käytii jossai tampereen lähel päivän ajot 380km.
nyt tuntee sieltäkin populaa.
kisaa jonku mersun kans motaril 160+
Tampereelle päästiin 40minas
Sit koko reissu sinne 2tuntii.....
takasimeno matka (yhdys sana ....) kesti kai 1h40min
3 autoo ohitti oikeelta puolelta (1mersu 1focus ja yks BEMARI(ei mikään yllätys)
hmmm....
pari läheltäpiti tilannetta
koko reissu kesti klo 11:30-klo20:00
ainii... mun lakut jäi autoon prkl
eip muut
ainii löydettii joku hämärä radio kanava 100.3
ohjelma oli meteliä maan alta... ihan hyvä ohjelma ei turhaa lässytysta vaan kunnon musiikkia
eip kai enää muuta
Uusimmat blogimerkinnät
- Reissus 15.03.
- normi päivä 17.07.
- Näsäri 18.03.
- Tällänen tuli eilen kirjoteltuu aikansa kuluks 28.11.
- : D 07.10.
Blogi
« Uudemmat
-
Vanhemmat »
ReissusSunnuntai 15.03.2009 22:45
normi päiväTorstai 17.07.2008 20:56
joo kaikkee sitä näkee ja kuulee...
töistä olin kotiin menossa ja joku vanhempi ikä-ihminen
oli ulkoiluttamassa saksanpaimen koiraansa, ajelin zykkelillä ja sen koira pimahti ja ``hyökkäs´´ ja silloin tapahtu jotain omituista... se mummeli rupes kiroamaan niin maan penteleesti että ihan säikähdin :D taisi tulla pari kirosanaa joita en ennen ollut kuullutkaan :D
!!!Varokaa vanhaa mummelia telitien lähellä jolla on koira.... se kiroilee kuin prätkäjengiläinen putkassa :D!!!
töistä olin kotiin menossa ja joku vanhempi ikä-ihminen
oli ulkoiluttamassa saksanpaimen koiraansa, ajelin zykkelillä ja sen koira pimahti ja ``hyökkäs´´ ja silloin tapahtu jotain omituista... se mummeli rupes kiroamaan niin maan penteleesti että ihan säikähdin :D taisi tulla pari kirosanaa joita en ennen ollut kuullutkaan :D
!!!Varokaa vanhaa mummelia telitien lähellä jolla on koira.... se kiroilee kuin prätkäjengiläinen putkassa :D!!!
NäsäriTiistai 18.03.2008 19:33
Kevät huoltoa, vaihdoin vanhan tulpan(NGK BPR6ES) uuteen (NGK BR9ECS)vanhan lämpö arvo oli 6 (oli sulanut kärki kokonaan) uuden tulpan lämpö arvo on 9
Savutus väheni yli 70% ja kone käy kuin enkeli. sitte enää korttia....
Savutus väheni yli 70% ja kone käy kuin enkeli. sitte enää korttia....
Tällänen tuli eilen kirjoteltuu aikansa kuluksKeskiviikko 28.11.2007 16:07
Gabriel Elisabeth
Entisen elämän varjo
Vaikka muistini oli hatara oli ylläni surun tunne kuin olisin menettänyt jonkun joka olisi ollut minulle rakas, rakkaastani viimeinen muistikuva oli kun Olin tornissa Gabriellan kanssa, tuntui kuin olisimme olleet yksi ja sama henkilö.
Hän upotti hampaansa minun kaulaani ja imi minusta elämää joka ei kuitenkaan riittänyt hänen hataran elämän varjon vahvistamiseen...
Näin kuinka hän muuttui tuhkaksi edessäni.
Suru sumensi mieleni enkä tiennyt mitä voisin enään tehdä joten lähdin pois , kauas pois
Viimeinen muistikuvani oli hänen arkkunsa kannen kuviot... kuviot jotka tuottivat minulle ikuista surua.
Kuin olisin nähnyt hänet ennenkin
Muutimme perheeni kanssa kaupunkiin jonka yllä tunsin kuoleman ja surun varjon.
En pystynyt olemaan kotona joten lähdin kaupungille, kävelin katua joka oli kapea ja lehtien päällystämä.
Menin läheiseen kauppaan ja ostin itselleni jotain kääreessä olevaa, kääre näytti olevan kuin purukumi paketista mutta maku oli oudonlainen hieman tuhkainen.
