IRC-Galleria

Samovarius

Samovarius

Verbaalinen Ulostushäiriö

Blogi

« Uudemmat -

Vastineeni Yleisradiolle.Lauantai 02.01.2016 18:24

Pelotteluun vedotaan, toisia huijataan

Sam Kingsleyn juttu Yle kotimaan uutisissa 29.12.2015 ( http://yle.fi/uutiset/metsastykseen_vedotaan_toisiamme_tapetaan/8545293 ) oli melkoinen pohjanoteeraus. Jo otsikosta alkaen oli selvää, mistä oli kyse: ampuma-aseilla pelottelusta. Juttu sekoittaa tuekseen valikoituja tiedonpaloja liimattuna fiktiolla ja kehnolla journalismilla, ja näitä käyn tässä vastineessa nyt järjestyksessä läpi.

Juttu alkaa poliisin haastattelunpätkällä. Siinä pitkä poliisiuran tehnyt Vesa kuvailee ampumatapausten ikäviä jälkimaininkeja mm. ympäriinnsä levinneiden aivonpalasten aiehuttamalla kuvotusreaktiolla. Tämä rekatio on varmasti aivan ymmärrettävä ja luonnollinen, mutta kuten Vesa itsekin toteaa, tällaiset tapaukset kuuluvat poliisityöhön. Sinne kuuluu valtava joukko ihmiselon nurjaa puolta, vakavia rikoksia ja itsemurhien jälkipyykkiä. Lukijalle vain jätetään pimentoon, että miksi juuri ampuma-aseilla tehnyt joista kirkkaasti suurin osa on itsemurhia) teot herättävät erityistä paheksuntaa kokeneessa poliisissa? Ikävä kyllä lähes jokapäiväistä poliisityötä on Suomessa selvittää myös junan alle jäämisiä ja tahallaan rekkaa päin ajamisia ( http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomessa-vuosittain-noin-20-itsemurhakolaria/919966 ), missä graafinen jälki on varmasti vähintään yhtä julmaa, ja teossa on lisäksi osapuolena usein raskaan liikenteen ammattilainen, joka vielä traagisempaa kyllä usein menettää vähintään yöunensa, toisinaan terveytensä ja joskus jopa henkensä itsetuhoisen kansalaisen viimeisten hetkien päätöksissä. Jo tässä vaiheessajutun konteksti on siis vähintäänkin valikoitua.

Seuraavaksi esitetään jo suoraa fiktiota. Maamme väkiluku ja ampuma-aseiden määrä on esitetty jokseenkin oikein, mutta väite siitä, että se olisi EU:n suurin, on vedetty hatusta. Luku on todennäköisesti peräisin Small Arms Surveystä vuodelta 2007, jossa Suomen ampuma-asemääräksi arvioidaan 2,4 miljoonaa ja tämä luku on jaettu asukasluvulla. Sisäministeriön mukaan Suomessa on vajaat 1,6 miljoonaa aselupaa ( http://www.intermin.fi/fi/turvallisuus/ampuma-aseet) (ja tämä luku sisältää kaikki aserekisteriin tehdyt syötöt, siis myös kaasusumuttimet, aseiden osat ja rinnakkaisluvat), ja tämän SAS myös mainitsee sivuhuomautuksena, kohadassa rekisteröidyt. Mistään ei selviä, mistä tuollainen erotus lukujen välille on vedetty, varsinkin kuin esim. Norjan kohdalla rekisteröityjen aseiden lukumääräksi ilmoitetaan 1,32 miljoonaa ja kaikkien aseiden lukumääräksi 1,445 miljoonaa. Ruotsin taas 2,8 ja 2,096 miljoonaa (huomatkaa, miten tarkat ja ja pyöristetyt luvut heittelehtivät satunnaisesti; toisinaan tiedot on tarkastettu jostain, toisinaan ne on vedetty hatusta). Tätä voidaan toisaalta pitää myös sivuseikkana, koska tällainen tiedon valikointi ja arpominen argumentoi lähinnä sitä vastaan, että ampuma-aseet olisivat yhteiskunnassa mitenkään erityinen ongelma; silloinhan aseisiin liittyvä rikollisuus (mikä on Suomessa hyvin vähäistä, lukuja esitän alempana) vain jaetaan suuremmalla luvulla. (http://www.smallarmssurvey.org/fileadmin/docs/A-Yearbook/2007/en/Small-Arms-Survey-2007-Chapter-02-annexe-4-EN.pdf).
Seuraavaksi jutussa käsitellään valikoidusti vuosien 2015 ja -12 välillä heittelehtien suomalaisia henkirikoksia ja niiden alalajia, perhemurhia. Jutussa annetaan ymmärtää, että vuonna 2012 Suomessa oltaisiin surmattu ampumalla koko perhe yhteensä 8 kertaa (lähdettä esittämättä), vaikka kyse on tapausten kokonaismäärästä. Pikaisella googletuksella selviää, että 2011-12 todella tapahtui 8 perhemurhaa, joissa tekotapoina on ollut puukotus (3 kertaa), tukehduttaminen, polttaminen ja ampuminen (3 kertaa). Faktat olisivat ilmeisesti häirinneet hyvää tarinaa.

