IRC-Galleria

TU0M45

TU0M45

is so in love!<3

lällääSunnuntai 02.03.2008 23:36

datis

Tietokone

[jo] Olen koneella tunteja
[jo] Elämä ei olisi samanlaista ilman tietokonetta
[jo] Jos tietokone menisi rikki itkisin
[jo] Minulla on paljon kuvia ja muita tiedostoja koneella
[jo] Minulla on oma tietokone ja se on huoneessani
[] Ostan netistä tavaroita usein
[jo] Olen mieluummin koneella kuin tekemässä läksyjä
[jo] Olen ollut myöhään hereillä koska en ole jaksanut liikkua koneelta pois
[ ] Vanhempani uhkaavat ottaa nettijohdon irti seinästä koska se olisi heidän mielestään suurin rangaistus
[ ] Olen itse myöntänyt jollekulle olevani ehkä hieman nörtti
7

Elokuvat

[] Käyn katsomassa vähintään neljä elokuvaa elokuvateatterissa kuussa
[jo] Minulla on niin monta DVD'tä etten tiedä missä kaikki on
[jo] Minulla on huoneessani DVD-soitin ja käytän sitä usein
[] Ostan jokaisen elokuvan josta pidän
[] säilytän kaikki leffalippuni
[jo] Lainaan sanontoja elokuvista
[] Osaisin kertoa 20 lempielokuvaani heti
[] Katson Oscareiden jakoa säännöllisesti
[] Elokuvat ovat parempia kuin televisio-ohjelmat ja musiikki yhteensä
[] Minulla on yli viisi lempinäyttelijää ja -näyttelijätärtä
3
Televisio

[jo] Katson televisiosta vähintään viisi ohjelmaa joka päivä
[] Katson yli viisi tuntia televisiota joka päivä
[jo] Olen koukussa johonkin ohjelmaan
[jo] Jos en näe lempiohjelmani jaksoa, suutun
[jo] Katson televisiota ennen kuin menen nukkumaan
[] Televisio on herätyskelloni
[] Olen nähnyt jokaisen MTV'n ohjelman vähintään kerran
[] Televisiossani on yli 500 kanavaa
[jo] Katson usein kahta ohjelmaa samaan aikaan
[jo] Mainosten aikana vaihdan kanavaa katsoakseni jotain muuta
6

Urheilu

[jo] Katson urheilua joka päivä
[jo] Olen ollut urheilujoukkueessa vähintään viisi kertaa
[jo] Urheilen aina jos siihen on mahdollisuus
[jo] Olen tosi hyvässä kunnossa
[jo] Kuntoilen koko ajan
[jo] Lenkkeilen tai uin usein
[jo] Minulla on lempiurheilija sekä -joukkue jota kannatan
[jo] Olen ulkona paljon mieluummin kuin sisällä
[jo] Minua ei haittaa hikoilla
[jo] Liikunta numeroni on/oli koulussa vähintään 9
10

Ruoka

[jo] Rakastan ruokaa
[] Haluan kokeilla kaikkea
[] Syön aina kun minulla on tylsää, olen stressaantunut, katson tv:tä jne.
[] En välitä painostani, haluan vain syödä
[] Olen kokeillu mexicolaista, italialaista, kiinalaista, thailaista, intialaista yms.
[] Minulla ei ole paljoa inhokkiruokia
[] Menen juhliin ruuan takia
[] Kaverini sanovat minua possuksi
[] En voi lähteä kaupungilta ilman että olen syönyt jotain
[] Herkuttelu on lempitekemistäni vapaa-ajalla
1

Sosiaalinen elämä

[jo] Käyn monissa bileissä joka vuosi
[jo] Jos joku kutsuu minut jonnekin, menen, vaikka minulla olisi huono olo
[jo] Elokuvateatterit, huvipuistot ja kauppakeskukset ovat lempipaikkojani
[jo] Inhoan sisällä olemista, olisin mieluummin ulkona 24/7
[jo] Tietokone on kiva, mutta bilettäminen kivempaa
[jo] Teen kavereitteni kanssa hauskoja juttuja
[] En voi keskittyä tunneilla koska juoruilen kavereitteni kanssa
[] Kenen tarvitsee mennä töihin jos voi olla kavereitten kanssa?
[jo] Aina jos lähden jonnekin pidemmälle matkalle otan jonkun kavereistani mukaan, jos se on vain mahdollista
7