Kun kävelin ulos kaupasta huomasin neljä mustiin pukeutunutta neitoa joista eräs tuntui olevan tuttu mutta en tiennyt ketä, lyhyin heistä tuijotti minua sinertävine silmineen kävellessäni heidän ohi.
Synkkä tunne sisälläni
Käveltyäni kotiin menin yläkertaan ja istuin mahonkiselle nojatuolilleni tietokoneen ääreen.
Pelasin pasianssia jonka tausta oli harmaa ja kortit olivat mustia, mutta numerot ja kirjaimet olivat kirjoitettu veren punaisella värillä, tuntui kuin surun synkeä varjo olisi sulautunut sieluuni.
En kestänyt tunnetta sisälläni vaan lähdin takaisin kaupungille.
Kivetetty lehtien peittämä polku tuntui ikuisuuksia pitkältä, kuin olisin kävellyt loputonta taivalta.
Lopulta pääsin takaisin kaupalle, joka tuntui muuttuneen vaikka ulkoapäin ei näkynyt mitään eroa.
Lähdin taivaltamaan kohti vanhaa tumman harmaata kartanoa jonka pinta oli sammaloitunut tumman harmaalla sammaleella.
Menin sisälle kartanoon isoista tammi ovista, joiden saranat kirskuivat iäisyyttä henkien.
Kävelin kohti isoa hallia ,joka oli hämärä ja synkkä kuin tunne sisälläin.
Huomasin portaat oikeallani, jotka nousivat loivasti vasemmalle kaartaen kohti ylempää tasoa.
Kävelin protaat ja huomasin pienen neliömäisen oven, joka oli saranoitu paneeli.
Siirsin paneelin sivuun ja näin portaat jotka johtivat ylös torniin.
Lähdin kävelemään portaita ylös, portaikko oli graniittia kuten myös seinät olivat, sienät joissa ei ollut yhtäkään ikkunaa , mutta kuitenkin portaikossa oli vaalean harmaata valoa, joka tuntui olevan vangittuna sinne.
Käveltyäni portaiden ylös näin tumman ruskean vanhan tammioven,jonka pinnassa oli valuraitaisia kuvioita,kuin ovea olisi vahvistettu ettei sieltä pääsisi pois.
Avasin oven.
Yllättävä Löytö
Oven takana oli pyöreä graniitti huone, jonka keskellä oli arkku.
Käveltyäni arkkua lähemmäksi huomasin arkun pinnassa olevat kuviot ja tiesin heti että kyseinen arkku oli Gabriellan arkku. Kyyneleet täyttivät silmäni surun hyökyen ylitseni, kyyneleet jotka tippuivat arkun kannelle sinetöiden rakkauden liiton.
Käännyin ja lähdin pois, pois suruni lähteen luota, surun joka mursi sydämmeni ja sieluni.
Kun luulin kaiken jo olleen ohi
Ja siellä olin taas, kodissan omassa huoneessani, mustassa sängyssäni surien kaukaista menetystäni, kunnes nukahdin pimeyden rauhoittavaan syleilyyn.
Herättyäni ajattelin jo kaiken olevan ohi, elämäni jonka sisältö oli suurta surua.
En kuitenkaan pystynyt olla suremassa menetystäni, mieleni teki lähteä kauas pois, mutta kuitenkin huomasin olevani saman synkkäharsoisen kaupan edessä ja huomasin kuinka kaukaa lähestyi kaksi hahmoa, pitkä mies ja häntä hieman lyhyempi nainen.
Kun he tulivat lähemmäksi säikähdin melkein miestä joka näytti kuin olisi kasattu kuolleista takaisin elämään. Nainen jäi kauemmaksi ja mies tuli luokseni. Hän sano: Etkö sinä muista että sait kiellon tulla tähän kaupunkiin enään ikinä.
Hämmästyin kun minulle tuntematon henkilö sanoi jotain mitä en ikinään olisi uskonut kuulevani.
Katsoin kohti kartanoa ja kun olin aikomassa sanoa hänelle, hän oli kadonnut, mutta nainen ei.
Lähdin nopeasti kohti kartanoa ja sivusilmällä huomasin että kyseinen naishenkilö oli kuin ilmetty Gabriella.
