IRC-Galleria

Blogi

- Vanhemmat »
Pieni haava ihmiskunnalle, suuri minulle: eikös sähköpostissani ollut viesti eräästä deittipalvelusta, joka ehdotti "nämä jäsenemme saattaisivat sopia sinulle..." JA pitikö siinä listauksessa mainita juuri Se Mies... Eipä minulla muuta maata mullistavaa tänä aamuna.
Paitsi: elämä on yhtä kuraa, loskaa ja p*skaa: koiran p*skaa, kissan p*skaa, p*skaa katujen varsilla (miksi "koiralliset" ei kerää niitä????)...

Jos joku juuri tänään keksisi jotain ihanaa, kivaa, positiivista, aurinkoista, mukavaa sanottavaa minulle, olisipa se suuri juttu. Vai täytyykö sitä kaikesta p*skasta huolimatta kokeilla ensin itse: mitä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää se heille!
Johanna Kurkelan biisi En mä itke miehen tähden:

"En mä itke miehen tähden
en mä itke ollenkaan
itken oman onnen tähden
jota ei kai ollutkaan
oli ennen haavekuva
kuva suuren rakkauden
oli hauras tuulentupa
tupa kauniin lupauksen

Kevät saapuu talven jälkeen
syksyt suuret vaeltaa
pieni onhan ihmislapsi
joka onneaan ei saa
pienet ovat huolet täällä
pienet niiden kantajat
kun ei murhe mieltä murra
saapuu ajat paremmat

Tähdet kulkee radoillansa
kuutamo käy matkallaan
joskus täytyy onnen tulla
majaan tähän matalaan
ei se tullut tällä kertaa
tulee kerta toinenkin
löytyy vielä oma kulta
jota aina odotin

Kevät saapuu talven jälkeen...

En mä itke miehen tähden
joka minut hylkäs pois
itken onnen vuotten tähden
joita ehkä ollut vois"

https://www.youtube.com/watch?v=OeHydRS56Sg

Aamukasteeni ja aurinkoniSunnuntai 07.02.2016 22:08

Kun olin teini, ilmestyivät sellaiset lehdet kuin MeKaks ja SinäMinä. Näistä jälkimmäiseen sai kirjoitella runoja, ja minäkin, silloinen luokan hiljainen rillipäinen runotyttö, kirjoitin kaihoisan rakkausrunon, vaikka en tiennyt rakkaudesta mitään - tosin en usko tietäväni siitä vieläkään kovin paljon enempää.

Erään vanhan kalenterini välistä löysin jokin aika sitten hapertuneen, lehdessä julkaistun ja siitä leikatun paperinpalan, jossa kirjoittamani runo oli:

"Aamukasteen kosteus kesän vihreällä nurmella, kuin pehmeä suudelmasi.
Auringonlämpö, joka hyväilee lämpimästi. Ei kuitenkaan niin lämpimästi, kuin sinä rakkaani, aamukasteeni ja aurinkoni."

Jaksan yhä uskoa, että jonain päivänä löydän tämän aamukasteeni ja aurinkoni.
Olen kertonut täällä kuinka ylipäätään päädyin tänne. Niinpä niin, syynä oli mies ja mielenkiinto - kuinkas muutenkaan. Minä, joka uskoin aluksi, etten ikinä uskaltaisi tavata häntä, yllätin itseni rohkeudella ja loppujen lopuksi odotin sitä iltaa kuin kuuta nousevaa (mikä kliseinen sanonta). Mun kouluaikojen ainekirjoituksen kympin mielikuvitus oli tietenkin loihtinut jo vuosisatojen rakkaustarinan... mikä tietenkin oli sitten kaikkea muuta.

Jos joku taho ois antanu mulle ennustajan lahjat, en
olisi odottanut siihen perjantaihin, vaan tavannut sen ihmisen vaikka niissä "koirankusetusrytkyissä." Mutta... en ollut enkä ole ennustaja, vaan erittäin epätäydellinen ihminen. Mun on vaan annettava tämä itselleni anteeksi.

