IRC-Galleria

ViikatettaTiistai 24.07.2007 12:57

Tuulesta kuuluu, ei ole kaikki kohdallaan
yksi uupuu, eikä oikein jaksa toinenkaan

Kuuta vasten voi nähdä suden ulvovan
vaan ei aamukasteen nousevan lehtiin pihlajan

Näitä minä mietin, mietin kun katson etelään

ei ydintalvet siellä kalistele peitsiään
Eikä päivä paista, paista itseään häveten
voi matalista vesistä päästä kävellen, kävellen
- vaan mepä täällä käydään tuulta kylväen

Pohjoista viljaa täällä taitetaan

Kirkuvat linnut, kiertävät maata jäätyvää
kevään silmut, ne meillä silmuiksi myös jää
Huutamalla voi saada kiven itkemään
vaan ei puhumalla toista anteeksi pyytämään, pyytämään
- ja niinpä meillä tuulta kylvetään

Pohjoista viljaa täällä taitetaan

Pohjoista viljaa aina vaan

vaan saavat vielä uuden pohjoisen ikuisuuden haaskalinnut saalistaa

Pohjoista viljaa täällä taitetaan

Pohjoista viljaa aina vaan

Pauli HanhiniemeäSunnuntai 22.07.2007 15:33

Kaikille joskus käy niin


Oon luottanut vaistoon ja onneeni,
oon luottanut vaistoon ja onneeni, ystäväänkin,
noihin pettynyt tusinan tusinaa kertaa,
oon jotka luettelin,
onhan se lohtuna etten oo ainoa,
kaikille kai käy niin,
joille syntymälahjana lapsosen uskoa,
siunaantuu liikaakin,

onneni jonnekkin katosi,
turtui vaistonikin,
ja ystävät mitäpä sanoisin,

kaikille joskus käy,
joskus käy,
kaikille joskus käy niin,
paskaan voi astua jo kotipihalla,
saada voi puukostakin,

turuilla toreilla ruoskaa ja raippoja,
tarpeeksi tarjolla on,
noilla vaivaton ohjata takaisin ruotuunsa,
yksilö on kuriton,
onhan se lohtuna etten oo ainoa,
kaikille kai käy niin,
joille syntymälahjana lapsosen uskoa,
siunaantuu liikaakin,

onneni jonnekkin katosi,
turtui vaistonikin,
ja ystävät mitäpä sanoisin,

kaikille joskus käy,
joskus käy,
kaikille joskus käy niin,
paskaan voi astua jo kotipihalla,
saada voi puukostakin,

onneni jonnekkin katosi,
turtui vaistonikin,
ja ystävät mitäpä sanoisin,

kaikille joskus käy,
joskus käy,
kaikille joskus käy niin,
paskaan voi astua jo kotipihalla,
saada voi puukostakin,

oon luottanut vaistoon ja onneeni.

Neuvoja mieheltä miehelleTiistai 17.04.2007 17:23

Anteron neuvot miesten keskustelupalstalta kaverille, joka on muuttamassa
yhteen naisensa kanssa:

"En suosittele. Molemmat alkavat nähdä vaivaa toistensa huonoista puolista.
Jatkuvaa tappelua siivouksesta tyyliin "vituttaa, kun saa aina siivota sun
jälkiäsi".

Voit oikeastaan ajatella asiaa myös näin: Ei ole olemassa enää "miesten ja
naisten töitä" - pelkästään miesten työt. Nainen olettaa, että siivous,
tiskaus, pyykinpesu, ruuanlaitto, vaatteiden silitys jne. jaetaan puoliksi.
Molemmat siis tekevät näitä, koska on "vanhanaikaista", että nainen joutuisi
tekemään kotityöt.

Tottahan se silti on, kyllähän jokainen mies osaa tai ainakin pitäisi osata
suoriutua noista kaikista. Mutta, kun pitää vaihtaa talvirenkaat, paikata
puhjennut pyöränrengas, avata viemäri, korjata jotain, laittaa lamppu
kattoon, leikata nurmikko jne jne. ne ovat aina miesten töitä. Se tasa-arvo
katoaa oudosti siinä tilanteessa. No, noiden asioiden kanssa herrasmies
pystyy elämään. Harva nainen "haluaa osata", esim. vaihtaa renkaita. Koita
onneasi ja yritä sanoa samaa vaikka silittämisestä.

