IRC-Galleria

Selaa blogimerkintöjä

Unirytmi - I has none.Torstai 04.02.2010 05:00

TTU, tää mun unirytmi alkaa taas olla niin naurettava, että suorastaan itkettää:

Su-Ma yö: valvoin koko yön Grammy-gaalaa katsellessa -> nukkumaan maanantaiaamuna n. klo 9, herätys iltapäivällä n. klo 13.

Ma-Ti yö: nukkumaan n. klo 4 aamuyöstä, herätys kymmeneltä, kun isä paukkasi ilmoittamatta käymään.

Ti-Ke yö: nukkumaan viideltä aamuyöllä, herätys tasan klo 14.30.

Ja nyt olen vielä hereillä, ja jopa väsyttää, mutta en halua enää mennä nukkumaan, kun sitten kuitenkin nukun taas jonnekin puoleenpäivään, ja se on ÄLLÖTTÄVÄÄ ja RUMAA ja HÄVYTÖNTÄ ja kaikkea muuta mahdollista ei-suotavaa. Olen aina ollut aamunvirkku (ja illanvirkku), ja lempivuorokaudenaikani on aamuyö/aamu, joten onpa kivaa mennä juuri sen edellä nukkumaan, ja koisata päivän paras osa.

Ehkä menen nyt sitten kuitenkin väkistensä unten maille, ja pistän herätyksen seitsemäksi - ja myös nousen ylös tuolloin, enkä vain sammuta herätyskelloa ja käännä kylkeä. Esim. eilisaamuna meitsillä oli herätys asetettu kymmeneksi, mutta meikäläisellä ei kyllä ole minkäänlaista muistikuvaa siitä, heräsinkö siihen kellosoittoon ja olen sitten sammuttanut sen, vai olenko vain nukkunut sen mekkalan läpi...

HUOH. (=____=)

Ps. Hauska juttu muuten sinänsä, että samaan aikaan sekä rakastan, että inhoan nukkumista. On ihana maata pehmeässä sängyssä vällyjen alla ja vain olla, mutta on ärsyttävää, kun päivästä (ja koko elämästä) menee kallisarvoisia tunteja hukkaan mokomaan kellittelyyn.

//ETA: Nii... emmä sit mennykää nuq. Kello on nyt 5:07. Että semmosta.

Olen 30% suomalainen.Keskiviikko 03.02.2010 17:11

[1] Molemmat vanhempasi ovat suomalaisia.
[2] Olet syntynyt Suomessa.
[ ] Sukunimesi päättyy -nen tai -la/-lä.
[ ] Tunnet vähintään viisi ihmistä, joiden nimi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[ ] Sinun nimesi on Matti/Pekka/Juhani/Liisa/Susanna/Elina.
[2½] Olet alkoholisti. ( xD )
[3½] Olet (ollut) masentunut tai tunnet vähintään viisi ihmistä, jotka ovat (olleet) masentuneita.
[4½] On suuri mediatapahtuma, kun joku ulkomaalainen B-julkkis mainitsee kotimaasi.
[ ] Sinulle "rusketus" tarkoittaa sitä, että erottuu lumihangesta.
[5] Olet äärettömän kiinnostunut ulkomaalaisten ajatuksista kotimaastasi.

Tähänastinen tulos: 5

[6] Pidät hernekeitosta ja tiedät, mihin viikonpäivään ja jälkiruokaan se kuuluu yhdistää.
[7] Rakastat suklaata ja/tai salmiakkia.
[8] Rakastat ruisleipää.
[ ] Olet ostanut nakkikioskilta makkaraperunat. (Makkaraperunoita en oo viel koskaan ostanu. :D)
[ ] Olet tapellut nakkikioskin jonossa.
[ ] Juot kahvia useamman kupin päivittäin.
[ ] Syöt perunaa melkein joka päivä.
[ ] Itsenäisyyspäivää kuuluu viettää sytyttämällä kaksi kynttilää ja katsomalla, kuinka presidentti kättelee julkkiksia kaksi tuntia.
[9] Muistelet vieläkin vuoden 1995 jääkiekkomaailmanmestaruutta.
[ ] Muistelet vieläkin, kuinka Aino Acktén lausuma "aja hiljaa sillalla" valittiin kauneimmaksi lauseeksi Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900.

Tähänastinen tulos: 9

[ ] Sauvakävelet.
[ ] Kuuntelet raskasta musiikkia.
[9½] Seuraat formula 1:tä ja/tai mäkihyppyä.
[10] Marjastat ja/tai sienestät.
[ ] Sinulla tai perheelläsi on kesämökki.
[11] Juhlit juhannusta.
[ ] Saunot säännöllisesti.
[ ] Halaaminen on mielestäsi rakastavaisten puuhaa.
[ ] Puhut ulkomaalaiselle väkisin englantia, vaikka tiedät tämän ymmärtävän suomea. Toisaalta puhut ulkomaalaiselle suomea, vaikka tiedät, ettei tämä ymmärrä.
[ ] Sinusta suurin osa lauluista, jotka eivät ole mollissa ovat huonoja.

