IRC-Galleria

Sorin

Sorin

Kaikkien puolustaja

Selaa blogimerkintöjä

Ois ton kysymyksen voinu laittaa julkisestikki :D mun mielestä ei oo mitään järkeä että tänne roudataan pakolaisia jostain toiselta puolelta maailmaa. Suomesta lähdettiin pakoon ruotsiin ja niin se onki ihan ok. Naapurimailla ei kuitenkaan oo niin suurta eroa elintasolla tai kulttuurilla ja sieltä on helppo palata takas tai sopeutua paikalliseen elämään. Samoin pitäis toimia vaikka jossain somaliassa, että ne ihmiset siellä lähtis sit johonki läheisiin maihin jossa elinolot ja kulttuuri vastaa heidän omiaan. Eihän noi kriisit muuten lopu koskaan jos niiden avulla on mahdollisuus tienata maalle rahaa ja saada ei toivotut ihmiset pois maasta. Täällähän niillä on paremmat oltavat ku kotimaassaan parhaimpinakaan aikoina. Ei kriisin seuraus voi olla se, et elintaso kohoaa vaihtamalla maisemaa :S Tarpeestahan se voima toimia syntyy. Nyt kaikki, jotka vois taistella muutoksen puolesta viedään vaan pois sieltä, jonnekki maailman laidalle. Jossa niille sitten syntyy kaikennäkösiä ongelmia, ku afrikkalaisten aikakäsityski on täysin erilainen ku suomalaisilla. Sama pätee tietty mielipide pakolaisia yms. Miten se maa tulee koskaan muuttumaa jos kaikki jotka sitä tahtois muuttaa viedään vaan pois. Tää on vähän sama ku suomessa koulukiusattujen pitää vaihtaa koulua, nii se ongelmahan on nimenomaan siinä kiusatussa, eikä kiusaajissa suinkaan ole mitään vikaa :S Kuulostaako yhtään todellisen ongelman pakoilulta?

Muutenki moni kehitysapukin on vaan omantunnon parannusrahoja. Paikallista korruptiota ruokitaan eikä ketään kiinnosta viljely ku kehitysavun ruoka on niin helpompaa. Oikeasti meiän pitäs nimenomaan tukea kaikkea reiluakauppaa jossa vois maksaa niille tuottajille sen todellisen tuotteen hinnan suoraan, niin et se toimis paikallisesti siel myös kestäväl periaatteel, ja luovuttais turhista kehitysavuista. Kehitysapuhan on aiheuttanu hirveän ylikansoituksen mikä on maailma pahimpia ongelmia ja mikä on oikeestaan heikentäny lähinnä paikallisten oltavia. Euroopan ihana katolinen kirkkokin on sitten kivasti mukana torpedoimassa näitä hankkeita kondomi kieltoineen joilla yritetään hillitä ylikansotusta. Naisten koulutus on osottautunu hyväks keinoks vähentää syntyvyyttä joten sellanen kehitysapu voi olla hyväksi. Koulutuksen lisääminen muutenki helpottaa monia ongelmia. Niinku jossai uutisessaki puhuttiin siitä et ku monet maat pelkää somalian kriisissäki kehitysavun menevän lähinnä korruption ja levottomuuksien ruokintaan, niin vastaukseksi sanottiin että kyllä apu löytää perille jos on tahtoa. No mut niinhän se pitäs ollakki, et sen tahdon pitää löytyä sieltä paikallisista ihmisistä ja niiden omista ponnistuksista. Siinä me voidaan auttaa nimenomaan maksamalla kulutustuotteista se todellinen hinta ja tukemalla koulutusta.