Tulet myös huomaamaan, että pikkuhiljaa hyllysi alkavat täyttyä
kaikenlaisesta turhasta rojusta. Joka *******en kulmaan ilmestyy jukkapalmu
punaisessa sydänruukussa ja satoja, ehkä jopa tuhansia hyödyttömiä
koriste-esineitä. "oli ihan pakko ostaa tuo posliinikissa, kun se sopii niin
kivasti noiden verhojen väriin".

Muistinko jo mainita, että verhot, matot, pyyhkeet yms tulevat muuttamaan
väriään radikaalisti. Tulee kaikkia kivoja kivoja pastellisävyjä.
Pikkuhiljaa tuntuu siltä kuin asuisit jossain vitun sisustusohjelmassa.

Kannattaa ostaa myös joku muovipussi missä säilytät partakonetta, dödöä ja
hammasharjaa. Vessan kaappiin ne eivät tule enää mahtumaan, se on
sanomattakin selvä. Vessa pursuaa mitä ihmelliisempiä purkkeja ja lotioneja.
Lisäksi siellä haisee hiuslakka, hajuvesi ja outo vaniljatangontuoksuinen
hajusaippua, jolla ei saa pestä käsiä. Ja ne wc-renkaan pissatipat...

Omat musiikkimieltymyksesi voit myös unohtaa, "en mä jaksa aina kuunnella
tuollaista mörinää ja pauketta" samoin urheilun seuraaminen televisiosta on
mahdotonta, koska sieltä tulee aina joku vitun sinkkuelämää tms. elämää
suurempaa jota naisen on yksinkertaisesti pakko katsoa.

Älä vaan tee sitä virhettä, että sijoitat tietokoneen makuuhuoneeseen, sillä
silloin sen käyttäminen iltakymmenen jälkeen on mahdotonta, koska se pitää
niin kauheaa hurinaa. Ja ne johdotkin on niin ruman näköisiä.

Äläkä edes kuvittele ostavasi enää koskaan mitään kaiuttimia, stereoita tms.
koska ne ovat niin rumia eivätkä ne sovi asunnon sisustukseen.

Hyväksy se, että television päällä on hajukynttilä. Itse asiassa niitä on
lähes joka puolella asuntoa. Ne on niin kivoja, mutta niitä ei saa polttaa,
koska sitten ei ole enää kivannäköisiä.

Kannattaa varautua myös siihen että rento kavereiden kanssa oleskeleminen
asunnossasi on historiaa. Jos kaverit tulevat käymään siivotaan ja
leivotaan, koska nainen ei halua, että ihmiset luulevat, että teillä on
sekaista. Lisäksi on mm. pakko aina ostaa/leipoa jotain, jos joku kaveri
sattuu tulemaan "kylään". Kahvi juodaan sellaisista pirun pienistä kupeista,
joita joutuu vetämään joku 5-6kpl, että saat kahvihimosi tyydytettyä.
Kahvipannu pitää myös pestä joka kerran jälkeen, kun sitä on käytetty.

Kaverisi ovat muuten kaikki sinulle huonoa seuraa ja lisäksi suurin osa
heistä on juoppoja luusereita naisesi mielestä.

Voit unohtaa kumipitsan syömisen samalla, kun katsot leffaa, koska
A) se on niiiiin epäterveellistä
B) olohuoneessa ei saa syödä ettei limenvärinen sohva likaannu
C) et halua enää katsoa leffoja, koska ainoa vaihtoehto on romanttiset
komediat. "en mä halua katsoa tuollaista väkivaltaa".

Lisäksi naisille on yksinkertaista mahdotonta keskittyä elokuvaan, koska
samalla pitää lakata kynnet, föönätä, meikata, kihartaa hiuksia jne. Saat
vastata koko ajan kysymyksiin "Kuka tuo on" "siis kuka tuo on ja mitä se
tekee, miksi se nyt noin tekee". Elokuvanautinto on pilalla, koska kuulet
samalla mitä Petra on tehnyt viikonloppuna ja miten hänen poikaystävänsä
Sami on siihen suhtautunut. Voisit muuten syödä vähän enemmän noita
kasviksia.