Jos joskus näkisin sen ihmisen, sanoisin ainakin, että mielikuvituksessa voimme rakentaa kukkulan kaivamatta kuoppaa. Hetkeksi, pieneksi hetkeksi.

Toiveeni tuuleen ja taivaaseenTiistai 02.02.2016 17:50

Olen ihminen, joka jää pohtimaan sanottua tai sanomatta jäänyttä asiaa pitkäksi aikaa. Yleensäkin siis sellainen, että kaikki se, mitä on itse tehnyt ja mitä itselle on sanottu ja tehty, vaikuttaa minuun hyvin pitkän aikaa.

Siksi toivonkin yhä, että saisin tavata ne kasvot, jotka kuuluvat ihmiselle, joka tuntui kuuntelevan minua enemmän kuin kukaan pitkään aikaan. Vaikka se kestikin vain pienen hetken, minulle se oli suurta.

Arki menee eteenpäin, on työtä ja vastuuta, asioita, joita pitää tehdä. Silti saan itseni joskus kiinni siitä, että ajattelen sitä ääntä, joka teki minuun vaikutuksen.

-Tiina-

Kiitoksen aihetta...Maanantai 01.02.2016 11:26

Elämä on jännä asia siinä, että vaikeista ja murheellisistakin asioista voi oikeastaan olla kiitollinen. Olin koko viikonlopun (olen vieläkin, mutten ihan niin paljon) murheissani peruutetusta tapaamisesta, ja tänään sitten tuli omassa elämässä muita sen verran vaikeita asioita eteen, että sitä ei koko ajan murehdi perjantaita.

Tässä vielä linkkejä mun "voimabiiseihin:"

https://www.youtube.com/watch?v=J-1uB3IeZjM

https://www.youtube.com/watch?v=vbQXQtQAIms

https://www.youtube.com/watch?v=lq5qLHS76nk

Tämän sunnuntain ajatuksia....Sunnuntai 31.01.2016 15:44

Mietin tänään, missä vaiheessa ihminen viisastuu ja lakkaa toistamasta samoja virheitään? Vai ovatko ne edes virheitä, jos on luonnostaan ja eletyn elämän koulimana kiltti, luottavainen ja empaattinen, mutta toisaalta sellainen, ettei usko minkään hyvän, mitä mahdollisesti itselle voisi tapahtua, olevan totta?

Jos kokee tietyissä asioissa vain pettymyksiä ja surua, kuinka kauan jaksaa?

Tämä irc-galleria oli olemassa muistaakseni jo silloin, kun olin nuori, mutta itselläni tänne ei ollut tunnuksia. Tulin kirjautuneeksi tänne, koska annoin itselleni luvan yrittää tutustua uuteen ihmiseen ja tulin tänne lukemaan hänen ajatuksiaan. Nimimerkkiä Siru olen käyttänyt välillä joissakin paikoissa, ja se kuvaa hyvin sitä, miten pieneltä ja voimattomalta itsestä välillä tuntuu.

Se ihminen, joka oikeastaan minut irc-galleriaan johdatti... siitä ei sitten tullutkaan mitään, vaikka odotin asialta paljon. Taas elämä opetti, ettei olisi pitänyt odottaa liikaa. Vai opettiko se sitä, että pitää joka tapauksessa vain sitkeästi jatkaa?

Valoa elämään...Lauantai 30.01.2016 20:32

Ystävät sanovat hyväksi ja rakkaaksi ihmiseksi, luovat uskoa tähän elämään. Jos sanonta "paistaa se aurinko joskus risukasaankin," milloin se paistaisi tännepäin?

Tai kyllä se välillä paistaakin, mutta silloin kun on kunnolla pilveä, ei edes muista, että se joskus on paistanut.

Syyllistää toinen, se on helppoa.
Esittää jotain, sekin on helppoa.
Valehdella jollekin, helppoa sekin.

Antaa anteeksi ja ymmärtää, se on vaikeaa.
Olla oma itsensä, sekin on vaikeaa.
Kertoa totuus, mahdotontako?


- Vanhemmat »