IRC-Galleria

PeniMäki

PeniMäki

eikä mikään Poni Käki

Uusimmat blogimerkinnät

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Jepajepa levyn ulostus lähenee kovaa vauhtia. Ne tietää ketkä tietää mutta vähän historiikkia tän levyn kohdalta. Parittajat koostuu räbäyttäjistä Peni Mäki ja Sensei, jotka tutustuivat toisiinsa ulkomusiikillisissa merkeissä mutta jo pian löivät päänsä yhteen koska julma postimies Aapo oli aiheuttanut niin paljon paskaa että kosto piti tehdä. Syntyi "Aaporäp", jossa Sensei vihaisena tilitti Aapon työmoraalista ja Peni murhautti lyrikaalisesti lapsuudenystävänsä, kun samalla Masta P veti kauniin kertosäkeen. Masta P oli kuolleen ja kuopatun Strike Projectin jäsen, johon kuului myös huippubiittinikkari Syklo ja monta muuta muksua. Syklo oli myös syy miksi Peni Mäki alunperin aloitti puhelaulannan eli räppäämisen. Peni Mäki puhuu itsestään kolmannessa persoonassa ja murhaa kavereitaan biiseissään; Luonnollisesti servaukset ovat asialliset ja osuvat täydellisesti kohteeseen.

"Potkin sut hengiltä samaan tapaan ku tapatit kissas. Seinällä on spermatahra, Tommi siihen itteään hinkkas"

Peni Mäki ja Sensei tekivät vielä vuonna 2007 kaksi muuta biisiä mutta ne on ihan paskoja. Sen sijaan viime toukokuun comeback-biisi "Liian makeeta paskaa" nosti rimaa korkeammalle ku ikinä, iso kiitos siitä Masta P:lle, Jauzille ja Pornostaralle. Nyt vuosien tuotokset on ängetty yhdelle levylle luoden ehkä hienoimman levyn, mitä suomen kielellä on tehty.

alustavalla tracklistillä mm. nämä
1. Huora! mee vittuun mun tielt - Sensei, Peni, MC Hshshse
2. Ryyppää duunissa - Peni, "jäätelöfirman juopot" yhtyeen MC Sairaudenfeikkaaja, Kvarttihomo ja Cheek-Fani
3. Nää helvetin kakarat rikkoo tietokoneet - Salanimi Risto
4. You're in the army now - Tiilittäjä, Sensei ja Salmari
5. Reino - Peni ja Dannyboy
6. Metsän ihmeet - Salanimi Risto, MC Robohop, Notorious B.E.A.R, David Spade, Mämmimies, Lastinen

http://www.myspace.com/senseipeni
« Uudemmat - Vanhemmat »