Shoppailu / vaatteet

[] Shoppailen vähintään kaksi kertaa viikossa
[] En välitä kuinka paljon minulla on kenkiä ja asusteita, niitä tarvitsee aina lisää
[jo] Kaapissani on aina tilaa uusille vaatteille
[] Seuraan muotia
[] Minulla on yli kymmenet housut
[] Minulla on yli 30 paria kenkiä
[] Kauppakeskus on maailman paras paikka
[] Tuhlaan paljon rahaa
[] Jos olen kaupungilla minun on pakko ostaa jotain
[] Haluan töihin lempikauppaani että saisin alennuksia
5

Alkoholi

[jo] Olen juonut itseni viim. 1kk:n sisällä sellaiseen humalaan ette en muista ihan kaikkea mitä sinä iltana tapahtui
[jo] Olen oksentanut juomiseni vuoksi
[jo] Juon alkoholia yleensä joka viikonloppu, ellei mikään isompi asia estä juomistani
[jo] Olen joutunut tekemisiin juomiseni takia useasti virkavallan kanssa
[jo] Joku on ollu huolissaan juomisestani viimeisen 3kk:n aikana
[jo] Olen lintsannut koulusta/töistä ja lähtenyt juomaan
[jo] Oletko perunut tärkeitä viikonloppu suunnitelmiasi jotta pääsisit juomaan
[jo] Muistan vähintään 10:n alkosta saatavan juoman hinnan ulkoa
[jo] Seuraan kaupoissa säännöllisesti kaljojen/siidereiden hintoja
jo] Olen juonut joskus 7 päivää putkeen
10

Huonot asiat

[] Varastan säännöllisesti
[jo] Olen mennyt kouluun/töihin/kirkkoon kännissä tai krapulassa
[jo] Juon kavereitteni kanssa
[jo] Kiroilen koko ajan
[Ei tavi tapella ku pellet aukoo päätään yleensä jonkin matkan päästä] Joudun aina tappeluihin
[jo] Olen joutunut tekemisiin virkavallan kanssa
[jo] Minulla on porttikielto vähintään kahteen paikkaan
[jo] Olen lintsannut koulusta/töistä 3 päivää putkeen
[] Olen karannut kotoa
6

Pelit

[jo] Pelaan rahasta
[] Olen hävinnyt joskus useita kymmeniä euroja pelihimon iskettyä
[] Lottoan säännöllisesti
[] En pysty kävelemään pelikoneen ohitse pudottamatta sinne taskun pohjalle jääneen 20 senttiä.
[jo] Olen pelannut noppaa rahasta
[] Ostanut väh. kolme raha-arpaa kerralla omaan käyttöön
[] Olen ollut voitollla useita euroja mutta hävinnyt kuitenkin lopulta kaikki
[] Pelaan yleensä siihen asti ettei minulle jää enään yhtään rahaa
[] Säästö rahani ovatkin menneet pelikoneeseen, suuremman potin toivossa
[jo] Rahasta pelaaminen on minusta hauskaa
3

Musiikki

[jo] Koneellani on paljon biisejä
[jo] Ollessani kotona kuuntelen lähes kokoajan musiikkia
[jo] Joskus ollessani pois omasta huoneestani musiikki saattaa silti olla päällä
[] Omistan ainakin 30 levyä
[] Mottoni: "Musiikki on elämä"
[jo] Osaan soittaa jotakin instrumenttia
[jo] Olen soittanut/laulanut bändissä
[jo] Osaan tehdä itse musiikkia koneella
[] Hyvän biisin tullessa radioista unohdan kaiken muun ja keskityn kuuntelemaan musiikkia
[] Mp3 on aina mukanani
6

Eläimet

[jo] Omistan jonkun lemmikin
[] Minulla on ollut useita lemmikejä, joiden vastuu on ollut yksin minulla
[] Harrastan/ olen harrastanut jotain eläin läheistä asiaa jossain kerhossa/ryhmässä tai muussa vastaavassa
[jo] Pidän eläimiä viisaina otuksina
[] Olen saanut nimetä jonkin eläimen itse
[] Olen ollut eläinlääkärissä
[] Eläin on ihmisen paras ystävä
[] Pidän lähes kaikkia eläimiä ihanina
[] Voisin vaarantaa oman henkeni eläimen vuoksi
[jo] En ikinä tappaisi nyrkkiä isompaa eläintä muutakuin pakosta/velvollisuudesta
3

GJSunnuntai 02.03.2008 23:27

OLETKO KOSKAAN?

