IRC-Galleria

PULINASAURUS

PULINASAURUS

Lost without you

Boksis oli melkee kaikki nickit vanhentunuKeskiviikko 29.09.2010 00:20

-> teen uuden ?

ketkä sinne ?

milpa , ämmä , pässi , SANDRA , oona , sini , marsu

;oMaanantai 27.09.2010 22:42

Tervehdys!
Tänään 27.9. useampi pienempi oppilas on tullut kertomaan, että isä tai äiti on saanut tekstiviestin, jossa kerrotaan seuraavaa:
Puistola/Tapanila alueella liikkuu pedofiili, joka yrittää houkutella lapsia mukaansa. Viim. yritys oli to. Liikkunut valkoisella autolla ja jalan ja pukeutunut välillä naisten peruukkiin (koululaisten kertomien tuntomerkkien mukaan).”
Tarkistin asian Malmin poliisilta ja heille ei ole tehty tällaista ilmoitusta. Poliisi tutkii 18-19.9. viikonloppuna Hiidenkiven puiston lähettyvillä sattuneita tapahtumia, joissa mies on houkutellut lapsia mukaansa joko autoon tai metsään.
Olen tänään kuuluttanut keskusradion välityksellä asiasta kertoen tietooni tulleesta viestistä ja muistuttanut tutusta turvallisuusohjeesta, että tuntemattomien matkaan ei saa lähteä vaikka mitä luvattaisiin. Pyrin myös korostamaan, että kouluun voi edelleen tulla turvallisin mielin. Opettajat keskustelevat vielä luokissa asiasta oppilaiden kanssa.
Totti Karpelan turvallisuusvanhempainilta Nurkkatiellä 29.9.2010 klo 18.30 on entistä ajankohtaisempi.

Harri Reinikainen

Lähde: wilma.edu.hel.fi

LISÄYSTÄ

Tyttöjä ahdisteltu
19.09.2010 Hiidiksen metsässä oli lauantaina 18.9. klo 18 jälkeen tuntematon mies pyytänyt ryhmää 8-vuotiaita tyttöjä majaan, jossa näyttäisi heille taikatemppuja. Ilmeisestikin, tuntomerkkien perusteella samainen mies (tummahkot, pitkähköt hiukset) oli tätä ennen pyytänyt toisia tyttöjä autoon.

Asiasta on ilmoitettu myös poliisille, jonne on hyvä ilmoittaa myös muista vastaavista havainnoista.

Lähde:http://www.tapanila.fi/uutiset/tyttoja-ahdisteltu

jejeeSunnuntai 26.09.2010 00:45

Mitä nimesi kertoo sinusta?

P ♦ Olen rakastunut
A ♦ Olen erittäin rakastunut
U ♦ Mulla menee lujaa
L ♦ Ämmä
I ♦ Ajattelen kaksimielisesti
I ♦ Ajattelen kaksimielisesti
N ♦ Olen erittäin rakastunut
A ♦ Olen erittäin rakastunut

No tosi rakastunu XD


A ♦ Olen erittäin rakastunut
B ♦ Tykkään juoda
C ♦ Tykkään susta
D ♦ Kaikki rakastaa mua
E ♦ Liian rakastunu
F ♦ Onko mulla aivot
G ♦ Isänmaallinen
H ♦ Rakastan sinua
I ♦ Ajattelen kaksimielisesti
J ♦ pissikset on daa, minä siis
K ♦ Bitch
L ♦ Ämmä
M ♦ Juon viinaa, en vettä
N ♦ Olen erittäin rakastunut
O ♦ Olen paras
P ♦ Olen rakastunut
Q ♦ Olen rakastunut
R ♦ vedän jätkiä puoleeni
S ♦ Juon viinaa, en vettä
T ♦ Koita pysyä mun mukana
U ♦ Mulla menee lujaa
V ♦ Nukun 24/7

niceLauantai 25.09.2010 16:39

Poistin tost mun tiedoist mun msn koska sitä käytetään väärin ja jos joku levittää sitä tällasille ni kiitos vaa.

