IRC-Galleria

RaskNaks

RaskNaks

, sisältää fenyylialaniinin lähteen

Selaa blogimerkintöjä

Ajamisen riemuTorstai 28.08.2014 03:14

Suurin osa kokee autoilun miellyttävänä ja rentouttavana matkustusvälineenä. Minä en.

Alusta asti ajokoulutunnit stressivat minun mieltäni. Mieleeni tulee väkisinkin ne pelontäyteiset (huom. nimenomaan pelon, ei edes jännityksen) ajotunnit, joista sain harmaita hiuksia vuosia takaperin. Menin sisään autokouluun ja opettaja istui hoitamassa paperihommia ja huikkasi ohimennen, että: "Mee jo valmiiks laittamaan penkit ja peilit kohdilleen." Kylmä hiki nousi pintaan yksin autossa istuessani ja kun opettaja viimein saapui pelkääjän paikalle, tai tässä tapauksessa pelkääjän viereiselle paikalle, minulta meni ne vähäisetkin pokan pitämiset, ja pelkojännityshirvityskauhistus otti ylivallan.

Inssi oli yhtä tuskaa. Samoin äitini kanssa ajelut. Joskin me molemmat, minä ja äiti, myönnämme, että hän oli huonoin mahdollinen mukanaolija minun autoillessani. Jo pelkillä eleillään hän sai tiedostettua, että häntä hirvittää. No ehkä osa minun hirvityksestäni siirtyi sille paikalle.

Olen autoa ajanut viimeksi kesällä 2011, jolloin piti käydä pakollinen kakkosvaihe. Kortti on plakkarissa, vaikken olekaan sillä muuta tehnyt kuin todistellut ikääni viimeiset kolme vuotta. On kuitenkin lohduttavaa tietää, että minulla on oikeus ajaa autoa vielä monta kymmentä vuotta. Eli jos joskus saan selätettyä pelon ja stressin ja saan taottua itseeni lisää luottamusta, tällainen on mahdollista.

Niin, siinä vaiheessa kun päätin heivata stressittömän elämän oli autoilu ensimmäinen asia poistettavien listalla. Viime kuukausina se on kuitenkin tullut taas pinnalle. Sitä kun odottaa sateessa bussia tai tuulessa junaa, niin tulee kummasti mieleen, että jos olisi auto, olisi hujauksessa perille eikä tarvitsisi värjötellä täällä saati lähteä ties kuinka montaa tuntia kotoa ennen duunin alkua.

Jep. Odottelusta en pidä. Pidän kuitenkin julkisista kulkuneuvoista. Kuljin yhteensä neljä vuotta bussilla koulumatkaani ja junatkin on tullut opeteltua pääkaupunkiin pääsemisen helpottamiseksi. Niin, tämä blogin aihe tuli vaan tänään bussissa mieleen. Kuuntelin musiikkia ja katselin kun rankkasade piiskasi maata. Tyytyväisenä katsoin ulos bussin ikkunasta ja ajattelin miten huoleton tapa tämä onkaan matkustaa.

Päivän biisi: Leevi and the Leavings - Luonnollinen valinta

SyksyssäTiistai 26.08.2014 12:14

Onko minun, vannoutuneen kesäihmisen, nyt todettava, että kesä on ohitse ja syksy on alkanut. Voihan räkä! Eilen vaatetukseni vivahti niin paljon syksyyn, että pieni osa syysmasennusta koputti olalle. Shortsien tilalle vaihtuivat college-housut, t-paitaa peitti pitkähihainen ja kaulalla lepatti (taiteilija)huivi.

Joskis huivia pidin myös kahdesta muusta syystä, heh, SYYStä... Seisoin tunnin verran pari päivää sitten Keravan asemalla junaa odottelemassa. Aamulla luulin päässeeni kivuttomasti töihin kahdella junalla, mutta ensimmäinen z-juna tulikin tunnin sen jälkeen, kuin sen minun ajatuksissani piti tulla. Oli vielä kylmä aamu ja tuuli. En saanut aamukahvia saati aamupalaa. Oho, aloinpa huomaamattani leikkiä marttyyria, vaikka tottahan minä vain puhuin... Niin, siis joka tapauksessani siellä seisoskellessani kurkku tuli kipeäksi ja huivi oli omiaan tuomaan lämpöä kurkkuparalleni.