Tähänastinen tulos: 11

[ ] Sinulla on jotain Marimekon valmistamaa. (Fukin Marimekko. Inhoon sitä ja etenkin sen Unikko-kuosia. (=___=))
[ ] Sinulla on jokin tuote, jossa on Marimekon Unikko-kuosi. (Kts. edellinen...)
[12] Sinulla on Iittalan/Arabian/Hackmanin astioita/keittiötarvikkeita.
[ ] Luet Aku Ankka -lehteä. (Nuorempana olin ihan himo ankisti, mutta nyttemmin ei tule pahemmin luettua... :/)
[ ] Rakastat Muumeja. (EIH.)
[ ] Tasavallan presidentistä puhuttaessa puhutaan "siitä," lemmikkimarsusta puhuttaessa puhutaan "hänestä." (Musta eläinten personifikointi on aina ollut typerää, ja varsinkin englannin kielessä on kauheeta, ku siel ne aina puhuu he/she, vaikka elukka on "it".)
[13] Sinusta järvet eivät ole eksoottisia. (No joo, ei nää Suomen mutalammikot kovin kauheen exoottisilta musta vaikuta... =P)
[ ] Tiedät, että aamulla ei kuulu puhua. (BAAHAA! Sry, olen aamusta asti Duracell-pupu. x3)
[ ] Odotat että vihreä valo vaihtuu, vaikka kadulla ei olisi yhtään autoa. (Siis kävelijänä vai autoilijana?? (O__o) Koska autoilijana kyllä odotan, mutta kävelijänä en...)
[ ] Sinusta on ihan tavallista, ettet kävelyllä törmää yhteenkään ihmiseen. (No kyllä mä yleensä edes yhteen törmään, ja jos en, ni kyl mä sillon aina aattelen, et no olipas tänään hiljasta, kunnei ketään näkyny.)

Tähänastinen tulos: 13

[14] Sisällä on liian kylmä, jollei ole vähintään 20°C. (TODELLAKIN!)
[ ] Ulkona 20°C on liian kuuma.
[ ] Alle 65°C sauna on kylmä. (Eih.)
[ ] Ulkona voi olla ilman pipoa pakkasella. (No voihan siel _olla_... jos haluu aivokuoleman. =D)
[ ] Tiedät ainakin viisi eri tyyppistä lunta tarkoittavaa sanaa. (En mä ny sentään mikään eskimo ole.)
[ ] Jos muukalainen hymyilee sinulle, oletat hänen olevan humalassa tai ulkomaalainen. (No EI! Ku mä ainaki tykkään just kävellä aina pieni hymy kasvoilla, ni ehkä se piristää jonku päivää - tosin mun just luullaan varmaan vaan olevan kännissä... xDD)
[ ] Sinulle "eurooppalainen" tarkoittaa ihmistä, joka on Länsi-Euroopasta, muttei Pohjoismaista.
[14½] Hiljaisuudet keskustelun lomassa kuuluvat asiaan, eivätkä häiritse sinua yhtään. (No kyl ne vähä haittaa, mut ei paljoo.)
[ ] Pyydät anteeksi, jos olet minuutinkin myöhässä. (Mä olen yleensä väh. 10 min myöhässä, enkä välttämättä aina pyydä sitäkään anteeksi - kaikki tietää jo, et mua saa varrota. XDD)
[15] Ymmärrät, että "m" tarkoittaa "kyllä," "nngg" tarkoittaa "ei" ja "mnt" tarkoittaa "huomenta." (Tuo viiminen jäis kyllä tulkinnan varaan.. xD)

Kokonaistulos: 15

Kerro kokonaistulos kahdella, niin saat suomalaisuusprosenttisi.
Otsikoi muistiinpano "Olen _% suomalainen."

***

Vaikka ylpeä suomalaisuudestani olenkin, niin en tosiaan oikein koskaan ole itseäni niin kovin kauhean perussuomalaiseksi (ei se puolue xD) tuntenut, joten tämän kyselyn tulos on kohdallani hyvin suuntaa antava.