Tämän jälkeen mainitaan kaksi vakavaa onnettomuutta, joissa ampuma-asetta on käsitelty varomattomasti (säilytetty ladattuna ja sohittu piipulla minne sattuu) ja joista toinen on suorastaaan törkeä tapaus (pienet lapset ovat päässeet käsiksi ladattuun aseeseen). Molemmissa menehtyi lapsi. Tältä osin minulla ei ole muuta huomauttamista, kuin että kumpikin tapaus rikkoo sekä Suomen lakia, kaikkea aseisiin liittyvää koulutusta että tervettä järkeä.

Tämän jälkeen ääneen päästetään Iain Overton, tunnettu aseiden sääntelyn kannattaja. Hän hämmästelee sitä, että Suomessa keskityttiin tekijän psykologiseen tilaan enemmän kuin tekovälineeseen. Tämä on kerrassaan eriskummallista hämmästelyä, kun vasta päästiin perhemurhistä eteenpäin. Eikö muka olekaan merkittävää keskustella siitä, että miksi ihmiset syyllistyvät moisiin tekoihin, tai että miten nämä saisivat apua? Perhemurhjaajistajan moni oli jäänyt henkiin ja tuomittu alentuneesti syyntakeisena. Miksi tekovälineestä ylipäätään olisi pitänyt erikseen keskustella tapahtumien keskiönä eikä itse rikoksesta? Tilastotieto on tässä aika murskaavaa: Suomen reilusta sadasta vuotuisesta henkirikoksesta tehdään ampuma-aseella noin 14 ([http://pxnet2.stat.fi/PXWeb/pxweb/fi/StatFin/StatFin__ter__ksyyt/060_ksyyt_tau_106.px/table/tableViewLayout1/?rxid=0f74d085-d5ed-4f59-a46c-a6ae9084b61d , huomatkaa pienten lukujen matematiikka ja miten kouluammuskelut (2008) ja perhemurhat (ainakin 2011 ja -12) nostavat keskiarvoa], mikä vastaa 17 % kaikista henkirikoksista (http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/verkkokatsauksia-sarja/0mwrzoHEl/29_henkirikoskatsaus_2013.pdf) ja näistä luvallisella on alle puolet (http://www.aselaki.info/materiaalit/ASEKAUPPIAAT_optula_tilastot.pdf sivu 2). Vastaus Overtonin kysymyksen on se, että ampuma-aseella tehdyt rikokset eivät ole Suomessa mitenkään erityinen ongelma. Enemmänkin herää vastakysymys, että miksi veitset ovat hänen mielestään niin paljon vähemmän hengenvaarallisia, vaikka se on reilulla marginaalilla Suomen yleisin tekoväline henkirikoksessa?
