IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Olin tänään ulkona kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa äitini kanssa hautausmaalla käymässä ja veimme kynttilän sinne palamaan. Tänään minulla oli myös kotikäynti kello 8.30 ja huomenna kotikäynti alkaa kello 9.00 ja kävimme läpi että voisin lukea psykologian 2.kurssin kirjasta luvun opiskelu ja urakehitys ja luen sen luvun sen takia koska se on tärkeä työnalun kannalta ja myös siksi koska minulla alkaa työt ensi viikon maanantaina ja muuten minun työvuoro alkaa kello 8.00 ja loppuu kello 14.00 ja ehdin yhteen ryhmään ja se keskiviikon ryhmä alkaa normaalisti kello 13 ja aspa-ohjaajani mielestä on aikainen ja siihen ryhmään en ehdi ja sanon huomenna aktiviteettiryhmän ohjaajalle että minulla alkaa työt ensi viikon maanantaina eli 16.1. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin oo se kun oot, vahinko, 2080-luvulla ja trampoliini ja ne on minun lempibiisejä SANNILTA ja huomenna minulla on aktiviteettiryhmä jossa menemme elokuviin ja elokuva alkaa kello 14.40 ja tapaamme aspan toimistolla kello 14.15. Laitan kuvia instagramiin ihan juuri kun olen saanut tämän päivän blogini kirjoitettua ja minulla on nyt kuvia insinstagramissa 918 kappaletta ja nyt laitan 924 kuvaa ja juttelin tänään tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän haluaa kihloihin kanssani vuonna 2018 ja minä haluan olla yhdessä hänen kanssaan ja itsekin haluan kihloihin hänen kanssaan vuonna 2018 ja hän pyysi minua tulemaan syntymäpäiville kesällä jotka järjestetään juhannuksen aikaan ja minun pitää puhua asiasta aspa-ohjaajani tai siskoni kanssa asiasta.
Olin tänään ulkona kävelyllä ja tuli virkistynyt olo ja huomenna minulla on kotikäynti kello 8.30 ja huomiselle ei ole suunniteltu muita menoja. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla jne. Tänään alkoi salkkarit pitkästä aikaa ja katsoin Simpsonit ja tyttöystäväni kanssa juttelin facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä ja toivon edelleen että minun koulukaverini hyväksyisi minun kaveripyyntöni facebookissa.
Tulin tänään Kotkasta junalla pois ja Helsingin juna oli myöhässä puoli tuntia ja Kotkan kunakin oli myöhässä kolme minuuttia ja ei se haitannut minun menoa ja huomenna minulla ei ole mitään menoja ja minulla alkaa työt 16.päivä kello 10 ja en vielä tiedä et monen aikaan minun työpäivä loppuu. Menin nukkumaan Kotkassa niin aikaisin etten ehtinyt laittaa kuvia instagramiin ja nyt laitan kuvat sinne kun olen saanut kiireesti blogini kirjoitettua. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä junamatkalla kohti Joensuuta ja kuuntelin kuulokkeilla musiikkia ja junassa en laulanut koska se häiritsee muita matkustajia. SANNI on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti koko elämäni ajan ja on sitä edelleen.
Olin tänään siskoni ja mummoni kanssa kaupassa ja lähdin sitten uimahalliin siskoni ja lasten kanssa ja uimahallin jälkeen menimme kummitädin luokse koko porukka. Tänään oli kiva päivä ja huomenna lähden junalla pois Kotkasta ja olen kotona 20.42 kun juna saapuu silloin ja juttelin tyttöystäväni kanssa facebookissa ja hän haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan samaa itsekin ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että minä olen hänelle se oikea poikaystävä ja rakastan häntä älyttömän paljon ja ihan oikeasti haluan seurustella hänen kanssaan. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini, SANNI, kakara ku cara ja ku kanye kanyee. Lähden ihan kohta nukkumaan koska minua väsyttää ja heräsin tänään yhdeksän aikaan aamulla ja ihanaa oli eilen olla mummon luona ja nähdä häntä pitkästä aikaa ja näin kummitätiäni tänään pitkästä aikaa. Tänään oli mukava päivä ja kirjoitan blogiani joka päivä ja edelleen kirjoitan blogia täällä irc-galleriassa päivittäin ja jatkan blogin kirjoitusta jälleen huomenna.
