IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -
"Vartija on statisti (=ihminen joka ei tee mitään), jolla on tumma vaate, jossa lukee "VARTIJA", ja joka saa tämän vaatteen pitämisestä palkkaa. Yleensä pientä. (Jos palkka olisi suuri, kutsuttaisiin tätä konsultiksi tai Suojelijat-tv-sarjan näyttelijäksi.)

Vartijan työtä rajoittavat vankeinhoidon lainsäädäntö(esim. ihmisoikeuslait), määräykset ja ohjeet. Nämä ja monet muut rajoitukset johtavat siihen, että vartijat lähinnä seisoskelevat ja näyttävät tylsistyneiltä ja juovat keskenään kahvia. Ja syövät donitseja. Vartijaksi pääsemiseksi on edullista ja kätevää, esimerkiksi jos on epäonnistunut armeijaurallaan eikä ole päässyt poliisikouluun.

Käytännössä vartija on henkilö, jolla on poliisin velvollisuudet, sotilaspoliisin älykkyys ja tavallisen ihmisen toimintavaltuudet. Näiden oikeuksien ja rajoitteiden velvoittamana vartija aina silloin tällöin ottaa paikallisilta huumehörhöiltä nokkiin jopa Sinunkin puolestasi. (Paitsi FPS:n vartijat, joilla on kaasu ja pamppu ja jotka laittavat kaikki mahdolliset tyypit nivelraudoilla nippuun ja nauttivat tästä).

Jos kaupassa tölkkiautomaatti on jumissa tai jos maitoa ei löydy tai korit ovat loppuneet tai valikoima tai hinnasto ei ole mieleisesi, niin vartija on kaupassa juuri tätä varten. Olipa valituksesi tai pulmasi kaupassa mikä tahansa, koskien vaikka kyseisen kauppakeskuksen talouspolitiikkaa tai suhdetta ulkomaalaisiin tai lepopenkkien väärää sommittelua, niin kannattaa ottaa yhteys lähimpään vartijaan.

Varjopuolena tässä on, että aina joskus, kun vartijalla on erityisen tylsää ja aivohäiriö, hän tulee ja työntää päänsä ostoskassiisi. Se voi olla jokseenkin kiusallista. "

:D:D


[Ei aihetta]Torstai 29.01.2009 16:24

Jeejee.. Risteilylle... :D:D

[Ei aihetta]Sunnuntai 25.01.2009 14:31

Miks kaikki parhaimmat ihmiset viedään meiltä pois? :(
Joonas oli loppuaikana niin onnellinen, että ei voinut kun ihastella sen asennetta elämään.
Kiitos kaikesta ja tuut aina pysymään mun ystävänä <3 :(

[Ei aihetta]Lauantai 24.01.2009 22:01

Miten kaikki hyvä voi vaan kadota niin yllättäen.
Lepää rauhassa joonas... <3

[Ei aihetta]Maanantai 05.01.2009 18:37

Jeejee, tänää olis pitkästä aikaa ratsastustunti :D Mitähän siitäki tulee :D

[Ei aihetta]Torstai 01.01.2009 14:33

Ai kauhee.. Onneks on kokista ja hyviä leffoja :D:D

[Ei aihetta]Tiistai 30.12.2008 01:10

Mitähän sitä tekis uutenavuotena...

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.12.2008 21:57

joo'o.. eipä tarvi taas vähään aikaan shoppailla mitää :DD

[Ei aihetta]Sunnuntai 28.12.2008 12:16

Pitäisköhä lähtee shoppailee... :D Iha vaa sen kunniaks ku ois keskiviikkoo asti vapaata :)
« Uudemmat -