Seuraavaksi artikkelissa mässäillään hetki Suomen korkeilla itsemurhaluvuilla ja kytketään ne kritiikittä ampuma-aseisiin. Suomessa tehtiin vuonna 2014 789 itsemurhaa ( http://tilastokeskus.fi/til/ksyyt/2014/ksyyt_2014_2015-12-30_tau_001_fi.html) , joista ampuma-aseilla 122. Näistä puhutaan ”ampuma-aseiden aiheuttamina itsemurhina”. Ilmeisesti loput 667 itsemurhaa tehtiin siis tekijän omasta aloitteesta, mutta näissä 122 tapauksessa itsemurha aiheutti juuri se ampuma-ase, eikä tekijälle olisi tullut mieleenkään surmata itseään, ellei tuo ase olisi vaikuttanut häneen ja aiheuttanut tekoa. (Vastaavaa kielenkäyttöä näkee usein siihen vuodenaikaan, kun talvi yllättää autoilijat ja liukkaan sään otsikoidaan aiheuttavan liikenneonnettomuuksia. Jokainen autokoulun käynyt tietää tämän olevan täyttä höpöpuhetta. Jos liukas sää aiheuttaisi liikenneonnettomuuksia, vietäisiin liukas sää käräjäoikeuteen vastaamaan tekosestaan, eikä sitä autoilijaa, joka ei sovittanut ajonopeuttaan ja turvaväliään tieliikennelain vaatimalla keliolosuhteisiin.) Kutenkin edes jutun omien lukune mukaan ampuma-aseiden määrällä ja niillä tehdyillä itsemurhilla on lähestulkoon mitätön korrelaatio. Yhden henkilön ampumaitsemurhaa kohti aserekisteristä poistettiin 882 ampuma-asetta, joten ampumaitsemurhat laskisivat nollaan 141 144 aseen poistolla. Aserekisteriin jäisi tällöin 1 400 486 asetta. Aseiden vähentäminen tästäkin toisi itsemurhaluvut jo negatiiviseksi. Kaikki toki tietävät, että näin ei tietenkään todellisuudessa kävisi eikä sitä voi laskea näin. Ei voikaan, koska itsemurhaluvut ja ampuma-aseiden määrä ovat toisistaan riippumattomia. Vertailun vuoksi Japanissa väestöllä ei ole ampuma-aseita juuri lainkaan ( http://www.guncite.com/journals/dkjgc.html ), mutta itsemurha on Japanissa hyvin yleinen kuolinsyy ( http://wilsonquarterly.com/stories/the-mystery-behind-japans-high-suicide-rates-among-kids/ ). Samassa kohdassa, mistä poimin nämä luvut muuten on hyvin tarkoitushakuiselta vaikuttava kirjoitusvirhe (Ampuminen toistaiseksi yleisin itsemurhamenetelmä – oikea muoto on ”toiseksi”).

Jutun jatkeena on lähinnä täytteeksi sattumanvaraisesti poimittu tapaus, jossa Ritvan aviomies on siirtänyt tämän tilille 10 000 euroa, kadonnut Ja löydetty myöhemmin itsensä ampuneena. Tähän mennessä jutussa on peloteltu nuorten miesten impulsiivisilla itsemurhateoilla jotka ilmeisesti eivät olisi mahdollisia ilman ampuma-aseita (näin sivuhuomautuksena, olen ollut kaksissa hautajaisissa joiden pohjalta tiedän hyvin moista tapahtuvan ilman mitään apuvälineitäkin), joten hyppäys aikuisen miehen ilmeisen harkittuun ja suunnitelmalliseen tekoon vaikuttaa sangen epäjohdonmukaiselta.

