IRC-Galleria

Vosku

Vosku

Teen naistutkimusta

Selaa blogimerkintöjä

JosMaanantai 28.02.2011 13:33

Jos rakentaa loputtomasti saamatta mitään valmiiksi on saamaton. Päättymätön tie on kuitenkin pyöreä.

Viime yönä maailma kaipasi pelastusta uhkaavalta maailmanlopulta. Koska moni ei jaksanut vaivata mieltään moisella, piti minun toimia. Kuvan mukainen lintu ja kissa piti viedä Hankoon estämään kaiken loppuminen. Kissa ja lepakko oli valmiina, mutta Hankoon ei päässyt helposti, sillä aseistautunut Dimmu Borgir vartioi tietä Tammisaaren kohdalla.

Kuka kokkaa painajaisistaan totta?Tiistai 22.02.2011 19:26

Kysyin itseltäni onx tää jotai veriroiskeläppää. Mausta puheenollen arvioin että enteellinen muttei liian julmettu etteikö voisi sanoa saatanalliseksi. Ilme kertoo kuitenkin enemmän kuin

hahhah, olen jumala!

Ainiin huomenna alkaa perstechniquen opetteleminen...

Se tekee siitä senPerjantai 18.02.2011 20:21

siis näin niinkuin vertauskuvallisesti.

JunatäplitystäTorstai 10.02.2011 00:38

Törmäsin metsässä junaan ja voitin.

VinkkiTiistai 08.02.2011 20:40

Talvella lumi tekee kaduista ahtaita ja sopivan parkkipaikan löytäminen voi olla yhtäkkiä vaikeata kuin olla oma itsensä ilman käsiä.



Tälleesti parkkeeraamalla säästät tilaa eikä tuulilasiinkaan kerry niin paljoa haistavittu t. mikkihiiri lappusia.

Yrjöttää...Lauantai 15.01.2011 15:37

...pitäisköhän mennä lääkäriin?

Kädet ja jalat irroitetaan tässä olkaa hyvät


Menin ja sama toiste päin. Tapahtui seuraavaa:

- heräsin kylkiasennossa
- aamiaiseksi varoituskolmioleipä
- Pappi väntar i Kurwa (???)
- alkaa hengitystietyö
- ei soi hälytyskellot

Yrjöttää...

ViimeinkinKeskiviikko 06.10.2010 22:32


Joskus hiiltä lapioidessa unohtuu se oleellinen pointti miksi minä tätä oikein. No toissa kuukautena kävi taas samalla tavoin ja pohdin pääni puhki että minne menisin jos jalkani olisi jalkojen paikalla ja käteni käsien paikalla.

Seuraavana päivänä ei tarvinnut enää miettiä vaan ottaa selvää. Otin selvää ja kylläpä on hienoa. Nyt tulee se paras pointti... Lue lisää

Tour H1N1Torstai 05.11.2009 00:08

Tuomo ja joku random sammakko

Kohta puolin nähdään H1N1 kun ollaan Hyvää makkaraa etsimässä. Leikkaus lienee melko valmis joten eipä tässä paljojakaan enää tarvitse ootella, pistetään nyt vielä vähän harjoittelumateriaalia aluksi.

Kirkidian energiaTiistai 16.06.2009 15:53

Et saa maistaa tätä
Löysimme Kirkidian itäisen ja läntisen osan erottavan aidan rippeet sekä jäänteet Kirkidian energialaitoksesta. Kuten tiedämme, Kirkidian pöllö tuhosi voimalaitoksen. Pääsimmekin ihastelemaan ja kauhistelemaan pöllön aikaansaamaa tuhoa, joka yllätti groteskiudellaan. Lisää saamme nähdä loppukesästä/alkusyksystä alkavassa GroteXplorers-dokumenttisarjassa.

KirkidiassaMaanantai 22.12.2008 16:18

Jäljitellään täällä esi-isien salaisuuksia. Tähän asti matka on mennyt ihan hyvin vaikka pieniä vaaratilanteitakin on tullut vastaan. Ratkaisu alkaa olla jo ulottuvillamme, on tullut tutkittua vankilaratikkaa, Schicklgruberin vanhan linnan raunioita, Kirkidian hiilikaivosta, Rauta-armeijan päämajaa, Dieselgradia ja Smertheimin kaupunginosaa näin muutamia mainitakseni.

Pientä traileria onnistuttiin lataamaan kun savupilvet hälvenivät kaivoksen huoltotauon ajaksi ja satelliittiyhteys alkoi toimia. Lisää tulee viimeistään kun salaisuudet on selvitetty ja päästään paluumatkalle.

Ja tässä vielä se tiivis kooste siitä, mitä Kirkidiassa tapahtuu:
http://www.youtube.com/watch?v=lQ__P-WnXiM