Et tule enää ikinä löytämään mitään tavaroitasi, koska nainen sisustaa ne
kerran viikossa eri paikkaan. Avaimien pitäisi olla marimekon
unikkokuvioisessa avainkaapissa, mutta eihän niitä sieltä löydy, koska
tosiasiassa sinne mahtuu noin kolme avainta. Sen sijaan ne ovat eteisen
lipastossa pienessä pahanhajuisessa peltipurkissa (löytyi kirppikseltä),
jonka kantta on vaikea avata. Kaiken lisäksi se koko vitun lipasto seilaa
ympäri eteistä vaihtaen paikkaa joka viikko. Ja arvaat varmaan kuka sitä
vanhaa painavaa lipastoa raijaa joka viikko paikasta toiseen. "koitas
laittaa se tuonne kulmaan.. Ei, ei sovi tuon sammakkopatsaan kanssa yhteen,
koitas kantaa se tuonne kulmaan... ei sitä sinne voi laittaa, tulee huono
feng Shui.... Koitapas antaa se tuonne..."

Mitään elintarviketta ei voi pitää alkuperöisessä pakkauksessa, vaan kaikki
on sullottava pienen pieniin purkkeihin ja kippoihin, jotka ovat
epäkäytännöllisiä ja "tosi kivan näköisiä". Kaikki purkit ovat samanvärisiä
ja ne on sijoitettu kaappeihin sellaisella logiikalla, että kaapista on
mahdoton löytää yhtään mitään. Varsinkaan kun purkkien sisältö vaihtuu
kerran viikossa.

Viikolla juomisen voit unohtaa. Samoin sen, että otat illalla pari kaljaa.
"Pitääkö sun aina juoda.. Sulla on pian samanlainen kaljamaha kuin teidän
isällä". Dokaaminen kavereiden kanssa asunnossasi vaihtuu "Kutsuihin",
joissa on pelkästään pariskuntia, taustalla soi hiljaa ricky martin/ultra
bra ja pöydällä on lukematon valikoima erilaisia pikkusuolaisia. Muista
käyttää lautasta ja lautasliinaa. Lisäksi siellä haisee ne vitun
tuoksukynttilät.

Terveisin Antero"

Koiraharrastajan elämänkumppani

Niitä harvemmin on vain yksi ja jokaisella yksilöllä on neljä tassua. Jokaisessa neljässä tassussa on kuraa ja kakkaa. Ne valtaavat sohvasi (ja sydämesi) ja työntävät melkein joka tapauksessa karvojaan joka paikkaan. Niillä on kullakin seitsemänsataa pantaa ja hihnaa, eivätkä nekään riitä. Sinulle saatetaan sanoa, että "kyllä minä ne hoidan" mutta seisot silti vähintään pari kertaa vuodessa vesi/lumisateessa hihnat solmussa kadun varressa hokemassa "Kaki nyt, kaki nyt" kun kumppanisi on kuumeessa. Jos rakkauspäissäsi lupaudut ottamaan osaa koirien hoitoon, niin varaudu toki tulevaan! Muutut vuosien varrella näyttelykatalogin tulkitsijaksi, vesikuppien kantajaksi, liikkeenohjaajaksi, hihnanpitelijäksi ja saat kisa/näyttelyreissuilla päällesi stressaantuneen kumppanisi rähinää. Ulkovaatekaapissa ei kannata säilyttää mitään kalliita villakangastakkeja, sillä siellä on luultavasti myös kumppanisi treenikamppeet=kuolaa, karvaa, kuraa. Jos huomaat itsessäsi allergisia reaktioita niin kannattaa peitellä ne viimeiseen asti tai alkaa etsiä teille paritaloa. Tiedäthän kumpi jää taloon jos valinta tulee, sinä vai koirat?