Toinen syy huivin pitämiseen oli puhdas nostalgia. Ammattikoulussa saavutin jonkinlaista muistettavuutta puolipitkällä mustalla tukallani ja erivärisillä huiveillani. Niiden taakse oli ujon ja epävarman nuoren helppo piiloutua. Ja pidin huiveista, vaikka ehkä käytinkin niitä liian usein (kesällä ne oli kuuuuuumat!). Joka tapauksessa nyt on syksy koittanut ja samalla se on hyvä tekosyy pitää taas näitä huiveja. Sitä paitsi kokeillaan josko tämä rehuletti taas vähän saisi pituutta. Ehkä olen saanut aavistuksen vuosien varrella lisää itseluottamusta ja varmuutta, mutta silti on helpompaa vain verhoutua huivin taakse ja katsoa maailmaa sen takaa. Minkäs minä itselleni mahdan.

Syysmasennus ei ole siis myytti ja muistaakseni kirjoitin samasta aiheesta tänne vuosi sittenkin. Tämän surullisen, mutta kauniin vuodenajan keskellä lohduttaa kuitenkin se, että muutaman viikon päästä pääsen paahtumaan Kyprokselle. Nappaan sieltä tuliaisiksi kesän viimeiset rusketukset.

Päivän biisi: Leevi and the Leavings - Miranda
Lähes ainoa harratukseni on kitaransoitto. Tai ehkä etten kuulostaisi harrastuksissani niin vajavaiselta voisin sanoa harrastuksekseni musiikkia. Kuuntelen sitä päivittäin ja imen siitä vaikutteita. Suomirock ei ehkä ole hervottoman iloista bilemusaa, mutta minulle siitä löytyy kaikki tunneskaalat.

Ennen kun minua ahdisti todella löysin sopivaa musiikkia, joskin ahdistavaa myöskin, joka sai minut paremmalle tuulelle. Kun isoenon hautajaiset oli ohi, tiesin tarkkaan mitkä kauniit kappaleet kuuntelen yksinäni mökillä. Itkin.

Mutta takaisin kitaransoittoon. Kun tässä on asuttu jo noin kolme kuukautta yhdessä Lindan kanssa, olen huomannut, että tämä ainokainen harrastukseni on jäänyt vähemmälle. Aluksi en uskaltanut edes koskea kitaraan, koska pelkäsin naapureiden häiriintyvän. Myöhemmin soittelin vähäsen ja sitäkin myöhemmin uskalsin jo ottaa plekunkin käyttöön.

Silti tämä harrastus on jäänyt nyt onnettoman vähälle. Ehkä elämässäni on nyt tapahtuut niin paljon kaikkea muuta, että tämä on saanut väistyä syrjempään. Toisaalta tykkään edelleen soitella, mutten uskalla (ainakaan vielä) järjestää sellaisia huikeita, suorastaan extaasisia tunnin soitteloita mitä joskus harjoitin. Soitin seisaaltaan hiki päässä nautiskellen alkoholia, kun miellekin yleisölle esiintyen.

Toinen rakas harrastus on kappaleiden teko. Ennen vanhaan se oli paras kanava purkaa tuntemuksiani, mutta vuosien mittaan kanava on tyrehtynyt. Seitsemän valmista sanoitusta lojuu sävellystä vailla, joskaan en ole koskaan päässyt jyvälle säveltämisestä. Vuoden alussa kävi yllättävä inspiraatio, joka iski oikeastaan junassa matkalla Helsinkiin. Myöhemmin kotona sanoitin kappaleen, sitten sävelsin ja parin päivän sisällä sain sen myös jopa äänitettyä. Tarvitaan siis lisää tällaisia satunnaisia inspiraatioita, ihan vaan vaikka pitämään taitoa yllä.

Jostain syystä kassalla ollessani muutama viikko sitten iski taas inspiraatio ja kun kukaan asiakas ei ollut häiritsemässä, kirjoitin tämän jostain syystä majakanvartijasta kertovan biisin ylös ja se odottaa kaapissa seuraavaa inspiraatiopuuskaa.

Välillä siis iskee vielä sanoitusinto. Mökillä tulee kitaraa soitettua sormet sinisiksi. Ehkä musiikki ei enää olekaan elämäni, vaan siitä on nyt tullut vain yksi tärkeä osa sitä. Musiikki ei kuole koskaan!

