IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat -

[Ei aihetta]Perjantai 25.09.2009 23:04

"Voi miksi ei vieneet minua turhuuden veet?"

- Juice Leskinen

Oscar Wilden sitaattejaLauantai 12.09.2009 03:06

"Asia joka on itsessään kaunis ei vihjaile mitään taiteilijalle. Siitä puuttuu puutteellisuutta."
"Elämän ensimmäinen velvollisuus on olla mahdollisimman keinotekoinen. Toista velvollisuutta kukaan ei tiedä."
"Elän pelossa siitä ettei minua väärinymmärretä."
"Epätietoisuus on kamalaa. Toivon, että se kestää."
"Hidasjärkisyys on kypsynyttä vakavuutta."
"Hyvät päättyivät onnellisesti ja huonot onnettomasti. Sitä tarkoittaa fiktio."
"Ihminen voi uskoa mahdottomaan mutta ei ikinä epätodennäköiseen."
"Ihmisen pitäisi olla vaipunut elämän tunnelmaan ja olla muistamatta sen yksityiskohtia. Yksityiskohdat ovat aina mauttomia."
"Ikuisen ja tilapäisen rakkauden ero on siinä, että tilapäinen voi kestää."
"Itsekkyys ei ole sitä kun elää niin kuin haluaa, se on sitä kun pyytää muita elämään niin kuin haluaa."
"Itsemurha on suurin kohteliaisuus jonka voi lausua yhteiskunnalle."
"Joskus tulee mieleen, että ihmistä luodessaan Jumala jossain määrin yliarvioi kykynsä."
"Kaikki sympatia on hyvää, mutta kärsimyksen sympatisointi on huonointa. Se on egotismin täyttämää ja se voi altistua sairaalloiseksi. Siinä on jonkin verran pelkoa oman turvallisuutemme vuoksi. Me pelästymme että me voisimme itse olla spitaalinen tai sokea ja kukaan ihminen ei pitäisi meistä. Se on oudon rajoittavaa, myös. Ihmisen pitäisi sääliä elämän kokonaisuutta, ei pelkästään kovuuden ja sairauden kanssa, vaan elämän ilon, kauneuden, energian, terveyden ja vapauden kanssa."
"Kokemus on nimi, jonka jokainen antaa erehdyksilleen."
"Kukaan loistava taiteilija ei ikinä näe asioita niin kuin ne ovat. Jos hän näkisi, hän lakkaisi olemasta taiteilija."
"Kun jumalat tahtovat rankaista meitä, he vastaavat rukouksiimme."
"Kunnollisuus on sitä kun on harmoniassa itsensä kanssa. Eripura johtuu siitä kun meidät pakotetaan olemaan harmoniassa toisten kanssa."
"Kuunteleminen on välinpitämättömyyden merkki kuunneltaville."
"Luuletko että heikkous on se mikä johtaa kiusaukseen? Voin kertoa sinulle että on olemassa niin suuria kiusauksia että vaaditaan suurta rohkeutta antautua niille."
"Me voimme saada elämässä parhaassa tapauksessa yhden hienon kokemuksen ja elämän salaisuus on tuottaa tuo kokemus mahdollisimman monesti."
"Mitä muuta järki muka on kuin liikettä älyllisessä tyhjiössä?"
"Muut ihmiset ovat aivan kauheita. Ainoa mahdollinen yhteiskunta on ihminen itse."
"Nykyajan moraali merkitsee aikakauden katsomusten omaksumista. Minun mielestäni kulttuuri-ihminen, joka syyllistyy aikansa mittapuiden hyväksymiseen, menettelee törkeän moraalittomasti."
"Olen kyllästynyt naisiin, jotka rakastavat minua. Naiset, jotka inhoavat minua, ovat paljon kiinnostavampia."
"Olen niin älykäs etten joskus en ymmärrä sanaakaan siitä mitä sanon."
"Rahvas on ihmeellisen suvaitsevaista. Se antaa anteeksi kaiken muun paitsi nerouden."
"Rakkaus on väärinymmärrystä kahden hölmön välillä."
"Ruumis tekee syntiä kerran ja tyytyy siihen, sillä toiminta merkitsee eräänlaista puhdistusseremoniaa. Silloin jää jäljelle vain nautinnon kaipuu tai katumuksen nautinto. Kiusauksesta pääsee eroon vain lankeamalla."
"Suudelma voi pilata ihmiselämän."
"Taide on ainoa vakava asia maailmassa. Ja taiteilija on ainoa henkilö, joka ei ole koskaan vakavissaan."
"Taidetta ei voi opettaa yliopistoissa. Taiteilijan muovaa se mitä ihminen katsoo, ei se mitä hän kuuntelee."
"Totuus lakkaa olemasta totta kun yhtä henkilöä useampi uskoo siihen."
"Vain asioista joista ei ole ollenkaan kiinnostunut voi muodostaa puolueettomia mielipiteitä mikä on varmasti syy siihen miksi puolueeton mielipide on aina arvoton."
"Vain pinnalliset ihmiset tuntevat itsensä."
"Äh, älä sano että olet samaa mieltä. Yksimielisyys saa minut tuntemaan, että olen sittenkin väärässä."
"Tapettini ja minä taistelemme kuolemaan saakka. Toisen meistä on lähdettävä." (viimeiset sanat)

