Tekee vaan hyvää kun syö sitä. Suosittelen. Ei ole edes paljoa kaloreita.
Paino pysyy aika hyvänä kun syö puuroa. Onneksi taas maistuu ruoka. Kun sairastuin niin en pystynyt kunnolla syömään kun kurkku oli niin kipeä. Eikä muutenkaan maistunut. Piti vaan pakosti syödä jotain.
Yllätyin että Kaisla Sose voitti putouksen. Ei haittaa yhtään koska tykkäsin siitäkin hahmosta paljon. Hyvä että voitti. Positiivinen yllätys.

Alan olla terve! :)Lauantai 09.04.2022 06:30

Poikaystävä oli eilenä ihana niin se toi mulle herkkukassin mun oven taakse. Siinä oli appelsiinilimua ja 500g riisisuklaata. Harmi kun ei pystytty juttelemaan siinä samalla kun se toi sen kassin. Olo alkaa jo olla terve. Mä selvisin tästä koronasta. Se tuntui ihan tavalliselta flunssalta.
Kuumetta oli vaan onneksi parina päivänä. Mun makuaisti hävisi hetkeksi kun olin kipeä. Nyt sen on alkanut palatua. Muuten olo on ollut silleen hyvä että ei ole yhtään ahdistanut kun olen ollut sairaana. Ollut enemmän todella väsynyt olo. Tänään tai huomenna koitan lähteä ulkoilemaan.
Olen nyt ollut kohta kuusi päivää sisällä. Onneksi tää aika on mennyt nopeasti. Olen soitellut poikaystävälle, äidille ja mun kavereille niin on ollut jotain juttuseuraa. Nyt kun en ole saanut nähdä ketään. Olen taas katsonut kotikatu sarjaa ja sykettä. Tänään jatkuu katsominen. En ole vielä katsonut rantabaari jaksoja. Koitan katsoa ne tänään. Putouksen viimeinen jakso tulee tänään mutta katson sen vasta huomenna koska en jaksa tänään valvoa. Salkkareissa olen ihan mukana. Katsonut kaikki jaksot mitä siitä on tullut. Siinä on nyt alkanut taas tapahtua. Vanhoja hahmoja on tullut siihen takaisin. Eva ja Linda. Tykkään niistä molemmista hahmoista. Lepoa taas tämä viikonloppu niin katsoo jos vaikka pääsiäisenä pääsisi poikaystävän luokse. Riippuu millainen olo vaan on. Se voi olla hyvä tai huono. Hetki ja päivä kerrallaan elän taas tätä elämää. Nyt otan aamulääkkeet ja alan kohta syömään aamupalaa.

Räkäinen olo vielä.Perjantai 08.04.2022 06:41

Paranemaan päin koko ajan. Kurkku ei ole enää kipeä, kuumetta ei ole, mutta vielä tulee limaa ja räkää. Mä nukuin eilenä melkein koko päivän
Puoli neljään asti iltapäivällä. Tänään aijon taas nukkua. Saa silleen myös ajan kulumaan. Nyt kun en ole saanut nähdä ketään niin olen soitellut poikaystävälle, äidille ja mun kavereille. Ollut mukavaa jutella niiden kanssa jos olen kaivannut juttuseuraa. Onneksi voi aina soittaa.
Yksi mun tuttu kävi mun puolesta eilenä apteekissa kun itse en päässyt.
Nyt on taas lääkkeitä. En pääse ensi viikon maanantaina verikokeisiin koska olen vielä karanteenissa. Joutuu siirtämään sitä verikoe aikaa.
Katsoo sen sitten kun olen taas kunnossa. Hyvin nukuin viime yön. Nyt kun olen ollut kipeä niin olen nukkunut huonosti. Huonenna ajattelin mennä ulkoilemaan. Raitis ilma tekee varmasti ihan hyvää koska olen ollut kohta viisi päivää sisällä. Nyt kun kuntokin alkaa olla hyvä. Käyn tekemässä jonkun pienen lenkin. En eilenä jaksanut siivota oli jotenkin vielä väsynyt olo. Siivoan sitten kun jaksan. Kohta otan aamulääkkeet ja koitan syödä vähän aamupalaa. Puuroa ajattelin aamupalaksi koska se menee kurkusta hyvin alas. Tänään on tullut uudet rantabaari jaksot mtv palveluun. Katson ne tänään kun on hyvin aikaa. Tykkään siitä sarjasta.
Olen katsonut kaikki jaksot ja kaudet. Huomenna tulee viimeinen putous jakso. Hannu Gandhi voittaa varmasti. Ollut mun suosikki alusta asti.
Teen silleen kun olen syönyt aamupalan niin menen takaisin nukkumaan. Olen vielä hetken tässä koneella. Voisi kuunnella jotain musiikkia. Tää päivä ei tunnu yhtään perjantailta. Mä olen ihan sekaisin näistä päivistä kun olen ollut itseni kanssa ja sisätiloissa.