- - - - -
Työpaineet stressaa niin majakanvartijaa,
istuu pöytään sammutetuin lyhdyin.
"Työtaakka vitunmoinen painaa hartiaa",
sanatta mä lauseeseensa yhdyin.
- - - - -

Tuparit tupa täynnäTiistai 29.07.2014 18:36

Lauantai-päivä. Hellettä piisasi. Kello kolmen jälkeen alkoivat minun ja Lindan tupaantulijaiset. Naapureita varoitettiin lapulla etukäteen ja kaikki kutsut olivat tulossa. Tässä vaiheessa kuuluisi sanoa 'mutta', vaan ei! Tuparit sujuivat täydellistä täydellisemmin.

Porukkaa tuli 20 henkeä ja kaikilla oli kuuma (tuulettimet ja viuhkat olivat kova sana!). Linda kestitsi vieraita kinkkupiirakalla, juustokakulla ja mokkapaloilla ja minä puolestani valmistin boolia.

Oli tosiaan siitä erikoiset juhlat, että kaikki kutsutut pääsivät paikalle. Mukana olivat siis (listaan henkilöt sen vuoksi, että itse muistan koko vieraslistan vuosien päästä): Viltsu, Fallu, Snanna, Perttu, Konsta, Jade, Aki, Jenna, Alli, Minna, Pale, Willem, Tia, Netta, Masala, Tea, Johku ja Saara. Suurin osa vieraista oli myös kerännyt yllätykseksi meille pyykkikonerahaston, joka lämmitti allekirjoittaneen sydäntä melkoisesti. Kiitos <3

Käytimme myös saunavuoroamme hyväksi ja minä vein jätkäporukan saunomaan ja teki hyvää helteillä päästä, jos ei nyt saunaan niin ainakin pois hien kastelemista vaatteista ja suihkuun. Myöhemmin jatkoimme hiljaisuuden koittaessa rantsuun ja siitä sitten muistaakseni Koronaan...

Hauskaa oli saada isoporukka läheisiä kasaan ja viettää mukavat juhlat lössissä. Nyt vaan aletaan miettiä millä verukkeella pidämme seuraavat kinkerit. Halloween-naamiaiset.....?

Terdellä Tre:lläTiistai 22.07.2014 01:17

Nyt se on takana. Voi sanoa, että viime viikko oli suurella todennäköisyydellä koko kesän aktiivisin viikkon. Jos pitäisi jollekin selittää mitä kesä on, selittäisin viime viikon. Melko täyteen ahdettu, vaan ei yhtään liian tiuha.

Kesänvietto alkoi tiistaina, jolloin pariskunta A&J tulivat aamusella meillä, joimme kahvit ja lähdimme ajamaan kohti Tamperetta. Tuota kaupunkia, jota olen kehunut jokaisessa viestimessä, täälläkin. Enkä turhaan, kyseessähän on vähintään Suomen hienoin kaupunki!

Yksi yö majailtiin siis Tampereella Omppuhotellissa ja tulon ja lähdön väliin ei oltu etukäteen suunniteltu yhtikäs mitään. Tiivistettynä erinomaista ruokaa, maistuvaa juomaa ja miellyttävää seuraa. Tietenkin atmosfrääri täydensi koko komeuden. Kuuluisia Tampereen kuppiloita koluttiin tiuhaan läpi: Tillikka, Ale pupi, Ohranjyvä, Terassilaiva, Minibaari... Suosittelen erityisesti jälkimmäistä cocktail-baaria, jonka osaava baarimestari sai etikkakurkku-vedestäkin taiottua kelpo drinkin!

Keskiviikkona aamulla tein sen josta olen jo monen vuoden ajan haaveillut, aamu alkoi nimittäin mustalla makkaralla Tammelan torilla. Vaikkemme menneetkään Samuli Putron keikalle, emmekä edes törmänneet mieheen toimi ikään kuin lohduttajana torilla musisoinut Veltto Virtanen. Punk elää ja voi hyvin. Saimme nauttia myös piknikistä Koskipuiston rannassa, niin ihanassa ilta-auringossa kuin kaatosateessakin.

Saavuimme yöllä Tampereelta meille Järvenpäähän ja seuraavana aamuna oli tarkoitus lähteä Helsinkiin. Aamuisen jumituksen jälkeen pääsimme vihdoin matkaan ja suuntasimme eväidentekopaussin jälkeen Munkkivuoren rantaan, jonne nappasimme vielä Teankin mukaan. Uintia, syöntiä, loikoilua, auringonottoa ja a-luokan seuraa.