Celebrate U Benches!Perjantai 29.01.2010 19:40


Happy 28th B'Day, bb!! May your life be full of glam n' glitter n' awesome, b'coz you certainly are, all of the preceding that is, and deserve it! ❤
Jooh, tuli vaan yhtäkkii tarve alkaa skriivaa ihan mitä tahansa (siis tää on yks niitä kertoja), eli pitäkää varanne, b'coz... no censorship! :D

Nii siis ekaks tuli tos vaan ihan noin niinq ex tempore mieleen, et "No voi vittuku sitä SPN:iakaan jaks saatana enää kattoo, ku se on nykyään ihan päin vittuu." :DD Oikeesti! Tästä aiheesta oon lukenu vaiks kuin paljo mitä erilaisimpii metoi, ja itteki oon sellasen jo kaaaauan halunnu kirjottaa (niinq monesta muustaki aiheesta), mut en mä jaksa alkaa sen enempää semmosiin syventyä, et saisin jonku asiallisen ja kaikki näkökannat mukaan ottavan tekstin aikaseks, joten... wha'eva. XD

Täs vaan kattelin makkarissani ympärilleni noit kaikkii kuvatuksii, mitä seiniltäni löytyy ja iskin silmäni tohon vanhimpaan SPN-kuvaan ja katoin syyttävästi sanoen, "Sry poijjaat, mutta läskiks mänt." :D:D Siis älkää ny toki käsittäkö väärin, luvetan tätä sarjaa (vieläkin ja kaikesta huolimatta) ihan kympillä, ja on jtn parannuksiakin tapahtunu (krehmhulk!samkrehm:DDD), mutta sit on niin paljo kaikkee schaisseeki tullu siinä sivussa, että paskaröörit on ihan tukosa. Nyt tarttettas Rööri-Roopea paikalle ja vähän äkäseen sittenki! ((^w^)You know you love me.(^w^)) :---DDDD

Toisaalta ei haluais Supernatun koskaanikinänevernoway! loppuvan, mut sit toisaalta tulee sellanen olo, et päästäkää tämä kuoleva norsu jo tuskistaan. Sitä se sarja nimittäin nykyään tuntuu olevan: saatanan iso mammutti, joka horjuu kuoleman partaalla. Misä se Riipperi sillon on, ku sitä kaivattas?? Ai niin, eihän nekään (niin siis meni sekin käsitys uusiks: ei ole mtn The Grim Reaperia, vaan niitä on jakaa vaiks jokaselle oma) näille veljeksille mitään voi, ku ne on sentään SAATANA ja ARKKIENKELI !!!!

Ei voi muuta sanoo ku ARMAGEDDON!

Kui kaikki sarjat ryssitään jollain elämää suuremmilla juonikuvioilla? Joo joo, tarvii kehittyä ja uudistua - no ei sitä ny silti mitään halavatun evoluutiotarinan vertasta stooria tartte vääntää, vähempiki riittää kiitosta vuan.

Esim. House-sarjan kolme ekaa tuotantokautta: RAKASTAN, PALVON, YKSI PARHAITA SARJOJA EVER! ♥ Sit pistettiin pakka täysin sekasin ja koko sarjasta lähti mielenkiinto. Myönnettäköön, että olen suurilta osin katkera Jesse Spencerin minimiin vähennetystä on screen -ajasta, mutta kyllä koko sarja muutenkin on menettänyt terävimmän nasevuutensa. Kaikki tuntuu jotenkin väkisin väännetyltä ja pakkopullalta. Tuttu ilmiö: (suur)suosion saavuttanutta sarjaa yritetään pitää hengissä keinolla millä hyvänsä - ja sitten tulee tällaista jälkeä.

Tai sitten CSI: Las Vegas (se alkuperäinen CSI siis). En ol kyseistä sarjaa seurannu sen ihmeemmin enää vuosiin, mut sen verta oon huomannu, et Grissom on veks ja silti sarjaa jatketaan. WTH, dudes?? Grissom on koko sarjan selkäranka ja ruumiillistuma. Nyt joku boxfeissiksi levinny Laurence "Matrix" Fishburne yrittää paikkailla William Petersenin jättämää paikallisen ökykasinon kokoista aukkoa: FAIL.

Mutta näkyy siä tunnelinpäässä sentään onneks vähä valonpilkettäkin: Katen kuoleman jälkeen jokseenkin varauksella katsomani, ja viimeistään neljännellä tuotantokaudella vituiksi mennyt, NCIS sai, LUOJAN KIITOS!, viime tuotantokaudella helvetillisen terroristikuvionsa viimeinkin pakettiin, ja Gibbs valitsi uskollisen bernhardinkoiransa Tonyn - niin kuin siitä nyt olisi ollut hetkenkään epäilystä... XP Ja nyt uusin seitsemäs tuotantokausi on ollut ihan ihanata settiä muutamiin viime kausiin verrattuna ja eilinen jakso... skjdcfhlsdbl!!! ENPÄ OLLUT ODOTTANUT TÄTÄ KUIN VAIN JUST ABOUT ALUSTA ASTI!! :--DD Viimeinkin jtn canonia special agent DiNozzon menneisyydestä - fanoniahan sitä on toki tullut luettua sivukaupalla niin, että kyllä niillä nämä pakkaset lämmittäisi... xD

Jaah... mitäs sitä sitten kirjoittelisi... Onhan täs monenmoista tapahtunu viime aikoina, ku romanikurdimikälie äijä posauttaa jengiä hengiltä execution style heti aamusta, junat menee pitkin maita ja mantuja (ja joskus seinistäkin läpitte), lentokentillä on laukkuvuoria ja matkustajarassut joutuut melkeinpä ilkosillaan osallistumaan tv-gaalaan... Vakavia ja yhteiskunnallisia aiheita siis.

