IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

Tämä on tällainen 'pitkästäaikaanetissäpakkotehdäblogimerkintä'-päivitys. Nettiyhteys on matkalla jo meidän uuteen kotiin, ja toivottavasti jo ensiviikolla pääsen surffailemaan Järvenpäässä.

Viime viikko on siis ollut elämässäni varsin sekava ja kiireinen. Sunnuntaina tapahtui virallinen muutto ja siitä lähtien olen luokitellut itseni järvenpääläiseksi. Töihin olen raahautunut bussikyydillä ja tuli hankittua matkakorttikin, joka tulee aavistukesn halvemmaksi kuin jokakertainen 6,80€ maksu.

Muuttolaatikoiden purkua, käytännönasioiden hoitamista, kaupassakäyntiä ja muuta. Ehkä tämä elämä taas pikkuhiljaa palautuu arkisille raiteille. Tämäniltainen ensimmäinen saunavuoro on myös omiaan auttamaan tämän pienissä mittasuhteissa olevan kaaoksen keskellä.

Huomenna täytyy taas äitienpäivän johdosta palata Mäntsälään, mutta sitähän nämä lähiviikot tulevat olemaan; ei 23 vuoden jälkeen kodista niin vain lähdetä. Ja toukokuun lopussa alkaa kesäloma, joten viimeistään silloin saa oikein kunnolla asetuttua Järvenpäähän. Ja täytyy ryhtyä myös hyväksikäyttämään palveluita, joita ei Mäntsälästä löydykään, kuten uimahallia, leffateatteria tai huomattavasti runsaampaa baarivalikoimaa.

Ja koska tämä on vain tällainen hätäisesti kirjoitettu, nopea välitilinpäätös, niin lienee kohtuullista etten venytä tätä enempää. Mukavaa lauantaipäivää ja mitä parhainta äitienpäivää kaikille!

Päivän biisi: Samuli Putro - Elämä on juhla

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.