Pulina sanoo:
kuka oot?
ja mist sait mun msn ?
jone sanoo:
mooi
mitäs kuuluu
oot tosi nätti tyttö
Pulina sanoo:
kui vanha oot
jone sanoo:
20
Pulina sanoo:
jaahas good bye sit!
jone sanoo:
haluun runkata sulle webis
Pulina sanoo:
no hyi helvetti!
jone sanoo:
mul on iso..
Pulina sanoo:
no kuule ei hirveesti kiinnosta

jone pyytää sinua aloittamaan toiminnon lähetetään verkkokamerakuvaa. Hyväksy (Alt+C) vai Hylkää (Alt+W) kutsu?

Olet kieltäytynyt kutsusta aloittaa lähetetään verkkokamerakuvaa.

aika montaki xdKeskiviikko 22.09.2010 23:18

Jos tunnet edes yhden jumalattoman hyvännäköisen henkilön,
kopioi tämä blogiisi ♥

loltylsääKeskiviikko 15.09.2010 00:32

001. nimesi → pauliina
002. toinen nimi → linnea -.-
003. siviilisääty → sinkku
004. horoskooppi → kauris
005. mies vai nainen → nomies ihaheti
006. ala-aste → puistolan ala-aste
007. yläaste → puistolan peruskoulu
008. muu koulutus →
009. silmien väri → vihree
010. hiusväri → ruma
011. pitkät vai lyhyet → liian lyhyet
012. hiljanen vai äänekäs → riippuu porukast
013. verkkarit vai farkut → farkut!
014. känny vai kamera → iphone! ^^
015. terveysintoilija → mikä?
016. paheet → ...
017. ootko ihastunu tällä hetkellä → emt xd
018. syöminen vai juominen → syömine ofc xdxdxd
019. lävistyksiä → eipp
020. tatskoja → eiole
021. vesi vai tuli → vesi
EKAT:
023. eka pelko → korkeet paikat
024. eka paras kaveri → Laura
025. eka palkinto → Särkänniemi cup ?
026. eka ihastus → njonks pakko kertoo?
027. eka lemmikki → dogi
028. eka iso loma → emt?
029. eka lempilaulaja/bändi → Hannah Montana XD
030. ekat isot synttärit → 7 v ?
031. eka hiusten värjäys → kutosel tai vitosel
032. eka jälki-istunto →
033. eka lempiväri → SININE
034. ekat treffit → ei oo ollu
035. ekat kännit → ei niitäkää
036. eka toiveammatti → Arkkitehti
037. eka kerta kun kokeilit tupakkaa → NEVER
VIIMEKSI:
038. ostin → Edii
039. kuuntelin → musaa?
040. söin → jleipää
041. join → Edii
042. pelasin → ?
043. suutuin → eile?
044. kävin → tanssitunnil
045. mokasin → emt?
046. lauloin → just 2 sek sit xd
TÄNÄÄN:
047. Ruoka → jtn kanaa
048. juoma → Edi, vesi
049. alkoholi →
050. seuraavaksi aion → emt
052. kuuntelen nyt → bieberii xd
053. suunnitelmissa → emt
054. odotan → en mitää
055. housuni → lcaprit
056. paitani → t-paita
TULEVAISUUS:
058. haluatko lapsia → noentiiä
059. haluatko naimisiin → kai ? emt
060. tuleva toiveammatti → vaatesuunnittelija, arkkitehti ? xd
KUMPI:
062. tumma vai vaalee → vaalee
063. salmiakki vai hedelmä → hedelmä
064. musta vai valkonen → musta
065. ylös vai alas → ALAS
066. beatles vai rollarit → emt
067. brad pitt vai jack black → ei kumpikaa
068. huulet vai korvat → huulet?
069. ohut vai paksu → öööh ^^ xd
070. lyhyt vai pitkä → ööö ?? pitkä ?xd
071. komedia vai kauhu → komedia
072. romanttinen vai käytännöllinen → molempii
073. vatsa- vai käsilihakset → Molemmat ois jepa xd
074. lujaa vai hiljaa → hiljaa
075. sinkku vai varattu → sinkku
076. karvanen vai kalju → ööh ? xd karvanen ?
077. ajatteleva vai ajattelematon → ajatteleva
078. kissa vai koira → KOIRA
079. aku vai mikki → aku
OLETKO KOSKAAN:
080. käyttänyt silmälaseja → eee
081. karannut kotoa → e
082. valehdellut vakavassa asiassa → e
083. tappanu jotain → hyttysii x(
084. särkenyt sydäntäsi → ?
085. ollut pidätetty → e
086. ollut putkassa → e
087. itkenyt kun joku on kuollut → JOO!
088. jäänyt koukkuun tv-sarjaan → en
USKOTKO:
089. itseesi → en
090. ihmeisiin → njoo...
091. rakkauteen eka silmäyksellä → juu?
092. taivaaseen → no eiks se oo toi sinine tos ylhääl?
093. joulupukkiin → en xd
094. seksiin ekoilla treffeillä → O.O EN
095. suuteluun ekoilla treffeillä → jooh ?
096. kummituksiin → itseasias emt xd
VASTAA REHELLISESTI:
097. haluatko olla jonkun ihmisen kanssa juuri nyt → etoki ^^
098. oletko tyytyväinen elämääsi → noensanois
099. onko elämässäsi tarpeeksi rakkautta → mitäkö?
100. lähetätkö tän 10 ihmiselle eteenpäin → en