Joo, eipä kiinnosta. :D Ei kuollu mun tuttuja Sellossa, junilla en kulje, enkä myöskään lentsikoilla matkustele. Joten Sazlandiassa on paljon pahempiakin murheen- ja huolenaiheita, kuten nyt vaikkapa nuo edellä mainitut härskiintyneeksi läskisoossiksi menneet tv-sarjat. ://

Noh, elän siinä toivosa, että tua Supernatural sais itteensä jonku tolokun tän kauren loppuun mennesä (ehkä jopa sais tämän maailmanloppujuonikaarensa loppuun! Oo~) ja ens kaudella olis sit taas jtn uutta. (Hei, mä oon tätä myöten täyten veljespetturuutta ja -angstia. Thänk Gaad, olen ainoa lapsi. :D) Tosin herää kysymys: mikä voi olla Maailmanloppua pahempaa/suurempaa? =D Ehkä sit tulevalla kutoskaudella voidaan keskittyä siihen, ku jompikumpi, Hyvä tai Paha, (and rly, how old were the writers of this show? I thought we were over good vs. evil in grade school and in fairytales, lol) on voittant ja alkaa sit kehitellä sotatanteren jäljiltä jäänyttä maailmaa mieleisekseen.

Tulemmeko nautiskelemaan Paratiisissa ilman rihman kiertämää vai palammeko rikinkatkuisissa Helvetin liekeissä nahka sauhuten? Se selviää... jos selviää!

In the Year 2009.Torstai 31.12.2009 21:59

HENKILÖ
... jonka kanssa puhuit pervoja? - Kaikki hyvät ystit. >X3
... jonka kanssa vietit paljon aikaa kesällä? - Miuku. ♥
... johon tutustuit? - Eikös tän tapanen kyssä jo ollu..?
... jonka kanssa et tullut hyvin toimeen? - Öö... kuluneelta vuodelta ei nyt juuri muistu ketään, jonka kanssa en ois tullu toimeen...
... jota kaipaat? - En ketään, ko kylä niitä sit taas näkee. xD
... joka sai hymyilemään huonoinakin päivinä? - My Computer. <33 :D

PARHAIN
... kirja, jonka luit? - En varmaan lukenu mtn uusia kirjoja. xD
... elokuva, jonka katsoit? - Hmm... No nyt en kyllä osaa sanoa, koska tulin tänä vuonna kattoneeks ihan mielettömästi kaikenlaisia filmejä, mutta ainakin nyt tuo Watchmen jäi erittäin positiivisena kokemuksena mieleen.
... artisti/yhtye, jota kuuntelit? - Hmm... vaikee... ehkä Pinback.
... ostos, jonka teit? - Hahaha... niinq mä ny muistasin kaikki ostokseni... No ehkä 30STM:n keikkalippu? =D Tuli ny ekana mieleen. xD
... muisto? - Oi, oi ,oi... Enpä tuota tiiä, ku vähän tuo muisti pätkii, ettei oikein kaikkea taho aina muistaa... :PP
... tv-sarja, jota seurasit? - Mieli tekis vastata Supernatural, mut kakkoskauden jälkeen meni läskiks koko touhu, vaikka sarjaa vielä innokkaasti muuten seuraankin, ja tänä vuonna koukutin itseni muutenkin ties kuinka moneen sarjaan, joten listaanpa TOP 5:een (ei missään erityisessä järjestyksessä): Merlin (BBC), NCIS, Criminal Minds, House ja Stargate SG-1.

MITÄ TEIT
... uutena vuotena? - Samaa kuin tänä uutenavuotena: olin mummulassa.
... vappuna? - Ryyppäsin vissiin aika railakkaasti.
... koulujen loppuna? - Kts. edellinen.
... juhannuksena? - Kts. edelleen edellinen + lennettiin Miun kanssa ulos räkälästä ja mentiin toiseen räkälään, jossa olimme paikan ilonpilke. :-DDD
... syntymäpäivänäsi? - Huoh, mun vastaukset toistaa itseään: kts. edellinen... :D:D:D (I am NOT an alcoholic, dammit!)