Hevosharrastajan elämänkumppani

Onko sinulla ylimääräistä rahaa? Ei ole kauan. Tai ainakin suosittelemme erillisiä tilejä (omasi kannattaa sijoittaa turvaan Sveitsiin), sillä kun heppa tulee, pennit menee. Talonne on kyllästetty rasvaisilla nahkaosilla, joista sinulla ei ole hajuakaan (älä sekoita niitä). Puoliskosi puruisia ja karvaisia vaatteita ei kannata lähestyä ilman suojapukua jos haluat säästyä hevosvaikutteilta. Kannattaa innostua puoliskosi harrastuksesta, mikäli haluat joskus nähdä häntä. Tallitreffit ovat ihan mukava idea (voit yrittää uskotella itsellesi ) ja saat samalla liikuntaa kun sinut valjastetaan talikolla kottikärryillä ja työnnetään karsinaa siivoamaan. Jos teillä on oma talli, niin luule vain välttyväsi lopulliselta korjaustöiden sarjalta, isojen vauhkojen hirviöiden (sillä siltä ne sinusta vaikuttavat vaikka ne olisivat partnerisi mielestä koomaan vaipuneita kopukoita, jotka tarvitsisivat sähköraippaa virkistyäkseen) talliin raahaamiselta ja ruokien jakamiselta.

Akvaarioharrastajan elämänkumppani

Älä ihmettele jos kylpyhuoneesi näyttää siltä, kuin haiseva suohirviö olisi nuollut sitä. Siellä on vain puhdistettu uima-altaan kokoinen ulkosuodatin. Älä ihmettele jos lavuaarisi haisee järven pohjamudalta, siinä on puhdistettu pienemmän altaan sisäsuodatin. Vessanpöntössäsi kasvaa ikivihreä limaskakasvusto, sillä nuo kelluvat pienet *keleet eivät imeydy imussa putkistoon vaan jäävät kasvamaan vedenpinnalle. Toisaalta, peittäähän ne kivasti pökäleiden syväluotausjäljet! Jos näet kuolleen kalan altaassa, niin älä soita kumppanillesi töihin siitä. Joudut oitis vedenvaihtohommiin. Jos olet ihmetellyt kumppanisi isoja hauiksia niin osaat varmaan tässä vaiheessa päätellä niiden yhteyden isoihin sankoihin altaan vieressä.

Niin ja muuten, ne puniaset läpipainopakkaukset pakastimessa EIVÄT ole lihaliemikuutioita. Tosin uskon sinun muistavasi sen jatkossa mainiosti sen yhden tapauksen jälkeen.

Matelijaharrastajan elämänkumppani

Et elä viidakossa, vaikka vessaan mennessäsi siellä sirittää kenttäsirkkojen infernaalinen soidinmetakka. Vaikka ne rapistelevat korvasi juuressa paskalla istuessasi, niin yritä vakuutella itsellesi että ne eivät karkaa sieltä ja putoa niskaasi hyllyltä. Eihän niin voisi käydä kahta kertaa? Opit ihmeellisiä asioita, kuten että karannut kotisirkkapariskunta aiheuttaa unettomuushelvetin piiloutumalla talon rakenteisiin ja vetämällä loputtomia siritysaarioita siellä. Oletko pienten kiemurtelevien toukkien ystävä? Parempi olla, nimittäin löydät leipäpussin vierestä viileäkaapista rasiallisen niitä. Bon appetit vaan sen voileivän kanssa..

Jos teillä on käärme niin yritä muistaa seuraavat asiat:

- Karannut Viljo saattaa teillä olla arkipäivää, mutta naapureiden suosioon ette pääse kyselemällä viisimetristä kuristajakäärmettä. Ei auta vaikka "se on ihan kiltti".

- Älä pyydä anoppia hakemaan pakastimesta pullaa sulamaan ellet halua elvyttää häntä sen jälkeen kun hän on nähnyt pitkon vieressä pötköttävät rotat.

- Baari-illan jälkeen kannattaa ottaa ruokaa vain jääkaapista. Harhaisessa mielentilassa mikroon lämpiämään laitettu "hodari" (pakasterotta) varmasti säilyy mielessä pitkään.

