IRC-Galleria

_Iltsu_

_Iltsu_

Saa laittaa vapaasti viestiä,tutustua, laittaa herttaa ja kommentoida kuviani ❤️❤️😘😘

Selaa blogimerkintöjä

Helmikuun kahdeksastoista päiväPerjantai 18.02.2022 23:57

18.02.2022. Tänään on helmikuun kahdeksastoista päivä ja helmikuun kolmas viikonloppu alkoi tänään. Ihanaa, kun tänään alkoi viikonloppu ja viikonloppu huomisen ja ylihuomisen ajan. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen katsomaan Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Tein tänään ruoaksi savulohikiusausta. Tykkään syödä kalaa. Syön muita kaloja paitsi silliä. Kauppareissun jälkeen tyhjensin kauppakassit. Söin salaatin alkupalaksi lounaaksi. Sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen söin omaa tekemääni ruokaa. Ruoan jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen menin asioille tokmannille ostamaan hulavanteen ja se oli minun pääostos koko kauppareissulla. Tilasin tänään netistä itselleni uuden latauskaapelin tähän nykyiseen puhelimeen, koska omani ei välillä lataa ja se lataa tietyssä asennossa. Yhdeksän aikaan illalla menin vanhempien luokse. Pyöritin tänään hulavannetta 21 päivän ajan ja huomenna on 22 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Ostin hulavanteen sen takia, koska jos haluan treenata kotona, silloin kun muut perheenjäseneni ole paikalla vanhempien luona ja myös sen takia, koska minun nuorempi siskoni on tulossa käymään Joensuussa ensi viikolla. Hän tulee maanantai-iltana ja lähtee lauantaina. Talvilomat alkaa ensi viikolla jossain päin Suomea. En ole suuttunut kenellekään. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Otan huomenna tai ylihuomenna loput koristeet pois. Imuroin varmaan nyt viikonloppuna. Kastelen huomenna aamulla viherkasvin, jotta se saa ravinteita ja valoa. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin. Arvostan ja toivon hartaasti,että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Liikunta on minun juttuni ja tykkään siitä todella paljon.

Helmikuun seitsemästoista päiväTorstai 17.02.2022 23:59

17.02.2022. Tänään on helmikuun seitsemästoista päivä. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen katsomaan Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle. Söin ennen sinne menoa salaatin alkupalaksi lounaaksi. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria. Katselin uutisia, säätä ja urheilua. Sitten tein omia hommia tietokoneella. Sitten söin iltapalaa vanhempien luona. Tein illalla omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Pyöritin tänään hulavannetta 20 päivän ajan ja huomenna on 21 päivä pyörittää sitä. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Minulla on vielä varaa pudottaa painoa vyötäröltä. Ihailen itseäni laihana miehenä. En halua olla lihava vaan laiha kuten silloin, kun kasvoin pituutta. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Yritän karistaa kaikki kilot pois mahani ja vyötäröni ympäriltä. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Käyn samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ostan myös jotain hyvää viikonlopuksi. Käyn huomenna tai lauantaina ostamassa hulavanteen tokmannilta, koska silloin ei onnistu treenaminen, kun nuorin siskoni porukka on käymässä vierailulla Joensuussa. Nuorempi siskoni käy moikkaamassa minua, vanhempiaan ja minun vanhimpaa siskoa 3-4 kertaa vuodessa. Joensuu on minun nuorimman siskoni kotikaupunki ja nyt he asuvat Lohjalla, joka kuuluu Uuteen maahan. Ulkona on nyt todella pimeää ja lämpötila on plussan puolella. Huomenna sää pakastuu ja liukkaat kelit ovat huono asia. Liukkailla keleillä käytän nastakenkiä ja niillä pysyn ehdottomasti pystyssä. Ihanaa kun huomenna alkaa viikonloppu. Viikot menevät todella nopeasti,etten meinaa oikein perässä pysyä. Minun nuorimmalla siskolla on talviloma ensi viikolla. Talvilomat alkaa ensi viikolla jossain päin Suomea. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Juttelin tänään tyttöystäväni kanssa Facebookissa. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä kuin kahvia. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta on minun juttuni ja tykkään siitä todella paljon