RANDOM
• Missä maissa kävit? - Enpä astunut jalallani Suomenmaan ulkopuolelle.
• Mitä haluaisit vuodelta 2010 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2009? - Päästä yliopistoon!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
• Mikä päivämäärä säilyy muistissasi? - Kaikki juhlapäivät.
• Suurin epäonnistuminen? - Joo, ei aleta miettiin näitä...
• Vuoden suurin saavutuksesi? - Mä tänä vuonna mtn saavuttanu, ku luuseroittin vaan.
• Kärsitkö vammoista? - Kännimustelmista... =P
• Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? - Isän. :DD
• Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? - No jos näistä on valittava, ni sit surullisempi, mut en ny mitenkään erityisen surullinenkaan ole. AIka sellanen 'blaah' olo.
• Lihavampi vai laihempi? - Samaa näyttää vaaka kuin monena edellisvuonnakin.
• Rikkaampi vai köyhempi? - Rikkaampi?
• Mitä olisit toivonut tekevän enemmän? - Nähnyt vaivaa opiskelujen eteen.
• ...entä vähemmän? - Kaipa tota alkoholinkulutusta olis voinu vähä karsia...
• Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viimevuonna? - En mä vihaa muutenkaan ketään.
• Mitä halusit ja sait? - En tiedä... Juuri nyt tässä joulun jälkeen löysin viimeinkin alennusmyynneistä punaisen villakangastakin, jollaista olen jo pitempään halunnut. =D
• Mitä halusit, muttet saanut? - Auton, maailmanrauhaa, matkan Amerikkaan, miljardin rahaa... Kyllä näitä riittää.
• Oletko joutunut tappeluun? - Äiti piti taas kerran piestä tossa joskus alkusyksystäkö se nyt oli...
• Oletko juonut ns. "perseitä"? - Vain joka kerta, kun ryyppäsin. Joo joo, "maksa menee" - menijo. :D
• Oletko tehnyt jotain, mitä olet katunut kauan jälkeenpäin? - Jooh... valitettavasti.
• Asia, joka ärsytti sinua pitkään? - Pitkään? Ei mua yleensä mitkään jutut ärsytä pitkään.
• Inhokki julkkis? - Kaikki nää High School Musical, Jonas Brothers, Miley Cyrus -tyyppiset kaverit, joita putkahti tänä vuonna julkisuuteen ku matoja sateella ja meikäläinenhän ei semmosten tahdissa edes pysyny. (Missä tahdissa, kun ei siinä niitten "musiikissa" kyllä mitään tahtia ole..."
• Haluaisitko muuttaa jotain? - Ja PALJON.
● Jokin päivä/tapahtuma/hetki, minkä haluaisit kokea uudestaan? - Ei tänä vuonna oikeen ollu mitään sellasia huippuhetkiä. Aika tasapaksu vuosi oli tämä - tosin jos vaaka pitäs johki suuntaan kallistaa, ni syt kyl menee enemmän negatiivisen puolelle. Enemmän tapahtu ikäviä asioita, ku kivoja ja enimmäkseen oli just tosi tyyntä ja tylsää. Siispä: 2009, good riddance!

Merry War (Xmas Is Over)Sunnuntai 27.12.2009 21:11

Nyt kun joulunaika on ohi ja sanonta "rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto" ei tietenkään enää päde, voimmekin taas palata tuttuun ja turvalliseen elämäntapaamme: kyräilyyn, juonitteluun ja riitelyyn. Tai no... itsestäni ainakin tuntuu, että juuri joulun aikaan tuota riitelyä ja muuta ilkeämielisyyttä esiintyy itse asiassa tavallista enemmän. Kyllä siinä vähemmästäkin stressaantuu, kun kaikki jouluvalmistelut kaatuvat niskaan - näin kävi meikäläiselle tänä vuonna, kun tavallisen Joulumuorimme terveydentila laski kuin Kalle Palander hyvinä aikoinaan: vauhdilla alas.

Niin että hieno päätös saatiin näille(kin) juhlapyhille, kun Joulumuori juuri kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan.

"--and a happy New Year // I hope it's a good one--"

Yeah right. Keep on dreaming, darlin', keep on dreaming.

Tulinkin tässä juuri joku päivä pohtineeksi, kun toivotetaan "parempaa uutta vuotta", niin aivan turha toivotus sekin on. Ei ole ainakaan meitsille vielä koskaan mitään edellisestä vuodesta niin kovin paljon parempaa uutena vuotena tapahtunut. Yhtä ja samaa sössöä se on vuodesta toiseen. Vähintään täytyisi tulla se lottovoitto, että voisin sanoa sen vuoden olevan jotenkin muista positiivisemmin poikkeava.

Siis tokihan jotkin vuodet tuntuvat paremmilta kuin toiset, esim. itselleni vuodet 1999 ja 2006 ovat jääneet muistoihin oikein rakkaina, mutta ei noinakaan vuosina nyt mitään sellaista sattunut, että ne olisivat olleet "siis todellakin niinq aivan tajuttomia, y'know !!"

