IRC-Galleria

Sutri

Sutri

Raataa töissä..

Uusimmat blogimerkinnät

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Kessu on poissa.Torstai 04.12.2008 17:46

Kävimme kessun kanssa laukkaamassa pari viikkoa sitten, ja kessulta tuli verta keuhkoista. Puolitoista viikkoa meni hyvin, kunnes Repe oli juoksuttanut kessua tarhassa, sen seurauksena verta oli taas tullut sieraimista.

Vein kessusta verinäytteen tutkittavaksi tiistaina, ja keskiviikko aamuna soitin eläinlääkärille keskustellakseni tuloksista, tuolloin hemmoglobiini oli matala, ja hematokriitti arvo myös hyvin matala ja tulehdus arvot koholla. Ell pyysi tuomaan kessun klinikalle. Menimme sinne noin 11 aikaan, mutta kun ei ollut aikaa varattu kessu jäi sinne odottelemaan.

Kahden jälkeen ell soitti ja kertoi löydöksistä. Kessun vasen keuhko oli pettänyt ja vuoti kokoajan verta. Keuhkossa näkyi kudosmuutoksia jonka johdosta haava ei enää alkanut arpeutumaan, mahdollista kasvainta ell ei sulkenut poissa. Kessu kärsi jo pahasta verenpuutteesta.

Ell:n mielestä paras ratkaisu oli päästää kessu pois kärsimästä. Oli vaihtoehtona myös lääkitä sitä kipu lääkkeellä ja antibiooteilla, mutta se ei olisi tuonut välttämättä lisää aikaa ollenkaan.

Kessun historiaa tutkiessani, olen pohtinut että sen keuhkot on mahdollisesti pettänyt jo laukkauran aikana, mikä on loppunut 5 vuotiaana. kessun satulaan nousun kiukuttelu saattoi myös johtua noista vaivaavista keuhkoista. Kessulla tuntui kuitenkin olevan suuri sydän kun jaksoi puoliteholla kulkea. Kovin mielellämme olisimme pitänyt kessun täällä pidempään.

Kessu nukkui pois klo 15 jälkeen Oulun hevosklinikalla.

R.i.p Kentucky Rain 1989-3.12.2008

HaasteKeskiviikko 20.09.2006 13:25


Biisijutska :D

Listaa seitsemän laulua, joista tällä hetkellä pidät. Genrellä ja sanoilla ei ole väliä, eikä haittaa vaikka laulu ei edes olisi mitenkään hyvä, kunhan itse nautit siitä. Kopioi nämä ohjeet omaan päiväkirjaasi/blogiisi/journaliisi niiden seitsemän laulun kanssa. Nakita sitten seuraavat viisi henkilöä nähdäksesi mitä he kuuntelevat.

1. @junkmail - Tää tulee loppuun
2. Vanilla Ninja - Tough enough
3. Cheec feat Jonna - Liiku
4. Trilogia - Nyytit
5. Suljettu osasto - Räppiraideri
6. Dj Dean - Project your ears
7. Konala cartelli - Näinkö meille täällä käy

Haastan: Ada^2, Tiinu85_, Anuuu_, Maikkiz^,

[Ei aihetta]Maanantai 21.08.2006 16:21

Kesä meni hyvin, muutamaa tapaturmaa lukuun ottamatta... Hevoset lomailleet enemmän ja vähemmän, kaiken mahollisen kiireen takia..

[Ei aihetta]Maanantai 05.06.2006 23:02

1.MITEN ASUT?

omakotitalossa tällä hetkellä, ens kuusta kerrostalossa.

2. MITÄ KIRJAA LUET JUURI NYT

en mitään...