Sit puolestaan voidaan ajatella miten kalliiks se tulee ottaa meille jotain pakolaisia sossun elätettäväks. Työllistymistilanne on näillä erittäin heikko ja se tulee yhteiskunnalle hyvin kalliiks, samalla liika kansottaen suomen, jonka väestö taso ei muuten ois nousussa. Silläki hinnalla mitä yks pakolainen maksaa jotai 57 tonnia vuodes saatais tuhannet lapset kehitysmaissa kouluun. Rahan hukkaa vaan koko touhu. Tähän liittyen on yks erittäin hyvä videokin. Kannattaa kattoo vie vaan 14min elämästä.
http://video.google.com/videoplay?docid=4094926727128068265#

Pakolaiset syyllistyy rikoksiinki jopa 3kertaa useemmin ku suomalaiset väestömäärään suhteutettuna. Ihmekkös tuo ku paikallisessa maassa on vähän eri järjestys ja monet on joutunu kokemaan asioita mikä täällä johtais vuosien terapiaan.

Sit kans toi et tänne keplotellaan vaikka minkä valheellisin perustein. Valheellisia sukulaisia, järjesteltyjä avioliittoja, valehdellaan ikää ja kaikennäköstä keplottelua. Sit siitä ei edes suomen lain mukaan rankasta ja seki ku alettiin ikää testaamaan ku joku 1/3 vastaanottokeskuksesta oli jääny kiinni ikänsä valehtelusta (ei tietty mitään seuraamuksia), niin suomen byrokratia viel koittaa jarruttaa hyödyllistä ku laissa ei ole säädöksiä.

Huh tällästä nyt tällä kertaa :P mut siis mulla ei ole mitään maahanmuuttajia/pakolaisia vastaan henkilöinä tai muutenkaan ryhmänä itessään mitään vastaan, ja mä toivon ettei kukaan muukaan harjoittas mitään törkeää rasismia tai syrjintää. Must on ihan ok jos joku haluu työskennellä tai opiskella jossai toises maassa niin mikäs siinä. Mut kaikenlainen tällänen älytön toiminta mil vaa pahennetaan kaikkien oltavia ottaa niin päähän. Kyl maahanmuuttajilla pitää olla samat velvotteet ja oikeudet ku suomalaisilla. Jos suomeen tulee, on tultava nöyräl asenteel valmiina sopeutumaan paikalliseen kulttuuriin ja noudattamaan lakeja. Toivottavasti tää nyt valotti mun mielipidettä :P
http://jokinen-pyro.blogspot.com/ tai
Pyrocide

"Tanskalainen koulu on kieltänyt maahanmuuttajataustaisia oppilaitaan käyttämästä äidinkieltään koulussa. "

"Odensen kaupungissa toimiva koulu päätti kiellosta sen jälkeen, kun muutama kaksikielinen oppilas oli nimitellyt muita oppilaita ja opettajia arabiaksi."

On mielestäni selvää, että sääntöjä rikkovasta toiminnasta rangaistaan.

Lue lisää blogista, sekä lisäksi:

A Dane depicts mohammed.

Muslim community:

Kill all the Danes!!!!1!

Danish goverment:

We have freedom of speech, so fuck off.

Finlands president Tarja Halonen:

We finns apologize for what the danes did.

Danes:

FFFFFFUUUUUUUUUUUU!!!

Neekerit suomalaisia tasa-arvoisempia?Maanantai 14.12.2009 17:32

"Rasismi kaikissa muodoissaan on kaupungin toiminnassa kielletty. Rasismi on ideologia, jonka mukaan ihmiset muodostavat rodun ja/tai kulttuurin perusteella jaoteltavia erilaisia ryhmiä."

"Kaupunki edistää kaikessa toiminnassaan yhdenvertaisuutta. Tarvittaessa se voi tapahtua erityistoimenpitein."

"Etninen tausta ei siten ole merkityksellinen seikka esimerkiksi työhönottotilanteessa."

"Esimerkiksi työhönotossa voidaan ottaa huomioon hakijan etninen tausta palkkaamalla tehtävään työmarkkinoilla aliedustettuun ryhmään kuuluva henkilö, vaikka tämä ei olisi aivan yhtä pätevä kuin paremmin edustettuun ryhmään kuuluva."