Jutun lopussa on enää viittaus Kristian Wahlbeckin tutkimuksiin, joiden mukaan ampuma-aseiden määrä vaikuttaisi niillä tehtyjen itsemurhien määrään. Lukuja esitin tuossa jo aikaisemmin, mutta kysynpä yhä edelleen, että miten väite voisi pitää paikkansa, jos itsemurhakuolleisuus on laskenut vuodesta 1990 yli 40 % ( http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/suomessa-tehdaan-lahes-kaksi-ja-puoli-itsemurhaa-paivassa/1961786 ), mutta ampuma-aseiden määrä on pysynyt jokseenkin samana?

Juttu on kertakaikkiaan siis kirjoitettu hyvin rankasti neutraalista poikkevalla tavalla. Se perustuu heikkoon ja hyvin tarkoitushakuisella tavalla valikoituun tietoon ja tyyli on tunteisiin vetoava, pelotteleva ja suorastaan uhkakuvia maalaileva. Se on myös julkaistu YLE kotimaan uutisissa eikä sitä ole merkitty selkeästi kolumniksi, pakinaksi tai blogitekstiksi, vaan osastolla, jossa lukija odottaa saavansa arvoneutraalia uutisointia.

Jutussa mun nähäkseni rikotaan ainakin Journalistin ohjeiden kohtia kohtia 8 ( Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen. ), 10 (Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.) ja 11 (Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta. Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti). Aion tämän kantani ilmoittaa myös JSN:n tietoon.

Väinö Tervonen
Puheenjohtaja
Pohjanmaan Akateeminen Maanpuolustusseura ry
31.12.2015 (täydennetty 2.1.2016).

Sir Henry.Maanantai 03.11.2014 03:22

Te olette epäsympaattinen. Vanha pelle!
Despootti! Sortaja ja tomppeli! Joka ei edes osaa mitään!
Oikea irstailija joka jahtaa nuoria tyttöjä!

Valmet RK kal .222 Remington.Sunnuntai 10.11.2013 21:25

.222 -kaliiberisista Valmeteista on ollut puhetta jo jonkin aikaa. Päätin asian selventämiseksi kirjoittaa tähän lyhennetyn sitaatin Timo Hyytisen kirjasta Asesuunnittelua Suomessa, jossa kerrotaan moisen erikoisuuden syntyvaiheista. Hyytinen itse oli tuolloin suunnittelijana Valmetin Tourolan tehtailla.

" Vuonna 1979 tuli mielenkiintoinen kysely Indonesiasta. Sikäläinen rannikkovartiosto kyseli .22 LR eli pienoiskiväärin kaliiberin puoliautomaattikivääriä tarpeisiinsa. Kysely tuntui oudolta, ja pyysimme lisäselvitystä. Sieltä tuli vastaus, että rannikkovartiosto on tilaamassa aseita vartijoiden käyttöön, mutta kaliiberin tuli olla pienempi kuin armeijan käyttämä .223. Tilaajat olivat luettelosta katsoneet, että ainoa mahdollisuus oli .22 LR. Syytä pienempään kaliiberiin ei kerrottu, mutta saimme myöhemmin kuulla että Indonesian hallitsija ei luottanut merivartiostoonsa ja piti huolen, että näillä oli armeijaa huonompi aseistus. Ilmeisesti kyseessä oli eri uskontoryhmien väliset riidat. Ehdotin silloiselle vientipäälliköllemme Mikko Järvelle, että tarjotaan kaliiberia .222 Rem, jonka valmistukseen meillä olisi täydet valmiudet. Indonesian rannikkovartiosto kiinnostuikin aseesta, teimme prototyypt ja saimme kutsun tulla esittelemään asetta paikan päälle.

...