...ja paras kaikista:

"Hyvät taiteilijat ovat olemassa pelkästään siinä mitä he tekevät ja siksi ovat täysin epäkiinnostavia siinä mitä he ovat. Todella hyvä runoilija on epärunollisin kaikista luontokappaleista. Mutta ala-arvoiset runoilijat ovat suorastaan kiehtovia. Mitä huonompia heidän riiminsä ovat, sitä viehättävimmiltä he näyttävät. Toisarvoisista soneteista koostuvan kirjan julkaiseminen tekee ihmisestä melko vastustamattoman. Hän elää sitä runoutta jota ei pysty kirjoittamaan. Muut kirjoitttavat runoutta jota he eivät rohkene toteuttaa."

[Ei aihetta]Perjantai 12.06.2009 14:43

"Jumalääni kuulutti kaiuttimista:
maksettuja lippuja emme vaihda
vaikka joku saattoikin pettyä näkyyn
niinkin käy kun saapuu maailmaan
tai maailmannäyttelyyn."

Jarkko Martikainen

[Ei aihetta]Perjantai 29.05.2009 23:36

Jos kaikille peloilleni antaisi nimet, aakkoset loppuisivat kesken, vaikka käyttäisikin kymmenkirjaimisia sanoja.

Irrallisia havaintoja Irlannin matkaltaTorstai 28.05.2009 02:11

Torstaina aloin ihmetellä vesipisaran liikettä ikkunalasilla. Se ei kulje suoraan alaspäin, vaan kääntyilee välillä vasemmalle ja välillä oikealle. Se ei kulje täysin sattumanvaraisesti, vaan toiset vesipisarat näyttävät jotenkin vaikuttavan siihen. En kuitenkaan saanut oikein sen liikkeestä selvää, yrittääkö se vältellä toisia pisaroita vai meneekö se niitä kohti. Ikkunalasilla voi joskus olla miljoona sadepisaraa ja sellaista lasia fyysikko kutsuu kaoottiseksi systeemiksi. Päivä ennen tätä havaintoa hoksasin, että näillä (Dublinin ja miksei myös kaikkien muiden kaupunkien) kaduilla kävelee vastaan viisaus, muttei millilitraakaan onnea.

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.05.2009 01:19

Maailmassa on kolme asiaa, joita voi pitää ystävinään. Ensimmäinen ovat ihmiset. Ihmiset ovat kuitenkin kaikkein huonoimpia ystäviä, sillä ihmiset hylkäävät ja ovat välinpitämättömiä. Toinen asia ovat laulut. Ne ovat kuitenkin siitä huono asia, että ne ovat kuin lapsia tekijälleen: niitä pitää jatkuvasti olla hoitamassa. Minä en ole moneen kuukauteen koskenut kitaraan ja nyt minusta tuntuu, että laulunikin ovat jättäneet minut. Joko ne ovat kuolleet, tai sitten ne ovat tulleet aikuisiksi. Tosin en tiedä, onko sillä mitään eroa. Ainakaan ihmisten tapauksessa kuolemisella ja aikuiseksi tulemisella ei ole mitään eroa - sen olen huomannut.

Ai niin, meinasi melkein unohtua se kolmas asia. Se on alkoholi. Se ei koskaan petä.

[Ei aihetta]Keskiviikko 25.03.2009 21:14

"Kaikki vapauttaan vahtii
niin kuin vapautta voisi varastaa"

Miljoonasade - Rakkauden pakolaistaivas

[Ei aihetta]Lauantai 21.03.2009 12:26

Toiset elävät päivä kerrallaan,
toiset kuolevat päivä kerrallaan.

[Ei aihetta]Perjantai 23.01.2009 20:01

"Jos joku asia pelottaa, se on selkeästi merkki, että sitä kohden täytyy mennä."

- Samuli Putro

:D :D :DSunnuntai 28.09.2008 14:29

"Entä jos elämän ikuinen känni
katkeaa kuin lahonnut ränni...?"

Indica - Ikuinen virta
27.9.2008 @ Tavastia
« Uudemmat -