"Lisätään etnisiin vähemmistöryhmiin kuuluvien ja maahanmuuttajien palkkaamista esimiestehtäviin."

http://www.hel.fi/wps/wcm/connect/4ef3cc004a17783fb09ef83d8d1d4668/rasisminestaminen.pdf?MOD=AJPERES

Eli tiivistettynä etnisellä profiloinnilla tehdyt erityistoimenpiteet eivät ole rasistisia.. Toiset ovat vain tasa-arvoisempia kuin toiset :)

PANIIKKIA!Torstai 26.11.2009 16:50

"Kaikki suomalaiset saavat sikainfluenssarokotteen" kuuluu otsikko "Epidemian huippu saavutettu" kuuluu väliotsikko. "Suomessa on varmistettu 6122 tartuntaa." Ja todellisuudessa lieviä tapauksia saattaa olla ollut sitäkin enemmän. "Kuolemantapauksia on ollut yhteensä 16" eli tautiin kuolemisen todennäköisyys varmistuneista tapauksissa laskettuna on ollut jopa 0,26%. Suomen väestöön kuului 2008 lopulla 5 326 314 hlöä. Eli taudin on varmasti sairastanut peräti 0,11%. Mutta epidemiaahan on vielä jäljellä! Ehkä tautimäärät ja kuoleman tapaukset vielä tuplaantuvat! Liikenne turmissakin kuolee vain 400 ihmistä vuodessa! Kyllä nyt on sentään syytä hirveään paniikkiin ja pahaan oloon niille jotka ette rokotetta ota! Lääketeollisuus kiittää. http://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/200911260110402_si.shtml http://www.pelastustoimi.fi/turvatietoa/koti-ja-vapaa-ajan-tapaturmat/
"Viimeisimmän kouluterveyskyselyn mukaan ammattiin opiskelevista tytöistä 12 % on kokenut vastentahtoisen yhdynnän (THL 2009)."

http://www.setlementtinuoret.fi/index.phtml?s=113
18.08.2009 14:17 <Axetus> http://www.riemurasia.net/kaatopaikka/go.php?id=15979 kattokaa toi ja kertokaa sitten ennakkoluuloista.
19.08.2009 11:47 <Torkka> mannet on ollu tääl 500v eikä vieläkää oo "sopeutuneet"! mitä luulette kuin menee SOMALIEN, albaanien yms mamujen kanssa?

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.07.2009 01:54

KUMPAA HALUAISIT MIELUUMMIN TEHDÄ KANSSANI

01. Suudella « VAI » Tekstailla
02. Seurustella « VAI » Olla kaveri
03. Panna « VAI » Urheilla
04. Mennä uimaan « VAI » Katsomaan elokuvaa
05. Harrastaa seksiä « VAI » Halata
06. Olla saunassa « VAI » Pelata jotain
07. Nauraa « VAI » Tavata
08. Olla sängyssä « VAI » Yökylässä
09. Mennä ostoksille « VAI » Kahville
10. Olla suihkussa yhtä aikaa « VAI » Uimarannalla puolialasti
11. Hyväillä « VAI » Olla kokonaan alasti

KOPIOI TÄMÄ OMAAN PÄIVÄKIRJAASI VIIDEN MINUUTIN SISÄLLÄ TAI MUUTEN SAAT KOKEESTA VITOSEN TULET KIPEÄKSI RAHASI PÖLLITÄÄN JÄÄT AUTON ALLE PARAS YSTÄVÄSI JÄTTÄÄ SINUT KUKAAN EI KOSKAAN TULE PITÄMÄÄN SINUSTA PYÖRÄSI PÖLLITÄÄN JA JOKU SYÖ KAIKKI RUOKASI SAATANA!!!!!!!!!!