tiialt xdTiistai 14.09.2010 00:16

Uituasi puoli tuntia uimahallissa olet saanut elimistöösi puoli litraa virtsaa.

Keskimäärin 100 ihmistä tukehtuu kuoliaaksi kuulakärkikynään joka vuosi.

Pään hakkaaminen seinään kuluttaa 150 kaloria tunnissa.

Tyypillinen ihminen pelkää hämähäkkejä enemmän kuin kuolemaa.

Kissan virtsa hohtaa mustassa valossa.

Vietät n. 6 kk elämästäsi vessassa.

Kynsien pureminen on verrattavissa wc-istuimen nuolemiseen.

Naiset räpyttävät silmiänsä lähes kaksi kertaa useammin kuin miehet

Oikea kätiset elävät keskimäärin n. 9 vuotta kauemmin kuin vasen kätiset

lolMaanantai 13.09.2010 01:08

Tee tämä tai rakkauselämäsi kusee 2010
♡ Rehellisesti, minkä väriset rintsikat sinulla on ylläsi : valkoset
♡ Rehellisesti, mikä on mielessäsi? : polvikipu
♡ Rehellisesti, oletko tehnyt jotain pahaa tänään? : en?
♡ Rehellisesti, katsotko joskus Disney Channellia? : mmm en
♡ Rehellisesti, haluatko nähdä jonkun juuri nyt? : en xd
♡ Rehellisesti, oletko saanut jonkun itkemään ? : joo?
♡ Rehellisesti, oletko onnellinen tällä hetkellä? : noemt
♡ Rehellisesti, haluatko lapsia? : emt
♡ Rehellisesti, jos joku olisi ihastunut sinuun, haluaisitko tietää? : ofc
♡ Rehellisesti, miksi? : oon utelias
♡ Rehellisesti, uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä? : juu
♡ Rehellisesti, voisitko lyödä jotakuta ihmistä juuri nyt? : joo
♡ Rehellisesti, mitä teit viimeyönä? : nukuin
♡ Rehellisesti, mikä on suosikki aineesi koulussa? : eemt
♡ Rehellisesti, pidätkö luokkalaisistasi/työkavereistasi? : enkaikist
♡ Rehellisesti, onko kukaan poika saanut sinut itkemään : joo

ajjj vtuSunnuntai 12.09.2010 21:09

en jaksais huome skolee, sattuu iha ´jokalihaksee
tuleex joku hieroo ? xd

Santul yövierasSunnuntai 12.09.2010 04:01

Noi o iha hullui ne vaa kattoo jtn kauhuleffoi ja pelottelee mua ;s