IRC-Galleria

Kylmänä aamuna tulit luokseni.
Hehkuit ja olit lämpöni.
Muistosi hehku sydämessäni,
saa sen elämään,
kaipauksesta.

Elämän virta.
Yritän käsittää.
Pysyä pinnalla, virran mukana.
Jos kokeilisin kerran,ja päästäisin irti.
Hukkuisinko pyörteisiin?
Sinne joudun, lopulta.

Olen yrittänyt elää elämääni. Mukautua olosuhteisiin. Maailma ei mukaudu minuun.
Jotenkin olen silti onnistunut, ulkoisesti. Läheiset ovat minuun uskoneet. Mutta miksi?
Ihmiseen joka pelkää elämää, ja itseään. Minä olen pahin viholliseni. Haluaisin murtautua ulos itsestäni. Hajottaa kaiken pirstaleiksi. Sirpaleista voisi kasata jotakin aivan uutta. Ennalta arvaamatonta.

Sitä on vaike pukea sanoiksi. Ahdistusta, väsymystä pelkoa. Todellisuus ympärilläni, täynnä tyhjyyttä. Tyhjyys imee voimat. Jos voisin ymmärtää sen, en pysty täyttämään tyhjyyttä.
Voimani eivät riitä.

Se mitä itsestäni etsin, on jotakin mitä en koskaan voi täydellisesti ymmärtää.
Miten voisin uskoa että kukaan voisi minua rakastaa? Enhän minä löydä edes itseäni, hamuillessani tyhjyydessä.

Elämäni juoksuhaudoista nousin,
tein rauhan sieluni ja sydämeni kanssa.
Viimeiseltä harjulta katson uutta elämääni, hymyillen.

Elämäni juoksuhiekassa kahlaan,
kohti rakkauden konekivivääriä,
totuuden miinakentässä.



PS. Aika korneja ovat;) 26.6.-06

Pitkän ja surullisen tien kuljin pois rehellisyydestä.
Kunnes tajusin että totuuden löytää vain sydämestään. Se on pitkä ja yksinäinen tie kulkea.

Ihmiset sanoo että onpa mahtavaa kun olet noin rehellinen, ja ajattelevat; Vittu mikä idiootti! Looseri, ei pärjää elämässä ja on aina muiden hyväksi käytettävissä.
Mun mielestä olla rehellinen ja idiootti yhtä aikaa ei ole aina ihan välttämätöntä.
Depiili,imbesilli, idiootti ja rehellinen?
Olen yrittänyt olla rehellinen, ainakin muutamana viime vuotena. Ja jos en voi kertoa totuutta, en puhu mitään, edes valheita. Mutta se että onko se kannattanut, siitä en ole varma? Ja jos ei sano kaikkea mitä ajattele onko se sitten epärehellistä, vai hienotunteista? Sitä vaan välillä saa riidan aikaan parilla sanalla. Napakalla silmien väliin tähdätyllä totuudella. Joten parempi olla omissa oloissaan. Tai paeten yksinäisyyttä harrastuksiiin, joita voi tehdä yksin jos haluaa. Story of my life. Yksin tänne tullaan, yksin täältä lähdetään, lappu jalassa, alastomana.
Ja totta puhuen väliilä tuntuu että kaikki on ollut aivan turhaa. Varsinkin se että avaudun täällä. Ketä se kiinnostaa? Tämmöinen ikuinen pikkupoika, joka vaan haluais että ois kivaa ja mukavaa. Pitäis vissiin kasvaa aikuiseski, muttei vaan huvita. Vastuuta kyllä voi kantaa, lähinnä velvoitteistaan, mitä ne ikinä ovatkaan. Ittestään ei haluais kantaa vastuuta, eikä varsinkaan sälyttää sitä vastuuta kenellekään muulle. Mieluiten sitä vaan olis, kattelis ihmettelis maailmaa, joka pyörii aivan liian nopeasti että todellisuudesta ehtisi saada kunnon otetta. Vitun ahdistavaa ja epätodellista. No joo, aika turhaa paskan lässytystä.
Elämä on, tai jotain ,tai silleen.
Mutta auringonlaskuista tykkään, ja hiljaisuudesta.

Sanat kaipuusta, eivät riitä.
Ikäväni vuotaa kyynelinä.
Suloinen tunne,
hukkuvan viimeinen valo,
päästäessään irti.
Joka yö, lennän viereesi,
silitän unesi rauhaisaksi.

Maatessani yksin,
painaessani käteni sydämelle,
sulkiessa silmäni,
tunnen sinut joka sykkeellä.
Virtaat suonissani,
olet tuoksuna paidassani.