Helmikuun kuudestoista päiväKeskiviikko 16.02.2022 23:59

16.02.2022. Tänään on helmikuun kuudestoista päivä. Heräsin tänä aamuna kello 8:45 aikaan. Söin pikku aamiaisen ennen tapaamiseen lähtöä. Lähdin kahtakymmentä vaille kymmenen kävelemään sinne tapaamispaikkaan. Kello 10 minulla oli aika duuniagentin luokse. Kävimme ansioluetteloni läpi ja otimme etäyhteyden kelaan sitä varten, että kuinka paljon saan tienata, kun olen työkyvyttömyyseläkkeellä. Saan tienata 855,48 euroa, mutta en sen yli. Tapaamisen jälkeen lepäsin hetken aikaa kotona. Sitten jatkoin aamupalan syömistä. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Kävin Citymarketin euron päivillä ja katsoin samalla tarjouksia, joita saan eurolla. Hedelmiä ostan, koska syön mieluummin niitä kuin karkkia. Kauppareissun jälkeen tyhjensin kauppakassit, menin suihkuun ja sitten menin vanhempien luokse lounaalle. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvinjuonnin jälkeen katsoin telkkaria. Katsoin uutisia, säätä ja urheilua. Söin vanhemmilla iltapalaa. Tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Olin vanhemmilla koko illan. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen menen ehkä vanhempien luokse lounaalle. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Nyt ulkona on pimeää ja lämpötila on plussan puolella. Toivon vähälumista talvea, koska en tykkää siitä, että lunta tulee lisää. Viikonloppuna sää pakastuu ja liukkaat kelit ovat huono asia. Liukkailla keleillä käytän nastakenkiä. Juttelin tänään tyttöystäväni kanssa Facebookissa ja hän on onnellinen kanssani. Hänen kanssaan uskallan puhua kihlauksesta ja naimisiin menosta. Menemme joskus kihloihin ja naimisiin jonakin vuonna mutta emme vielä mene, koska en halua mennä kihloihin niin nopeasti. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja sitten menen omaan petiin nukkumaan. Loskakelit eivät ole kivoja, koska silloin tulee kelirikkoja autoteille. Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Pyöritin tänään hulavannetta 19 päivän ajan ja huomenna on 20 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Minulla on vielä varaa pudottaa painoa vyötäröltä. En halua ryhtyä niukkaenergiselle dieetille. Itse olen kyllä dieetillä, koska yritän karistaa kaikki kilot pois. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina(minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Liikunta on minun juttuni.

Helmikuun viidestoista päiväTiistai 15.02.2022 23:59

15.02.2022. Tänään on helmikuun viidestoista päivä ja helmikuun puoliväli. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen katsomaan Simpsoneita foxilta. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen söin salaatin alkupalaksi lounaaksi. Sitten vein roskat jätekatokseen. Sitten menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen katsoin telkkaria. Söin vanhemmilla iltapalaa. Tein omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Olin vanhemmilla koko illan. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen kello 10:00 aikaan tapaamiseen duuniagentin luokse. Tällä kerralla katsomme ansioluetteloni läpi. Syön pikku aamiaisen ennen tapaamiseen lähtöä. Jatkan aamupalan syöntiä heti kun tulen sieltä tapaamisesta pois. Käyn aamupalan jälkeen aamulenkillä. Aamulenkki on startti aloittaa päivä. Ajattelin käydä samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Aamulenkin jälkeen menen ehkä vanhempien luokse lounaalle. Ostan varmaan taas jonkun salaatin alkupalaksi. Huomenna ajattelin mennä Citymarketin euron päiville ja katson, että mitä sieltä saa eurolla. Ulkona on pimeää ja lämpötila on plussan puolella. Tällä viikolla loppuviikolla otan loput joulukoristeet pois. Talvilomat alkaa ensi viikolla jossain päin Suomea. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Laitoin kellon soimaan kello 8:45. Vein biojätteen vielä ennen nukkumaanmenoa. Maksoin vuokrankin ennen kuin menen unille. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta on edelleen osa minun arkea. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Liikunta virkistää mieltä todella paljon. Liikunnasta tulee hyvä olo. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta on minun jokapäiväinen juttu.

