IRC-Galleria

Sorin

Sorin

Kaikkien puolustaja

Selaa blogimerkintöjä

Mitä olen oppinut?Sunnuntai 22.11.2015 03:05

Ensinnäkin olen löytänyt tiettyä iän tuomaa viisautta. Se on jännä huomata miten kymmenen vuotta sitten puhuttiin ihan samoista asioista kuin nyt. Samat puheet ja samat ongelmat, mutta niille ongelmille on ollut kymmenen vuotta aikaa tehdä jotain ilman, että mitään on tapahtunut. Puheet menettää kummasti merkittävyyttään kun ne kuulee jälleen kymmenen vuoden päästä. Silloin ne vakuutti, mutta ei enää. Voisikohan tätä oppia siirtää jotenkin nuoremmille polville? Sen omakohtainen ymmärtäminen kun vaatii ajan kulumista.

Toinen jännä juttu on ylipäätään se, että minulta on kestänyt kymmenen vuotta tajuta, että mikään ei ole muuttunut. Niin se vaan aika kuluu jos asioita ei sen kummemmin ajattele. Sitten kun aihe nousee taas yhteiskunnalliseen keskusteluun ja siihen joutuu paneutumaan, niin näkee jälleen miten aika on kulunut ilman, että mikään on muuttunut.

Tämä havainto johtaa siihen ajatukseen miten ymmärrän yhteiskunnallista radikalisoitumista. Kun näkee miten puheet pysyy samana, mikään ei muutu ja vaikuttaa siltä, että mitään muutosta ei edes aiota saada aikaan, niin mitä silloin jää jäljelle? Väistämättäkin tulee mieleen ottaa asiat omiin käsiin ja tehdä asialle jotain.

Mistä päästään siihen miten olen oppinut ymmärtämään anarkisteja. Kun yritykset kiertää avoimesti veroja ja hallitus pyrkii toimillaan pelkästään helpottamaan sitä, niin silloin näkee selvästi, miten hallitus on korruptoitunut. Ja jos hallitus on korruptoitunut niin miten voit vaikuttaa mihinkään virallisia teitä? Tästä näkökulmasta vaikuttaa hassulta, miten lehdistö revittelee muutaman hassun näyteikkunan rikkomisesta. Vaikka nyt hallituksen korruption näkee selkeästi, niin voin helposti uskoa, että sen on voinut nähdä myös aiemmin.

Näitä miettiessä tulee helposti hirveen voimaton olo ja maailma näytäytyy kurjana. Sitä väkisinkin tulee mieleen että tarvitsee vähän sinisiä pillereitä. Sitä vois ihan hyvin elää vaan mukavaa elämään tehden jotain kohtuullista työtä ja nauttien elämän pienistä iloista. Mitä hyötyä näitä on edes miettiä kun asiat on niin suuria, ettei niille kykene tekemään mitään.

Mistä tuleekin mieleen miten kaukana ihmiset elävät todellisuudesta. On olemassa ikäänkuin materiaalinen todellisuus ja sitten on ihmisen tulkinta tästä todellisuudesta. Varmasti tätä on jo jossain filosofiassakin pohdittu? Jokainen kuvittelee, että oma tulkinta todellisuudesta on yhtä kuin materiaalinen todellisuus, mutta erehtyminen on hyvin helppoa. Sen näkee selkeiten kun puhutaan yhteiskunnallisista tabuista. Sitä pystyy näkemään millainen mielikuva ihmisellä on puhutusta kohteesta ja sitä pystyy sit vertaamaan todellisuuteen. Se on oikeestaan tosi hassua, mutta irrallaan ihmiset voi olla todellisuudesta. Ihmiset vielä toimii kiihkeästi ajaen asioita omasta todellisuudestaan käsin. Sitä ei tajua edes kyseenalaistaa omia mielikuviaan. Jos joku kyseenalaistaa sitten nämä mielikuvat, niin lähtökohtaisesti siinä kyseenalaistajassa on jotain vikaa, sillä eihän tervejärkinen ihminen nyt noin ajattelisi. Aika hassua. Jos hulluus on sitä, että elää omassa maailmassaan niin me kaikki olemme hulluja.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.