1. Suudellut kauemmin kuin 3 minuuttia?
- Olen

2. Nukkunut jonkun toisen sängyssä?
- Aina ku oon tyttöystävällä

3. Suudellut elokuvissa?
- empä taida olla...tai en muista

4. Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana?
- Itseasiassa olen

5. Ollut rakastunut?
- OLEN

6. Ajanut ylinopeutta?
- Aina ku ajelees

7. Maalannut huoneesi?
- en ole

8. Tanssinut peilin edessä?
- enköhän...

9. Varastanut rahaa kaveriltasi?
- Varastaminen perseestä

10. Mennyt juuri tapaamiesi ihmisten auton kyytiin?
- jooooo.

11. Ollut nyrkkitappelussa?
- Olen.....

12. Karannut kotoasi?
- Ei oo tarvinu ku aina saanu lähteä vapaasti minne halunnu

13. Suudellut tuntemattoman kanssa?
- Joooo.....Humalassa...Ja itseasiassa selvinkin päin

14. Lähtenyt kotoasi, ilman, että kerrot vanhemmillesi?
- kuka ny ei ois ?

15. Lintsannut koulusta, että voit tehdä jotain kivempaa?
- Olen

16. Nähnyt jonkun kuolevan?
- Ikävä kyllä

17. Ollut lentokoneessa?
- Olen

18. Suudellut valokuvaa?
- Ainahan mie valokuvia nuoleskelen

19. Nukkunut kolmeen saakka?
- Olen...

20. Maannut selälläsi ja katsellut pilvien lipuvan ylläsi?
- aina kesällä .

21. Tehnyt lumienkeliä?
- olenolen.

22. Ollut naamiaisissa?
- jooo..Jos lasketaan joskus 8-10 vuotiaitten leikkejä

23. Huijannut pelissä?
- Ei oo tarvinu ku muutenkin osaa pelata

24. Ollut yksinäinen?
- Aika paljo

25. Nukahtanut töissä/koulussa?
- Aika usein

26. Ollut jälki-istunnossa?
- Ala-sekä ylä-asteella

27. Inhonnut omaa ulkonäköäsi?
- Aina

28. Todistanut rikoksen?
- Olen

29. Eksynyt?
- Itseasiassa kyllä.....Ku olin ajelees jossain mettä pätkää nii hukkasin reitin

30. Tehnyt jotain, mistä vannoit ettet tekisi?
- jooo ;D

31. Nauranut niin, että juoma tuli nenästäsi?
- Joskus

32. Metsästänyt lumihiutaleita kielelläsi?
- Hmm....Joskus 6-V

33. Suudellut vesisateessa?
- Olen

34. Laulanut suihkussa?
- aina .

35. Nähnyt unta, että menet naimisiin?
- En ole

36. Leikkinyt meneväsi naimisiin?
- juuuuuuh.

37. Laittanut kielesi rautapaaluun talvella?
- kyllä joo mut lähtiän se irti ku poliisi tuli ärsyttämään

38. Istunut katolla?
- jjoooooo aina kesäl :D

39. Kuullut tuntemattomalta olevasi hyvännäköinen?
- Taidan olla kyllä

40. Rikkonut luitasi?
- Tekevälle sattuu

PläähSunnuntai 02.03.2008 23:19

1. Mistä heräsit aamulla?
- Jostain sohvalta...

2. Mistä saat pisteesi "Mäenookoskaan.."-kisassa?