Mutta kiirehdin asioiden edelle uudenvuoden puheillani, sillä vastahan tässä joulusta selvittiin. Ihan jees tuo kuusijuhla oli ja sain kaikkea mukavata lahjaksi (vaikken kyllä mitään pyytänytkään.) Jäi vain harmittamaan, kun etukäteen saamillani lahjarahoilla piti ostaa aamutakki, mutta olin liian myöhään liikenteessä niin, etten sitten mokomaa saanut, kun kaupoissa oli jäljellä vain XXXXXXXXXXL-kokoja, joihin olisi hukkunut ryhävalaskin.

Aiemmin marmattelin siitä, kuinka kaikki jouluaskareet kasautuivat juuri minun kontolleni, mutta oikeastaan se oli ihan kivaa, niin riitti ainakin tekemistä siivotessa, jouluruokia väsätessä ja joulukuusta metsästäessä metsästä.

Kai se oli jo aikakin opetella tekemään ne perinteiset Joulumuorin jouluruoat, kun ei sitä koskaan tiedä, mahtaako Joulumuoria ensi jouluna enää olla... Hän sitä tässä eräänä päivänä itsekin mietiskeli, ja minä vastasin siihen, että kyllä hän nyt vielä ainakin 10 vuotta jaksaa! Juuri nyt tosin näyttää vähän huonolta, mutta... No, nyt ainakin sitten luonnistuu niin joulukaakkujen kuin laatikoittenkin teko ja vielä yhtä ja toista ja monenmoista siitä väliltäkin.

Ps. Perhanan lanttu, kun oli niin kova, että lens' halkastaessa vesiastiaan ja molskautti vetet sokerikippaan!

Pps. Happy, belated (yesterday on Dec 26th), Birthday to the singer of the band whose gig I'm attending next March. ♥ x3
And Happy Birthday, today on Dec 27th, to my höpönassupullaposki Aaron Stanford! ♥♥
I'm sure pretty much ev'ry1 already knows how much I dis the whole Twilight phenomenon, but dude, I came across this, and I, like, totally went all LoL, b'coz srsly, this is so much win:

Jacob Black: "The hardest part is feeling… out of control. Feeling like I can’t be sure of myself—like maybe you shouldn’t be around me, like maybe nobody should. Like I’m a monster who might hurt somebody."

I just about ROFLd. =DDD

If I had to choose a favorite from Twilight, it would be this guy. He's got the valley girl speech down to a tee with all the unnecessary 'likes' and talking about his emotions (well, the fact that he's talking about his emotions is scary in itself, but hey it's the new era where also men can be touchy-feely and talk about their feelings..) with the uncertainty that only a real (emo) teenager can feel and express - which is badly, like presented here. "LIKE, I DON'T REALLY KNOW WHAT I'M, LIKE, SAYING, BUT I, LIKE, TOTALLY FEEL THAT--" *luuuuuuuuulzzzzz* :DDD

(*whispers* If anyone was left wondering, what the hell is a "valley girl", it's the English equivalent for "pissis". Maybe that helps you understand the funniness of the above context a bit better. XP)

I wonder if the books are full of that kinda speech - it'd be hell to read. And we wonder why the kids speak in such a manner these days... I say, let's blame Stephenie Meyer (c'mon, the woman's own name is spelled all wrong, what can you expect from a person like that :D) for making sparkly vamps, your-mostly-friendly-neighborhood-werewolves and emo!kids the new 'it' thing.

But maybe there's hope for the Twilight saga yet, if there were to be more valley girl speaking, angsting gays, oops I meant guys (or did I xP), like Jaakoppi. Forget about emo!suicidal!Edward and welcome prissy!Jacob. Keeping meh fingers crossed, while flipping the bird, 'coz bitch... PLS. :DD

Mementynkä vol. ?Torstai 19.11.2009 02:15

OLETKO?