Nousin portaat takaisin pyöreään graniitti huoneeseen jossa Gabriellan arkku oli.
Aukaisin arkun ja huomasin ettei siellä ollut tuhkaa, jotka tavan mukaan laitettiin arkkuun.
Tunsin kuinka joku hipaisi minua kevyesti sormella kaulani arpia jotka Gabriella oli tehnyt.
Käännyin katsomaan kuka minua kosketti, mutta takanani ei ollut ketään.
Istuin Arkun päälle ja tunsin kuinka suru vain vahvistui, menin suuren graniitti kehysteisen peilin eteen ja huomasin että arpien päälle oli tullut toinen pitkä arpi kohtaan johon minua oli kevyesti koskettu.
Lähdin kartanosta läheiseen puistoon.
Kuinka sitä kuvailisi
Istuin puiston penkillä miettien miten pelkkä kosketus voi tehdä arven, nukahdin.
Kun heräsin huomasin että kaikki ympärillä oli kuin palanut ja puut olivat kuin tuhkaa jotka olivat puun muotoisia.
Lähdin kävelemään ja tuhka pöllysi kenkieni alla, askelteni mukaan.
Ainoa joka oli palamaton oli vanha kartano jossa rakkaani arkku oli, kylmän graniitin keskellä.
Päästyäni takaisin pyöreään graniittiseen huoneeseen arkun luokse, avasin arkun ja huomasin tuhkaa olevan luurangon.
Säikähdin jä lähdin hoipertelemaan kauemmaksi, mutta kaaduin.
Luuranko nousi ylös arkusta ja alkoi muuttua ihmisen näköiseksi, Gabriellan näköiseksi.
Nousin ylös ja katsoin kuinka Gabriella heräsi tuhkana eloon.
Hän tuli luokseni ja tuhka alkoi pudota lattialle paljastaen altaan ihmistä, ihmistä joka oli minulle rakas.
Katsoin kuinka tuhkainen Gabriella muuttui eläväksi ja kyyneleet täyttivät silmäni, silmäni jotka olivat kuivuneet tuhkasta.
Hän tuli luokseni ja kietoi kätensä ympärilleni ja sanoi: Luulitko sinä rakkaani että minä sinut tänne jättäisin, ja vaikka vuodet ovat menneet, et sinä ole kuitenkaan minua unohtanut.
Tunsin kuinka elämä palasi takaisin minuun ja näin kuinka tuhkaksi palanut maa muuttui takaisin eläväksi kuin mitään ei olisi ikinään tapahtunut.
Pettymys
Huomasin herääväni samalta penkiltä jolle nukahdin, ja tunsin kuinka suru vain vahvistui sisälläni, mietin oliko se kaikki vain unta.
Peitin kasvoni käsilläni ja annoin suruni purkautua sisältäni, kunnes tunsin tutun kosketuksen arpieni kohdalla, käännyin eikä takanani ollut ketään.
Katsoin pitkään taakseni, lopulta käänsin katseeni takaisin soraiseen tiehen ja huomasin tutut metallipohjaiset kengät , metalliset pohjat jotka olivat kymmeniä senttejä korkeat, kengät jotka kuuluivat kuolleelle rakkaalleni.
Nostin katseeni ja huomasin edessäni Gabriellan, tuntui kun koko maailma olisi heilahtanut, en voinut uskoa silmiäni, käännyin ja juoksin pois, takaisin omaan huoneeseeni, miettien olenko menettänyt järkeni.
Yksinäisyydessäkin on helpotus
Istuin sängylläni ja mietin onko mahdollista nähdä ja tuntea hallusinaation niin todellisena.
Kuulin kuinka joku tuli huoneeseeni, käskin lähteä heti pois huoneestani en halua nähdä ketään.
Seurasi pitkä hiljaisuus kunnes kuulin surullisen äänen kysyen: rakkaani haluatko että lähden pois.
Äänen joka riipi sieluani, äänen joka oli samanlainen kuin kuolleella rakkaallani.
Vastasin: jos se olet todellakin sinä rakkaani, kenet menetin kauan sitten, ei sinun tarvitse lähteä.
Ääni kysyi:Kuka on hän, rakastettusi kenet menetit kauan sitten?
Kerroin hänelle:Rakas kenet menetin kauan sitten oli nimeltään Gabriella Elisabeth.
