IRC-Galleria

Sorin

Sorin

Kaikkien puolustaja

Selaa blogimerkintöjä

Kouluturvaa huijausTiistai 16.06.2015 01:41

Minulle soitti mielyttävä naisihminen ja pyysi tukea koulukiusauksen vastaiselle tukitoiminnalle. Sovimme puhelimessa summasta ja että summa maksettaisiin kahdessa erässä. 15.6.2015 lasku saapui kouluturvaa lehden 1/2015 kera. Tällöin minulle paljastui huijaus. Järjestötoimintaa paljon seuranneena tunnistin huijauksen merkit. Hyväntekeväisyys huijaus oli verhottu lehti-tilaukseksi. Laskuun oli kirjattu päivämääräksi 6.6.2015 vaikka lasku saapui perille vasta kovin myöhään. Eräpäiväksi oli merkitty 20.6.2015 ilmeisesti tarkoituksena, ettei huijauksen uhri ehtisi reagoida huijaukseen muuta kuin peloissaan maksamalla laskun. Lisäpelotteena 5e myöhästymismaksu ja 8% viivästyskorko. Näin ei toimisi mikään rehellinen hyväntekeväisyysjärjestö. Edes mikään rehellinen kaupallinen toimija ei toimisi näin. Laitettuna asiakaspalveluun sähköpostia minulle ilmoitettiin, että minun tulisi omakustanteisesti palauttaa lehti heille postitse, jotta tilaus voitaisiin kirjata peruutetuksi. Ehdotukseeni palauttaa lehti henkilökohtaisesti nettisivuilla ilmoitettuun toimituksen osoitteeseen ei reagoitu millään tavalla. Ylen jutusta selviää syykin tähän, sillä ilmeisesti kyseisessä osoitteessa ei tuon nimistä toimitusta ole olemassakaan. Tulen suorittamaan omatoimisia tutkimuksia ja raportoimaan miten parhaiten toimia kun tulee kyseisen tahon huijaamaksi.

Miten Suomessa ihmisten huijaaminen onnistuu ja kuinka yhteiskunta suojaa jäseniään huijauksilta. Tuleeko laki suojelemaan huijaria vai huijattuja?

EDIT 16.6.2015
Kuluttajaviranomaisen neuvo on noudattaa firman palautusehtoja, sillä lain mukaisesti tälläisessä tapauksessa palautus on suoritettava asiakkaan omakustanteisesti. Tärkeää on säilyttää palautuskuitti todisteena palautuksesta. Nyt siis toimitettu lehti on palautettu firman omien palautusehtojen mukaisesti ja todisteet tallessa. Toivottavasti tämä on tällä selvä.

EDIT 8.7.2015
Päivitys tilanteeseen. Kukaan ei ollut odotetusti käynyt noutamassa postitse palauttamaani lehteä. Lähettivät vaan uuden laskun. Kyllä ihme että jaksavat. Kaikkensa yrittävät että palautus ois mahdotonta ja sitten jos se nyt kuitenkin sit maksais ton laskun.

EDIT 10.7.2015
Kirjattu kirjeeni on palautunut minulle koska kukaan ei ollut käynyt noutamassa sitä. Kuluttajasuojaviranomainen soitti minulle tänään ja kertoi että he ovat saaneet KT-kustannuksen poistamaan kaikki maksuni. Toivottavasti tämä on viimein tässä :)

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.