Piiloutunut roskikseen? - Muistasin, että joo, muksuna piilouduin pahvinkeräysroskikseen. :-D
Ihastunut? - Vain joka päivä tuhat kertaa. =DD
Oletko koskaan liftannut? - Olen, mutta ei herunu kyytiä. :(
Ollut strippiklubilla? - En, mutta jos olisin, ni olisin ollu työpuolella... :DD
Juonut vieraan pullosta tietämättä, mitä siinä on? - On kai sitä kännis tullu kitattuu tiäs mitä litkuja... =P
Huolehtivainen? - No todellakin. Aina hätä päällä. xD
Rakastunut ensisilmäyksellä? - En, ei se oo ollu rakkautta.
Oksentanut julkisesti? - Jos kavereitten seurassa oksentaminen Snällin rannalla lasketaan, ni sitte... :DDD
Oksentanut ihmisen päälle? - En.
Itkenyt elokuvan aikana? - Kyyyllä... Mua aina surettaa, jos hieno auto mällätään. :´(
Mustasukkainen? - Kyllä.
Omistushaluinen? - Tätä vieläkin enemmän kuin edellistä. Pidän hampaat irvessä omistani kiinni.
Särkenyt jonkun sydämen? - Voipi olla.
Valvonut koko yön? - Ptyh, montakin kertaa.
Riippuvainen jostakin? - TIETOKONE. <33
Katunut tekojasi? - Kyllä, kyllä.
Vienyt toisen miehen? - Haha, en ainakaan tietääkseni. :D
Joku vienyt sinulta miehen? - Ei, kun ei oo ollu, mitä viedä. =D
Eli onko? - Jaa mitä? On kai. Yhtä ja toista ja monenmoista. :))

ONKO?

Tatuoitu mies seksikäs? - Riippuu tatuoinnista, mutta yleisesti ottaen ei.
Pitkät hiukset miehellä okei? - Joillekin sopii, joillekin todellakaan ei.
Sinua syytetty rikoksesta? - Ei..? :DD
Joku ihastunut sinuun? - Kyl vissii.
Joku särkenyt sydämesi? - Ei tätä kivee särje mikään. =D
Poikaystäväsi kohdellut sinua väkivaltaisesti? - Hahaha! Ei oo poikaystävää, ja jos oliski, ni just tänään Dr.Philiä kattellessa aattelin taas, et jos mun äijä ees yrittäs pahoinpidellä mua, ni kylä se olis se ukko, joka sais niin paljo köniinsä.
Jääkaapissasi mitä? - Elintarvikkeita, itse tehtyä makaronilaatikkoa ja suklaakiisseliä, valo...
Joku ahdistellut sinua? - Liian monet. (-__-)
Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu? - Yllättävää kyllä, ei.

YLEISTÄ:

Mihin haluaisit nyt? - En mihinkään. Tässä on ihan hyvä.
Haluatko mennä naimisiin? - Mjaa... Ehkä sit joskus. Kattellaan.
Montako lasta haluat saada? - En tiä. En välttämättä ainakaan yhtään omaa, jos en sit löydä jtn super kiinteytys&kuntoutusohjelmaa, jolla pääsee yököttävistä raskauskiloista eroon. En tajuu, miten joku voi pitää raskaana olevaa läskimahamammaa kauniina, tai et jotku vieläpä ylpeinä laittaa kuvia esim. tänne Galleriaan vauvamahoistaan. Hyi hitto. Mä ainaki katon aina, et "kylä on siinäki akalla kauhee pötsi."
Lempijäätelö? - Suklaa-vaniljapehmis ja vadelmasorbetti.
Kuljetko mielestäsi massan mukana? - Haha, en todellakaan.
Pitääkö kukaan sinusta? - Pitää, pitää. Vaikken aina kyl välttämättä kelaa, et miks... :D
Oletko pitänyt jostain henkilöstä, joka on kohdellut sinua huonosti?- Eikös me kaikki?
Kenet haluaisit nähdä tällä hetkellä? - Moniakin ihmisiä. Tai no, en välttämättä just nyt tällä nimenomaisella hetkellä, ku ei oo game face yllä ja vaan pyjama päällä... Vaikka kulkeehan ne jotku pyjama päällä ihan kaupungillakin... xDD

TURHAMAISUUS:

Hyväksytkö plastiikkakirurgian? - Todellakin. Menisin itteki heti sataan eri leikkaukseen, jos vaan ois fyffee. (>_<)
Mitä teet, kun kukaan ei näe? - No masturboin? Sitä ny koko kansalle viitti näyttää... :D
Kuinka monta kenkä/laukku paria sinulla on? - HAHAHA. PALJON. Muuta en osaa sanoa. xD
Inhoatko ei-nypittyjä kulmakarvoja? - No en, jos ne luonnostaan kasvaa säädyllisesti, mut joillekin tekis kyl terää joskus pieni trimmaus... esim. puutarhasaksilla...
Menetkö sateella ulos? - No ei se mua ainakaan estäkään.
Oletko ollut alasti ulkona? - Toki toki.

