IRC-Galleria

Sa[n]na

Sa[n]na

The foundation to Decrease Worldsuck

Selaa blogimerkintöjä

Katse oikeaan päin.Lauantai 19.09.2009 17:54

Äitini äiti on kyllä paras "hei noi tuijottaa" -tutka ikinä.

Esim. Kävelemme sillan ali, ja vastaan tulee poika pyörällä. Ajaa ohi, ja mummi tokaisee: "No nyt ei kyllä katsonut minua yhtään, ennen kaikki miehet aina minua katseli, mutta nyt se vaan katsoi sinua, niin että käveleppäs vähän taaempana".
Sitten, tulemme takaisinpäin, jään vähän jälkeen (oikomaan sukkia) ja hän kääntyy odottamaan. Ehdittyäni perille: "Huomasitko tuon ohikulkevan miehen, se jäi oikeen paikalleen, kääntyi katsomaan, kun olit mennyt ohi."

Mutta hattua (silinteri <3) nostan sille vanhemmalle rouvalle, joka kehui vaatteitani ihaniksi. Juuri niin; vaatteeni ovat ihanat, objektiivisesti katsoen. Minulla on hyvin kauniita vaatteita, nukkemaisia, puffihelmoja ja sellaista. Ei varmasti miellytä jok´ikistä, mutta merkittävää osaa, erityisesti vanhemmassa väestä. Vaatteeni näyttävät (hyvältä), siitä ei pääse millään imartelunvastaisuudella ja vaatimattomuudella ympäri. Ja kukapa ei tuijottaisi silinteripäistä lauantaikulkijaa.

Ja sen minä hyväksyn, annan olla. Tuijottakoon, en minä siitä kulu.
Kehuista en oikein tiedä, kosken osaa niihin vastata. Yleensä vaan nyökkään äänen suuntaan, muuta en osaa tehdä. Olen yrittänyt vastata, "mukavaa olla silmille iloksi", mutta se on vähän liian pitkä, kun ohikulkija puhuttelee. En tahdo sanoa kiitos, sillä en tiedä mistä muka kiittäisin. Minä hei tiedän miltä näytän, ja että vaatteeni ovat upeat. Eikä minun kai tarvitse kiittää siitä että joku puhuu minulle?

Vartaloni ja kasvojeni kauneus on sitten toinen asia, mutta synnyttäjän lantiolla ja korsettivyötäröllä (ostin kaksi plansettia, eli seuraavaksi koitan tehdä korsetin itse) lyhyenlännät jalkani jäävät huomaamatta (yhdeksän sentin koroissa, joilla osaan kävellä...). En minä tiedän miten merkittävästi täytän kauneusvaatimuksen, tai -ihanteen. Minä tykkään minusta tällaisena, ja tuijotan itseäni, ja kehunkin joskun. Että ilmankos muutkin.

Vaikka olen minä käsittääkseni vähän turhan itsevarma, ja luulo. "Maailma on näyttämöni."
En kuitenkaan mielestäni ole huomiohuora, sillä pukeudun ensisiaisesti vaatteisiin joita itse rakastan, ja jos tekisin tämän pelkästä huomionhakuisuudesta, sitä huomiota tulisi kyllä paljon enemmän, kyllä minä osaisin.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.