3. MILLAINEN HIIRIMATTOSI ON?

joku tavallinen musta

4. MIKÄ ON LEMPIPELISI?

eipä semmosta oo

5. SUOSIKKILEHTESI?

cosmopolitan

6a..MIELUISIMMAT TUOKSUT?

kaikki mikä tuoksuu

6b.EPÄMIELUISIMMAT TUOKSUT?

kaikki pahalta haiseva

7. LEMPIÄÄNESI?

jaa a

8. KAMALIN TUNNE?

pelko.

9. ENSIMMÄINEN AJATUKSESI, KUN HERÄÄT?

ei jaksa herätä

10. LEMPIVÄRISI?

niitä on monia

11.MONTAKO KERTAA ANNAT PUHELIMEN SOIDA, ENNEN KUIN VASTAAT?

en laske

12. LAPSESI NIMI / LASTESI NIMET (NYT TAI TULEVAISUUDESSA)?

ei taida olla tulossa lapsia...

13. TÄRKEINTÄ ELÄMÄSSÄSI?

Terveys.

14.LEMPIRUOKASI?

kaikki hyvän makunen kotiruoka

15. SUKLAA VAI VANILJA?

suklaa

16.TYKKÄÄTKÖ AJAA LUJAA

Tykkään :)

18.MYRSKYT - MAHTAVIA VAI PELOTTAVIA

sekä että

19.MINKÄ MERKKINEN OLI ENSIMMÄINEN AUTOSI?

ei oo omaa, muta porukoiden tojotalla ja mersulla ajelen...

20.KENET NYT ELÄVÄN TAI EDESMENNEEN HENKILÖN HALUAISIT TAVATA?

empä tiiä

21.LEMPIDRINKKISi?

marianne

22. MITÄ URHEILUA KATSOT TV:stä?

ratsastusta

23. SYÖTKÖ PARSAKAALIN VARRET?

hyi en koske koko rehuun

24.JOS SAISIT VALITA ITSELLESI AMMATIN, MIKÄ SE OLISI?

argeologi tai poliisi

25. MINKÄ VÄRISIKSI VOISIT KUVITELLA VÄRJÄÄVÄSI HIUKSESI?

kaikki on melekeen ollu...

26.OLETKO KOSKAAN OLLUT RAKASTUNUT?

jaa

27. ONKO LASISI PUOLIKSI TYHJÄ VAI PUOLIKSI TÄYNNÄ?

tyhjä.

28.LEMPIELOKUVASI?

jotain missä on toimintaa. kauhuleffat myös

29.OSAATKO KIRJOITTAA PITÄEN SORMIA OIKEILLA NÄPPÄIMILLÄ?

en

30. MITÄ ON SÄNKYSI ALLA?

villakoiria

31. LEMPINUMEROSI?

7

32. OLETKO OIKEA- VAI VASENKÄTINEN?

oikea

33. SANO JOTAIN HYVÄÄ HÄNESTÄ, JOLTA SAIT TÄMÄN (haasteen..).

mukava kaveri

34. KENEN NIISTÄ, JOILLE TÄMÄN LÄHETÄT, ODOTAT VARMIMMIN VASTAAVAN?

-

35. ENTÄ KENEN KAIKKEIN VÄHITEN LUULET VASTAAVAN?

jaa a

haastan: Hennah^

valmennusta!!Perjantai 17.02.2006 22:06

tänään oli Niinan valmennus, tehtiin paljon siirtymisiä.... Mälly oli oiken hyvä ja hauska. Kuumui vaan laukannostoissa paljon.

Repellä taas liikaa energiaa, oli tullut aidasta läpi, ja muutenkin riehui. Juoksutin sitä kentällä, huomenna hikilenkille..

hullut polletLauantai 11.02.2006 17:22

eilen repen kans kunnon maastolenkki, ravia ja reipasta laukkaa, kaveri pääsee ainaki kovaa.
Mällyllä kevättä rinnassa kaahaili kentällä häntä tötteröllä ja säikky muutenki... kenen hevosella lie tullu ratsastettua.... jospa tänään paremmin....
« Uudemmat - Vanhemmat »