IRC-Galleria

Maailmanrauhassa
liikaa vaihtelua,
värähtelyä
väärään suuntaan,
enkä edes tahdo enää
saada siitä kiinni,
lasken käsistäni aseet,
joilla taistelin
ja tietä tein,
se oli aina almost there
eli vaan melkein.
Väärässä ajassa
ei voi ottaa askeltakaan,
ei juosta, pitää kiinni
tai pysyä paikallaan,
on vaan loputtomasti
alastomia ihoja,
hyväksymättömiä huokosia,
jotka ei osaa rakastaa
enää edes itseään.
03/19

Nyt vihdoinki vois olla se hetki elämässä, että käyn pikkuhiljaa kaikki tekstini läpi, ehkä jatkojalostan niitä ja yritän heittää eteenpäin 🤔

Huh..... Sillon joskus aikaa ennen Facebookia me oltiin täällä.... Elämäni vaikeimpina aikoina nimenomaan täältä löysin ihmisiä, joiden kanssa öisin keskustelemalla pidin pääni kasassa, menin eteenpäin, selvisin päivän kerrallaan. Jo jokunen vuosi sitten kuulin toisen näistä omalla päätöksellään lähteneen tähdeksi taivaalle ja nyt sitten luin toisen tehneen vuosi sitten samoin. Elämä on vähän epäreilua :( ja mä en tiedä, mä en muista, kiitinkö mä koskaan :'( <3

Mä olen enää vain ääriviivojeni mittainen, en enää ikinä yhtään vähempää. Enää en kutistu ja lakkaa olemasta, aina on varaa menettää muut kuin itsensä. Sen jos hukkaa, ei jää jäljelle mitään.

Kikatusta ja juhlintaa

Ämpärillinen älykkyyttä
Ruokalusikallinen ennakkoluulottomuutta ja empatiaa
Hyppysellinen kiukkua ja kiroilua
3tl kirjan sivujen kahinaa
Kuusi kauhallista kirjoittamista ja pohdintaa
3dl kikatusta ja juhlintaa
Litra leikkimielisyyttä ja sekopäisyyttä
1 sisäinen lapsi.

Pistetään mixeriin ja sheikataan hellästi hymy huulilla tanssien.
Nautitaan raakana ja arvostaen.

Ilman siipiä
lentämässä etelään,
sulat revittyinä
irti yksitellen,
ripoteltu pimeään.
Lentomatkan pituus,
mitattu sielun sävelinä,
kuljettuna polkuna,
on joku hätänä.
Loputon tyhjyys,
typeryys,
tyyneydestä muisto.
Pimeä hiljaisuus,
todellisuus kaikonnut,
riekaleita siellä täällä hajallaan,
mistä alkoi toden pelko,
mikä suisti radaltaan.
Tämäkö se on
enkeleiden hautausmaa,
jossa aina joku meistä
hengiltä haudataan.
08/18

*****

Täällä pimeässä
katson kaiken läpi,
sokeana tutkailen,
en katso ketään kohti.
Tuntuu ei miltään
eikä mistään kiinni saa,
karkuun juoksevat askeleet
ennen kuin maa alta katoaa.

Kävelen yhä lujempaa,
pakenen,
jos pääsisin karkuun,
tätä tyhjyyttä täällä,
itseäni ja sitä kaikkea,
jota sisälläni kannan.
Tyhjäksi tauluksi
maalasin minäni eilen,
maalasin tänään.

Haamuja, kummituksia,
mustaa maalia,
seiniltä revityt taulut,
ne lattialle lentäneet,
levinneet kehysten sirpaleet,
mustan mekon päälle pukeneena
voi käydä vaatteet päällä suihkussa,
vuolaina tulvivat kyyneleet
kilpaa veden kanssa juoksee
eikä yksikään niistä koskaan kerro
mitä vittua ne tänään suunnittelee.
08/18

******

Helpompi
on yli mennä
kuolleista
kuin elävistä,
iloisissa muistoissa
parempi kuin
repivissä kyynelissä.
Haamukipuna
raajan kohdalla,
samaa hautaa kaivaa
päivästä päivään
vakava haudankaivaja,
viiltävä tuska
päivätöinään.
Laskee portit kiinni,
lukkoon laukaisee ja
pitää huolen siitä,
ettei niistä
enää kukaan elävä
koskaan läpi mee.
07/18


******

Illan hämärässä,
hiljaisuudesta käsin,
jahtaan kummitusta
enkä kiinni saa,
en ajatustakaan,
eihän sitä kai
ole olemassakaan,
vain jalanjäljet pimeässä,
lattiassa reikä.

Aamun sarastuksessa,
kuiskauksessa tuulen,
jahtaan kummitusta,
pyyhin jalanjälkiä,
en henkeä saa,
koska reikä
alla jalkojen on
kummituksen muotoinen
ja minut nielaisee.
07/18