- Paha sanoa.

3. Kuka tuntee sut parhaiten?
- varmaan... minä itse.

4. Deittailetko ketään?
- Hmm...

5. Mikä saa sut syttymään?
- Hmm...Riippuu mitä meinataan syttymisellä.

6. Keneltä sait viimeks tekstiviestin?
- Masilta....

7. Ketä suutelit viimeksi?
- Omaa Tyttöystävää <3<3

8. Lempisanontasi?
- Sorry No Bonus

9. Mikä sussa ärsyttää muita?
- Oon liian miehekäs muihin verrattuna :D

10. Ensimmäinen biisi, joka tulee mieleesi?
- Mc_Mane - Mun Stoori

11.Jos saisit nyt 5e mitä ostaisit sillä?
- Röökii

12.Mainitse joku hyvä bändi/laulaja?
- Ei jaksa

13.Minkä nimen antaisit laivalle?
- Ninnu

14.Mikä meni sulta viimeks rikki ja miten?
- Auto.... :(

15.Mitä sun ei pitäny tehä mutta teit kuitenkin?
- Onhan niitä aikapaljo

16.Monelta heräsit tänää?
- Joskus 10:13

17.Minkä nimen antaisit lapselles?
- No riippuu Onko Tyttö/Poika....Mihin tulokseen lapsen äidin kanssa päästään.

18. Heräsitkö yöllä kertaakaan?
- En....Taas tuli nähtyy huippu unia

19. Mikä on väärin?
- MIhmisten suhtautuminen minuun.

10. Mikä ääni on ärsyttävä?
- Joku egopelle jollain ruohonleikkurilla huuattaminen

11.Mitä tarttisit?
- Hmm...Rahaa, Uuen auton, Pärrän,,,,Ja onhan noita vaikka mitä

12. Paras reissu?
- No se kännireissu Masin kanssa.

13.Mitä unohdit viimeksi?
- Rakkauden hinnan

14.Kivoin urheilulaji?
- Moottoriyrheilu feat. Kaksipyöräiset

15. Minkä nron sait viim. kokeesta? Mikä koe?
- oliskohan ollu: 4.5 Lastenhoidon kokeesta ja otetaankin huomioon että amiksessa numerot on 1-5

16.Pop vai rock?
- menee kummakki.

17. Mikä nauratti viimeksi?
- Make

18. Mikä itketti?
- Tyttöystävä

19. Tyylisi?
- Noh,,,Fruide

20. Rastita jos olet VIIKON sisällä:
[ ] ollut kännissä
[x] pussaillut
[ ] lakannut kyntesi
[x] käynyt toisella paikkakunnalla
[ ] ostanut vaatteita
[ ] käynyt kirjastossa

21.Mitä söit/joit viimeeksi?
- Ranskalaisia

22. Missä olet nyt?
- kotona vaa

23. Mitä ajattelet nyt?
- Elämää

24. Mikä tuoksuu hyvälle?
- ???????????

25. Ketä halasit viimeksi?
- Oliskohan ollu Oma Tyttöystävä

26. Ketä haluaisit halata nyt?
- no sitä.

27. Mainitse yks maailman komeimmasta miehestä?
- No voi vittu........Heterona aika paha vastata

28.Minkä sanan sanot vähintään 5 kertaa päivässä?
- Mo....Tere...Moi...Moro....Juu.....Röökille.....Vittu....Vitut....Luumu....Paskat....Paska....Homo...