YstävänpäiväMaanantai 14.02.2022 23:59

14.02.2022. Tänään on helmikuun neljästoista päivä ja tänään on myös ystävänpäivä. Olen viettänyt tämän ystävänpäivän vanhempien luona. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen katsomaan Simpsoneita foxilta. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Ennen aamulenkille lähtöä menin viemään pahvit ulos kartonkikeräykseen. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni muun muassa banaaneita, veriappelsiineja, rasian mansikoita ja talouspaperia. Kauppareissun jälkeen tyhjensin kauppakassit,söin hetki-salaatin, jonka nimi on kana-fetasalaatti ja sen söin alkupalaksi lounaaksi. Sitten ajoin partani. Kävin sen jälkeen suihkussa. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle. Ei minua haittaa, että en saanut kahvia tänään, mut sen sijaan otin omaan mukaan otettavan teemukiin teetä. Kävin kotona hakemassa kirjat tuntia varten. Saksan tunti meni hyvin. Kävimme tunnilla uuden kappaleen läpi. 2 tuntia on vielä ennen talvilomaa. Tunnin jälkeen menin kotiin hetkeksi aikaa. Sitten menin vanhempien luokse illanviettoon. Söin vanhemmilla iltapalaa. Pyöritin tänään hulavannetta 17 päivän ajan ja huomenna on 18 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Netin mukaan hulailu on tehokkaampaa kuin kävely. Tein vanhempien luona omia hommia sekä kännykällä että tietokoneella. Katsoin myös telkkaria. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Aamulenkin jälkeen menen ehkä vanhempien luokse lounaalle. Tällä viikolla otan loput joulukoristeet pois. Ulkona on pimeää ja lämpötila on plussan puolella. En tykkää loskan ja tuulen yhdistelmästä. Nyt täällä päin sataa räntää ja räntä on todella ikävää. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Pyrin aina nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja tunnilla join kupillisen teetä. Tänään en saanut kahvia ja se ei haittaa minua. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. En lopeta liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Olen urheilullinen nuori mies. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Käyn ehkä hiihtämässä tällä viikolla joku päivä. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni todella hyväksi.

Helmikuun kolmastoista päiväSunnuntai 13.02.2022 23:58

13.02.2022. Tänään on helmikuun kolmastoista päivä ja helmikuun toinen viikonloppu ohi. Huomenna on ystävänpäivä ja huomenna jatkuu taas arki. Maanantai ei ole minun päiväni, koska silloin en jaksa tehdä mitään mut pakko on jotain tehdä maanantaisin. Huomenna minulla on Saksan tunti lähiopetuksessa kansalaisopistolla. Huomenna aamulla teen tunnille liittyvän kotitehtävän. Heräsin tänä aamuna kello 9:00 aikaan katsomaan Pekingin olympialaisten miesten viestiä maastohiihdon puolella. Sen jälkeen katsoin sekä naisten että miesten takaa-ajot ampumahiihdon puolella. Kisojen jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa loput jutut evääksi ja ystävänpäiväksi. Kauppareissun jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen katsoin telkkaria. Autoin isääni pyykinlaitossa. Sen jälkeen söin vanhempien luona iltapalaa. Iltapalan jälkeen tein omia hommia. Ratkoin ristikkoa uudesta ristikkopommi-lehdestä. Lehti tuli minulle torstaina postiluukusta. Tein myös tietokoneella ja kännykällä omia hommia. Pyöritin tänään hulavannetta 16 päivän ajan ja huomenna on 17 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Eilen pyöritin 15 päivän ajan. Hulailu kaventaa vyötäröä muutaman sentin. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkin jälkeen menen vanhempien luokse ehkä lounaalle. Huomenna otan oman mukaan otettavan teemukin mukaan Saksan tunnille. Ulkona on pimeää ja huomenna lämpötila on plussan puolella. Tiskaan astiat vielä ennen nukkumaanmenoa. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Olen tottunut nukkumaan pitkään aamuisin, koska aamulla minulla ei ole kiire minnekään. Tykkään kukista ja siksi ostin itselleni tulppaaneja kotiani piristämään. Saa nähdä,milloin tulppaanini aukeavat. Tiskasin oman mukaan otettavan teemukin, jotta saan sen nopeasti mukaan. Huomenna on kolmanneksi viimeinen tunti ennen talvilomaa. Itä-Suomessa talviloma on viikolla 10 eli maaliskuun toisella viikolla. Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Liikunta on hyväksi hyvinvoinnille ja terveydelle. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu.

