IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Juhannuksen jälkeinen sunnuntaiSunnuntai 26.06.2022 21:22

26.06.2022. Sunnuntai. Heräsin tänä aamuna kello 09:30 aikaan. Pesin hampaat ja söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen tein pihahommia ja menin uimaan. Uiminen virkistää helteellä. Uimisen jälkeen söin lounaan ja jälkiruoaksi yhden eskimopuikon. Sen jälkeen otin päiväunet. Sitten join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen raivasin mökin rinnettä ja sitten pakkasin osan tavaroista. Sitten menin isäni kanssa pikauinnille. Sitten jatkoin tavaroiden pakkaamista. Lähdimme mökiltä ennen viittä ja olimme kotona ennen kuutta. Sitten vein jotkut tavarat omaan kotiin. Sitten puhuin tyttöystäväni kanssa puhelimessa. Sitten menin kävelylenkille jokiasemalle ja laulurinteellä. Sitten kävin äkkiä ruokakaupassa ostamassa eväitä itselleni ja huomiset lounastarpeet. Teen huomiseksi tonnikalapastavuokaa. Nyt kirjoitan blogia ja sen jälkeen käyn suihkussa. Suihkun jälkeen menen joksikin aikaa viettämään iltaa vanhempien luokse. Menen siinä kello 23-24 yöpuulle. Nukun 8-9 tuntia. Nukun pehmolelujen kanssa. Lomalla/vapaapäivänä nukun niin pitkään kun nukuttaa. Huomenna minulla on vapaapäivä. Herään siinä 09-10 maissa. Pesen hampaat ja syön aamupalaa. Käyn lenkillä aamulla tai päivällä. Syön lounaan kello 13-14 maissa. Juon kahvit hyvissä ajoin. Join tänä 2 kupillista teetä sekä 2 kupillista kahvia ja päivällä 2 kupillista kahvia. Juon molempia juomia, mutta juon mieluummin teetä. Juon sekä mustaa että vihreää teetä. Liikun ja ulkoilen joka päivä. Lenkkeilen semmoisen tunnin verran joka päivä. Lenkkeily piristää ja virkistää mieltäni ja päivääni. Liikunta on minulle sydämenasia. Laihdutukseni jatkuu ja kiinnitän huomiota ruokavalioon. Olen laihdutuskuurilla ja sokerittomalla dieetillä. Syön marjoja ja hedelmiä, mutta en karkkeja. Marjoista ja hedelmistä saan ravintokuitua ja vitamiineja päivääni ja arkeeni ja ne ovat hyödyllisiä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.