Olo alkaa olla parempi.Torstai 07.04.2022 06:48

Alkaa olla pikkuhiljaa parempi olo. Ei enää tule kauheasti räkää, kuume on laskenut ja kurkku ei ole enää niin kipeä. Vielä pitää olla viikko karanteenissa. Lepään vielä tämän ja huomisen päivän niin katson tuossa viikonloppuna jos menen käymään ulkona. Käyn tekemässä pienen lenkin.
Olen saanut ajan kulumaan nukkumalla ja katsomalla sarjoja ja ohjelmia.
Tänään nukun niin paljon kun nukuttaa. Tänään mä yritän vähän siivota.
Ainakin imuroin, moppaan ja tiskaan. Heräsin tänään vähän ennen kuutta. Nyt onneksi maistuu taas aamukahvi. Kun tulin kipeäksi niin en pystynyt juomaan edes kahvia. Olen myös nyt jounut teetä mihin olen lisännyt hunajaa. Sekin on hyvä juoma kun on kipeänä. Pitäisi maksaa vuokra pois. Maksan sen myöhemmin. Rahaa on tullut taas tänään kelalta.
Kohta otan aamulääkkeet ja koitan pukea jotain päälle. Mä olen ollut viimeiset päivät yöhousuissa. Eilenä onneksi jaksoin mennä suihkuun.
Pitää katsoa koska pesen pyykkiä sitä on kertynyt kivasti. Pakko pestä ne jossain vaiheessa. Onneksi pyykkitupa ei ole kaukana rappuset alas.
Mua ei ole onneksi yhtään ahdistanut koko tämän viikon aikana kun tulin kipeäksi. Mulla ei ole mitään hätää. Jos alkaa ahdistaa pahasti niin sitten otan sen rauhoittavan. Se huono olo voi tulla ihan yllättäen varaudun siihen. Tänään ajattelin jatkaa kotikatu sarjan katsomista. Eilenä katsoin syke sarjaa taas. Hyviä sarjoja molemmat. Nyt olen jaksanut katsoa salkkareita olen siinä ihan mukana. Siinä on nyt alkanut taas tapahtua.

Korona.Keskiviikko 06.04.2022 05:54

Nyt se korona tuli mulle. Maanantaina alkoi kurkkukipu, oli kuumetta ja räkäinen olo. Tein kotitestin niin näytti positiivista. Nyt sitten olen karanteenissa seuraavan viikon. Ensi viikon torstaihin asti. Olin eilenä niin kipeä että makasin sohvalla koko päivän. Kurkku oli niin kipeä että oli vaikeaa nielaista. Olen syönyt särkylääkkeitä tähän oloon ja on helpottanut hieman. Otan kohta särkylääkettä lisää. Mä saan ajan hyvin kulumaan katsomalla syke sarjaa ja kotikatua. Sekä aijon vaan nukkua kun nukuttaa. Eli olen nyt kaikki seuraavat päivät mun sohvalla. Sitten kun tää kuume ja kurkkukipu helpottaa niin aijon ulkoilla. Pakko sanoa etten ole pitkään aikaan ollut näin kipeä. Nyt kun olen ollut kipeä niin ruoka ei ole kauheasti maistunut. Koitan silti syödä jotain edes vähän.
Puuro on semmoinen ruoka mikä menee kurkusta alas. Laittaa vähän sokeria siihen lisäksi. Aijon olla vielä hetken hereillä ja sitten menen takaisin nukkumaan. Pitää nyt vaan levätä että paranee. Aamukahvi onneksi taas maistui. Eilenä en pystynyt juomaan mitään paitsi mehu kyllä meni. Voisin kohta juoda vähän mehua. Puuroa syön myös hetken päästä. Nyt otan aamulääkkeet ja menen kohta lepäämään.
Oli kiva ilta parhaan kaverin luona. Tuli vähän juotua kaikkea: siideriä, viiniä lonkeroa, kaljaa..valvottiin johonkin kahteentoista asti. Kuunneltiin hyvää musiikkia ja höpöteltiin. Ei tullut onneksi pahaa krapulaa. Kun pääsin eilenä kotiin niin söin, nukuin päikkärit ja kävin vielä lenkillä.
Siinä sunnuntai päivä meni mukavasti. Katsoin loppuillan syke sarjaa. Olen kohta seitsemällä kaudella. Tänään käyn apteekissa. Pitää hakea taas kaikkia lääkkeitä eli: Leponexia, Medipameja, karpalokapseleita..menen tässä aamusta apteekkiin. Pitää käydä kaupassa myös. Arki taas alkaa. Ei haittaa yhtään niin on taas tekemistä niin viikko menee nopeasti. Heräsin jo tänä aamuna puoli viideltä. Aamukahvit on juotu. Aijon olla aamuvirkku joka aamu koska tykkään näistä aamuista.
En osaa nukkua pitkään paitsi jos olen poikaystävän luona ja porukoiden niin sitten nukun aina pitkään. Kohta otan aamulääkkeet ja jaan viikonlääkkeet dosettiin. Kauppalapun olen tehnyt jo niin tiedän mitä haen kaupasta. En ole vielä kerennyt katsoa putous jaksoa mikä on tullut. Katson sen kun tulee hyvä hetki. Odotan kovasti että pääsisi shoppailemaan jotain kivaa. Kesällä sitten aijon shoppailla kunnolla. Vielä pitää odottaa pari kuukautta. Alan säästämään nyt desucon reissuun.
Laskin että saan parissa kuukaudessa säästöön ainakin 100 euroa ellei enemmän. Tänään on tullut asumistuki. Torstaina tulee lisää rahaa. Raha asiat ovat ok. Maksan tällä viikolla vuoran pois.
Tänään parhaan kaverin luokse viettämään iltaa ja olen yötä. Sovittiin että tulen kolmen aikoihin. Onneksi paras kaveri asuu kävelymatkan päässä. Noin kilsa on matka sen luokse. Kävin eilenä kaupassa ja alkossa hakemassa sipsit ja juomat. Ostin sitä omenaviiniä, yhden lonkeron ja pari siideriä. Hyvät juomat illalle. Saa nähdä mihin asti valvotaan se on parasta että meillä ei ole mikään kiire. Voidaan rauhassa jutella ja juoda. Varmasti nauretaan tänä iltana paljon. Olin viimeksi parhaan kaverin luona yötä syksyllä syyskuussa. Siitä on jo puoli vuotta aikaa.
Mulla on vaatekriisi mitä pukea tänään päälle. Ajattelin laittaa ainakin mustat legginsit jalkaan. Sitten varmaan joku huppari. Äh! Pitää vielä miettiä. Onneksi tässä on hyvin aikaa suunnitella ennen lähtöä. Pakko sanoa että mulla on niin paljon vaatteita tällä hetkellä etten nyt tarvitse uusia. Sitten kun kesä tulee niin shoppailen uusia kesävaatteita. Haluan paljon mekkoja, legginsejä ja toppeja. Kaikkea semmoista mikä näyttää hyvältä päällä. Rahaa on niin hyvin pystyy shoppailemaan. Olen suunnitellut että ostaisin tänä vuonna jossain vaiheessa uuden Guess laukun. Ostin viimeksi Guess laukun vuonna 2016. Siitä on muutama vuosi. Nyt pitää alkaa pikkuhiljaa alkaa säästämään siihen niin saa sen ostettua. Mulla on tällä hetkellä semmoinen punainen Guess laukku minkä ostin silloin laivalta. On hyvässä kunnossa ja käytän edelleen.
Aijon käyttää sitä laukkua taas kesällä. Mulla on myös semmoinen hieno Guess kaulakoru. Oli kallis mutta aivan ihana. Hyvässä kunnossa myös sekin. Kun ostin sen niin maksoi 80 euroa. Se on kallein koru minkä olen koskaan ostanut. Nyt alan kuunnella hyvää musiikkia mistä tulee hyvä fiilis päälle. Tästä tulee hyvä päivä ja ilta! Aijon vaan nauttia.