29. Monelta menit eilen nukkumaan?
- joskus

30. Mitä teit eilen?
- Chillailin

31. Mitä pahaa olet viimeksi tehnyt?
- Hmmmmmmm...

32. Montako viestiä saapuneissa?
- 40-70

33. Kerro luonteestasi:
- ei sitä pysty selittää se pitää ite kokea

34. Kenen kanssa puhuit viimeeksi puhelimessa? Mistä puhuitte?
- Tyttöystävän.....Vähän kaikesta

35. Paras lahja minkä olet saanut ja keneltä?
- Hmm.........Tyttöystävältä saamat Boxerit ja vielä joululahjaks

36. Mitäs tänään on tapahtunut?
- Ei oikeastaan mitään

37. Paheesi?
- apinoita

38. Suorat vai kiharat hiukset?
- ihan sama

39. Tekstari vai soitto?
- soitto..

40. Missä olet hyvä?
- Hmm........Pärrällä ajamisessa

41. Mitä ostit viimeeksi? Mistä? Hinta?
- Röökiä, Siwasta, 5.60€

42. Syötkö paljon purkkaa?
- en oikeastaan

43. Mistä näit viimeksi unta?
- Kuolemastani

44. Millasen talon haluaisit?
- ison ja hienon :D

45. Mikä ärsyttää nyt?
- Tappolistalla olevat kusipäät

46. Missä maassa haluaisit asua?
- Suomessa tai Saksassa

47. Mistä olet riippuvainen?
- Rakkaudesta

48. Mitä et mistään hinnasta tekisi?
- Harrasta seksiä miehen kanssa

49. Keneltä haluaisit pyytää anteeksi? Miksi?
- Tyttöystävältäni, syynä se että olen kusipää aina välillä

50. Ovikello soi ja oven takana on pieni vauva korissa joka on hylätty. Mitä teet?
- Öööö Tuotanoin.

51. Mitä on edessäsi?
- Piilossa oleva tulevaisuus

52. Mitä ruokaa teit viimeksi?
- Hmm...Nuudelia

53. Keltä sait viimeksi kukan?
- Varmaanki opettajalta ku valmistuin ammattikoulusta

54. Paljo puhelinlaskusi on kuukaudessa?
- 40-200€

55. Minkä mallinen oli ensimmäinen kännykkäsi?
- Nokia 3510

56. Millainen sää?
- PASKA

57. Paras jäätelö?
- Minttu, Mansikka, Lakritsi

58. Paras hedelmä?
- No paha sanoa noista hetelmistä

59. Paikka mitä inhoat?
- Hullujen huonetta

60. Millainen paita sul on päällä?
- Huppari

61. Mitä mieltä olet faijastasi?
- Kauhee Egopelle pärrällään

62. Paras paikka missä olet ikinä bilettänyt?
- Auton takapenkki

63. Yksi hyvä muistosi?
- Helmi-Huhti 07.....Elokuu 07
>

Sukupuolesi? - Mies
Pituus? - 185
Silmien väri? - Siniset
Hiusten väri? - Vaihelee
Hampaitten väri? - valkeat
Kielen väri? - v.punane
Maito vai olut? - Maito
Tupakka vai purkka? - Tupakki
Juusto vai makkara? - Juusto.
Kuka tai mikä? - Kuka.
Keksiä vai kakkua? - Keksiä
Mitä/ketä ajattelet nyt? - Ninnusta
Melonia vai päärynäjäätelöä? - Päärynä.
Mikä sinusta tulee isona? - Hmm....Kattoo nyt tuleeko minusta edes isoa
Ovatko sormesi kipeät? - ei
Onko kaulasi arka? Jos on, niin miksi? Onhan se ton äkäisen pyörän takia
Kramppaako jalkasi koskaan? - joskusd
Horoskooppisi ? - kalat
Omistatko nallepuh sukkia? - Joo
Lempiväri? - Musta
Lempinimi? - Liikaa
Lempiruoka? - Vaihtelee mikä sattuu milloinkin maistumaan
Lempijuoma? -ööö
Missä asut? - Jossain metsässä
Haluaisitko asua muualla? - ehkä
Kenen kanssa haluaisit asua? - murun
Lempibiisi? - Monia
Lempibändi? - Monia.
Lempiartisti? - Monia.
Lemmikkieläimet? -kissa
Minkä niminen haluaisit olla? - jaa a
Harrastukset? - Kehoilu, Pärräily....
Näetkö itsesi täydellisenä? - EN
Juotko? - joo
Poltatko? - Joo
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - muru on <3
Mistä tavarasta et voisi luopua? - Kännykkä
Mitä unia näet useimmin? - Omasta kuolemastani
Kenelle haluaisit antaa pusun poskelle? - ?????????
Millä autolla haluaisit ajaa? - Nissan Skyline Gt-R 34
Lempikukkasi? - Ruusu
Vihaatko ketään? - Khyllä
Uskotko kohtaloon? - juu
Uskotko että voisit joskus olla superjulkkis? - en tie
Tunnetko olevasi ihailtavan loistava? - e
Paras radiokanava? - Voice.
Minkälaisesta kampauksesta/tyylistä pidät? - .hmmm.
Pahin mokasi? -monia
Elämäsi onnellisin hetki? - Eka viikonloppu tyttöystäväni kanssa samassa paikassa
Pidätkö itseäsi parhaana? - en todellakaan
Kenen kanssa viimeksi mailailit? - jaa-a
Kenen kaa viimeksi puhuit puhelimessa? - Täähän on kysytty jo
Kenen kaa juttelit viimeksi messengerissä? - Kullan