Edessä oli paksuista hirsistä koottu aita, johon armeijan edustajat ensin ampuivat Armalitellä. Kaikki luodit menivät läpi niin että lastut sinkoilivat takana. Kun sitten tuli .222 Valmetin vuoro, kävi täsmälleen samalla lailla. Mitään eroa ei huomattu, ovathan kaliberit varsin lähellä toisiaan. Lastut lentelivät aidan takana. Armeijan edustajat katselivat asettamme epäluuloisina ja alkoviat vertailla patruunoita. Sikäläisen pääesikunnan miehille oli suuri yllätys, että aseiden tehot olivat niin lähellä toisiaan. Hetken näytti siltä, että näin voimakas kaliberi ei tulisi kysymykseen. Lopulta herrat tulkitsivat määräystä niin, että koska .222 Rem on pienempi kuin .223 Rem ja aseemme täytti määräyksen, hankinta voidaan tehdä. Rannikkovartioston edustajat puolustelivat vielä hankintaa sillä, että usein merirosvot ja salakuljettajat olivat varsin vahvasti aseistettuja, eikä pienoiskiväärin kaliberi riitä valvonnan hoitamiseen. Indonesian pääesikunnan miehet arvelivat varmaan, että rajoittamalla panosten hankintaa, voidaan näiden aseiden käyttö pitää kontrollissa.

Kauppa syntyi ja toimitimme Indonesian rannikkovartiostolle muutaman tuhat rynnäkkökivääriä kaliberi .222 Rem.."

Samassa kalissa on ilmeisesti tuotettu joitain itselataavia kiväärejä mm. Ranskan ja Espanjan markkinoille, joissa pahat sotilaskaliberit on siviileiltä kielletty.

Suomestakin näköjään löytyy näitä: http://www.nettimarkkina.com/valmet-m76-222/1125812

Muissakin google-hauissa näyttäisi olevan levyrunkoinen Valmet M76. Liekinsammuttimesta myös puuttuu pistimen kiinnikkeet ja se muistuttaa tyyliltään FAL:n birdcagea, mutta on lyhyempi. Tämä ei välttämättä edes ole suomalaista tuotantoa, vaan on siviilimallien erikoisuus.

[img]http://digilander.libero.it/ak47web/zio6.JPG[/img]

1997 - 2013.Lauantai 06.04.2013 17:41

Hän. Hän päivystää.

Keksijöitä.Keskiviikko 14.11.2012 18:48

"Kaakkois-Suomesta soitteli ja kävi tehtaallakin yksi asekeksijä, oli puheidensa mukaan rakennellut täysin uuden konetuliaseen armeijan tarpeisiin. Jutut olivat aivan hurjia, mutta koskaan hän ei näyttänyt yhtään piirustusta tai kuvaa aseesta. Keksinnön peruisideana oli ruiskutetun bensiinin käyttö ruutina. Aseeseen syötettiin vain kuulia ja auton moottorin männän tapaan toimivan "konekiväärin" piti suoltaa patruunoita tuhansia laukauksia minuutissa. Hän oli kuulemma rakentanut prototyypin autotallissaan ja jopa ampunutkin sillä. Sitten joku vieraan vallan vakoiluorganisaatio oli päässyt selville hänen keksinnöstään ja agentit olivat tunkeutuneet autotalliin ja varastaneet aseen ja sen piirustukset. Keksijä soitti, että nyt on tapahtunut kansallinen katastrofi, maailman tärkein uusi asekeksintö on joutunut ulkovaltojen haltuun. Keksijä syytti Tourulaa siitä, ettei tehdas ollut reagoinut maailmanuutuuteen tarpeeksi nopeasti."

Timo Hyytinen
Asesuunnittelua Suomessa
ISBN 951-97543-3-4 s.137

Ruoka.Sunnuntai 07.10.2012 16:31

Voidaksesi olla ruokailija, tulee sinun ensin olla pöytä.

VyöPerjantai 07.09.2012 22:01

Onpa tämä kovin noloa.

Kokeilin IDPAa, ja mun vyötäröläskit oli tiellä kun vedin Glockia vyökotelosta.

On sellainen likainen olo nyt. Kuin olisi äänestänyt Väyrystä.

En mä ole ruma.Tiistai 28.08.2012 08:40

Mulle on vain annettu vähemmän kauneutta.

[Ei aihetta]Torstai 12.07.2012 21:29

1005511924.jpg

Kyllönen.Keskiviikko 20.06.2012 23:19

Astu naulaan.
« Uudemmat -