Helmikuun kahdestoista päiväLauantai 12.02.2022 23:58

12.02.2022. Tänään on helmikuun kahdestoista päivä ja helmikuun toinen viikonloppu menossa. Viikonloppu jatkuu vielä huomisen ajan. Heräsin tänä aamuna kello 9:30 aikaan katsomaan Pekingin olympialaisten naisten viestiä maastohiihdon puolella. Sitten katsoin ampumahiihdon puolella miesten pikamatkaa. Ampumahiihdon aikana söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Kävin samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen. Ostin itselleni tulppaaneja kotiani piristämään ja myös jotain hyvää ystävänpäiväksi. Ylihuomenna on ystävänpäivä. Lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle. Lounaan jälkeen join kahvit ja kahvin juonnin jälkeen menin äitini kanssa kauppaan. Kävimme kahdessa kaupassa katsomassa tarjouksia. Ostimme isälle ja äidille eväitä ja sellaisia asioita, joita hän tarvitsee. Kauppareissun jälkeen tyhjensimme kauppakassit ja söin samalla kaupasta ostamani salaatin. Salaatin kanssa söin lanttukukkoa. Olin vanhemmilla koko illan. Söin vanhemmilla iltapalaa. Tein omia hommia kännykällä ja tietokoneella. Tein kaikkea kivaa illan mittaan ja katsoin tänään Putous-ohjelmaa ja ajattelin katsoa putous-ohjelmaa myös ensi lauantaina. Yksi hahmoista putoaa ensi viikolla. Hannu Gandhi on minun suosikkini kyseisessä ohjelmassa. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Katsoin tänään kolme jaksoa kumman kaa-sarjaa. Yleensä en katso kyseistä sarjaa,koska olen opetellut repliikit ulkoa koko sarjasta. Kohta laitan kellon soimaan. Herään huomenna kello 9:00 aikaan katsomaan Pekingin olympialaisten miesten viestiä maastohiihdon puolella. Sen jälkeen katson naisten takaa-ajon ampumahiihdon puolella. Huomenna on myös miesten takaa-ajo ampumahiihdossa. Käyn huomenna hyvissä ajoin lenkkeilemässä eli aamulenkillä. Tulppaanit tuo kevään ja piristävät kotiani näin ystävänpäivän kunniaksi. Serkullani on syntymäpäivä ystävänpäivä. Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunnan avulla jaksan paremmin, siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto.

Helmikuun yhdestoista päiväPerjantai 11.02.2022 23:59

11.02.2022. Tänään on helmikuun yhdestoista päivä ja helmikuun toinen viikonloppu alkaa tänään. Perjantai ja lauantai ovat minun lempiviikonpäiväni. Heräsin tänä aamuna kello 9:00 aikaan katsomaan Pekingin olympialaisten miesten hiihtoa perinteisellä hiihtotavalla. Suomalainen mies voitti kyseisen matkan. Onnittelut vielä hänelle. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin aamulenkille. Aamulenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle ja lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen katsoin telkkaria. Katsoin tänään areenasta Pekingin olympialaisten naisten ampumahiihtoa pikamatkalla. Paras suomalainen oli 28:s kyseisellä matkalla. Söin vanhemmilla iltapalaa. Tein illan mittaan omia hommia kännykällä ja tietokoneella. Katsoin illalla kumman kaa-sarjaa telkkarista ja yleensä en enää kyseistä sarjaa katso,koska olen opetellut repliikit ulkoa koko ohjelmasta. Olin vanhemmilla koko illan. Tein kaikkea kivaa illan mittaan. Huomenna herään kello 9:30 katsomaan olympialaisten naisten viestiä maastohiihdon puolella ja kello 11:00 alkaa miesten pikamatka ampumahiihdon puolella. Katson ne molemmat huomenna ja katson myös mielenkiinnolla, että kuinka suomalaiset pärjäävät. Huomenna menen aamupalan jälkeen aamulenkille. Ajattelin käydä samalla kaupassa ostamassa itselleni eväitä ja sellaisia asioita, joita itse tarvitsen ja ostan jotain hyvää ystävänpäiväksi. Ystävänpäivä on maanantaina. Huomenna katson putous-ohjelmaa. Viime viikon putous-ohjelmassa näin 7 uutta sketsihahmoa. Hannu Gandhi on minun suosikkihahmo tällä Putous-kaudella. Ostan huomenna tulppaaneja kotiani piristämään. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän saada mahdollisimman monta kiloa pois. Pyöritin hulavannetta tänään 14 päivän ajan ja huomenna on 15 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta joka päivä 15 minuuttia, jotta saan mahani pienemmäksi. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Liikunnan avulla jaksan paremmin siksi harrastan liikuntaa päivittäin. Olen urheilullinen nuori mies. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Liikunta on hyväksi myös hyvinvoinnille ja terveydelle.