(c) Joku rändömSunnuntai 02.03.2008 00:52

Mikä viikonpäivä tätä tehdessäsi on? - Lauantain myöhäi-ilta

Onko sinulla nyt:
[ ] Kylmä
[X] Kuuma
[ ] Sopiva

>> Haluaisitko nyt halata jotain tiettyä ihmistä? - Tottahan toki.
>> Milloin itkit viimeksi? - Hmm...Aamulla
>> Miltä hiuksesi nyt tuoksuvat? - Jollekkin hetelmille
>> Mikä sinut saa yleensä itkemään? - Perseelleen mennyt elämä
>> Mitä ääniä kuulet ympäriltäsi? - Iskän kuorsausta
>> Kenen kanssa haluaisit parhaillaan olla kahdestaan? - Erään <3<3
>> Minkä väriset sukat sinulla on jalassa, vai onko lainkaan? - Ei ole...Tulee entistäkin kuumempi
>> Pidätkö koruista? - Nooo...Ei juu
>> Omistatko lävistyksiä? - korvaa tökätty...ekaks, nuppineula, Hakaneula, ja ite korvis...ja kaiken huippu kaikki eri kohista
>> Viimeksi syöty ruoka? - Hmm...Mitäköhän mie söin viimeeksi.....Buranan
>> Viimeksi juotu juoma? - Mansikka mehu.
>> Mitä odotat tällä hetkellä, vai odotatko mitään tulevalta? - Parempaa huomista
>> Inhoatko ketään juuri nyt? - Tappolista on aika iso.
>> Rakastatko ketään tällä hetkellä? - JOO <3 <3
>> Rakastaako sinua kukaan? - Hmm......Vanhemmat (Ehkä) Oma rakas tai niin ainakin luulen
>> Ikävöitkö ketään juuri nyt? - joo :(
>> Mitä aiot tänään vielä tehdä? - käyä tupakalla, ja surffailla netissä ja mennä nukkumaan.
>> Onko vaatekaappisi siisti? - Mikä vitun vaatekaappi.....Mulla on vaatteet lattialla

Kumpi?
Maalari [ ] vai Muusikko [x]
Jäätelö [x] vai Karkki [ ]
Kaveri [ ] vai Ystävä [x]
Ihastus [ ] vai Poika/Tyttöystävä [x]
Ilo [x] vai Suru [ ]
Yksin [ ] vai Yhdessä [x]
Kerrostalo [ ] vai Rivitalo [x]
Huvipuisto [x] vai Sirkus [ ]
Maaseutu [x] vai Kaupunki [x]
Suihku [x] vai Kylpy [ ]

VIIMEKSI:
- Kenen vieressä viimeksi nukuit? - Hmm...Rakkaan
- Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - rakkaan.
- Kenen luona olit viimeksi yötä? - rakkaan
- Kenelle viimeksi nauroit? - Homolle

VOISITKO KOSKAAN:
- Nauraa henkilölle joka kaatuu? - jep!
- Luntata kokeessa? - tuskin
- Lintsata koulusta? - joo
- Nukkua paljaalla lattialla? - jeap

PARAS VASTAKKAISESSA SUKUPUOLESSA:
- Hiusten väri? - tumma
- Hiusten pituus? - ei kalju eikä liian pitkä
- Silmien väri? - normi sininenki kelpaa
- Söpö vai seksikäs? - molempia :D
- Silmät vai huulet? - silmät
- Suukkoja vai haleja? - molempia
- Lyhyt vai pitkä? - aivan sama
- Humoristinen vai vakava? - molempia
- Romanttinen vai neutraali? - molempia
- Herkkä vai äänekäs? - herkkää enempi mutta kumpaaki
- Yhden illan juttu vai suhde? - suhde