Kissaharrastajan elämänkumppani

Kun se kynsii sinua ja pitää hurisevaa ääntä, se on ONNELLINEN eikä sille silloin sanota "Ai *tana mene muualle raapimaan". Näitäkään kumppanillasi on harvoin vain yksittäin, joten vaikka näkisit toisen niin toinen on luultavasti pahanteossa. Ne ovat suloisia, mutta löytävät varmasti puhtaimman paitasi ja kieriskelevät siinä niin että se muistuttaa minkkiturkkia. Ne eivät tottele sinua, kunnioita sinua eivätkä opi, että vain sinulla on oikeus kaikkiin talon tasoihin. Ne tuijottavat sinua kylmästi ja arvioiden ja niiden tuomiosta riippuu tulevaisuutesi partnerikokelaan kanssa. Pitemmän aikaa kissahöperön kanssa asunut tietää jo, että tassun kastaminen vesilasiisi on söpöä ja vaatekaapin tyhjentäminen osoittaa älykkyyttä!

:D

Hyvää naistenpäivää!Torstai 08.03.2007 21:09

Vanhetessamme meidän naisten paino lisääntyy. Se taas johtuu siitä, että keräämme paljon tietoa päähämme.




On selvää, että jossain vaiheessa kaikki tieto ei enää mahdu sinne. Näin ollen se pyrkii jakaantumaan koko kehoon... Itse asiassa….
Ei minulla ole ylipainoa!!

En ole lihava!!

Olen sivistynyt!!

HYVIN sivistynyt!!
Kaikki ihanat naiset, jotka olette olemassaÂ…..
…tänään on Erittäin Kauniitten ja Älykkäitten Naisten Päivä, joten lähetä tämä viesti kaikille niille naisille, jotka mielestäsi täyttävät ehdot .

Sinun ei tarvitse lähettää sitä minulle – minähän tiedän, että olen loistava! Älkäämme unohtako, että…

…elämän tarkoitus ei suinkaan ole päästä hautaan mahdollisimman

terveenä ja hyväkroppaisena, vaan nauttia elämästä suklaapala yhdessä

kädessä ja viinilasi toisessa, ja todeta hautaan käydessä, ryppyisenä ja

raihnaisena, viimeisillä voimilla huutaen:

VAU, MIKÄ ELÄMÄ!!

AIVAN NIIN!!
OLEMME TÄYDELLISIÄ!

Sillä:

-me emme kaljuunnu.

-meillä on Kansainvälinen ja Kansallinen Naisten päivä.

-voimme käyttää sekä sinistä että pinkkiä väriä.
Koskaan emme joudu epäilemään, onko
esim. lapsemme todella meidän.

Meidät pelastetaan haaksirikoistakin ensimmäisinä.

Meidän ei tarvitse maksaa laskua.

Jos joudumme panttivangeiksi, meidät vapautetaan ensimmäisinä.

Jos meitä petetään, meis-

tä tulee uhreja.

Jos me petämme, miehet

ovat sen ansainneet.
Voimme nukkua ystävättären kanssa ilman, että meitä pidetään homoina.

Pystymme keskittymään

moneen asiaan samalla

kertaa.
Jos päätämme valita miehisen alan,
olemme uranuurtajia.
Jos mies valitsee naisten

alan, hän on homo.
Ja kaiken lisäksi:

Teemme KAIKEN sen, mitä mieskin,

mutta KORKKARIT JALASSAÂ…!!

Voe itku :(Keskiviikko 07.03.2007 14:14

Eipä tule koiravauvaa.. Ei omaa eikä ostettua. :(

Mitä äiti on opettanut?Sunnuntai 25.02.2007 11:14

Mitä äiti on opettanut?

1.Äidit opettavat kuinka TYÖT TEHDÄÄN SIISTISTI:
"Jos te p*rkeleet aiotte tappaa toisenne, menkää ulos! sain just siivottua!"

2.Äidit opettavat USKONTOA:
"Sun on parasta rukoilla että tämä tahra lähtee tästä matosta!"

3.Äidit opettavat LOGIIKKAA:
"Se on niin, koska minä sanon niin!"

4.Äidit opettavat SELVÄNNÄKEMISTÄ:
"Vaihda puhtaat alushousut, ei tiedä vaikka joudut onnettomuuteen!"

