IRC-Galleria

Quatermass

Quatermass

This is not a beak, my lovely child. It is a claw! For I am the finger!

Selaa blogimerkintöjä

Laulu tulipunaisesta kukastaKeskiviikko 16.06.2010 01:50

Kävimme juuri kaverin kanssa katsomassa Laukaan kesäteatterissa ennakkonäytöksen näytelmästä Laulu tulipunaisesta kukasta. Varsinainen ensi-ilta on 17.6. klo 19, ja paikkahan on Viertolan rakennus Saravedentie 3:ssa. Sinne vain jos satutte asumaan lähellä ja pitämään harrastelijateatterista. :)

Teatteri on pieni, mutta vaatimattomissa puitteissa saadaan silti kerrottua huikeita tarinoita. Viimevuotinen Kesäyön unelma oli fantasiateemansa takia enemmän makuuni, mutta myös tämänkertaista näytöstä oli ilo katsoa, ja etenkin kuunnella. Lauluosuuksia oli sen verran että voisi puhua musikaalista, ja niitä seuratessa ei olisi uskonut että kyse on harrastelijoista. Soitannosta vastasi upea Anni Hiltunen haitarinsa ja komean lauluäänensä kanssa. Hän myös veti näytelmän ehkä vaativimman roolin ollen kaiken aikaa lavalla taustapiruna, ja reagoiden tapahtumiin ääneti ilmehtien ja elehtien.

Päärooli oli jaettu neljälle näyttelijälle, kiinnostava ratkaisu joka toi mieleen Imaginarium of Doctor Parnassuksen jännän pääroolituksen.
Joni Hyvönen, Martti Nikamaa, Atte Leppänen ja Veikko Vauhkonen tarjosivat neljä erilaista näkemystä tukkijätkä Olavista, rentusta naistenmiehestä. Lennossa vaihtuva musta hattu kertoi kuka milloinkin on Olavi.

Lavasteet ovat pienellä teatterilla vaatimattomat, mutta mitä puuttui sen näyttelijät loihtivat ympärilleen elehtimällä ja puhumalla. Joten katsomon edessä kohosi näkymätön herraskartano ja kuohui koski, ja ne olivat olemassa juuri niin pitkään kuin tarina niitä vaati.

Ainoa mikä häiritsi oli vähän epätasainen miksaus, toisinaan voimakkaammat äänet särähtivät vähän ikävästi korvissa. Mutta istuimmekin aika lähellä kaiuttimia, ja toisaalta ymmärsin että ennakkonäytös on ikäänkuin viime hetken harjoitus. Ääniongelmaa lukuunottamatta näytelmä oli kuitenkin täydellisen onnistunut.


Kiitokset Viertolan väelle hienosta kokemuksesta. En ole varma ehdinkö toista näytöstä tänä kesänä katsomaan, mutta tulevina vuosina käyn varmasti.

[Ei aihetta]Tiistai 15.06.2010 19:37

[Ei aihetta]Tiistai 15.06.2010 18:21

Laukaan kirjastossa on hyvä palvelu. :) Olin varannut Terry Pratchettin kirjan Aikavaras. Ehdin astua ovesta sisälle ja astua jonoon, niin kirjastonhoitaja nappaa kirjan hyllystä ja viittaa minua tulemaan tiskille.
Katselin Fullmetal Alchemist - Brotherhoodia youtubesta, ja ärsyttävät homunculukset saivat minut tajuamaan taas yhden kliseen jota inhoan. Nimittäin ihmiskuntaan halveksuvasti suhtautuva, itseään ylempänä pitävä rotu, jossa kuitenkin ironisesti tiivistyvät juuri ihmisten halveksuttavimmat piirteet. Useimmat fiktiiviset vampyyrit ovat malliesimerkki.

Tyypillistä ajattelua:
"Ihmiset ovat niin heikkoja/typeriä."
"Ihmiskunta ansaitsee tulla hyväksikäytetyksi/tuhotuksi."
"Ihmiskunta on uhka maapallolle." (no tästä olen sentään samaa mieltä)
"Me olemme kaikin tavoin parempia."

Kuitenkin tällaiset hahmot ovat itse aina niin pikkumaisia, ahneita ja turhantärkeitä, ettei tuota ylemmyysroskaa voi ottaa vakavasti. Liekö se sitten ollut hahmojen luojilla tarkoituksenakin, että pahiksista täytyy tehdä inhottavia jotta kukaan ei voisi samaistua. Tuo ajatteluvamma on riivannut etenkin fantasiakirjailijoita pitkään, mutta onneksi aina välillä joku poikkeaa kaavasta.

Eipä sillä, myös ihmisten joukossa on tuollaisia ylpeitä alfayksilöitä, jotka ovat kuin suoraan fiktiosta repäistyjä aina tahatonta ironiaa myöten.(supervoimat vain puuttuvat) "Ihihi, ihmiset ovat niin heikkoja ja tyhmiä, minä olen muita parempi koska tajuan sen."
Myönnän toki itsekin inhoavani ihmiskuntaa ja monia inhimillisiä piirteitä, mutta en elättele mitään harhakäsityksiä että päivänselvien asioiden tajuaminen jotenkin nostaisi minut niiden yläpuolelle. Mutta näen yhtä lailla myös paljon hyvää ihmisissä, ja pidän jossain määrin todennäköisenä että emme ehkä tulekaan tuhoamaan itseämme seuraavan sadan vuoden kuluessa.