Helmikuun kymmenes päiväTorstai 10.02.2022 23:59

10.02.2022. Tänään on kymmenes päivä helmikuuta ja toivoa täynnä oleva päivä. Heräsin tänä aamuna 9:00 aikaan katsomaan Pekingin olympialaisten naisten hiihdon perinteisen 10 km kisan. Suomen naiset hiihtivät tänään todella hyvin. Sitten katsoin Simpsoneita. Sen jälkeen söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen menin hiihtämään mehtimäen ison lenkin. Ajattelin ensi viikolla joku päivä käydä hiihtämässä sen uuden sillan mehtimäellä. Hiihtolenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle ja söin samalla kaupasta ostamani salaatin. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen otin päiväunet. Päiväunien jälkeen katsoin telkkaria alakerrassa ja söin seitsemän aikaan illalla iltapalaa vanhempien luona. Tein omia hommia kännykällä ja tietokoneella illan mittaan. Söin illalla isäni tekemää uunipuuroa. Illalla pyöritin hulavannetta 13 päivän ajan ja huomenna on 14 päivä pyörittää sitä vannetta. Aion pyörittää hulavannetta 15 minuuttia joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Treenasin kieliä Duolingon avulla. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän karistaa kaikki kilot pois. Minulla on vielä varaa pudottaa painoa ja ihailen itseäni laihana miehenä. En halua olla lihava vaan laiha kuten silloin kun kasvoin pituutta. Käyn huomenna tai ylihuomenna kaupassa ostamassa tulppaaneja ja ostamassa jotain hyvää ystävänpäiväksi. Maanantaina on ystävänpäivä. Ulkona on pimeää ja lämpötila on pakkasen puolella. Minua masentaa tämä pimeys talvisaikaan ja mieleni on parempi kesällä kuin talvella. Talvella tykkään hiihtää ja käydä pulkkamäessä. En tykkää liian kovista pakkasista, koska se tuntuu poskissa ikävältä ja siksi, koska silloin ei ole kivaa käydä liikkumassa ulkona. Kastelin joulutähden ja viherkasvin vielä ennen nukkumaanmenoa. Huomenna herään kello 9:00 aikaan katsomaan Pekingin olympialaisten miesten hiihtoa perinteisen hiihtoa 15 km kakkoskanavalta ja huomenna on myös kello 11:00 aikaan ampumahiihtoa samalla kanavalla. Jos en ehdi katsomaan ampumahiihtoa telkkarista, niin katson sen sitten areenasta myöhemmin. Menen huomenna aamupalan jälkeen aamulenkille. Aamulenkki on hyvä startti aloittaa päivä. Kohta laitan kellon soimaan. Aion nauttia näistä ihanista talvipäivistä. Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 2 kuppia teetä ja päivällä saman verran eli 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Olen urheilullinen nuori mies. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin.