5.Äidit opettavat IRONIAA:
"Naurappa vielä vähän aikaa, niin annan sulle syyn itkeä!!"

6.Äidit opettavat asioita NÄLÄNHÄDÄSTÄ:
"Turpa kiinni ja syö se lautanen tyhjäksi!"

7. Äidit opettavat AKROBATIAA:
"Kato nyt mitä sontaa sulla on niskassa!"

8.Äidit opettavat HILLITTYÄ KÄYTÖSTÄ:
"Istut siinä hiljaa ja liikkumatta, kunnes ruoka on valmista!"

9.Äidit opettavat LUONNONMULLISTUKSISTA:
"Ihan kuin pyörremyrsky olisi sekottanu huoneesi!"

10.Äidit opettavat TALOUSASIOISTA:
"Jos et nyt lopeta niin sut myydään mustalaisille!"


:D


MÄÄRITELMÄ:
Vauvaksi kutsutaan ihmisolentoa, joka on hyvin pieni jo syntyessään.

MERKKI:
Vauvoja on kahta eri merkkiä, tyttöjä ja poikia. Ne ovat rakenteeltaan miltei samanlaiset ja niillä voidaankin osoittaa vain yksi eroavaisuus jonka perusteella ne on tunnistettavissa: pojilla on siniset tossut ja tytöllä punaiset.

IKÄ:
Vauvat ovat yleisesti ottaen hyvin nuoria. Ryppyisyys ei suinkaan merkitse, että vauva olisi käytetty. Sitä paitsi rypyt voidaan tehokkaan ruokinnan avulla helposti poistaa.

VÄRI:
Mikäli rajoitumme Koti-Suomen oloihin, on vauva syntyessään väriltään punainen, keltainen tai punakeltainen. Myöhemmin vauvat muuttuvat ihonvärisiksi.

HANKINTAKUSTANNUKSET:
Vauva on kallis sijoitus. Hankintaa helpottaa suuresti se että nykyisin vauva voidaan hankkia jopa ilman käsirahaa ja erittäin pitkällä maksuajalla.
Maksuaika on tavallisesti 20-25 vuotta, jopa enemmänkin. 2-9 kappaleen erissä hankittuna vauvat tulevat halvemmiksi.

TEKNISET TIEDOT:
Pituus ja paino ovat suureita joihin kiinnitetään ensimmäisenä huomiota.
Nämä loppujen lopuksi hyvinkin epäolennaiset mitat vaihtelevat vauvakohtaisesti, eräänlaisina karkeina ohjearvoina ovat 45-55 cm pituudessa ja 3-5 kg painossa.
Tilavuus on erittäin suuri. Vauva tarvitsee polttoainetäydennyksen 4-6 tunnin väliajoin. Aluksi polttoaineena käytetään erikoisainetta, mutta kun sitä ei ole enää saatavissa, käytetään maitoa, jonka oktaaniluku on 50. Vauvan vanhetessa lisätään oktaanilukua 66,6:een ja lopuksi 100:aan. Tiheys on äärimmäisen huono, sillä vauva vuotaa molemmista päistä, ja varsinkin alapäästä vuoto on runsasta. Sen vuoksi tiivisteet on vaihdettava muutaman tunnin välein. Maksimikosteus on verrattain helposti saavutettavissa. Tällöin on syytä ryhtyä erikoistoimenpiteisiin (kts. tarkemmin kohta Huolto).

Äänitaso on alussa verrattain alhainen, mutta kasvaa suoraan verrannollisena ryppyjen häviämisen kuutioon. Hajukynnys, kuten esim. äänitaso, ovat suureita, joihin vanhempien ohella myöskin naapurit kiinnittävät erityistä huomiota. Hajukynnys säilyy kuitenkin maksimiarvossaan vain parin ensimmäisen käyttövuoden ajan. Vielä on huomattava että toimintayksikössä merkkiä vauva vaikuttavat energian ja aineen häviämättömyyden lait sekä myöskin vaimentamattoman värähtelijän ja pyörähtelijän laki.