Itse aiheeseen palatakseni, ainoa mielestäni uskottava ihmiskunnan vihollinen fiktiossa on ollut Terminator -elokuvien Skynet. Ei mitään turhaa lässytystä tai kestämättömiä perusteluita, ihmiset vain hengiltä ja naps. Virus -elokuvan tekoäly oli hyvä myös. Matrixin vastaavassa sitten olikin liikaa vampyyrimaista lässytystä.

Mutta kliseisyydestä huolimatta tuo Fullmetal Alchemist - Brotherhood on ehdottomasti tarkistamisen arvoinen. Se on kokonaan eri tarina kuin alkuperäinen sarja, vaikka joissakin alkupään jaksoissa onkin yhtäläisyyksiä. Ymmärsin että tuo seuraa mangan juonta paremmin, mutta sitä lukematta en osaa kommentoida.
Tämä sarja on myös paljon alkuperäistä vakavampi, ja olenkin itkeä pillittänyt useaan otteeseen, joko surullisen kohtauksen takia, tai sitten silkasta ilosta ja jännityksestä. Tyypillistä animesekoilua on seassa, mutta ei niin paljoa että se söisi vakavuutta.

Ja hienointa on tosiaan se, että jokainen jakso julkaistaan youtubessa tekstityksillä muutama päivä tv-julkaisun jälkeen. :) Tällaista palvelua ei olisi voinut toivoakaan vielä muutama vuosi sitten. Kaikki nyt katsomaan, tässä ensimmäinen jakso: http://www.youtube.com/watch?v=MsScL3zBlwA
Suomitekstitykset löytyvät. Merkinnät(annotations) kannattaa laittaa pois päältä, ellet halua kesken jännittävimmän kohdan lukea "CLICK HERE FOR THE NEXT EPISODE!!" tyylisiä ilmoituksia.

[Ei aihetta]Maanantai 14.06.2010 07:08

[03:32] <LuciaInFurs> I'm off to bed with my bookie. Bye, all X
[03:32] *** LuciaInFurs quit (Quit: LuciaInFurs)
[03:41] <Drlupinmario> BOOKIE?
[03:44] <Pulppu> Those things with paper pages and text written on them.
[03:54] <GauHelldragon> like a kindle but with a very long battery life

[Ei aihetta]Maanantai 07.06.2010 04:24

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/molekyyligastronomiasta_tiedetta_kokkaukseen_1739553.html

Vai että molekyylikokkausta. Toisaalta pärskähdyttää taas uuden muoti-ilmiön rantautuminen, mutta toisaalta tuossa on kaiken hehkutuksen alla jotain järkevääkin. Ruoanlaitto kun ei vielä nykyaikanakaan ole ihan täysin vakavasti otettavaa tiedettä, vaan siihen yhä liittyy paljon tarkistamattomia uskomuksia, esim siitä miten aromit säilyvät parhaiten yms yms. On korkea aikakin että siihen aletaan suhtautumaan vähän vakavammin.

Tietenkään kokkaamisen ei ole pakko olla mitään tiimalasintarkkaa nyhertelyä, itsekään en esim. mittaa aineksia vaan heittelen kaikkea tuntuman mukaan. Mutta on tuo molekyylihöpsöilykin hyvä asia, tuleepahan rikottua myyttejä ja keksittyä uusia valmistustapoja.

Paras PuolueSunnuntai 06.06.2010 02:09

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/kunnallisvaalit-islantilaisittain-vitsipuolue-vaalivoittoon-reykjavikissa-koomikko-kaupunginjohtajaksi

Tämä on hyvää kehitystä. :) Terveellinen annos kaaosta* politiikan niin homehtuneeseen kenttään.
(* en puhu epäjärjestyksestä vaan tietynlaisesta poikkeavuudesta, tahallisesta sopeutumattomuudesta, joka on minusta joissakin tilanteissa erittäin hyvä asia)

Wikipediasta:
The Best Party was founded in 2009 by Jón Gnarr, an Icelandic actor, comedian and writer. The party has from the beginning admitted that it will not honour any of the promises given prior to elections. It claims all other parties are secretly corrupt, so it promises to be openly corrupt.

Kuulostaa siltä, että Besti Flokkurinn tekee politiikalle samaa mitä Diskordianismi tekee uskonnoille. Hyvää menoa!

Suomessa etäisesti vastaava esimerkki voisi olla Ninjapuolue, jos he joskus päättäisivät asettua ehdolle. Mutta suomalaiset ovat vielä niin kylmää sakkia että Piraattipuoluekin ahdistaa. Vaan ehkä Islannin esimerkki kylvää hilpeän kapinan siemenen muuallekin.

[Ei aihetta]Perjantai 04.06.2010 18:34

http://mikropop.blogspot.com/2010/06/tama-viikko.html

Liikaa linkityksiä ja lihavointia, en jaksa laittaa tänne.