Helmikuun yhdeksäs päiväKeskiviikko 09.02.2022 23:58

09.02.2022. Tänään on helmikuun yhdeksäs päivä. Heräsin tänä aamuna vähän yli kymmenen katsomaan foxilta Simpsoneita. Sitten söin aamupalaa. Aamupalan jälkeen katsoin Pekingin olympialaisten yhdistetyn hiihtoa. Sen jälkeen menin aamulenkille. Lenkin jälkeen menin suihkuun. Suihkun jälkeen menin vanhempien luokse lounaalle. Lounaan jälkeen join kahvit. Kahvin juonnin jälkeen katsoin telkkaria. Tein samalla omia hommia kännykällä. Kahdeksan aikaan söin vanhemmilla iltapalaa. Olin vanhemmilla koko illan. Tein illan aikana omia hommia kännykällä ja tietokoneella. Treenasin kieliä Duolingon avulla. Tein kaikkea kivaa illan aikana. Huomenna herään kello 9:00 aikaan katsomaan Pekingin olympialaisten perinteisen hiihtoa kakkoskanavalta. Sitten ajattelin syödä aamupalaa. Aamupalan jälkeen menen aamulenkille. Sen jälkeen menen vanhempien luokse lounaalle. Huomenna menen ehkä hiihtämään mehtimäelle aamulenkillä. Kohta laitan kellon soimaan. Kohta menen nukkumaan. Pesen hampaat ja menen sitten omaan petiin nukkumaan. Kastelen joulutähteä ja viherkasvin vielä ennen nukkumaanmenoa. Ei ulkona ole kovin kylmä, kun kävin ulkona kävelyllä tänään. Loppuviikolla sää kylmenee ja ei ole kovia pakkasia tulossa. Itse en halua koronavirusta itselleni ja itselläni ei ole koronatartuntaa. Huomenna on 3 kerta kun menen ehkä hiihtämään. Hiihto on hyvää liikuntaa. Pyöritin tänään hulavannetta 12 päivän ajan ja huomenna on 13 päivä pyörittää sitä. Aion pyörittää hulavannetta joka päivä, jotta saan mahani pienemmäksi. Minulla on vielä varaa pudottaa painoa vyötäröltä. En halua olla lihava vaan laiha kuten silloin kun kasvoin pituutta. Laihdutuskuurini jatkuu edelleen ja yritän saada mahdollisimman monta kiloa mahani ympäriltä pois. Itse olen tällä hetkellä laihdutuskuurilla, syön pienempiä annoksia ja liikun riittävästi ja monipuolisesti, jotta painoni putoaa. Pyrin nukkumaan 8 tuntia yössä ja se on tavoitemäärä, jonka ihmisten pitäisi nukkua joka yö. Menen tänään hyvissä ajoin nukkumaan ja pyrin menemään joka yö viimeistään kello 00:00 sänkyyn. Menen heti yöpuulle, kun olen saanut tämän blogin kirjoitettua. Kirjoitan blogia joka ilta. Olen iltavirkku, en aamuvirkku, koska en jaksa herätä aamulla ja nousta todella aikaisin ylös sängystä. Join tänä aamuna 3 kuppia teetä ja päivällä 2 kuppia kahvia. Olen enemmän teenjuoja. Juon molempia juomia mutta juon enemmän teetä. Juon sekä pussiteetä että irtoteetä. Juon myös sekä mustaa teetä että vihreää teetä ja molemmat maistuvat hyvältä. Kotona juon silloin tällöin irtoteetä ja aamulla juon pussiteetä. Minulle saa lähettää kaveripyyntöjä ja saa lisätä kaveriksi, jos haluaa. Saa/voi tutustua minuun ihan kaverina (minä en pure) ja uudet kaverit ovat tervetulleita. Saa laittaa herttaa uusiin ja vanhoihin kuviin ja saa kommentoida uusia ja vanhoja kuvia. Arvostan ja toivon hartaasti, että luette blogiani täällä irc-galleriassa huolella ajatuksen kanssa ja laitatte herttaa blogeihini. Olen itse aikaansaava ihminen ja tykkään kirjoittaa blogia iltaisin. Olen myös liikunnallinen ihminen ja liikun ulkona joka päivä. Olen tottunut liikkumaan jokaikinen päivä. Lenkkeilen joka päivä yhteensä semmoisen tunnin verran ja joskus jopa yli tunnin verran. Lenkkeily piristää kummasti mieltäni ja saa ajatukset pois ikävistä asioista. Liikunnan ja urheilun avulla tunnen itseni pirteäksi ja treenisuorituksen jälkeen en ole ikinä väsynyt vaan energinen. Liikunta ja urheilu ovat edelleen osa minun arkea. Käyn lenkkeilemässä joka päivä ja joka viikonloppu. Olen liikkunut kouluikäisestä pojasta näihin päiviin saakka. En aio lopettaa liikuntaa ikinä vaan jatkan liikuntaa koko loppuelämän ajan. Hiihto on minun talvinen urheilulaji ja liikuntamuoto. Olen urheilullinen nuori mies. Liikunta auttaa minua voimaan paremmin ja saa oloni hyväksi. Tykkään harrastaa liikuntaa päivittäin ja harrastan kaikkia lajeja paitsi hurjapäisiä lajeja. Suosittelen liikuntaa kaikille ja liikunta on minulle sopiva lääke kaikkeen. Tykkään liikunnasta.