IRC-Galleria

Älä ala seurustella.

Sitten ei ole sydänsuruja.

Älä koskaan tee mitään.

Ei tarvitse katua tehtyä.

Älä opiskele.

Koulutusta vastaavat työn löytämisestä ei ole päänvaivaa.

Älä asu talossa.

Ei tarvitse pitää siitä huolta.

Älä elä.

Kuolleena ei ole kummoista.

No comments. Englantivuosi tuntuu päivä päivältä enemmän "vain" pitkältä unelta. Ei pahalta, ei missään tapauksessa, mutta hyvin epätodelliselta. Ei siltä, että olisin ollut olemassa, tai tajuissani.

Vain työtodistuksen saapuminen (pian, sitten saan työttömyystuet työnhaun ajalta, jipii 12,5e / arkipäivä) todistaa jotain.

Ja vasta kun ehdin toivoa, että saisin viettää hetken kuolleena, rauhassa, ja jatkaa sitten tätä... mikä tämä onkaan.

Vuosi on huisin pitkä aika, vaikka ei siltä tunnukkaan.

Jos jätän (kun!) ottamatta rokotteen vastaan H1N1 (siis sikaflunssa), voidaanko kyseinen rokote muuttaa malariarokotteiksi (en tosin tiedä kummat on arvokkaampia) ja lähettää malarian runtelemille alueille?

Jokapäiväisesestä elämästä selviäminen on mielestäni näissä olosuhteissa liikaa vaadittu.
Surkea maailma. Ei sillä etten selviäisi, mutta sillä että sen muka pitäisi olla mahdollista.

Hannu Mäkelän Herra Huu:
"Tämä elämä ei sovi minulle, minulla on heikko sydän ja jos kuolen ei kukaan tule minun hautajaisiini".t

Oli muuten kirjoja joita luettiin kun olin pikkuisempi. Selitääkö jotain?

"Älä nyt kun se vihdoin ja viimein puhuu mulle."

Katselin Siskoni on noidan jaksoa, jossa siskokset taantuvat takaisin teini-ikään. "And he is SO cute."
En, ihan totta, muista miten seko olin noihin aikoihin, mutta olenhan minä yhä?
Istun olohuoneessa ja tilitän pikkusisarukselle jonkun söpöyttä. Juoksentelen kohti postilaatikkoa ja tanssahtelen kortti näppysissäni. Ängen koneelle tarkistamaan onko hän kirjutuneena.
Enkä minä nyt niin nuori ole.

Huomenna nostamaan perunaa.

Iik, entä jos katkaisen kynnen?

Sain ylläpidolta (pelottavaa, kuin poliisi tulisi ovelle) seuraavanlaisen kommentin:
24.09.2009 17:31 <Ylläpito> Tervetuloa! Sinut on valittu koekäyttämään uudistettua IRC-Galleriaa osoittessa ****** [en tiedä mitä käy jos kerron, niin en kerro] Sisään pääset [en kerro sitäkään, koska tän osotteen voi löytää muualta] Tarkemmat ohjeet saat sisäänkirjauduttuasi. Huom! Kutsu on henkilökohtainen.

Mutta:
Kuka ei vielä olisi siellä? Niin moni posettaa...

Ihmettelen että miksi minä: olin IRC-Galleria -yhteisössä (jonne kutsuttiin luvaten testaajaksi pääsyä, ehkä) ehkä pari tuntia kaiken kaikkiaan, en todellakaan enää kun sain kutsun.

Yhtä kaikki, tunnen nyt eläväni kaksoiselämää :P

"Huom! Tämä sivusto on koekäyttöä varten rakennettu kopio IRC-Galleriasta, eivätkä tänne lisäämäsi kuvat, videot, blogimerkinnät tai kommentit näy oikeassa IRC-Galleriassa. Koekäytön jälkeen lisäämäsi materiaali poistuu, eikä siirry IRC-Galleriaan."

Osa jutuista paranneltu merkittävästi, mutta kaverilistasotkuja en ihan tajua - siis sitä niiden tekemistä julkiseksi. En siis halua tehdä, ja siksi olenkin varuillani.

Minun silmilleni uusi galleria on liian kirkas, valkea tausta - bad.

Enimmäkseen kuitenkin, aivoilla kestää hetki vaa tajuta missä mikäkin on. Kaikki on enemmän esillä, helpommin.

Ratsastuskypäräni löytyi. Vihdoin. Nyt on taas pyöräillessä kypärä päässä.

Kuten äitini asian teini-ikäiselle kapinoijalle, "ne kaikki haukkuu mua, oon ainut joka käyttää", ilmaisi:
Pyöräilykypärää käyttävät ne, joilla on jotain suojattavaa.

Olin muuten ihan oikeasti ainutainut joka käyttä yläasteella pyöräilykypärää. Mutta se nyt oli vaan yksi uusi reikä uppoavaan laivaan, en minä ollut sitä kritisoivien suosikki muutenkaan. Ja kaverini sitten taas, olivat kaikki niin nössöjä etteivät käyttäneet, sopottivat vain tekosyitä.

En halunnut käyttää kypärää. Ruma ja nössä. Mutta tuo ratsastuskypärä on just elegantti. Tiedä sitten onko se ihan yhtä turvallinen, toivottavasti ei koskaan tarvitse kokeilla. ...voisi päällystää tavallisen kypärän jollain tyylikkäällä kankaalla, mutta iso se on silti. Kolho.

Laki asiasta on kyllä hassu. Ei, vaan älytön.

Joskus mietin että internetin tulisi olla laitonta. Pohdin tosin samaa myös elämästä.