IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Xmas Day.Keskiviikko 26.12.2007 00:10

En nyt viitsi mitään sen ihmeemmin lahjojani alkaa tähän listata, koska sellaista harrastavat ala-asteikäiset.. Muistan vielä hyvin omankin ala-asteaikani, kun piti pieninkin lahja listata, että olisi vaikuttanut siltä, että sai kamalasti lahjoja.. Leuhkimistahan se sellainen listaus on, eikä mitään muuta.

Mutta kaksi lahjoistani oli niin hauskoja, että päätin niistä kertoa, eli siis: autoon uudet penkinpäälliset ja kaiuttimet. Tulivatkin tarpeeseen. Kiitos isä. ❤ ^____^ Huomenna menen laittamaan uudet päälliset paikoilleen, ja isä sitten auttaa vähän kaiuttimien kanssa. Saadaan taas basso jytisemään. XD

Varmaan odotitte, että kertoisin jostain hienosta Japaniin liittyvästä jutusta.. too bad, not happened. (≧∇≦)

MUTTA! Yksi oikea toive minulla oli, mutta sitä Joulupukki ei vielä toteuttanut. Sanoi kuitenkin, että tässä joulun jälkeen, kun on taas lisää manimania, tuo toive toteutuu. Ja sehän on siis~~ kitara. ^__^

Jeps. Olen ihan pikkumuksusta asti rakastanut kitaramusiikkia (mm. rautalanka!!), ja halunnut oppia soittamaan kitaraa. Parin viime kuukauden aikana on tullut tankattua eri ammattilaiskitaristien soitantoa, ja se katkaisi kamelin selän: I must learn too! (´▽`*;)

Ei tässä mitään sen ihmeempiä muuta.. Joulunvietto on sujunut rauhallisissa merkeissä (tänään perheessämme ei ole edes riidelty! OmG!), söin itseni päivällä niin täyteen, että oli pakko ottaa liivi pois päältä, kun kiristi niin, ja muuta sellaista tavallista. XD

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.