Olin tänään ulkona kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja nyt lähden kohta nukkumaan koska minua väsyttää ja heräsin tänään kello 8.00 jotta ehdin junaan ja olen nyt Kotkassa sunnuntaihin asti ja huomenna menen kummitätini luokse ja ihanaa nähdä kummitätiä pitkästä aikaa. Olin mummolla saunassa ja tänään vietettiin loppiaista ja haluaisin toivottaa kaikille hyvää loppiaista ja juttelin minun tyttöystävänikanssa facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä ja hän asuu Lappeenrannassa. Tänään oli kiva päivä ja kivaa oli käydä ulkona ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, kakara ku cara, trampoliini ja mörköjä ja ku kanye kanyee ja SANNI on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti ja hänen keikoilla olen ollut monesti. Nyt rupean nukkumaan ja huomenna on uusi päivä ja uudet kujeet ja olen käynyt tänään uimassa mummoni luona saunassa ja pesin tukkani tänään ja jatkan blogin kirjoitusta jälleen huomenna.
Olen huomenna lähdössä Kotkaan siskoni kanssa 09.17 junalla ja on Kotkassa 13.37 ja tulen sunnuntaina pois 16.33 junalla ja on Joensuussa 20.42. Tänään olin äitini kanssa kävelyllä raikkaassa ulkoilmassa ja pakkanen ei ollut mitenkään kirpakka ja mittarissa oli sellaiset -19 astetta pakkasta ja nyt on pakkasta -21,7 astetta ja nyt huomiseksi luvattiin itä-osaan maata kaikkein kovimmat pakkaset ja onneksi huomenna pääsen kovista pakkasista pois vähän lämpimämpää paikkaan eli Kotkaan. Juttelin tänään myös minun tyttöystäväni kanssa whatsAppissa ja facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä ja hän asuu Lappeenrannassa ja puhuimme puhelimessa ja huomenna aamulla herään kello 8, että ehdin huomiseen junaan. Tyttöystäväni haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan samaa itsekin ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot, kakara ku cara, trampoliini ja ku kanye kanyee ja SANNI on minun lempilaulaja ja minun lempiartisti ja katsoin tänään myös telkkaria ja jatkan blogin kirjoitusta jälleen huomenna.
Olin tänään aktiviteettiryhmässä, jossa suunnittelimme maaliskuun loppuun tekemisiämme ja olin siskon kanssa tänään myös pelaamassa sulkapalloa ja uimassa ja nyt hän on minun luona yökylässä. Huomenna minulla on kotikäynti kello 14 ja sitten ei ole muuta menoa huomiselle suunniteltu ja lähden Kotkaan siskoni kanssa loppiaisena ja tulen sunnuntaina pois. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, oo se kun oot ja että mitähän vittua ja se viimeinen kappale jonka nimi on että mitähän vittua, on minun mielestä huono kappale, koska se sisältää kirosanan. Juttelin tänään myös minun tyttöystävänikanssa whatsAppissa ja haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja haluan kihloihin hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että minä olen hänelle se oikea poikaystävä ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä. Nyt menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja huomenna minulla ei ole minnekään kiire ja ajattelin nukkua niin pitkään kuin minua nukuttaa ja katsoin tänäänmyös telkkaria ja jatkan blogin kirjoitusta jälleen huomenna.