HUOLTO:
Vauvaa käytetään määräaikaishuollossa neuvolassa. Tavallisimpina huoltotoimenpiteinä ovat tällöin katseleminen, venyttäminen mittausta varten, reikien pisteleminen vauvaan sekä kehuminen. Lisäksi annetaan käyttäjille ohjeita eri tilanteita varten. Määräaikaishuoltojen välisinä aikoina ovat tärkeimmät huoltotoimenpiteet pesu, voitelu ja ilmaus. Pesu suoritetaan päivittäin kehonlämpöisellä vedellä ammeessa. Pesukonetta ja "hohtavan valkoisiksi" tekeviä pesuaineita ei ole syytä käyttää. Pesun jälkeen vauva kierretään hellävaraisesti kuivaksi. Narulle ripustaminen on tarpeetonta. Voitelu suoritetaan välittömästi pesun ja kuivauksen jälkeen sivelemällä vauva öljyllä. Erityisen huolellisesti on öljyttävä vauvan alapää sekä nivelet. Ilmaus suoritetaan aina polttoainetäydennyksen jälkeen kohottamalla vauva pystyasentoon. Ilman mukana poistuu usein myöskin liika polttoaine - ilmaajan kauluksille.

TAKUU:
Synnytyslaitos ei anna vauvalle minkäänlaista takuuta. Em. Ohjeita seuraamalla vauva kuitenkin kesyyntyy suhteellisen helposti ja syö jo muutaman kuukauden ikäisenä kädestä. Myöhemmin se lopettaa myöskin epäluuloisen tuijotuksen ja lakkaa murisemasta vieraille.


Ongelma:

Hyvä ATK-tukihenkilö,

Viime vuonna päivitin Poikaystävä 5.0:n Aviomies 1.0:ksi ja huomasin,
että kukka- ja koruohjelmassa alkoi heti ilmetä ongelmia.
Poikaystävä 5.0:ssa ne toimivat vielä moitteettomasti.

Aviomies 1.0:n asennuksessa katosi myös koko joukko tärkeitä ohjelmia,
kuten Romanssi 9.9, mutta sen sijaan Aviomies asensi automaattisesti
Veikkaaja 5.0:n ja Penkkiurheilija 3.0:n. Keskustelu 8.0 ei enää
toimi, ja jos yritän käyttää Siivous 2.6:tta, koko kone kaatuu.

Olen yrittänyt asentaa Jankutus 5.3:n korjatakseni ongelman, mutta
siitä ei ole mitään apua. Miten minun pitäisi toimia?
Vastaustanne odottaen!

Epätoivoinen
- - - - - - - - - - - - - - - -
Ratkaisu:

Hyvä Epätoivoinen,

Teidän on ensinnäkin muistettava, että Poikaystävä 5.0 on vain
ilmainen tutustumisversio, kun taas Aviomies 1.0 on kokonainen
käyttöjärjestelmä.

Kokeilkaa ensin komentoa C:/LUULIN, ETTÄ RAKASTAT MINUA.
Asentakaa valmiiksi Kyyneleet 6.2. Silloin Aviomies 1.0 käynnistää
automaattisesti ohjelmat Syyllisyydentunne 3.0 ja Ruusukimppu 7.0.

Älkää kuitenkaan toimiko näin kovin usein, muuten Aviomies 1.0 saattaa
käynnistää edellisten sijaan Happy Hour 7.0:n ja Iso tuoppi 6.1:n.
Nämä taas luovat Kuorsaa_kovaa.KROOH -tiedostoja. Älkää myöskään
MISSÄÄN TAPAUKSESSA asentako Anoppi 1.0:aa, Mykkäkoulu 2.5:tä tai
poikaystävä 5.1 ohjelmaa. Ne eivät tue Aviomies 1.0:aa vaan kaatavat
sen.

Haluaisin painottaa, että Aviomies 1.0 toimii yleensä hyvin, mutta
ohjelman muistinkäyttökapasiteetti on rajallinen ja se omaksuu
hitaasti uusia toimintoja. Voitte tietysti parantaa ohjelman
suorituskykyä asentamalla mm. Lämmin_ateria 3.0 ja Pitsialusvaate 6.9
apuohjelmat.

Onnea matkaan!

Mikrotuki