Muutaman päivän ehdin sykkiä töissä ja sitten koitti sunnuntai, lepopäivä jolloin kannattaa tehdä retki Korkeasaareen. Porukalla minä, Linda, Tea, Aki, Jenna, Willem ja Pale matkustimme joukolla elukoita katsomaan. Taas piknik-eväiden, helteen ja mainion seuran ryydittämänä vietettiin kesäpäivää parhaimmillaan. Joskin itse saari oli pienoinen pettymys; näimme ainoastaan murto-osan eläimistä, jotka olivat helteiltä piilossa.

Kaikenkaikkiaan mennyt viikko oli onnistunut ja toivon lisää kesäisiä päiviä täynnä kaikenlaista kesäaktiviteettia. Nyt on taas uusi viikko ja alkaa hirveä tupareiden järjestely (kyllä, ne on jo lauantaina!)

Päivän biisi: Tuomari Nurmio - Manala

Bottle of WhiskeyMaanantai 14.07.2014 01:08

Justiinsa niin.

Tein tuossa joku aika sitten blogi-merkinnän koskien yhä leviävään Jack Daniels-paita-kuumeeseen. Sain tekstin valmiiksi, mutta myöhemmin huomasin, että kyseinen kukkahattutätimäinen vuodatus ei kuitenkaan löytynyt täältä. Unohdin siis ilmeisesti tallentaa tekstin tai jotain.

Noh, koko teksti lyhyesti tiivistettynä: suorastaan huolestuttaa, että olen jopa pikkutytöillä nähnyt tätä Tennessee viskiä liputtavia paitoja. Se siitä.

Sitten vielä kuulumisia tiivistettynä: Oltiin minilomalla mökillä Lindan kanssa tällä viikolla nauttien helteistä täysin siemauksin. Ylihuomenna lähdemme pariskunta Aki/Jennan kanssa Tampereelle. Viime kesän vastaava trippi oli varsin onnistunut ja Tampere on yhä suosikki-kaupunkini.

Lyhyestä virsi kaunis. Hauskaa kesänjatkoa!

Päivän biisi: Tuomari Nurmio - Rakkauden talossa

Töihin yhden pysähdyksen taktiikallaKeskiviikko 02.07.2014 22:23

En haluaisi valittaa, mutta...

Kesäloman viimeinen päivä. Luonnollisesti muusta lomasta poiketen lämmin ja aurinkoinen. Noh, ei se vielä mitään.

Huomenna siis matkaan töihin taas viiden viikon loman jälkeen ja katselin netistä miten linja-autot kulkevat kesällä. Ei hyvin. Huomasin, että pääsen jotenkuten joka päivä töihin, mutta parhaimmillaan joudun odottamaan Mäntsälässä kolme tuntia ennen töiden alkua. Takaisin päin sen sijaan ei mene kuuden jälkeen ainuttakaan vuoroa, joten busseista ei ole iloa.

Koska bussit ovat poissa pelistä, joudun siis suosimaan junaliikennettä. Täältä Järvenpäästä ei tosin mene suoraan lähijunaa Mäntsälään, joten lähden ensin Mäntsälästä poispäin Keravalle ja sieltä Mäntsälään. Huoh mitä rumbaa! Lisäksi juna-asemalta on tuhottoman pitkä matka työpaikalleni.

Niin kuin tässä kaikessa ei olisi tarpeeksi, katsoin netistä paljonko kausilippu tulee tälle välille maksamaan. Ja sainkin asian selville: neljältätoista päivältä 80,20€, eli koko kuulta yli 160€ !!! Täten kulutan rahaani siis matkoihin miltein enemmän kuin tienaan siihen asti kunnes rakkaat koululaiset taas tarvitsevat bussikyytejä. Vittu.

Summataampa tähän vielä mielen kohottamiseksi, mitä olen kerennyt nyt loppulomalla tekemään. Järvenpään maineikas Puistoblues mekasti taas muutamia päiviä. Tänä aikana tuli käytyä Lindan isäukon kanssa Melrosen keikalla, Aki ja Willemin kanssa hortoilemassa Järvenpään yössä ja Lindan, Akin ja Villen kanssa rauhoittumassa aurinkoisessa Rantapuistossa. (Kyllä silloin paistoi hetken aurinko, joskin tuuli pilasi tunnelman).