RAKKAUS/SUHTEET:

Oletko koskaan ihastunut varattuihin? - Jooh.
Missä kulkee pettämisen raja? - No pistetään vaikka suuhun pussaamiselle. Ja tietty yletön flirttikin muiden kanssa on epäsoveliasta käytöstä. Toki ny vähä voi vieraitten kanssa vinkkailla, mut ei mitään jatkuvaa hakkailua. Sellanen kertoo vaan, et ei oo valmis viel sitoutuun, jos täytyy itteään joka toiselle tarjoilla.
Toimivatko kaukosuhteet? - Toki voivat toimia, mutta hankalaahan sellainen on - ja turhauttavaa.
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - Enpä todellakaan, kun on hieman erilainen miesmaku. :DD
Seurustelisitko 5 vuotta vanhemman kanssa? - Totta kai!
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa r-kirjaimella? - En tiä. Saatan ollaki. :D
Pussannut serkkuasi? - En. Nähnykään, ku viimeks varmaan 15 vuotta sitten...
Mitä mieltä olet yhden illan jutuista? - Harrastan itse suurella innolla. :D
Minkälainen olisi ihanteellinen kumppani? - Yksi sana: Jared. :--DDDD
Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä? - En, mutta olen heränny oikeasta sängystä väärän henkilön kanssa... :DDD
Oletko suudellut henkilöä jonka nimi alkaa m-kirjaimella? - Edelleen: ehkä, en mä niitten nimiä koskaan muista.
Ikävöitkö ketään? - No emmä ny tiiä... En varmaan.

VIIMEISIN:

Henkilö, joka ärsyttää? - "Paljastan tässä."
Paikka, jossa joit alkoholia? - Cabaret, ent. Ilon Talo.
Henkilö, jonka puheluun et vastannut? - Joku virolainen. >XD
Henkilö, joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni? - Joku ulvilalainen äijä. :-PP
Henkilö, jonka näit? - Pesukonelapsi. :-DDDDDDD
Henkilö, jonka kanssa puhuit puhelimessa? - Äiti.
Henkilö, jota halasit? - Se ulvilalainen äijä...
Henkilö, jonka kanssa tekstailit? - Öö... en tiä, enkä jaksa vaivautua kattoon.
Kappale, jonka kuuntelit? - Massive Attack - Teardrop
Asia, jota mietit? - Viime keskiviikkoa...

What a Party! :DMaanantai 19.10.2009 17:54

Huh huh... Onneks synttärit on vaan kerran vuodessa. Ei tällasta menoo jatkuvasti kestäs. :DD Tuli muuten mieleen, et mun synttäribileet tuntuu aina päättyvän kyyneliin... (>__>)

Mut loppuillan välikohtausta lukuun ottamatta, oli ihan MAHTAVAA, ja oli kiva nähdä pitkästä aikaa taas vanha jengi koolla. ❤ (Ja sit kotona, kun oli ensijärkytys haihtunut, oli taas mitä mukavinta. ;D Naapurit ainakin varmaan kiittää ja kuittaa: "IIIKKK~!!!" :----D)

Siispä iso KIITOS kaikille mukana olleille. Luv ya~! (○゚ε^○)

...koskas otetaan uusiks..? :DDD


Ps. DAMN, miksei koskaan sillon kukaan ota esille kameraa, ku haluisin, et jäis konkreettisia muistoja/todisteita partyista - siis muutakin kuin mustelmat ja kasaritukka... X´D

EI NÄIN.Tiistai 06.10.2009 22:19

Eniten mua tässä uudistuksessa vituttaa toi etusivun vittumainen teksti "Sitä saa mitä tilaa", koska meikähän ei ainakaan mitään uudistuksia toivonut eikä tilannut. Eikä mitään uusia ominaisuuksia tarvita, vaan päinvastoin sais joistain vanhoista luopua, esim. sälät...

Tai eiku hei, eipä unohdeta modausta. Mä käsitin, et stylesheettejä joutus hiukan muokkaan, mut prkl tää sivuhan perustuu täysin uudelle pohjalle, joten mikään vanhoista modeista ei voi mitenkään toimia, ja kaiken lisäks joutuu viel tutustuun tähän uuteen stylesheettin ihan alusta alkaen, eli olen taas vasta-alkaja. "KIITÄN." Just ku oli oppinu vanhan tyylin kaikki kommervenkit, ni eiku veretään vaan matto jalakain alta.

Ja tuo yläosa... Hittolainen, voin uskoa, että sen kans saa säätää, ku tottahan menut on ollu pakko latoo oikeen kolmeen kerrokseen niin, että olis mahdolisimman vaikee saar niitä sit siirreltyy ja muuteltuu modeja tehdessään.

Jos nyt joku "uudisraivaaja" tulee tähän merkintään kitisemään, että "On se kumma, ku ensin toivotaan uudistuksia, ja sit ei mikään kelpaa, tee itte parempi", ni kuuleppa, ku meitsihän ei tosiaankaan missään kohtaa ole minkäänlaisia uudistuksia eikä muutoksia halunnut, vaan olen mokomia koko ajan vastustanut. Niin kyllä mulla saakeli soikoon on sillon oikeus olla hieman tuohtunut, ku vallan mainiosti toiminu sivusto muutetaan joksiki perhanan Star Trek -aluksen komentosillan näyttötauluks. Kiitos EI.