Huomenna parhaan kaverin luokse. :)Perjantai 01.04.2022 04:49

Ihanaa vihdoinkin on taas perjantai! Huomenna olen menossa parhaan kaverin luokse yöksi. Vietetään iltaa yhdessä pitkästä aikaan. Olen niin odottanut että pääsee viettämään aikaa parhaan kaverin kanssa. Tulee varmasti mukava ilta. Höpötellään, juodaan ja valvotaan. Ajattelin juoda omenaviiniä ja siideriä. Omenaviini on yksi mun lempi viini mitä juon usein. Toinen lempi viini on päärynäviini.
Join viiniä viimeksi kun olin poikaystävän luona eli pari viikkoa sitten.
Heräsin jo neljän jälkeen tänään. En saanut enää unta niin nousin vaan ylös ja aloin keittämään aamukahvia. Tänään mulla ei ole mitään ihmeellistä. Aijon lenkkeillä, nukkua ehkä päikkärit kun on hyvin aikaa katsoa syke sarjaa ja kotikatua..eilenä katsoin syke sarjaa illalla. Olen kohta seitsemällä kaudella. Tuo kuudes kausi on ollut todella hyvä.
Tänään katson taas kaikki salkkarit jaksot mitä en ole vielä kerennyt katsoa. En jaksanut eilenä katsoa koska menin jo ajoissa nukkumaan kun väsytti. Käyn huomenna vasta apteekissa ja kaupassa. Tänään en jaksa lähte muualle kun lenkille. Huomenna haen kaikki lääkkeet. Sitten on lääkkeitä taas. Pakko sanoa että mulla on hyvä lääkitys. Auttaa todella paljon. Pystyy jotenkin elää tätä elämää. Välillä voi olla vaikeaa mutta siitäkin kyllä selviää. Harhoja mulla ei ole ollut vähään aikaan ja se on hyvä. Enkä ole nyt viime aikoina joutunut syömään rauhoittavia. Sekin on hyvä juttu. Huomenna saa haettua lisää rauhoittavia lääkkeitä apteekista. Sitten on niitä taas kun iskee huono olo ja ahdistus.
Aijon nauttia nyt täysillä tästä viikonlopusta. Unohdan kaikki huoleet ja murheet hetkeksi. Nyt otan aamulääkkeet. Alan kohta tiskaamaan ja siivoan keittiön.