Olin tänään ulkona kävelyllä vehkalahdella ja ulkoilmassa minulle tuli virkistynyt olo ja pakkanen oli sopivan kireä ja vielä pakkanen kiristyy lähipäivinä ja olen lähdössä loppiaisena Kotkaan siskoni perheen kanssa ja tulen sunnuntaina junalla pois. Huomenna minulla on aktiviteettiryhmä jossa suunnitellaan tämän vuoden ohjelmaa ja menen huomenna myös sulkapalloilemaan kuntokeitaalle ja sitten menen uimaan siskoni kanssaja huomenna minulla on paljon ohjelmaa. Eilen lisäsin kuvia instagramiin 6 kappaletta ja kuvia minulla on siellä nyt 906 ja juttelin tänään tyttöystäväni kanssa whatsAppissaja hän haluaa seurustella kanssani edelleen ja haluan samaa itsekin ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi että minä olen tyttöystävälleni parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Kuuntelin tänään SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, trampoliini ja kakara ku cara ja mörköjä ja ku kanye kanyee. Minun siskoni suunnitteli Kotkaan lähtöä ja minä haluan nähdä mummoni ja kummitätini ja kirjoitan blogiani joka päivä ja tänään katsoin myös telkkaria ja kohta lähden nukkumaan koska minua väsyttää ja jatkan blogin kirjoitusta jälleen huomenna.
Hyvin on alkanut tämä alkava vuosi ja huomenna minulla on kotikäynti kello 10.15 ja sitten ei ole muuta menoa huomiselle suunniteltu. Tänään olin hiihtämässä laululavalla isän kanssa ja hyvin sujuu hiihto ja aion vielä hiihtää ja en mene hiihtämään kun on tulossa nyt nämä kovat pakkaset. Tämä päivä meni nopeasti ja hyvin ja katsoin Simpsonit ja uutiset ja juttelin tyttöystäväni kanssa puhelimessa ja sanoin hänelle, että minä rakastan häntä ihan älyttömän paljon ja minulla on tunteita tyttöystävääni kohtaan ja haluan jatkaa meidän suhdetta hänen kanssaan ja hänen äitinsä sanoi, että olen parempi poikaystävä kuin joku muu poika. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin me ei olla enää me ja vahinko ja 2080-luvulla ja oo se kun oot ja minun lempibiisit SANNILTA on vahinko, trampoliini ja kakara ku cara ja2080-luvulla. Kohta menen nukkumaan, koska minua väsyttää ja ihanaa oli puhua tyttöystäväni kanssa puhelimessa ja facebookissa ja hän on minun tuleva kihlattuni ja nyt minun tyttöystävä ja hän asuu Lappeenrannassa ja minulla on edelleen ihania tunteita tyttöystävääni kohtaan.
Tänään alkoi tammikuu ja nyt on myös uudenvuodenpäivä ja katsoin tänään myös telkkarista uudenvuoden konsertin Wienistä ja oli hyvä konsertti. Ihana kappale oli Johann strauss Vater, jossa yleisö taputti ja olin tänään myös ulkona kävelyllä ja olin puolitoista tuntia ulkona ja ulkoilmassa minulle tuli virkistynyt olo ja pakkanen ei ollut mitenkään kova vaan ihan sopiva. Minulla oli tänään myös koulukaveri peruskouluajalta ja hän oli minun luona neljä tuntia ja se on hänen mielestä hyvä ja sopiva vierailuaika. Huomenna on taas arkipäivä ja tulevan viikon perjantaina on loppiainen ja tulevalla viikolla pakkanen kiristyy. Lähden kohta nukkumaan koska minua väsyttää ja hyvin on mennyt tämä alkava vuosi ja telkkaria olen jonkun verran tänään katsonut ja kaverin kanssa olin tänään kävelylläraikkaassa ulkoilmassa ja ne kävelimme puoli tuntia ja sekin oli tänään lisä puolitoista tuntiselle lenkille. Kuuntelin SANNIN musiikkia deezeristä ja radiosta kuuntelin myös musiikkia muilta artisteilta ja SANNIN musiikista kuuntelin vahinko, 2080-luvulla, kakara ku cara ja trampoliini ja ne biisit ovat minun lempibiisejä SANNILTA.