Lisäksi teimme hankintoja Lindan kanssa kämppäämme: WC-tilaa koristaa nyt hieno allaskaappi ja uusi matto. Lisäksi toisesta Ikea-palapelista muodostui yöpöytä. Keittiön pöytä kera kahden tuolin saatiin ostettua. Komeita nekin. Ja vielä kaiken kruunuksi ostettiin täydellinen divaani-sohva, joka ensi viikolla haetaan tänne. Eli jotain huonoa ettei jotain hyvääkin!

Päivän biisi: Ismo Alanko - Maailmanparantaja

Kesän summaustaTiistai 24.06.2014 15:55

Koska kesälomani on lopuillaan, okei, se loppuu viikon päästä, mutta kuitenkin nyt on hyvä väli summata kesää.

Kesäloma alkoi isoenon hautajaisilla, eli ei niinkään hilpeissä merkeissä. Kuitenkin itkut vaihtui railakkaaseen muisteluun jo samana iltana kun istuimme nuotiolla parin sukulaismiehen kanssa muistellen ja soitellen. Ympyrä on sulkeutunut, vaikka legenda on poissa.

Muutama aurinkoinen päivä on sisältynyt koko kuuhun, ja sekös vituttaa jos mikä. Aurinkoa ei ole ehtinyt ottaa laisinkaan, ja ulkona muuten sataa par aikaa. Noh, eipä hätiä mitiä: nämä kohta jatkuvat 20-tuntiset työviikot ovat kyllä siitä hyviä, että jää hurvitteluunkin tilaa ja eiköhän sieltä muutamat hellepäivät ole vielä tulossa...

Lindan kanssa ollaan sisustettu kotia siinä määrin, että kohta olisi tuparien paikka. Se on enää keittiönpöydästä kiinni. Menetin jopa Ikea-neitsyyteni loman aikana ja täytyy sanoa, että ei se niin paha rasti ollut mitä muut miehet ovat väittäneet.

Akin ja Pertun kanssa syyhkäydyimme mökille viettämään kymmenennettä perinteistä Suomirock-viikonloppua, ja sattui olemaan vielä tasan viisi vuotta ensimmäisestä kerrasta. Viikonlopun aikana ehdimme saunoa 5 kertaa, grillata 3 kertaa, käydä heittämässä talviturkit, käyttää mun kameran Päijänteessä, tyhjentää alkoholipulloja ja -tölkkejä lukuisat määrät ja tietysti viljellä luokattoman huonoa läppää. Vaan se on meikämakaaberien osa.

Mökillä sujui myös perinteisesti Juhannus. Joskin huomattavasti rauhallisemmissa merkeissä. Ketään ei ollut seurana kittaamassa, joten se oli pakko yksin tarttua pulloon, joskin ihan hauskaahan sekin oli.

Vietimme myös Akin kanssa harvinaisen viinattoman illan, tyttöjen viettäessä samalla iltaa Helsingissä. Siitä onkin vierähtänyt 3 vuotta kun viimeksi ollaan selvinpäin toisiamme nähty. Niin ja olihan täällä silloin käymässä myös Masala ja Perttu. Hekin selvinpäin. Voi siis kokeilla toistekin tällaista, joskin tämän torstain saunailta ja Amarillon karkkipäivä taitaa sanoa muuta ja niin ja Puistobluesit myös...

Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että vaikka kesäloma meneekin niin kesä on vasta alkamassa. Toimintaa on vähän liiankin kanssa varattu heinä-elokuulle: Stadikalla olis kiva käydä, perinteisesti Tampereella, Korkeasaaressa, Suomenlinnassa, Lintsillä... Huhhuh! Rahaa palaa myös, jahka saan maksettua loput syyskuun Kyproksen täysylläpito-lomasta. Noh, kun nyt ei pala nahka auringossa niin ehkä rahan palaminen on hyväksyttyä.

Ampiainen duunas bonginLauantai 07.06.2014 19:28

Kesä ja kärpäset. So what! Antaa niiden pikku pörriäisten surista ja hieroskella käpäliään yhteen kuin suurta suunnitelmaa hautoen. Kesä ja ampiaiset. Hyi helvetti! Ennen en vain voinut sietää ampiaisia, mutta vuosien mittaan olen tajunnut, että minulla on suorastaan ampiaisfobia.