OLETKO KOSKAAN:
- Varastanut rahaa ystävältäsi? - lainannu. kysyny luvan ja sillee
- Nukkunut alasti? - oon
- Kaivannut jotakuta niin paljon, että sattuu? - oon
- Nukkunut koulussa? - oon
- Ollut yksinäinen? - oon
- Huijannut pelissä? - en
- Itkenyt itsesi uneen? - oon
- Laulanut suihkussa? - oon
- Katunut sitä että olet satuttanut ystävääsi? - oon
- Katunut sitä että olet rakastanut jotakuta? - oon
- Ollut todella iloinen? - en
Millainen olo sinulla on nyt?
- Paska

Jotain settiäSunnuntai 02.03.2008 00:41

Tämä on Vitutus-gallup. Jokaisessa asiassa vituttaa joku. Edes jokin pieni asia. Päästä pessimistisyytesi valloilleen ja ala raivota! Jokaiseen on VITTU PAKKO vastata!

MIKÄ SINUA VITUTTAA..

TALVESSA
- Saatana....Siellä on kylmä...

KEVÄÄSSÄ
- Piilojäät...

KESÄSSÄ
- Paskat ajokelit toisinaan

SYKSYSSÄ
- Saatanan Pimeetä...ei näe pitää hauskaa

KOULUSSA
- Hmm...Ne kusipäät...

CD-LEVYISSÄ
- aika paskoja nykyään

LEMMIKISSÄSI
- Se haisee

POLKUPYÖRISSÄ
- ei sellasilla paskoilla jaksa polkea.

HAMEISSA
- Tytöt pitää niitä aina miten sattuu

HOUSUISSA
- Aina hiertää jostain

KORKOKENGISSÄ
- hmm.....mitä oon kuunnellu nii jalkoihin tulee rakkoja

TENNAREISSA
- Kärsii ajaessa.


VANHUKSISSA
- jumikuuppia

PIKKULAPSISSA
- Ei osaa ikinä puhua selkosuomea

SAIRAALOISSA
- Virolaiset lääkärit.

LAPSUUDESSASI
- Paska lapsuus

SYNTYMÄPÄIVÄSSÄSI
- Aina samaa paskaa....samanlainen ku mikä muukin päivä

RADIOSSA
- Kuuluvuus vaihtelee rajusti

TELEVISIOSSA
- Aina tulee kaikki uusintoina

HUONEESSASI
- Mun sänky...ihan paska

Vituttaako sinua usein?
- 24/3

Vituttiko sinua tätä kyselyä tehdessä?
- Tottahan toki

Vituttaako sinua tällä hetkellä, kun olet tehnyt tämän kyselyn?
- 100-0

08.11.2007Torstai 08.11.2007 21:39

7/11/0 7


Tuona päivänä tapahtuneen Jokelan koulun ampumavälikohtaus koskettaa meitä kaikkia, ja tulee koskettaa pitkän ajan. Uhrien kuuluu saada muistotilaisuutensa. Otan osaa tapahtuneesta, voimia uhrien omaisille, sukulaisille, ystäville, ja kelle tahansa kuka heidät tunsikaan.

Se paska päivä taas.Tiistai 16.10.2007 16:59

Kauheen paska fiilis et tekis oikee mieli painua maan alle niin syvää ettei minuu löytäis...taino tähän fiilikseen sais apua lähtä joidenkin ystävien kanssa chillaa...mut kuka nyt jaksais lähtä mihinkään...no ei kukaan.

jännä jutskaSunnuntai 14.10.2007 19:53

T:Uskollinen rakkailleen
U:Tykkää rentoutua
O:Paras panemaan
M:Tekee seurustelusta
hauskaa
A:Tykkää juomisesta
S:Helposti rakastettavissa

P:Tulee toimeen kaikkien
kanssa
U:Tykkää rentoutua
R:Vitun hullu
H:Hyvä persoona ja vielä
paremman näköne
O:Paras panemaan
N:Todella seksikäs
E:Hyvä suutelija
N:Todella seksikäs

Jännää..Maanantai 24.09.2007 03:03

Taas oli yks ihmeellinen päivä, Kauhealla porukalla oltii liikenteessä...Paitsi oltii kyl koko päivä samassa paikassa :D

Kiva...Lauantai 01.09.2007 15:51

Nyt taas värjättii hiukset sini/musta...Se Purhosen mustikka pehko :D