Ääni sanoi:Katso minua rakkaani.
Ja minä nostin katseeni, ja näin kuinka edessäni seisoi rakkaani Gabriel, hän jonka luulin kuolleen kauan sitten.
Nousin ylös sängyltäni ja Gabriel tuli luokseni sanoen: Vielä sinä muistat minut vaikka siitä on jo kauan
Sanoin: Miten sinä edes olet voinut luulla että olisin sinut unohtanut?
Hän kietoi kätensä ympärilleni ja huomasi arvet kaulassani.
olimme siinä kietoutuneina toisiimme monia tunteja,
tunsin kuinka ilon kyyneleet valuivat kasvojani pitkin, kasvoja jotka eivät olleet tunteneet iloa pitkiin aikoihin.
Kysyin häneltä: kuinka sinä pystyit palaamaan takaisin, luulin sinun kuolleen.
Hän vastasi: niin luulin niin luulin minä myös mutta, tunsin tyhjässä pimeydessä sinun rakkautesi kyyneleet jotka tippuivat arkkuni kannelle toivat minut takaisin, mutta miksi sinä menit aina pois?
Sanoin hänelle: Ensin olit vain kosketus ja seuraavaksi tuhkaa, luulin sinun olleen vain hallusinaatio.
Gabriel sanoi: ymmärrän hyvin, mutta luulit että et halunnut nähdä minua enään.
Sanoin: miten sinä olisit voinut tietää, mutta olen iloinen siitä että olet siinä.
Gabriel: minä myös.
Tuhkaa...
Kysyin: Miksi sinä kuolit?
Gabriel: Jos vain voisin tietää, kaikki tapahtui niin nopeasti, tunsin vahvistuvani mutta aloinkin heiketä.
Sanoin: tärkeintä on se että olet tässä kanssani.
Gabriel: Voi kun vain tietäisit miten tuskallista se oli.
Sanoin: Jos tietäisin se rikkoisi sydämmeni.
Kaikki on katoavaista
Lähdimme yhdessä siihen vanhaan kartanoon jossa hänen arkkunsa oli, hän katsoi arkkua ja sanoi: toivon ettei minun enään koskaan tarvitse joutua takaisin, tuohon tuskan lähteeseen.
Olin hänen kanssa samaa mieltä, koska tiesin että se myös tuhoaisi minun elämäni, elämäni joka on vihdoinkin parantunut.
Me lähdimme alas ja menimme minun luokseni, hän sanoin: minusta tuntuu ettei tämäkään voi kestää ikuisuuksia, tunnen heikkeneväni.
Sanoin: Ei älä! En kestäisi jos joutuisin menettämään sinut.
Hän sanoi: minä en voi sille mitään, tuntuu kuin tämä kaikki kestäisi vain hetken, hetken joka on kirkas mutta joka kuitenkin on katoavaista!
Ja näin hänen muttuvan tuhkaksi edessäni, tunsin surun kasvavan, miksi näin piti tapahtua minulle.
Lähdin kaupungille samaa kivistä polkua joka säteili surua, kävelin kaupalle.
Tunsin kuinka jotkut tarttuivat minuun kiinni, käännyin, kaksi heistä kenet näin kauan sitten kaupan edessä, he upottivat hampaansa kaulaani, upotin hampaani toisen kaulaan ja tunsin kuolevani hiljalleen, vihdoinkin pääsisin ikuisiksi ajoiksi rakkaani luokse.
Entisen elämän varjo
Vaikka muistini oli hatara oli ylläni surun tunne kuin olisin menettänyt jonkun joka olisi ollut minulle rakas, rakkaastani viimeinen muistikuva oli kun Olin tornissa Gabriellan kanssa, tuntui kuin olisimme olleet yksi ja sama henkilö.
Hän upotti hampaansa minun kaulaani ja imi minusta elämää joka ei kuitenkaan riittänyt hänen hataran elämän varjon vahvistamiseen...
Näin kuinka hän muuttui tuhkaksi edessäni.
Suru sumensi mieleni enkä tiennyt mitä voisin enään tehdä joten lähdin pois , kauas pois
Viimeinen muistikuvani oli hänen arkkunsa kannen kuviot... kuviot jotka tuottivat minulle ikuista surua.