Kohdatessani ampiaisen minulle tulee ahdistava olo ja alan miettiä kaikkia vaihtoehtoja miten pääsisin nopeasti pois tilanteesta. Kesä on hienoa aikaa, mutta fobiani kyllä selkeästi vaikuttaa käyttäytymiseeni. Jos ampiainen eksyy sisälle, minä olen se viimeinen ihminen, joka sen saattaa takaisin pihalle. Ryntään välittömästi toiseen huoneeseen ja laitan oven kiinni. Joskin on käynyt myös niin, etten pysty liikkumaan mihinkään ja olen niin sanotusti kauhusta jäykkänä.

Itseäni on elämäni aikana pistänyt ampiainen vain kaksi kertaa, mutta en ole varma onko tässä ollut tarpeeksi aineksia fobiani alkuun. Mitään traumaattista kokemusta ei ole noiden ärsyttävien, joskin luonnon kannalta tärkeiden pikkuotusten kanssa sattunut. Edes kimalaiset eivät aiheuta niin suurta paniikkia kuin ampiaiset.

Uskon kuitenkin, joillakin olevan vielä voimakkaampi fobia ampiaisia kohtaan, joten sikäli asia ei suinkaan pilaa kesääni, korkeintaan rajoittaa nauttimistani siitä. Toisinaan kuitenkin tuntuu, että nuo surisijat oikein vaistoaisivat pelon ja lentävät (lue: hyökkäävät) porukoissakin juuri itseäni kohti. Noh, tällaisilla helteilläkin pidän ikkunat ja parvekkeen oven kiinni, sillä tiedän etten yksin ollessani saisi mitenkään sisään eksynyttä ampiaista pois huushollista.

Traumaattista oli myös viettää hiihtolomaa eräänä talvena kesämökillä. Talvella luonnollisesti fobia on jäänyt taakse ja nautin ampiaisettomasta vuodenajasta täysin rinnoin. Kuitenkin nukkuessani mökillä alkoi jostain katoin rajasta kuulua tuttua surinaa ja sieltä lehahti muutama tokkurainen ampiainen. Eikö talveenkaan voi enää luottaa?!

Päivän biisi: Heikki Salo - Ampiainen

Maailman rikkaimman miehen soundtrackMaanantai 02.06.2014 13:16

Carl Barks, Don Rosa, Roope Ankka ja Tuomas Holopainen -kaikki hienoja miehiä. Nyt näiden kaikkien summana on syntynyt hieno levy, jonka ostin hetki sitten. Mutta ensin vähän taustaa...

Carl Barks loi Roope Ankka-hahmon sarjakuviin 1947 ja tästä eteenpäin jalosti hahmoa pikkuhiljaa eteenpäin. Tämä kokonaisen laarin rahaa omaava kitsas vanha mies valloitti monen sydämen ja niin kävi myös myöhemmän sukupolven ankkataiteilijalle, Don Rosalle. Barks oli siroitellut sarjakuviinsa pieniä satunnaisia muistoja, miten Roope on hankkinut mahtavan omaisuutensa ja Rosa tarttui työhön ja ryhtyi nivomaan lankoja yhteen ja kirjoitti mahtavan sarjakuvaeepoksen, 'Roope Ankan elämä ja teot'.

Minulle lapsuuden ja nuoruuden yksi rakkaimmista sarjakuvakirjoista kertaa Roope Ankan vaiheita rosamaiseen tyyliin, miten vähitellen Ankka kasvatti omaisuuttaan maailmalla ankaralla työnteolla. Jos Roopesta ei ollut tullut sympaattinen hahmo, niin tämän sarjakuvakirjan myötä viimeistään. Tämä kirja onkin mahtavaa luettavaa, jonka ääreen on mukava palata aina uudestaan.

Nightwish-miehenä tunnettu Tuomas Holopainen on ilmeisesti samaa mieltä kanssani kirjasta. Mies nimittäin otti ja tarttui työhön ja ryhtyi säveltämään musiikkia tähän kirjaan pohjautuen. Vaikken erityisemmin Nightwishistä pidäkään niin tämä musiikki onnistui porautumaan tajuntaani. Levy 'Music inspired by 'The Life and Times of Scrooge' ilmestyi hetki sitten ja pääsin sen mökillä kuuntelemaan oikeilla desipeleillä. Mahtipontinen, surullinen väliin leikittelevä levy on hienoa työtä herra Holopaiselta ja nostaa tämän vaatimattoman miehen kyllä entistä suurempaan arvoon.

Suosittelen kaikkia ankisteja, roopeisteja ja hyvän musiikin ystäviä kuuntelemaan levyn.