Keskustelua islamistaTorstai 25.06.2009 03:02

Alkoi Lottazk merkintä 31.5.2009

24.06.2009 20:30 <Lottazk> Hyvä että joku edes osaa kommentoida rakentavasti. Olen itsekin lukenut kirjoja islamiin liittyen, ja muutenkin tutkinut asioita hieman syvemmin kuin pelkästään netissä. Tiedän että islamissa on todellakin monia huonoja puolia, mutta esim. nuo raiskaukset liittyvät ennemmin muuhun kulttuuriin kuin islamiin, sillä edes koraani ei käske raiskaamaan. Ja tuolla kirjoituksella en millään lailla yrittänyt puolustaa wtc-iskun tekijöitä, vaan saada ihmisiä avartamaan katsomustaan ja hyväksymään myös
24.06.2009 20:33 <Lottazk> muslimit. Sillä vaikka kritisoisikin uskontoa, mielestäni ihmisiin pitäisi suhtautua yksilöllisesti eikä siten: "moi, ai sä ootki muslimi, no ei sitte mitään"
24.06.2009 20:35 <Lottazk> Ja islam on vanha uskonto, suinkaan kaikki muslimit eivät noudata kaikkia islamin määräyksiä. Kaikkiin kommentteihisi en ehdi nyt vastata.
24.06.2009 20:35 <Lottazk> Osittain olen silti kanssasi samoilla linjoilla.

Aivan totta ihmisiin pitää suhtautua yksilöinä. Ja onhan islamillakin potentiaali kehitty rauhan uskonnoksi. Vaikka kaikki epäoikeuden mukaisuudet eivät olisikaan "oikeaa islamia", niin sitä islam on nykypäivänä. Turha on pohjois-korean kärsiville saarnata kommunismin ihanuudesta. Hieno aatehan se, vaikka sitä käytetään väärin. Luin myös juuri erään diktaattorin itse väsäämästä pyhästä kirjasta, jossa väitetään että maa on tasa-arvoinen ja demokraattinen vaikka ei todellakaan ole, sen mukaan miten me sen käsitämme. Turha heille on silloin saarnata demokratian ja tasa-arvon ihanuudesta kun se tarkoittaa heille julmuuksia ja epäoikeudenmukaisuutta. Joka tapauksessa mitä tarkoitan että vaikka islamista joku löytäisikin vaikka mitä hienoja juttuja, edustaa se maailmaalle julmuuksia, sillä islam on erittäin tärkeä osa sitä kulttuuria ja yhteiskuntaa joka näitä vääryyksiä harjoittaa. Samoin kuin pakanakansat varmasti näkivät kristityt ristiretkeläiset hirviöinä. Ja islamistahan tosiaan siis löytyy paljon kaikkea pahaa, kuten jihad, kyseenalaistamisen kieltäminen ja toisuskoisten vaino yms. Niinkuin löytyy raamatusta sotaa, uhreja ja varoitus järjenpäätelmistä. Löytyyhän kommunismistakin väkivaltainen vallankumous. Kristittyjen osalta onneksi länsimaissa aika laajalti ollaan nostettu jeesuksen armo ja rakkaus olennaiseksi asiaksi joka syrjäyttää vääryydet. Silti senkin uskonnon nimeen tehdään paljon väärää, sillä uskonnot ovat aina siinä mielessä haitallisia, että aina kun ihminen uskoo tietävänsä mitä jumala tahtoo, hän asettaa omien mielipiteidensä taakse jumalan, ja saattaa muuttua siitä syystä erittäin vaaralliseksi.

[Ei aihetta]Keskiviikko 17.06.2009 17:59

Jos olet tehnyt yli 20 näistä olet blondi!!

[ ] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[ ] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[x] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[ ] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[x] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.

[x] Olet kävellyt päin puuta.
[x] Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi.
[x] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[x] Yritit juuri laulaa niitä.

[ ] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[ ] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[ ] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x] Olet/olit blondi.
[ ] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.

[x] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi
[x] Olet nukahtanut tunnilla.
[ ] Kun joku sanoo 'pieru', naurat

[ ] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[X] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[x] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[ ] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi ?
[x] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7 9

[x] Olet syönyt ötökän.
[x] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[X] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, ett asia olikin kädessäsi tai taskussasi.

[ ] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[x] Käytät sanaa "makeeta"

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[ ] Kallistat päätäsi kun olet hämilläsi.
[x] Olet tippunut tuolilta.

[ ] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[x] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.

23