Kuin olisin nähnyt hänet ennenkin
Muutimme perheeni kanssa kaupunkiin jonka yllä tunsin kuoleman ja surun varjon.
En pystynyt olemaan kotona joten lähdin kaupungille, kävelin katua joka oli kapea ja lehtien päällystämä.
Menin läheiseen kauppaan ja ostin itselleni jotain kääreessä olevaa, kääre näytti olevan kuin purukumi paketista mutta maku oli oudonlainen hieman tuhkainen.
Kun kävelin ulos kaupasta huomasin neljä mustiin pukeutunutta neitoa joista eräs tuntui olevan tuttu mutta en tiennyt ketä, lyhyin heistä tuijotti minua sinertävine silmineen kävellessäni heidän ohi.
Synkkä tunne sisälläni
Käveltyäni kotiin menin yläkertaan ja istuin mahonkiselle nojatuolilleni tietokoneen ääreen.
Pelasin pasianssia jonka tausta oli harmaa ja kortit olivat mustia, mutta numerot ja kirjaimet olivat kirjoitettu veren punaisella värillä, tuntui kuin surun synkeä varjo olisi sulautunut sieluuni.
En kestänyt tunnetta sisälläni vaan lähdin takaisin kaupungille.
Kivetetty lehtien peittämä polku tuntui ikuisuuksia pitkältä, kuin olisin kävellyt loputonta taivalta.
Lopulta pääsin takaisin kaupalle, joka tuntui muuttuneen vaikka ulkoapäin ei näkynyt mitään eroa.
Lähdin taivaltamaan kohti vanhaa tumman harmaata kartanoa jonka pinta oli sammaloitunut tumman harmaalla sammaleella.
Menin sisälle kartanoon isoista tammi ovista, joiden saranat kirskuivat iäisyyttä henkien.
Kävelin kohti isoa hallia ,joka oli hämärä ja synkkä kuin tunne sisälläin.
Huomasin portaat oikeallani, jotka nousivat loivasti vasemmalle kaartaen kohti ylempää tasoa.
Kävelin protaat ja huomasin pienen neliömäisen oven, joka oli saranoitu paneeli.
Siirsin paneelin sivuun ja näin portaat jotka johtivat ylös torniin.
Lähdin kävelemään portaita ylös, portaikko oli graniittia kuten myös seinät olivat, sienät joissa ei ollut yhtäkään ikkunaa , mutta kuitenkin portaikossa oli vaalean harmaata valoa, joka tuntui olevan vangittuna sinne.
Käveltyäni portaiden ylös näin tumman ruskean vanhan tammioven,jonka pinnassa oli valuraitaisia kuvioita,kuin ovea olisi vahvistettu ettei sieltä pääsisi pois.
Avasin oven.
Yllättävä Löytö
Oven takana oli pyöreä graniitti huone, jonka keskellä oli arkku.
Käveltyäni arkkua lähemmäksi huomasin arkun pinnassa olevat kuviot ja tiesin heti että kyseinen arkku oli Gabriellan arkku. Kyyneleet täyttivät silmäni surun hyökyen ylitseni, kyyneleet jotka tippuivat arkun kannelle sinetöiden rakkauden liiton.
Käännyin ja lähdin pois, pois suruni lähteen luota, surun joka mursi sydämmeni ja sieluni.
Kun luulin kaiken jo olleen ohi
Ja siellä olin taas, kodissan omassa huoneessani, mustassa sängyssäni surien kaukaista menetystäni, kunnes nukahdin pimeyden rauhoittavaan syleilyyn.
Herättyäni ajattelin jo kaiken olevan ohi, elämäni jonka sisältö oli suurta surua.
En kuitenkaan pystynyt olla suremassa menetystäni, mieleni teki lähteä kauas pois, mutta kuitenkin huomasin olevani saman synkkäharsoisen kaupan edessä ja huomasin kuinka kaukaa lähestyi kaksi hahmoa, pitkä mies ja häntä hieman lyhyempi nainen.
Kun he tulivat lähemmäksi säikähdin melkein miestä joka näytti kuin olisi kasattu kuolleista takaisin elämään. Nainen jäi kauemmaksi ja mies tuli luokseni. Hän sano: Etkö sinä muista että sait kiellon tulla tähän kaupunkiin enään ikinä.
Hämmästyin kun minulle tuntematon henkilö sanoi jotain mitä en ikinään olisi uskonut kuulevani.
Katsoin kohti kartanoa ja kun olin aikomassa sanoa hänelle, hän oli kadonnut, mutta nainen ei.
Lähdin nopeasti kohti kartanoa ja sivusilmällä huomasin että kyseinen naishenkilö oli kuin ilmetty Gabriella.
Nousin portaat takaisin pyöreään graniitti huoneeseen jossa Gabriellan arkku oli.
Aukaisin arkun ja huomasin ettei siellä ollut tuhkaa, jotka tavan mukaan laitettiin arkkuun.
Tunsin kuinka joku hipaisi minua kevyesti sormella kaulani arpia jotka Gabriella oli tehnyt.
Käännyin katsomaan kuka minua kosketti, mutta takanani ei ollut ketään.
Istuin Arkun päälle ja tunsin kuinka suru vain vahvistui, menin suuren graniitti kehysteisen peilin eteen ja huomasin että arpien päälle oli tullut toinen pitkä arpi kohtaan johon minua oli kevyesti koskettu.
Lähdin kartanosta läheiseen puistoon.
Kuinka sitä kuvailisi
Istuin puiston penkillä miettien miten pelkkä kosketus voi tehdä arven, nukahdin.
Kun heräsin huomasin että kaikki ympärillä oli kuin palanut ja puut olivat kuin tuhkaa jotka olivat puun muotoisia.
Lähdin kävelemään ja tuhka pöllysi kenkieni alla, askelteni mukaan.
Ainoa joka oli palamaton oli vanha kartano jossa rakkaani arkku oli, kylmän graniitin keskellä.
Päästyäni takaisin pyöreään graniittiseen huoneeseen arkun luokse, avasin arkun ja huomasin tuhkaa olevan luurangon.
Säikähdin jä lähdin hoipertelemaan kauemmaksi, mutta kaaduin.
Luuranko nousi ylös arkusta ja alkoi muuttua ihmisen näköiseksi, Gabriellan näköiseksi.
Nousin ylös ja katsoin kuinka Gabriella heräsi tuhkana eloon.
Hän tuli luokseni ja tuhka alkoi pudota lattialle paljastaen altaan ihmistä, ihmistä joka oli minulle rakas.
Katsoin kuinka tuhkainen Gabriella muuttui eläväksi ja kyyneleet täyttivät silmäni, silmäni jotka olivat kuivuneet tuhkasta.
Hän tuli luokseni ja kietoi kätensä ympärilleni ja sanoi: Luulitko sinä rakkaani että minä sinut tänne jättäisin, ja vaikka vuodet ovat menneet, et sinä ole kuitenkaan minua unohtanut.
Tunsin kuinka elämä palasi takaisin minuun ja näin kuinka tuhkaksi palanut maa muuttui takaisin eläväksi kuin mitään ei olisi ikinään tapahtunut.
Pettymys
Huomasin herääväni samalta penkiltä jolle nukahdin, ja tunsin kuinka suru vain vahvistui sisälläni, mietin oliko se kaikki vain unta.
Peitin kasvoni käsilläni ja annoin suruni purkautua sisältäni, kunnes tunsin tutun kosketuksen arpieni kohdalla, käännyin eikä takanani ollut ketään.
Katsoin pitkään taakseni, lopulta käänsin katseeni takaisin soraiseen tiehen ja huomasin tutut metallipohjaiset kengät , metalliset pohjat jotka olivat kymmeniä senttejä korkeat, kengät jotka kuuluivat kuolleelle rakkaalleni.
Nostin katseeni ja huomasin edessäni Gabriellan, tuntui kun koko maailma olisi heilahtanut, en voinut uskoa silmiäni, käännyin ja juoksin pois, takaisin omaan huoneeseeni, miettien olenko menettänyt järkeni.
Yksinäisyydessäkin on helpotus
Istuin sängylläni ja mietin onko mahdollista nähdä ja tuntea hallusinaation niin todellisena.
Kuulin kuinka joku tuli huoneeseeni, käskin lähteä heti pois huoneestani en halua nähdä ketään.
Seurasi pitkä hiljaisuus kunnes kuulin surullisen äänen kysyen: rakkaani haluatko että lähden pois.
Äänen joka riipi sieluani, äänen joka oli samanlainen kuin kuolleella rakkaallani.
Vastasin: jos se olet todellakin sinä rakkaani, kenet menetin kauan sitten, ei sinun tarvitse lähteä.
Ääni kysyi:Kuka on hän, rakastettusi kenet menetit kauan sitten?
Kerroin hänelle:Rakas kenet menetin kauan sitten oli nimeltään Gabriella Elisabeth.
Ääni sanoi:Katso minua rakkaani.
Ja minä nostin katseeni, ja näin kuinka edessäni seisoi rakkaani Gabriel, hän jonka luulin kuolleen kauan sitten.
Nousin ylös sängyltäni ja Gabriel tuli luokseni sanoen: Vielä sinä muistat minut vaikka siitä on jo kauan
Sanoin: Miten sinä edes olet voinut luulla että olisin sinut unohtanut?
Hän kietoi kätensä ympärilleni ja huomasi arvet kaulassani.
olimme siinä kietoutuneina toisiimme monia tunteja,
tunsin kuinka ilon kyyneleet valuivat kasvojani pitkin, kasvoja jotka eivät olleet tunteneet iloa pitkiin aikoihin.
Kysyin häneltä: kuinka sinä pystyit palaamaan takaisin, luulin sinun kuolleen.
Hän vastasi: niin luulin niin luulin minä myös mutta, tunsin tyhjässä pimeydessä sinun rakkautesi kyyneleet jotka tippuivat arkkuni kannelle toivat minut takaisin, mutta miksi sinä menit aina pois?
Sanoin hänelle: Ensin olit vain kosketus ja seuraavaksi tuhkaa, luulin sinun olleen vain hallusinaatio.
Gabriel sanoi: ymmärrän hyvin, mutta luulit että et halunnut nähdä minua enään.
Sanoin: miten sinä olisit voinut tietää, mutta olen iloinen siitä että olet siinä.
Gabriel: minä myös.
Tuhkaa...
Kysyin: Miksi sinä kuolit?
Gabriel: Jos vain voisin tietää, kaikki tapahtui niin nopeasti, tunsin vahvistuvani mutta aloinkin heiketä.
Sanoin: tärkeintä on se että olet tässä kanssani.
Gabriel: Voi kun vain tietäisit miten tuskallista se oli.
Sanoin: Jos tietäisin se rikkoisi sydämmeni.
Kaikki on katoavaista
Lähdimme yhdessä siihen vanhaan kartanoon jossa hänen arkkunsa oli, hän katsoi arkkua ja sanoi: toivon ettei minun enään koskaan tarvitse joutua takaisin, tuohon tuskan lähteeseen.
Olin hänen kanssa samaa mieltä, koska tiesin että se myös tuhoaisi minun elämäni, elämäni joka on vihdoinkin parantunut.
Me lähdimme alas ja menimme minun luokseni, hän sanoin: minusta tuntuu ettei tämäkään voi kestää ikuisuuksia, tunnen heikkeneväni.
Sanoin: Ei älä! En kestäisi jos joutuisin menettämään sinut.
Hän sanoi: minä en voi sille mitään, tuntuu kuin tämä kaikki kestäisi vain hetken, hetken joka on kirkas mutta joka kuitenkin on katoavaista!
Ja näin hänen muttuvan tuhkaksi edessäni, tunsin surun kasvavan, miksi näin piti tapahtua minulle.
Lähdin kaupungille samaa kivistä polkua joka säteili surua, kävelin kaupalle.
Tunsin kuinka jotkut tarttuivat minuun kiinni, käännyin, kaksi heistä kenet näin kauan sitten kaupan edessä, he upottivat hampaansa kaulaani, upotin hampaani toisen kaulaan ja tunsin kuolevani hiljalleen, vihdoinkin pääsisin ikuisiksi ajoiksi rakkaani luokse.
: DSunnuntai 07.10.2007 21:55
onni onnettomuudessa: mun kevari laukes.... mutta sieltä olikin lentänyt vain tulppa joka ei ollut edes repinyt kannesta jengoja mukanaan joten säästin taas muutaman sata euroa :D ja kaverit väitti että männän renkaat oli menny. ei muutaku PLOBS ja kokeilkaa kotona samaa
« Uudemmat
-
Vanhemmat »